Jórvík

Stefan Feldin The Speicherstadt julkaistiin vuonna 2010. 1900-luvun alun Hampuriin sijoittuvassa pelissä pelaajat operoivat varastoja, keräsivät laivoilla saapuvaa kauppatavaraa ja toteuttivat toimitussopimuksia. Varastoja uhkasi tulipalon vaara, johon piti varautua palomiehillä.

The Speicherstadtista ja etenkin sen Kaispeicher-lisäosasta on jostain syystä odoteltu uutta laitosta ja nyt sellainen saatiinkin, mutta vähän odottamattomassa muodossa. Jórvík on nimittäin sama peli uudessa kuosissa: 1900-luvun Hampuri onkin vaihtunut viikinkiajan Yorkiin, jossa viikinkipäälliköt edelleen keräävät tavaraa. Tulipalojen uhka on vain vaihtunut piktien hyökkäyksiin.

Jórvík voitti Vuoden strategiapeli -palkinnon vuonna 2017.

Kiusantekoa huutokaupassa

Pohjimmiltaan Jórvík on huutokauppapeli. Joka kierros tarjolla on valikoima kortteja, joita huudetaan kahdella eri menetelmällä. Molempia yhdistää tietty negatiivisuus. Peruspelissä on käytössä vain huutokauppa, jossa korttien edessä on kahdeksan ruudun jono, johon pelaajat pelaavat nappuloitaan.

Nappuloita on jokaisella pelaajalla neljä ja nappulan pelaaminen kortin eteen ilmaisee mielenkiintoa korttia kohtaan. Kun kaikki pelaajat ovat nappulansa pelanneet, kortit käydään läpi yksitellen. Jonon ensimmäinen pelaaja saa tilaisuuden ostaa kortin. Hinta on jonossa olevien nappuloiden määrä, eli jos kortille on kysyntää, hintakin on kova. Jos hinta on liian kova, nappula poistetaan jonosta ja on seuraavan pelaajan tilaisuus ostaa yhtä rahaa halvemmalla hinnalla.

Jaarli-pelimuodossa (joka vastaa siis Kaispeicher-lisäosan kanssa pelaamista) tarjolla on myös toinen korttirivi. Siihen ei muodosteta jonoja, vaan nappulan pelaaminen varaa kortin: kukaan muu ei pysty korttia ostamaan. Varattu kortti asetetaan jonoon ja jonon ensimmäinen maksaa kortista jonossa olevien korttien määrän. Kortti poistetaan sitten jonosta ja seuraava kortti on yhtä halvempi ja niin edelleen. Ensimmäisenä varauksen tekevä saa siis varmasti tilaisuuden ostaa haluamansa kortin, mutta hinta on todennäköisesti liian kallis.

Huutokauppamekanismi on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen, ja tuottaa mielenkiintoista vuorovaikutusta pelaajien kesken. Myös pelaajien kierroksen sisäinen toiminta on mielenkiintoista: ensimmäisillä siirroilla ei todennäköisesti tuottavia tarjouksia tehdä, joten aloittajalla ei varsinaisesti ole suurtakaan etua, vaikka tiettyä kontrollin mahdollisuutta onkin.

Kun huutokaupat on käyty, pelaajat saavat sumplia keräämiään kuutioita korteilleen voittopiste- ja rahatienestien toivossa, ja sitten on seuraavan kierroksen aika. Peli kestää tietyn määrän kierroksia, joiden jälkeen eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Pelin aikana piktit hyökkäävät muutaman kerran. Silloin eniten puolustusvoimaa kerännyt pelaaja tienaa pisteitä ja vähiten puolustusvoimaa kerännyt menettää pisteitä.

Tiukka ja vähäresurssinen peli

Jórvík on aika negatiivinen peli. Hinnat ovat kiperiä: pelin alussa rahaa on viitonen ja lisää tulee yksi raha vuorossa, jaarlipelissä kaksi. Jos et osta yhtään korttia, saat yhden lisärahan. Lisäksi on kortteja, jotka tuottavat rahaa kuutioista, mutta nekään eivät ole aivan yksinkertaisia käyttää. Niinpä kierroksen aloittajana toimiminen on yksinkertaisesti ikävää: mitä tahansa valitsetkin, muut pelaajat todennäköisesti tekevät siitä sinulle liian kallista.

Monet kortit perustuvat kuutioihin: jotkut tuottavat tietynvärisistä kuutioista rahaa tai pisteitä, jotkut taas vaativat tietyn valikoiman kuutioita tuottaakseen isomman voittopistepotin. Kuutioita saadaan laivoilta, joilla peliin tulee sattumanvarainen korkeintaan kolmen kuution potti. Laivojen saaminen on herkästi kovin vaikeaa: alariville sattuvat laivat joku saa kohtuulliseen hintaan, mutta yläriville saapuvat laivat on helpointa vain upottaa varaamalla ne ensimmäisten korttien joukossa.

Peliä vaivaa siis yleinen nihkeyden ilmapiiri: huutokauppatarjousten tekeminen on kiusantekoa, jossa ensimmäinen ajatus on yleensä muiden pelaajien elämän vaikeuttaminen ja muille hyvien korttien poistaminen pelistä ja kierroksen loppupuolella viimeisillä tarjouksilla voi sitten harkita, mitä itse voisi yrittää oikeasti saada, koska vain jonojen viimeisillä nappuloilla on yleisesti ottaen mahdollista saada jotain.

Pelin draaman kaari on vähän tylsähkö. Alkupelissä ei pitkään saa oikein mitään aikaiseksi, ostettua ehkä muutaman kortin, mutta taloutta pyörittäviä kuutioita tulee peliin vasta myöhemmin. Lopun lähestyessä peli toistaa itseään eivätkä pelaajien mahdollisuudet tunnu pelin aikana juuri edistyvän. Toimintaa ruokkivat kuutiot tuntuivat päätyvän hyvin suurelta osin suoraan kaatopaikalle eikä pelaajien taloutta ruokkimaan.

Pelin ulkoinen toteutus on ihan ok, kunhan korttien symboliikan hahmottaa, mutta aika tylsän näköinen peli Jórvík kuitenkin on. Korttien kuvitus on jotenkin aika vaisua ja graafinen ilme levoton. Lisäosan paketoiminen samaan pakettiin on hyvä ratkaisu, sen käyttäminen ei merkittävästi mutkista peliä, mutta lisää mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Kiusanteon ystäville

Jórvík ei ole suinkaan ensimmäinen Stefan Feldin peli, jossa negatiivisuus kukoistaa. In the Year of the Dragon esimerkiksi ansioituu pelaajien lyömisessä tavalla, johon harva peli pystyy. Jórvíkissa peli ei suoraan lyö pelaajia, mutta tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia olla ilkeä.

Peliporukassa, joka nauttii häijyydestä ja jossa toisten pelin torppaaminen on mieluisampaa kuin oman edistäminen, Jórvík toimii varmasti ja tuottaa paljon iloa. Jos äärimmäinen resurssien niukkuus viehättää enemmän kuin vaihtoehtojen runsaus, olet pelin parissa kuin kotonasi. Vuorovaikutuksen puutteesta tai pasianssimaisuudesta peliä ei myöskään pääse moittimaan.

Rakentavamman pelitavan ystävät – johon ryhmään itsekin lukeudun erittäin vahvasti – eivät tule Jórvíkista suuresti pitämään. Minulle viikinkiteemasta ykkösvalinta onkin rakentavampi A Feast for Odin.

Faktat Jórvíkista

Suunnittelijat: Stefan Feld

Julkaisija: Eggertspiele, Lautapelit.fi (2016)

Mutkikkuus: Erilaisten korttien kanssa on alkuun vähän ihmettelemistä, mutta itse perusmekaniikka on selkeä ja toistuu joka kierros samanlaisena, joten se on helppo oppia ja ymmärtää. Kortitkin tulevat tutuiksi yhdellä pelikerralla.

Onnen vaikutus: Pelissä on monenlaisia satunnaiselementtejä, joista merkittävin taitaa olla laivojen tuomat kuutiot: jos ne osuvat hyvin yksiin omien käsityöläisten kanssa, pisteitä on mahdollista saada helpommin.

Vuorovaikutus: Suorasta pelaajien välisestä vuorovaikutuksesta ei todellakaan ole pulaa. Peli on jatkuvaa toisten varpaille astumista.

Teema: Viikinkiteema on ihan ok, vaikka pidinkin alkuperäisestä teemasta enemmän. Kuvitus voisi olla eloisampaakin.

Uudelleenpelattavuus: Pelin kulku on aika tasapaksua, joten uudelleenpelattavuus kumpuaa pelaajien välisestä vuorovaikutuksesta. Mikäli kiusanteko ja pelin tarjoama vuorovaikutus innostavat, peli kestää kulutusta, korttien sattumanvarainen järjestys tarjoaa kyllä riittävästi vaihtelua pelikertojen välille.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5. BoardGameGeekissä nelinpeliä pidetään parhaimpana. Kokeilematta sanoisin, ettei tässä kaksinpelinä suuremmin järkeä ole ja koska peli elää vahvasti vuorovaikutuksesta, uskoisin että enemmän on yleisesti parempi.

Pituus: 45–90 minuuttia. Kokeneiden pelaajien pitäisi pystyä pelaamaan peli helposti tunnissa viidelläkin pelaajalla.