Indigo

Indigon kansikuvassa näkyy risteileviä polkuja ja niitä tämä peli tarjoaa. Kun hieman tarkemmin tutustuu mistä on kyse, hakematta tulee mieleen Tacticin julkaisema norsun kärsän kasvatusta käsitellyt Bombay Bazar ja toisaalta Tsuro, jossa ohjastetaan omaa nappulaa mutkapolkuja pitkin turvaan.

Reiner Knizia on siis kulkenut tuttuja ja turvallisia latuja Indigollaan. Ei siis liene suurikaan yllätys, että lopputuloksena on oikeastaan aika toimiva peli. Tässä pelissä ei ole teemaa nimeksikään, jonkinlainen epämääräisen intialainen vaikutelma vain, mutta eipä tällainen peli teemaa tarvitsekaan.

Pelin idea

Pelin tarkoitus on haalia jalokiviä itselleen. Jalokiviä on pelin alussa tyhjän pelilaudan reunoilla ja keskellä. Pelilaudan reuna-alueet jaetaan pelaajien kesken ja jalokiven saa kerättyä vetämällä sen lähtöpaikasta polun omalle reuna-alueelle.

Peli etenee nosta laatta, pelaa laatta -tekniikalla vuoro kerrallaan. Laatoissa on kiemurateitä ja kun jalokiven eteen pelaa laatan, jalokiveä siirretään polulla eteenpäin niin että tulee selväksi, mihin suuntaan jalokivi on menossa.

Reunoilla olevat keltaiset jalokivet ovat yhden pisteen arvoisia, keskellä on viisi vihreää kahden pisteen jalokiveä ja yksi sininen kolmen pisteen kivi. Arvokkain sininen kivi lähtee keskuslaatalta viimeisenä, eli vasta kun laatalta tehdään kuudes polku, sininen kivi suvaitsee heilahtaa liikkeelle.

Kaksinpelissä maalialueet ovat pelaajien omia, kolmin- ja nelinpelissä niitä joutuu jakamaan muiden pelaajien kanssa. Jos jalokivi saapuu jaetulle maalialueelle, molemmat pelaajat saavat jalokiven itselleen (sitä varten on varasto, josta saa lisäkiviä). Kun kaikki kivet on kerätty, arvokkaimmat kivet kerännyt voittaa.

Näppärä ja helppo peli

Indigo on toimiva ja helppo peli. Sen säännöissä ei ole mitään tarpeettoman mutkikasta. Peli toimii mukavasti eri pelaajamäärillä, makuasiat huomioiden: kaksinpelissä ei ole jaettuja alueita riesana eikä nelinpelin kaoottisuutta.

Niille, jotka kaipaavat peliin hallintaa ja kontrollia, kaksinpeli onkin varmasti se paras tapa pelata Indigoa. Kolminpelissä mukaan tulevat jaetut alueet tuovat kuitenkin peliin lisämakua, joten siksi kolminpeli on paras tapa pelata. Nelinpelissäkin riittää jaettuja alueita, mutta toisaalta yhden pelaajan vuorojen välillä ehtii tapahtua sen verran, että mahdollisuus hallita kivien kulkemista alkaa jo karista. Mutta hauska peli Indigo niinkin on.

Tuuria on jonkin verran mukana, etenkin kun joka vuoro pelaajilla on yksi ainoa laatta pelattavana. Ilmeinen muunnelma on käyttää parin-kolmen laatan kättä, mutta ei peli tällaista muutosta erityisemmin kaipaa.

Indigo on yksinkertaisen toimiva perhepeli.

Faktat Indigosta

Suunnittelija: Reiner Knizia

Julkaisija: AMO, Ravensburger (2012)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja peli idealtaan selkeä.

Onnen vaikutus: Tuurilla on jonkin verran merkitystä, pelaajien toimista johtuvalla epävarmuudella sitäkin enemmän.

Vuorovaikutus: Pelialue on ahdas ja jalokivet on mahdollista keikauttaa yllättäen aivan väärään suuntaan, joten kyllä tässä pelaajien välistä vääntöä on ja kevyesti ilkeitäkin siirtoja on mahdollista tehdä.

Teema: Abstrakti peli kepeän intialaistyylisellä kuvituksella. Peli on kyllä nätti.

Uudelleenpelattavuus: Ihan hyvä, sen verran paljon kiemurapoluilla on varaa kehittyä.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 20 minuuttia.