Keyflower

Richard Breese aloitti “avain”-pelisarjansa vuonna 1995 pelillä Keywood. Tämän jälkeen ovat seuranneet muun muassa Keythedral, Key Harvest ja Key Market. Sarjan seitsemäs peli on Keyflower, jonka luontiin on osallistunut myös Sebastian Bleasdale.

Keyflower on Amerikan asuttamiseen perustuva työläistenasettelupeli, mutta se ei ole aivan genrensä tavallisimmasta päästä. Ukkelit, joilla toimintoja valitaan, toimivat samalla huutokauppojen valuuttana. Omalaatuinen, mutta hyvin soljuva peli on kuitenkin kyseessä.

Pelin idea

Peliä pelataan yksi vuosi, joka jakaantuu neljään vuodenaikaan. Näiden vaihtuessa peliin tulee tarjolle uusia toimintolaattoja, joilla on vaihtuvia ominaisuuksia, ja jotka vuodenajan aikana huutokaupataan. Laatan voittaja lisää sen omalle pelialueelleen, jossa se on käytettävissä tulevaisuudessa. Pisteitä eniten nettoavat viimeiset talvilaatat jaetaan pelaajille jo pelin alussa. Pelaajat saavat itse päättää, mitkä niistä viimeisellä vuorolla huutokaupataan.

Pelin edetessä pelaajat rakentavat ostamistaan toimintolaatoista pienen carcassonnemaisen kylän. Laatoilla on monia tarkoituksia, mutta yleensä ne tuottavat tuotteita, jalostavat niitä pisteiksi tai kärräävät tuotteita laatalta toiselle. Ideaalitilanteessa pelaaja rakentaa toimivan koneiston, jossa tuotteet muutetaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan kallisarvoisiksi pisteiksi. Lähes jokaisen toimintolaatan voi lisäksi päivittää paremmaksi ja netota samalla muutaman pisteen.

Meeplet ja laatat

Keyflowerissa kaikki tehdään meepleillä. Pelaaja voi käyttää toimintolaattaa laittamalla siihen meeplen, kuten monissa muissa työläistenasettelupeleissä. Jos pelaaja haluaa toimintolaatan kokonaan itselleen, hän voi huutokaupata sen meepleillä. Näin puu-ukkelit määrittävät sekä toimintojen määrän, että pelaajan varallisuuden.

Keyflower eroaa monista muista peleistä myös siinä, että kaikki toimintolaatat ovat vapaata riistaa. Vielä huutokauppaamattomat, mutta myös pelaajien hankkimat laatat, ovat kaikkien käytettävissä.

Kaikki toiminnot eivät ole kuitenkaan yhtä edullisia. Fiksuinta olisi käyttää vain omia laattoja, sillä niille pelatut meeplet saa takaisin vuodenajan vaihtuessa. Vastapelaajien laattoja käyttäessä luovuttaa arvokkaat ukkelit heidän käyttöönsä. Läheskään kaikkia laattoja ei voi hankkia, joten vierailut ovat pakollisia.

Laattojen käytössä myös määrällä ja värillä on merkitystä. Toimintoja voi käyttää useamman kerran, kunhan meeplejä latoo laatalle yhden enemmän kuin edellinen kaveri. Laatalle ensimmäisinä laitetut meeplet taas määrittävät, minkä värisiä meeplejä seuraavat käyttävät. Esimerkiksi jos laatalla seisoo keltainen meeple, laattaa ei voi käyttää tai huutokaupata muilla kuin keltaisilla meepleillä. Jokainen meeple siis vaikuttaa muiden pelaajien toimiin, tavalla tai toisella.

“Erikoinen peli”

Keyflower on melko raskas peli, jossa ensimmäinen pelikerta on monelle pimeässä haahuilua. Pelin luonnetta kuvaa hyvin se, että usea testaaja kuvaili sitä aluksi sanoilla “erikoinen” ja “outo”. Säännöt ovat suoraviivaiset, mutta vaihtoehtojen runsauden ja paikoin erikoisten ratkaisujen edessä voi mennä hetki, ennen kuin kokonaiskuva selkiytyy. Erityisesti meeplejen määrä- ja värisäännöt hämäävät noviiseja joka kerta.

Myöhemmillä pelikerroilla tilanne helpottuu ja vauhtiin päästään nopeammin. Aikaa saa kuitenkin varata noin 1,5–2 tuntia, ainakin suurilla pelaajamäärillä. Kokenut duo tykittää kaksinpelin vaille tunnissa.

Toisaalta monelta osa-alueelta Keyflower on hyvin perinteinen eurojyystö. Erilaisten resurssien vaihtelua harjoitetaan runsaasti ja erityisen tärkeäksi nousee tuotteiden liikuttelu laatalta toiselle. Kun toimintolaatta kaipaa resursseja, ei auta, vaikka ne on kerännyt jonnekin – resurssien on oltava juuri niitä tarvitsevan laatan päällä.

Ihan pelkkää pistesalaattia peli ei ole, vaan jonkunlaista visiota tarvitaan. Vasta-alkajat häviävät armotta ammattilaisille ja peli rokottaa virheistä monia europelejä enemmän.

Vuorovaikutustakin löytyy, sillä toisten huutokauppoja voi manipuloida ja toimintoruutuja estää sopivalla määrällä oikeanvärisiä meeplejä. Tähän vaikuttaa osaltaan pelaajamäärä. Useamman pelaajan peleissä vaihtoehtoja on niin paljon, että estelystä ei koidu kovin suurta haittaa.

Pelisarjan avainpelaaja

Konstailut sikseen – Keyflower on yksi parhaimmista peleistä, joita olen pelannut. Omaperäinen työläistenasettelupeli soljuu luontevasti eteenpäin ja mukana on raikkaita oivalluksia. Harvinaista on myös huutokaupan nopeatempoisuus – kun toimintolaatat voitetaan yleensä muutamalla meeplellä, ikuisuuksiin jatkuvaa hidasta tarjouskilpailua ei nähdä.

Kaiken kukkuraksi peli skaalautuu erinomaisesti, vaikka huutokauppa-mekaniikka antaisi odottaa muuta. Viisinpeli on hieno kokemus, mutta myös kaksinpeli on intensiivinen ja hyvin interaktiivinen. Kuudelleenkin voisin pelata, vaikka epäilen pelin venyvän silloin liikaa.

Peliin on olemassa myös kaksi lisäosaa: The Farmers ja The Merchants. Ensimmäinen lisää peliin elukat, jotka käyskentelevät laattojen lomassa, toisessa mukaan tulevat sopimukset ja laajennokset. Molempia voin suositella tosifaneille, mutta muille ne eivät ole mitenkään pakollisia. Peruspeli on jo itsessään pirun näppärä paketti.

Faktat Keyflowerista

Suunnittelija: Richard Breese, Sebastian Bleasdale

Julkaisija: R & D Games (2012)

Mutkikkuus: Peli on raskas ja optimointi vaatii keskittymistä. Muuten peli on aika intuitiivinen ja säännöt suoraviivaisia.

Onnen vaikutus: Hyvin vähäistä.

Vuorovaikutus: Kaikki teot vaikuttavat muihin pelaajiin, vaikkakin epäsuorasti. Pienillä pelaajamäärillä toisiin voi vaikuttaa vielä enemmän.

Teema: Ohuenlainen, vaikka Viiru ja Pesonen -kirjoja muistuttava kuvitus on sympaattinen.

Uudelleenpelattavuus: Muilla kuin kuudella pelaajalla osa toimintolaatoista jää käyttämättä, jolloin pelit poikkeavat toisistaan.

Kieliriippuvuus: Peli on kieliriippumaton.

Pelaajamäärä: 2–6.

Pituus: 60–120 minuuttia.