Kepler-3042

Hyviä uutisia: galaksistamme ei löydy vihamielisiä alieneita, mutta sitäkin enemmän planeettoja jotka tihkuvat kallisarvoisia materioita. Huono uutinen: pitää vielä odottaa vuoteen 3042, ennen kuin niiden valloitus on mahdollista.

Kepler-3042 keräsi rahoituksensa Kickstarterissa kesällä 2016 ja esittelimme peliä jo silloin. Tämä umpi-italialainen tuotos on suunnittelijansa, Simone Cerruti Solan, ensimmäinen. Muu tiimi pelin takana ovat kuvittaja Alan D’Amico ja graafikko Paolo Vallerga. Pelin julkaisemisesta vastasivat Post Scriptum ja Placentia Games. Kepler-3042 on tarkoitettu 1–4 pelaajalle ja sen kesto on yksinpelin noin puolesta tunnista useamman pelaajan puoleentoista tuntiin. Vaikeustasoltaan peli sopii yli 14-vuotiaille.

Kepleriä voi luonnehtia keskiraskaaksi resurssienhallintapeliksi, jossa vuorovaikutus pelaajien välillä on lähes minimaalista. Neljästä äksästä (explore, expand, exploit, exterminate) siis puuttuu se viimeinen. Teema sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen reilun tuhannen vuoden päähän, jolloin ihmisrotu on saanut ratkaistuksi muutaman tieteellisen haasteen ja ryhtynyt rauhanomaiseen taivaankappaleiden kolonisaatioon galaksissamme. Vieraiden planeettojen valloituksen ohella pelin avaruusmatkojen tarkoituksena on terraformoida niitä sekä ottaa teknologisia harppauksia – mieluiten hieman tehokkaammin kuin kanssapelaajat.

Aineen olomuodot: energia, materia ja antimateria

Pääpelilauta koostuu kuusikulmioista, joihin asetellaan pelin alussa planeettatokeneita jokseenkin sattumanvaraisesti, suurin osa alassuin. Suurin osa tokeneista edustaa planeettaa, joita on yhteensä 28 viidessä eri kategoriassa, helposta vaikeaan. Vaikeimmat eli vihreät planeetat (alien planet) vaativat eniten resursseja tullakseen kolonisoiduiksi ja terraformoiduiksi. Planeettojen erityisominaisuudet on kuvattu planeettakohtaisissa korteissa, jotka saa eteensä kolonisaation jälkeen. Kukin pelaaja saa kolonisoida enintään viisi planeettaa.

Pelaajakohtaisia lautoja on kaksi: teknologialauta ja toimintolauta. Lisäksi kalustoon kuuluvat kolme avaruusalusta ja 17 resurssikuutiota (materia, energia, antimateria). Alussa kaikilla on käytössä yksi planeetta, Maa, jonne on varastoitu kuusi resurssia. Muut resurssit eivät ole käytettävissä. Pelaajille jaetaan salainen tavoite, joita on kaksi vaikeustasoa.

Peli kestää 16 kierrosta, joista jokaisella valitaan yksi yhdeksästä toimintovaihtoehdosta tai, kalliilla hinnalla, lisäksi 1–2 bonustoimintoa. Kierroksen marssijärjestys on (1) tapahtumakortin paljastus, (2) toiminnon valinta ja avaruusalusten liikuttaminen (yksi pelaaja kerrallaan) ja (3) tapahtumakortin toteutuminen. Samaa toimintoa ei saa tehdä kahdella peräkkäisellä vuorollaan.

Toimintoja on yhdeksän erilaista: avaruusalusten rakentaminen ja niiden liikuttaminen, planeettojen kolonisointi, terraformointi ja hyödyntäminen resurssien tuottoon, teknologinen kehittäminen, uusien planeettojen paljastaminen, energiantuotanto ja antimaterian tuotanto. Toiminnon tehokkuus riippuu siitä, kuinka pitkälle pelaaja on kehittänyt siihen tarvittavaa teknologiaa.

Teknologiaa on viittä sorttia: liikkumisnopeus, kvanttifysiikka, energiantuotto, terraformointi ja antimateriatiede. Bonustoimintovaihtoehdot määräytyvät sen mukaan, mikä on valittu perustoiminto. Planeettojen valloittamisen ja hyödyntämisen ohella pelaajat kisaavat siitä, kenellä on hallussaan kehittynein teknologia ja galaksin henkinen herruus. Näille on omat ratansa pelilaudan laidassa. Teknologiapisteitä saa ennen kaikkea teknologioidensa edistämisestä ja herruuspisteitä planeettojen kolonisoinnista ja terraformoinnista.

Galaksin resurssivarannot ovat rajalliset, siis kierrätä

Tätä suhteellisen yksinkertaista (väitän näin, lukemattomien virheiden jälkeenkin) mekaniikkaa twistaavat kaksi erikoisuutta, jotka liittyvät osin toisiinsa. Näitä ovat bonustoiminnat ja niiden hinta sekä resurssien rajallisuus. Kuten ylempänä mainitsin, resurssikuutioita on jokaisella pelaajalla 17, joista kuusi (kolme materiaa ja kolme energiaa) annetaan alussa käyttöön. Loput resurssikuutiot ovat toimintolaudan keskusvarastossa, josta ne täytyy tietyillä toiminnoilla tuottaa käyttöön planeetoille.

Rajallinen maksimiresurssimäärä (17) tarkoittaa sitä, että resursseja ei voi ylituottaa, ja kaiken a ja o onkin kierrättää niitä tehokkaasti planeettojen ja keskusvaraston välillä. Minulle on käynyt useammassa kuin yhdessä pelissä niin, että resurssien panttaaminen parilla planeetalla on estänyt kolmannen planeetan hyödyntämisen ja jumiuttanut siten koko pelin.

Bonustoiminnot ovat toinen twisti. Niitä voi suorittaa maksimissaan kaksi heti perustoimintonsa jälkeen, mutta hinta on kova. Yksi 17 resurssikuutiosta täytyy nimittäin polttaa, jolloin se poistuu resurssien kiertokulusta Clausius Pitiin. Sinne kertyneiden resurssien takaisin saaminen on mahdollista, mutta tilaisuus tähän tarjoutuu keskimäärin vain kolme kertaa pelin aikana. Näiden mahdollisuuksien ajoittumiseen ei voi juuri itse vaikuttaa tai jos voi, silläkin on hintansa. Resurssien polttaminen bonustoimintoihin kannattaa siis harkita ja suunnitella tarkkaan.

Kahmalokaupalla optimointia ja sirottimella onnea

Viimeisen kierroksen päätyttyä lasketaan pisteet, joita saa, jos saa, monesta lähteestä, kuten planeetoilla olevasta antimateriasta, salaisen tavoitteen saavuttamisesta, planeettojensa etäisyydestä Aurinkoon nähden, planeettaseteistä (viisi erilaista tai kolme identtistä), terraformoiduista planeetoista ja tappiin kehitetyistä teknologioista. Ja muutamasta muusta.

Saattaa kuulostaa pistesalaatilta, mutta ei sitä ole. Pisteet ovat nimittäin todella tiukassa, eikä ole toivoakaan saada niitä, jos tekee vähän sitä sun tätä. Esimerkiksi teknologian kehittäminen tappiinsa edellyttää suuria resurssiuhrauksia pelin aikana. Jos lähtee keräämään planeettasettiä, on siinäkin oltava määrätietoinen, sillä yksikään planeetta ei tule ilmaiseksi.

Toisaalta mihinkään polkuun ei edes pysty panostamaan ylen määrin, koska eri toiminnot ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa: resurssientuotto kahdella planeetalla yhtä aikaa vaatii terraformointiteknologian päivittämistä tasolle neljä, mikä puolestaan vaatii antimaterian tuottamista, mikä vaatii kyseisen teknologian kehittämistä vähintään tasolle kaksi, ja niin edespäin. Varsinkin vihreiden planeettojen hyödynnys ja terraformointi on resurssisyöppöä.

Kepler-3042 on erittäin, erittäin suuresti optimointipeli. Toiminnot kannattaa tehdä ”massoissa”, esimerkiksi kehittää useaa teknologiaa kerralla tai kolonisoida yhtaikaa kolme planeettaa. Huono optimointi johtaa yksinkertaisiin toimintoihin, ja peli jää tehottomaksi.

Onnellakin on osuutensa, pienehkö mutta kiistämätön. Tämä voi turhauttaa tiettyä pelaajagenreä. Ensinnäkin, planeetat levitetään kartalle sokkona ja niistä saa kerrallaan paljastaa vain neljä joko yhtenä toimintona tai kahden tapahtumakortin kautta. Planeettojen paljastaminen maksaa yhden kallisarvoisen toiminnon, toisaalta jos siihen ei uhraa yhtä toimintoa, voi esimerkiksi päätyä kolonisoimaan planeetan josta ei ole hyötyä setinkeräilyssä tai josta ei ole saatavissa tarpeeksi helposti hyötyä pelin aikana.

Toinen (huonon) onnenkantamoisen lähde ovat tapahtumakortit. Ne eivät rankaise pelaajia, mutta useimmiten auttavat sitä pelaajaa, joka on muista jäljissä. Kortti paljastetaan jo kierroksen alussa, mutta se toteutuu vasta sen lopussa, mitä voi joskus hyödyntää toimintovalinnoissaan.

Salaisista tavoitteista olen lukenut ja kuullut useita mielipiteitä. Helpommat tavoitteet ovat niin helppoja, että on ihme, jos ne eivät toteudu kuin itsestään. Se, että joku saa helposta tavoitteesta kolme ja toinen neljä pistettä, tuntuu vähän epäreilulta. Vaikeat tavoitteet puolestaan voivat jo liikaa ohjata oman pelin kulkua, ja onpa joku ollut sitä mieltä, että niiden antamat pisteet ovat liian suuret suhteessa kokonaispisteisiin.

Olemme pelanneet kaksi viimeisintä peliä helpoilla tavoitteilla ja nyt alkaa tuntua siltä, että kaipaisin sittenkin niitä vaikeampia. Se tietysti tarkoittaa sitä, että pelistrategiaansa ei voi suunnitella valmiiksi edellisenä iltana. Mutta elämä on.

Yhdessä mutta sittenkin niin yksin

Peli skaalautuu hyvin. Pelilauta pysyy samana, mutta planeettojen määrä riippuu pelaajamäärästä ja niiden sijainti arvotaan. Uudelleenpeluuarvon takaavat monet vaihtoehtoiset voittoisat taktiikat, vaikkakin tietyt asiat täytyy tehdä joka kerta, mikä voi alkaa jossain vaiheessa puuduttaa. Meillä on se kokemus, että päättynyttä peliä seuraa aina halu kokeilla välittömästi uudelleen, hioen muutamaa strategista kohtaa tai soveltaen kokonaan uutta.

Kun peliä pelaa niin usein että sääntöjä ei tarvitse joka mutkassa varmistella, kierrokset soljuvat juohevasti ja ne viimeiset viisi kierrosta pamahtavat päälle yllättävän äkkiä. (Liian äkkiä! Tahtoisin vielä terraformoida planeetan nro 19 ja tuottaa siellä antimateriaa, jotta saisin teknologiani viimeiselle tasolle! Tulee mieleen Viticulture…)

Pelaajien välinen vuorovaikutus ei hirveästi kasva, vaikka pelaajia olisi kahden sijasta kolme tai neljä. Toki tähtäimessä voi olla planeetta, jonka kilpailija viekin nenän alta. Toinen jonkinlainen toisten peliin vaikuttava skaba käydään tekniikan ja henkisen johtajuuden radoilla, joissa vain nopeimmin etenevät poimivat suoraan pisteiksi konvertoituvia mitaleja. Mutta silti, Kepler-3042 ei juuri stimuloi sosiaalisuutta pelaajien välillä, jotka lähinnä jupisevat itsekseen pitääkseen ajatuksensa keskittyneinä.

Teemaan on panostettu paljon, voisi jopa sanoa, että tieteellisyys on Keplerin tavaramerkki. Peli saattaa vaikuttaa tavanomaiselta eurolta päälle liimatulla avaruusvalloitusteemalla, mutta toiminnot ja teknologiat on ammennettu todellisesta tutkimuksesta ja fysiikan teorioista. Tieteellinen asiantuntija Adrian Fartade oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa, ja tieteellistä taustaa avataan omassa vihkosessaan.

Jo pelilauta itsessään antaa tunteen laajasta ja tutkimattomasta avaruudesta. Ensimmäisellä pelikerralla, kun teimme vain yhdet alukset ja pelasimme muutenkin varovaisesti, emme juuri liikkuneet oman lähiavaruutemme ulkopuolelle. Tuntui, että paljon jäi tutkimatta.

Summa summarum, Kepler-3042 on lähes kirurgisen tarkka ja niukasti pisteitä myöntävä peli. Ei liian pitkä eikä liian lyhyt, aikamoisen euro mutta tiukasti teemalleen uskollinen. Vaikea uskoa että se on suunnittelijansa ensiluomus, sillä selkeitä puutteita emme ole löytäneet. Ohjelehtisestä päästämme kuitenkin ilmoille surullisen ulinan. Miksi, oi miksi on tehty päätös valkoisesta tekstistä mustalla pohjalla (vaikka avaruus onkin musta). Herkimmät saavat päänsäryn jo ennen analyysihalvausta.

Faktat Kepler-3042:sta

Suunnittelija: Simone Cerruti Sola

Julkaisija:  Placentia Games, Post Scriptum (2016)

Mutkikkuus: Sääntökirjalla on mittaa lähes 30 sivua, joten opeteltavaa riittää. Pelin kulku on kuitenkin melko suoraviivaista.

Onnen vaikutus: Pelissä on pieniä satunnaistekijöitä, joissa voi käydä huono tuuri. Ratkaisevaan asemaan ne eivät pääse, mutta kovasti tuurille allergisia ne vaivaavat varmasti.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta on vähänlaisesti, pientä kilpailua pelaajien välillä voi olla, mutta suurta merkitystä sillä ei ole.

Teema: Avaruusteema perustuu oikeaan tutkimukseen ja fysiikan teorioihin, joten teema välittyy kyllä pelimekaniikasta.

Uudelleenpelattavuus: Strategioissa on paljon mahdollisuuksia hiomiseen ja kehittelyyn. Sattumanvaraiset planeetat ja tavoitteet tuovat myös osaltaan uudelleenpeluuarvoa.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–4. Peli skaalautuu hyvin eri pelaajamäärille.

Pituus: 60–90 minuuttia.