Hobitti

Elokuvien myötä Hobitti on kuumaa kamaa, ja Pelikokin on iskenyt markkinoille. Tämä Reiner Knizian suunnittelema Hobitti-peli on onneksi ilmestynyt alunperin jo vuonna 2010, eli edeltää elokuvia. Peli on tehty kirjalisenssillä ja käyttää elokuvakuvituksen sijasta John Howe’n taidetta, kuten Taru sormusten herrasta. Hyvä niin, etenkin kun peli kattaa nyt koko kirjan tapahtumat, eikä pysähdy siihen, mihin ensimmäinen elokuva jää.

Tämä Hobitti on eri peli kuin vuonna 2001 ilmestynyt Hobitti, jonka Tactic julkaisi aikoinaan suomeksi.  Yleinen mielipide on, että tämä peli on selvästi aikaisempaa parempi – vanhalla Hobitti-pelillä ei juuri ystäviä ole.

Pelin idea

Vaikka kirjan alanimeke onkin Sinne ja takaisin, tässä pelissä mennään vain sinne. Pelaajat ovat anonyymejä kääpiöitä, joiden on selvittävä seikkailuista Yksinäiselle vuorelle ja eliminoitava Smaug. Matkan varrella olisi tarkoitus kehittää omaa luonnettaan ja kerätä mahdollisimman paljon jalokiviä. Yhteistyöpelistä ei ole kyse: vaikka yhdessä matkustetaankin, eniten jalokiviä kerännyt voittaa.

Peli jakautuu kahdenlaisiin vaiheisiin: tapahtumavuoroilla edetään kartalla ja kehitetään pelihahmoja vahvemmiksi, seikkailuvuoroilla taas kohdataan vaaroja ja seikkailuja ja kerätään jalokiviä.

Tapahtumavuoroilla käännetään tapahtumapakasta seuraava kortti, joka pelaajamäärästä riippuen on joko etenemistä reitillä tai ominaisuuksien – aloitteellisuus, viekkaus tai voima – kehittämistä. Radan ruudut on merkitty ominaisuuksien kuvilla ja ruutuun osuminen tarkoittaa kyseisen ominaisuuden kehittämistä. Pelaajien etenemisjärjestys ja se, kuka saa mitäkin, määräytyy kääpiökorteilla: kortit pelataan yhtä aikaa ja pelaajat etenevät nousevassa järjestyksessä korttien numeroiden perusteella.

Tapahtumapakasta voi nousta myös kykykortteja, jotka antavat lisäetua seikkailuissa. Kun tällainen kortti nousee, sen saa pelaaja, joka pelaa korkeimman kääpiökortin. Pelaajilla on vain viiden kortin käsi kääpiökortteja, joten on hieman tuurista kiinni, pystyykö huutokaupoissa kilpailemaan vai ei.

Jalokiviä seikkailemalla

Kun Bilbo-nappula etenee peliradalla seikkailuruutuun, alkaa seikkailu ja mahdollisuus tienata jalokiviä. Pakasta nostetaan seikkailukortteja, joita pelaajat voivat suorittaa. Ensimmäisenä vuoron saa pelaaja, jonka aloitteellisuus-luonteenpiirre on korkein.

Seikkailu listaa tietyn määrän kirveitä, kilpiä ja ruokaa, ja tämä tulos pelaajan olisi saatava heittämällä viittä noppaa. Tarjolla on myös uusintaheittomahdollisuus, pelaajan viekkaus-ominaisuus kertoo, montako noppaa saa heittää uudelleen. Aloitteellisuudesta voi tienata pari lisäkilpeä ja voimasta lisäkirveitä. Ruokaa saa käyttää omista varastoista. Jos pelaaja näillä konsteilla saa riittävästi oikeanlaisia kuvioita aikaiseksi, tehtävä on onnistunut ja palkinnoksi saa hieman jalokiviä.

Jos seikkailu epäonnistuu, nostetaan Smaug-laatta, joka tietää ominaisuuksien ja ruoan menetystä ja mahdollisesti Smaug-figuurin liikettä Yksinäiseltä vuorelta kohti Järvikaupunkia. Mikäli Smaug saavuttaa Järvikaupungin, peli päättyy, valitusta pelitavasta riippuen joko eniten jalokiviä pelanneen pelaajan voittoon tai jaettuun tappioon.

Jos seikkailu tuntuu vaikealta, sen voi siirtää seuraavan pelaajan yritettäväksi. Mikäli kaikki kieltäytyvät, Smaug pääsee taas etenemään, mutta yleensä löytyy joku hullu, joka lähtee yrittämään vähän vaikeampiakin tehtäviä.

Yksinkertainen peli, mutkikkaat säännöt

Hobitti ei ole järin mutkikas peli, mutta sääntökirja saa pelin vaikuttamaan haastavammalta kuin se on. Etenkin seikkailujen kulkuun kaipaisi tekstimassan sijasta selkeämpää kuvausta. Yksinkertainen kaavio, joka näyttäisi, miten toimitaan ja kenen vuoro on seuraavaksi missäkin tilanteessa selkeyttäisi tilannetta huomattavasti. Aukeaa se tuostakin, mutta säännöt pitää lukea tarkkaan, jotta tulee pelanneeksi oikein, ja jotkut pienet yksityiskohdat jäävät sittenkin vähän hämäriksi.

Peli sopii sinänsä vaikeustasonsa puolesta lastenkin pelattavaksi. Julkaisijan ikäsuositus on 10+, mikä varmasti pitää paikkansa, jos lapset pelaavat keskenään, mutta jos peliä pelaa perheen kesken, huomattavasti nuoremmatkin voivat osallistua. Olen itse pelannut kuusivuotiaan kanssa hyvällä menestyksellä. Lukutaitokaan ei ole pakollinen vaatimus kaikille pelaajille.

Kelpo perhepeli aiheesta kiinnostuneille

Hobitin paikka on perhepelinä. Itse en vaivautuisi peliharrastajien kesken tätä pelaamaan, mutta aiheesta innostuneen kuusivuotiaan kanssa peliä on ollut mukava pelata. En usko, että pelissä on loppuviimeksi suuresti taidosta kyse (tapahtumavaiheen voisi luultavasti pelata läpi ihan hyvin arpomalla pelaamansa kortit), vaikka jonkin verran valintoja pääseekin tekemään. Ainakin pelit ovat olleet varsin tasaisia.

Peli soveltuu hyvin eri pelaajamäärille. BoardGameGeekin kyselyssä vain kaksinpeli saa vastustusta, mutta enpä tiedä, olen pelannut kaksinpeliäkin ihan hyvällä menestyksellä. Kolme on tavallaan pelin minimipelaajamäärä, joten kaksinpelissä tarvitaan eräänlainen automaattipelaaja tapahtumavaiheeseen mukaan, mikä on tietysti omiaan lisäämään pelin satunnaisuutta (kolmannen pelaajan kortti nostetaan pakasta sattumanvaraisesti). Mutta kaksinpelikin siis toimii, jos haluaa yhden lapsen kanssa pelata eikä ole turhantarkka.

Hobitti ei ole paras Taru sormusten herrasta -teemainen peli, mutta perhepelinä se on vallan kelvollinen.

Faktat Hobitista

Pituus: 20–45 minuuttia.