Leijonan metsästys

Suomen vaakunaleijona on hukassa. Pelaajien on löydettävä leijona jostain päin Suomea ja palautettava se joko Ruokolahdelle tai Korkeasaareen. Matkan varrella mitataan pelaajien Suomi-tietämys. Leijonan metsästys on Afrikan tähdestä jalostettu lautapeli, joka opettaa Suomen maantietoa ja Suomi-tietoutta kouluikäisille ja vanhemmille pelaajille. Pelin kysymyskorteissa on kaksi vaihtoehtoa, helpompi ja vaikeampi, mikä auttaa pelin tasapainottamisessa kun koko perhe pelaa.

Pelin kulku

Pelaajat aloittavat haluamastaan kaupungista Suomen kartalla. Liikkuminen tapahtuu noppia heittämällä, mutta vain toinen nopista on tavallinen kuusisivuinen noppa. Toisessa on vaihtoehdot stop, 1×, 2×, +4, +6 ja -1. Skaala on lähes sama kuin kahdella kuusisivuisella nopalla, mutta vaihtelua on paljon enemmän (tämä vaihtelu ei mitenkään varsinaisesti paranna peliä).

Pysähtymällä kaupunkiin saa nostaa kortin. Kortti voi aiheuttaa jonkun satunnaistapahtuman, mutta tavallisin seuraus on Suomi-aiheinen tietovisakysymys. Jos siihen vastaa oikein, saa kaupungista noukkia laatan. Jos vastaa väärin, vuoro loppuu, ja laatan saa automaattisesti seuraavalla vuorolla.

Laatoissa on eläimiä ja marjoja, trombeja, sisua ja vaakunaleijona. Vaakunaleijona on pelin Afrikan tähti, joka pitää löytää. Sisumerkit ovat hevosenkenkiä: kaksi sisumerkkiä korvaa vaakunaleijonan. Kahdella marjalla tai kahdella eläimellä saa hypätä haluamaansa kaupunkiin. Tämä olisi lopussa kätevää, mutta valitettavasti säännöt kieltävät loikan suoraan maaliin. Jos joku pelaajista saa kaksi trombia, kaikki pelaajat antavat laattansa – myös vaakunaleijonan – vasemmalla puolellaan istuvalle pelaajalle.

Pelin voittaa löytämällä vaakunaleijonan ja menellä Helsinkiin tai Ruokolahdelle. Jos joku muu on löytänyt leijonan, voi joko etsiä trombeja tai kerätä kaksi sisulaattaa, jonka jälkeen voi itse suunnata kohtia maalia.

Afrikan tähteä lisäsäännöillä

Peliin on lisätty yksityiskohtia erikoissäännöillä: kartalta löytyy suo, johon jää jumiin, samoilupolku, saariston rengastie, merireittejä, oikopolkuja ja sen sellaista. Nämä on valitettavan ylimalkaisesti selitetty säännöissä, esimerkiksi saariston rengastien toiminta jää täysin hämärän peittoon. Muitakin aukkoja säännöissä on, esimerkiksi se, katoavatko käytetyt trombit vai eivät. Sääntökirja olisi voinut olla hieman täsmällisempi. Joku saattaa esimerkiksi ihmetellä, miksi laattoja on kolme liikaa: niitä valkoisia ei kai ole tarkoitus käyttää, vaan ne taitavat olla varalaattoja.

Erikoinen sääntö on myös se, että jokaisen pelaajan on pelin aikana ylitettävä napapiiri kerran. Ilmeisesti säännön tarkoitus on estää pelaajia pyörimästä vain Etelä-Suomen tiheämmissä kaupungeissa, mutta jotenkin tämä sääntö haiskahtaa hätäratkaisulta ongelmaan, joka olisi pitänyt oikeasti ratkaista huolellisemmalla pelisuunnittelulla. On aivan varmaa, että jossain vaiheessa joku kuitenkin unohtaa, onko mennyt napapiirin yli vai ei.

Leijonan metsästys on muutenkin tuulahdus vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa Afrikan tähden jälkeen ei ole ilmestynyt uusia pelejä. Peli on paljon velkaa Afrikan tähdelle ja lisää vain päälle kuorrutusta ja tietovisaa. Pelissä on paitsi harmillisen epäreilut nopat (lähes joka viidennellä heitolla ei saa liikkua ollenkaan, välillä taas pääsee todella reippaasti eteenpäin), myös kaikkien noppapelien syöpä, eli maaliin on päästävä tietysti tasaluvulla. Mikäänhän ei piristä peliä kuin pelin loppuun sijoitettu kymmenen minuuttia turhauttavaa ja tuloksetonta nopanheittelyä. Jos taas osuu toisen pelaajan kanssa samaan ruutuun, saa heivata toisen Kilpisjärvelle erämökkiin. Sehän se on omiaan lisäämään pelaajien välistä hyvää mieltä, kun tasalukukahinoissa Helsingin edustalla saa nakattua kilpailijan Kilpisjärvelle. Jos tavoitteena on ollut saada aikaan itkua ja tappelua, niin hyvin on onnistuttu.

Erilaisia pelitapoja

Sääntökirjassa on muutama vaihtoehtoinen pelitapa. Tarjolla on kilpajuoksupeli Helsingistä Nuorgamiin, jossa laatat ladotaan laudalle kuvapuoli ylöspäin. Vaakunaleijonan kautta on kierrettävä, ja marjoja ja eläimiä saa käyttää oikomiseen, mutta maaliin on tietysti päästävä tasaluvulla. Lisäksi laattoja saa kerätä vain tasaluvulla, eli käytännössä niitä ei juuri kerry, jos ei oikein varta vasten pysähdy keräämään, missä ei kilpajuoksussa ole juurikaan järkeä. Muutenkaan tässä pelissä ei ole juuri sisältöä nopanheittelyn lisäksi.

Luontoretkipelissä kerätään laatoista tiettyä valikoimaa marjoja ja eläimiä. Tämä on ihan hauska idea, mutta ei tarjoa hirveästi uutta verrattuna peruspeliin. Lisäksi on yksinkertaisen muistipelin ohjeet.

Hyvää ja huonoa

Tällaisenaan Leijonan metsästys on ihan hieno peli, jos pelikokemus rajoittuu Afrikan tähteen. Siinä viitekehyksessä Leijonan metsästys on hyvä peli: jos peliltä odottaa nopan heittämistä ja laudalla liikkumista nopanheiton tahtiin, eikä pahastu ”tasaluvulla maaliin”-säännön kaltaisista suunnittelulaiskuuksista, Leijonan metsästys on mukava peli. Tietovisakysymykset ovat oikein hauskoja, ja niiden vaikeustasokin on ihan sopiva, että kevyttä pähkäiltävää riittää niin koululaisille kuin aikuisillekin.

Minua pelin puutteet kuitenkin jäivät harmittamaan ja arvelisin, että muitakin nykyaikaisiin lautapeleihin tottuneita pelin vanhanaikaiset piirteet ärsyttävät. Se on sääli, sillä pelin idea on hyvä ja peli on Oppi & Ilo -pelien tapaan tyylikkään näköinen. Haluaisin pitää tästä pelistä, sillä koko perheelle sopiva Suomi-tietovisailu on opettavaista ja pelistä voisi muutenkin oppia Suomen maantietoa hauskalla tavalla.

Eiköhän tätä vielä muutaman kerran pelata, mutta ei tämä meillä kyllä kestosuosikiksi pääse.

Faktat Leijonan metsästyksestä

Pelin kesto: Noin 30 minuuttia.