Imperium

Imperium on pakanrakennuspeli, jossa tarkoituksena on nousta mahtavimmaksi sivilisaatioksi. Pelistä on julkaistu kolme itsenäistä osaa: Classics, Legends ja Horizons.

Tässä arvostelussa käydään nämä kaikki kerralla läpi yhtenä pelisarjana; pelit toimivat itsenäisesti, mutta osat ovat yhdistettävissä keskenään ja säännöt ovat samat.

Kolme Imperiumia

Vuonna 2021 julkaistiin samanaikaisesti Imperium: Classics ja Imperium: Legends. Samanlaisen sääntökirjan lisäksi molempien mukana tulee kahdeksan kansaa. Eroavaisuutta on myös common-pakan korteissa, jotka tulevat tarjolle market-alueelle.

Kansissa ja korteissa koristaa Mihajlo Dimitrievskin eli The Micon kuvitus, joka on tuttua muun muassa West Kingdom -sarjasta. Taiteilijan tyylistä näyttäisi olevan monta mielipidettä, mutta Imperiumin kuvitus on ainakin näyttävää ja hyvin panostettua, ottaen huomioon kuinka monta korttia tässä on.

Siinä missä Classics on kansojen vaikeusasteesta päätellen erityisesti aloittelijoiden valinta, Legends puolestaan painottuu kokeneiden pelaajien valinnaksi, sillä useammat sen kansoista vaativat pohjalle ainakin muutamia pelikertoja.

Horizon julkaistiin vasta kolme vuotta edeltäjiensä jälkeen. Jo boksin koosta voikin jo päätellä, että kyseessä on sarjan suurin osa. Kansoja on peräti 14 ja peliin ja mukana tulee laajennos Trade Module, josta kerron edempänä. Lisäksi ohjekirja kattaa myös Classicsin ja Legendsin sisällön kansoineen ja sisältää niille muutamia korvaavia kortteja.

Soolopelaajien iloksi bottien pelivuorojen taulukot ovat Horizonsissa ohjekirjan sijaan erillisinä kortteina kattaen kaikista olemassa olevista kansoista, joka helpottaa bottien pelivuorojen lukemista todella paljon.

Laatikoiden alkuperäiset insertit menivät roskiin, sillä suojaan aina pakanrakennuspelien kortit ja korteille varatut kolot olivat niin kapeita, että ne eivät sovellu sleevatuille korteille.

Uniikit kansat, kortit ja strategiat

Asymmetrisyyttä riittää Imperiumin joka pelissä ja vaihtelevuutta tuovat tietysti lukuisat kansat eri kortteineen. Pelin alussa pelaajalla on ennalta määritelty pakka ja sitä lähdetään vähitellen täydentämään yhteiseltä marketilta sekä pelaajan omalta alueelta usein pakkaa sekoitettaessa.

Vuorollaan pelaaja tekee lähes aina toimintoja eli yleensä pelaa kolme korttia ja käyttää exhaust-tokeneita. Joskus harvemmin voi joutua vaihtoehtoisesti käyttämään koko vuoronsa pelkästään siihen, että tyhjentää käden Unrest-korteistaan tai hankkii yhden uuden kortin marketista.

Kortti voidaan pelata, kunhan oikeassa ylänurkassa oleva ikoni (barbaari tai imperiumi) ei ole ristiriidassa pelaajan nykyiseen olomuotoon. Kortin tekstin mukainen toiminto suoritetaan, jonka jälkeen kortti laitetaan poistopinoon. Osa pelatuista korteista jää pöydälle ja niistä osa voidaan aktivoida esimerkiksi exhaust-tokeneilla.

Pelaajan kansaan liittyvien uusien korttien haalinta määrittää melko hyvin pelin kulkua. Niistä voi saada omiin aiempiin kortteihin liittyviä synergioita, kuten resurssien nopeampaa keräilyä pelissä olevien region-korttien tai tiettyjen kortti-ikonien määrän mukaan. Lisäksi yleensä myös avautuu kyky saada purppuranvärisiä Fame-kortteja, jotka tuovat merkittäviä pisteytyksiä tai voimakkaita toimintoja.

Aiemmin mainittu olomuoto vaihtuu suunnilleen pelin puolivälissä, joka myös muuttaa peliä mukavasti. Kun kansaa voidaan alkaa kutsua imperiumiksi, niin nyt sinikruunulliset toiminnot ovat käytettävissä, toisaalta taas barbaarista toimintaa ei enää suvaita. Lisäksi pakkaa sekoitettaessa imperiumikansa voi resursseja vastaan kehittää haluamansa kortin development-pinosta, jotka voivat pelin tilanteesta riippuen olla hyvinkin voimakkaita.

Pisteet tai romahdus

Peli voi loppua joko pisteytykseen tai jonkin valtakunnan romahtamiseen. Jälkimmäinen tilanne tapahtuu, kun Unrest-korttipinkka tyhjentyy ja on todennäköisempää aggressiivisisten kansojen kanssa. Tällöin katsotaan, kenellä on vähiten Unrest-kortteja, joita voi kasaantua omasta syystä tai vastustajan vaikutuksesta.

Minun osaltani pelit ovat olleet yleensä lopulta pistesalaattia. Kuitenkin ainakin yksi soolopeli kaatui siihen, kun Tang-dynastian botti keräili Unrest-kortteja itselleen. Soolopelissä pelaaja häviää aina jonkin valtakunnan romahtamiseen, vaikka itsellä kukoistaa paremmin. Tämä voi olla turhauttavaa silloin, kun on nähnyt aikaa ja vaivaa alkuasetteluun, peliä on ehtinyt pelata vasta muutaman kierroksen ja nyt täytyykin järjestellä kortit uudelleen.

Tuhon uhka on kuitenkin tarjonnut useissa peleissä ennemmin jännitystä. Esimerkiksi valtakunta oli lähellä horjahtaa varsinkin Arthuriansien ja viikinkien välillä, jotka ovat molemmat aggressiivisia. Kun Unrest-korttipino alkaa käydä vähiin, niin on tärkeää pitää silmällä niiden määrää ja olla huolellinen seuraavan vuoron siirroissa.

Loppupisteytys on yleensä melkoinen työmaa. Loppupelin jännityksen saattaa joillakin vesittää se, ettei ole helppoa päätellä ennalta pelin lopullinen voittaja. Toisaalta jännitystä voi olla luvassa sen osalta, ehtiikö ennen pelin loppumista tehdä tarpeeksi ennalta suunniteltuja asioita, kuten haalittua tiettyjä kortteja.

Edellä mainitut asiat ovat tietysti selitetty tavallisia pelitilanteita ajatellen, mutta eri kansojen kanssa muuttuvia tekijöitä ja näitähän riittää paljon. Viikingit ovat ikuisia barbaareja, jotka eivät kirjoita historiaa. Kuningas Arthur puolestaan suorittaa kehityksien sijaan tehtäviä ja päätavoite on löytää Graalin malja. Kultistit pitävät seremonioita ja niillä on oma tapansa voittaa.

Vaativa alku pelin makuun

Sivilisaatiopelinä Imperium tuntuu hieman poikkeukselliselta, sillä yleensä ne ovat parempia, mitä enemmän on osapuolia. Tässä näin ei ole, sillä peli on melkoisen pasianssimainen.

Joskus jään hieman kaipaamaan useiden kansojen välistä yhteenottoa saman pelin aikana. Näyttämönä toimivaa yhteistä karttaa ei ole, joten esimerkiksi aluehallintaa ei juurikaan ole. Interaktio on yleensä rajaantunut toisten pelaajien kansan tyytymättömyyden kasvattamiseen ja resurssien sabotoimiseen.

Toisaalta tämä uskaltaa olla erilainen sivilisaatiopeli, joka on suunnattu erityisesti kohderyhmille, jossa pelaajamäärä on pieni ja varsinkin alun raskaus pitkän peliajan kanssa ei haittaa. Ainakin itse jouduin varaamaan ensimmäisiin pelikertoihin runsaasti aikaa ja oman aikansa ottaa myös alkuasettelu sekä pisteiden lasku.

Ensimmäisten pelien tempo sääntökirjan kanssa on ollut ehkä turhauttavan hidas ja asioita tuntui tapahtuvan aikaan nähden vähän, vaikka pelasin soolona. Soolopelaajille on myös kynnys botin terminologian opetteluun, esimerkiksi miten botti “nostaa kortin”. Myös alkuasettelu vie oman aikansa ja siinä on varsinkin soolobotin ja Trade Modulen kanssa peräti reilut 40 vaihetta.

Vähitellen kokemuksen karttuessa terminologia jäi sen verran hyvin mieleen, että vuorot nopeutuivat. Kunhan valtakunnan aikaista romahtumista tapahdu, niin nykyään peleihin kuluu aikaa noin pari tuntia, pelasin sitten soolona tai kaksinpelinä. Peliaikaa voi halutessa leikata mukana tulevalla variantilla, mutta pöydälle saatuani nauttisin pelistä mieluiten sen kokonaisen aterian.

Jos peli kuitenkin alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan lisää liikkuvia osia, niin Horizonsin omistajien iloksi on olemassa myös Trade Module. Tämä minilisäosa tuo mukaan pelaajien välistä kaupankäyntiä erillisten tavararesurssien sekä uusien korttien avulla ja se kannattaa ottaa mukaan vasta, kun peli itsessään on jo muuten tuttu, tosin se on pakollinen joidenkin kansojen kanssa.

Trade Module ei ole setupin pidennystä lukuunottamatta ole lopulta kovin mutkikas ja se piristää hyvin uusien toimintojen ja kombomahdollisuuksien avulla. Soolopelaajaa tämä kuitenkin mutkistaa sen verran, että kannattaa kuitenkin printata BGG:stä lisäosan omat apulaput.

Minun sivilisaatiopeliksi?

Strategiapelien hammasta kolottaville Imperium on viihdyttävää korttien lätkintää varsinkin soolona ja kaksinpelinä. Tämä sopii lähinnä kapealle kohdeyleisölle, sillä peli voi viedä aikaa ja taakka voi olla lopulta liian raskas satunnaiseen pelailuun. Raskaamman ystäville tämä kuitenkin kääntyy mukiinmeneväksi viihdepaketiksi, kun muutaman pelin jälkeen terminologia on hallussa ja pelaaminen sujuu ilman jatkuvaa lunttaamista ohjekirjasta.

Luonteeltaan pasianssimaiseen peliin Imperium ei kaipaa paljon lisäpelaajia ehkä joitakin ärhäkkäämmistä kansoista poislukien. Kolminpeliin voisin vielä lähteä kokeilemaan, mutta nelinpelinä tämä venyisi useissa seuroissa niin paljon, että pelaisin mielummin jotain muuta.

Jos pitäisi jokin pelisarjan osista valita, niin kaikkein varmin valinta ensimmäiseksi peliksi lienee Horizons. Vaikka se on hintalapultaan kallein, pelattavaa riittää pitkäksi aikaa, sillä onhan siinä runsaasti eritasoisia kansoja sekä kylkiäisenä Trade Module ja soolopelaajalle apukortit. Millä tahansa osalla pääsee kuitenkin alkuun.

Faktat Imperiumista

Suunnittelijat: Dávid Turczi, Nigel Buckle

Julkaisija: Osprey Games (2021)

Mutkikkuus: Peli voi olla mutkikas opetella ja termejä on jonkin verran, mutta säännöt ovat muuten melko suoraviivaiset. Kansoilla on vaikeustasoja.

Onnen vaikutus: Korttipeleissä on aina jonkin verran tuuria, mitä nostetaan. Pakanrakennuspelinä tässä kuitenkin päästään hyvin vaikuttamaan korttipakan sisältöön.

Vuorovaikutus: Peli on melko rauhallista moninpelipasianssia, mutta jotkin kansat ovat ärhäkkäämpiä toista pelaajaa kohtaan.

Teema: Kansat ja kortit elävöittävät teemaa hyvin. Mihajlo Dimitrievskin kuvitus toimii näissä peleissä.

Uudelleenpelattavuus: Erilaiset kansat tuovat merkittävästi uudelleenpelattavuutta, erityisesti kun täydentää kokoelmaansa pelisarjan osilla.

Saavutettavuus: Englantia on osattava. Horizonsin mukana helpottavat bottien toimintotaulukot kortteina soolopelaajille.

Pelaajamäärä: 1–4, parhaimmillaan 1–2 pelaajalla.

Pituus: 40–160 minuuttia, usein pidemmän puolella.