Libertalia: Winds of Galecrest

Paolo Morin vuonna 2012 ilmestyneestä Libertaliasta kerkesi pai­nos olla loppu jo pidemmän aikaa. Pelin oikeudet olivat palautu­neet itse herra Morille, kun Stonemaier Gamesin Jamey Steg­maier kokeili kepillä jäätä, josko pelistä voisi tehdä uuden version Stonemaierin nimissä.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Libertalia on taas kauppojen hyllyillä, mutta täysin uudistuneella kuvituksella ja pienillä sääntö­muokkauksilla.

Taivasrosvojen ryöstöretket

Libertalia: Winds of Galecrestissä pelaajat ovat taivaspiraatteja, jotka matkaavat ryöväämään läheisiä saaria kolmen ryöstöretken ajan. Yhden ryöstöretken aikana päiviä eli kierroksia voi olla neljästä kuuteen. Kolmen ryöstöretken jälkeen eniten dubloneita arkkuun­sa kerännyt rosvo voittaa pelin.

Jokaisen retken alussa yksi pelaaja sekoittaa pakkansa ja ottaa sieltä sokkona kuusi korttia, joidenka numerot hän sanoo ääneen. Muut pelaajat etsivät kyseiset kortit omista pakoistaan, ja nämä kortit ovat sen ryöstöretken mukana olevat hahmot. Tämän jälkeen peliä pelataan niin monta kierrosta kuin pelilauta osoittaa kyseisellä ryöstöretkellä olevan päiviä. Jokainen pelaa yhden hahmokortin kierrosta kohden, ellei joku korteista anna mahdollisuutta pelata useampaa.

Kortit asetetaan pelilaudalla olevalle korttiriville numerojärjestyk­sessä. Ensiksi käydään läpi päivätoiminnot niistä korteista, joissa kyseinen auringolla merkattu toiminto on. Sitten käydään päinvas­taisessa järjestyksessä iltahämärätoiminnot, jotka on merkattu las­kevalla auringolla kortteihin, sekä ryövätään saalismerkkejä laudal­ta, mikäli niitä on omalla vuorolla vielä jäljellä.

Iltahämärän jälkeen hahmojen mahdolliset yötoiminnot aktivoitu­vat, jonka jälkeen joko pelataan seuraava päivä ryöstöretkellä, tai jos retki on tullut päätökseen, pelaajat aktivoivat mahdolliset ankkuri­toiminnot korteistaan sekä saalismerkeistään. Ansaitut rahat pelaa­jat merkkaavat omiin arkkuihinsa ja sitten lähdetään uudelle ryös­töretkelle.

Jos pelaajalle jäi hahmokortteja käteen edelliseltä kierrokselta, hän saa pitää ne sen lisäksi, että kierrokselle arvotaan taas kuusi uutta korttia kaikille. Näin osalla pelaajista voi jatkossa olla kädessään kortteja, joita muilla ei enää ole. Kolmen ryöstöretken jälkeen peli on loppu, ja rikkain taivaspiraatti on voittaja.

Uusi kuvitus, erilaiset merirosvot

Tässä kohtaa on mainittava keskustelupalstoillakin paljon kohua aiheuttanut kuvituksen sekä sen myötä teeman muutokset pelissä. Alkuperäisen Libertalian kuvitus oli tummempaa ja korttien hah­mot näyttivät oikeilta merirosvoilta. Onkin ollut monelle vaikea pala nieltäväksi, kun Winds of Galecrest ensinnäkin on värikäs, ken­ties jopa iloisen kirjava, ja teemana on tavallisten mertarakastavien merkkareiden sijaan taivaspiraatit ilmalaivoillaan.

Nämä uudet taivaspiraatit ovat vielä antropomorfisia eläinhahmoja, mikä antaa pelistä kenties enemmän perhepelimäisemmän vaiku­telman, vaikka laatikon kyljessä on ikäsuositukseksi leimattu +14. Lamaro Smithin kuvitus on kyllä kaunista, eipä siinä mitään, mutta tuo uusi teema on kyllä vähän hankala omaksua.

Kun pääsee yli pelin värikkyydestä ja hempeämmästä teemasta, niin alta paljastuu oikein toimiva hahmonvalintapeli, jonka valttikortti on mahdollisuus pelata kuudella pelaajalla muutakin kuin partype­lejä. Pelissä on Stonemaierille tutut Automa Factoryn soolosäännöt. Kahden pelaajan peliä on muokattu melko onnistuneesti merika­dettilaatalla, jota ei alkuperäisessä pelissä ollut.

Peli on silti parhaimmillaan useammalla pelaajalla, jolloin hahmojen toiminnot aiheuttavat enemmän hauskoja tilanteita, välillä jopa kaoottisia, kun oma valinta voikin mennä täysin pilalle muiden pelaajien korttien takia.

Runsasta vuorovaikutusta

Libertalia onkin hyvin vuorovaikutteinen peli, ja jotkut toiminnot ovat toisten pelaajien kannalta melko ikäviäkin, joten halinallemai­sille pelaajille peliä on hankala suositella. Pelaajille, joita ei pieni jäynä tai vuoron meneminen penkin alle haittaa, se kuitenkin toi­mii hyvin.

Pelilauta on kaksipuoleinen, ja toinen puoli on aurinkoinen ranta­maisema, jossa saalismerkkien toiminnot ovat lempeämmät, kun taas toinen myrskyinen puoli tarjoaa sitten jo voimakkaampaa vuorovaikutusta.

Seikkailunhaluisille pelissä tulee mukana myös laatat, joilla voi itse joko valita tai arpoa saalismerkkien toiminnot sekaisin aurinkoisen ja myrskyisän version väliltä. Peli on siis helppo mukauttaa oman maun mukaiseksi. Pelin 40 eri hahmokorttia tuovat myös kiitettä­västi vaihtelua peliin, sillä kaikki 40 korttia eivät tule käydyksi läpi yhden pelin aikana.

Suurin osa pelin toiminnoista voidaan tehdä yhtäaikaisesti, joten pelin kesto pysyy kuudellakin pelaajalla maltillisena. Uutena peliin lisätty mainerata, jolla ratkotaan tasapelit, on myös oikein tervetul­lut lisä peliin, ja toimii edeltäjäänsä paremmin.

Toimiva perusidea

Vaikka tämä uusi versio Libertaliasta ei saa sisäistä merirosvoani heräämään, on pelin sisin, eli hahmojen valinta edelleen toimiva mekaniikka, ja tässä pelissä se on toteutettu oikein hyvin. Muiden pelaajien ajatusten ennakoiminen, tai lähinnä sen yrittäminen, on mielenkiintoista joskin välillä melko mahdotonta.

Toisaalta tästä aiheutuva lievä kaoottisuus on se, mikä tekee pelistä hauskan, varsinkin jos sitä ei ota liian tosissaan. Pienemmillä pelaa­jamäärillä toisten pelaajien kanssa samoja kortteja osuu harvemmin yhteen, ja pelin hallitseminen tuntuu helpommalta, mikäli sellaista haluaa.

Kenties pelin uusi teemakin olisi helpompi hyväksyä, jos ei olisi alkuperäistä versiota pelannut. Täytyy kuitenkin todeta, että pelin ulkonäkö on hyvin yhtenäinen ja värikkyys jatkuu kaikissa kompo­nenteissa luoden selkeän ja tunnistettavan ilmeen.

Saalismerkit ovat mukavan paksuja muovilaattoja ja mainemerkit ovat kivan kookkaat puiset merkit, pienten nippeleiden sijaan. Kortit tuntuvat myös laadukkailta, mitä nyt osaa Stonemaierilta toisaalta odottaakin. Tuotanto on siis onnistunut. Ainoastaan pahvikolikot ovat jotenkin tylsähköt, varsinkin kun tietää peliin myytävän erikseen hienoja metallikolikkoja.

Faktat Libertalia: Winds of Galecrestistä

Suunnittelija: Paolo Mori

Julkaisija: Stonemaier Games (2022)

Mutkikkuus: Pelissä on 40 eri korttia, jotka kaikki toimivat omalla tavallaan, mutta kaikki toiminnot on kyllä selkeästi kirjoi­tet­tu kortteihin ja pelilautaan. Pelin juonesta on melko helppo päästä kiinni, vaikka strategia vaatisikin hieman enemmän peli­kertoja alle. Mistään kovin raskaasta pelistä ei ole kyse.

Onnen vaikutus: Onnen vaikutus on kaikille pelaajille sama, kos­ka kaikille arvotaan samat kortit jokaisella ryöstöretkellä. Ainoa tuuri elementti on oikeastaan siinä, mitä saalismerkkejä pussista nousee jokaiselle kierrokselle.

Vuorovaikutus: Pelin vuorovaikutus on korkea. Monet korteista tai saalismerkeistä vaikuttavat suoraan toisiin pelaajiin.

Teema: Teema on pelissä melko merkityksetön, vaikka tuleekin läpi kuvituksesta.

Uudelleenpelattavuus: Koska kortteja ei koskaan käydä läpi yhden pelin aikana, on uudelleenpelattavuus oikein hyvä.

Kieliriippuvuus: Peli on englanninkielinen ja kaikissa korteissa on tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–6.

Pituus: 45–60 minuuttia.