High Frontier

Avaruus on viimeinen käymättömistä korpimaista. Nyt sinne on kuitenkin mahdollista päästä High Frontierin avulla. Mukaan vaaditaan kärsivällisyyttä, tuuria ja runsaasti harmaita aivosoluja. Kyseessä on nimittäin Phil Eklundin versio avaruusmatkailusta ja se todellakin on rakettitiedettä.

Pelin idea

Avaruuden valloitus on alkanut. Pelaajat kuuluvat johonkin yhdestä järjestöstä, jotka voivat olla mitä vain aina yksityisyrittäjästä kansalliseen hallitukseen. Jokaisella on kuitenkin sama tavoite, joka on avaruudessa lentävien kappaleiden valloittaminen ja niiden muuntaminen tehokkaiksi rakennustehtaiksi. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa, sillä polttoaineena toimivaa vettä löytyy hyvin harvasta taivaankappaleesta. Rakettien lentoradat täytyykin suunnitella tarkoin, jotta alus ei jää ajelehtimaan hylkynä avaruudessa. Niille voitokkaille avaruudentutkijoille ropiseekin sitten pisteitä asteroidien ja planeettojen valtaamisesta, tehtaiden perustamisesta niille ja erinäisistä muista kunnianarvoisista suorituksista.

Peli päättyy, kun tehtaita on rakennettu tarpeeksi. Määrä vaihtelee pelaajamäärän mukaan ja esimerkiksi kahden pelaajan peli päättyy, kun laudalla on neljä tehdasta. Neljällä tai viidellä pelaajalla vaaditaan jo seitsemän tehdasta.

Periaatteessa pelin kulku on hyvin yksinkertainen. Ensin liikutaan raketilla ympäri avaruutta ja sen jälkeen suoritetaan yksi kahdeksasta mahdollisesta toiminnosta. Mutta kuten opin BIOS: Megafaunan kanssa, yksinkertaiselta vaikuttava pelimekaniikka kätkee sisäänsä hyvin monimutkaisia pulmia.

Mielenkiintoinen kartta

High Frontierin kartta näyttää ensi katsomalta hyvin villiltä. Siitä löytyy risteäviä viivoja, eri värejä ja outoja numeroyhdistelmiä sisältäviä mustia heksoja. Sääntökirjaan tutustuminen avaa nopeasti kartan rakenteen ja sen perimmäisen idean.

Liikkumiseen käytettävät viivat ovat eri taivaankappaleiden välisiin siirtymiin tarvittavia energiamääriä. Näitä kutsutaan Hohmannin siirtoradoiksi. Eklund on käytännössä abstraktoinut pelistä pois sellaiset turhat asiat kuin välimatkat ja jättänyt jäljelle sen kaikkein tärkeimmän, eli matkaamisen vaatiman energian. Tämä tuntuu lopulta hyvin loogiselta ratkaisulta, sillä sen avulla pystytään kuvaamaan yksinkertaisella tavalla hyvin monimutkaisia käsitteitä. Esimerkiksi planeettojen liikkeitä ja laukaisuajankohtia ei tarvitse itse laskea, koska ne sisältyvät käytössä oleviin lentoratoihin.

Toinen hyvä esimerkki löytyy planeettojen painovoimasta, jota voi käyttää apuna lennettäessä kaukaisille asteroideille. Sen kuvaamiseen tarvitaan pelissä yksi ainoa nopeuteen vaikuttava luku ja loppu hoituu automaattisesti.

Avaruudessa seilaaminen

Itse liikkuminen tapahtuu laskemalla raketin nopeus sen massan ja käytössä olevien rakettien työntövoimasta. Nopeus kertoo sen, kuinka monen polton ohi vuorollaan voi ajaa. Jokaisella raketilla on lisäksi polttoaineen kulutusta kuvaava luku, joka kertoo kuinka paljon vettä jokainen poltto kuluttaa. Lisäksi Hohmannin siirtoratojen leikkauskohdassa saman liikkeen aikana kääntyminen maksaa kahden polton verran vettä. Lagrangen pisteissä saa sentään kääntyä ilmaiseksi.

Lentämisen päätteeksi täytyy tietenkin yrittää laskeutua itse kohteeseen. Siihen vaikuttavat ensisijaisesti kohteen koko ja raketin työntövoima. Pienemmille kappaleille on taloudellisempaa laskeutua, mutta ne eivät välttämättä sisällä mitään arvokkaita mineraaleja.

Avaruus ei luonnollisestikaan ole tyhjä ja avoin tila, vaan siellä piilee monia vaaroja. Nämä saattavat tuhota kerralla koko raketin, jolloin matkalle täytyy lähteä jälleen alkupisteestä. Esimerkiksi Venuksen happopilvet ja Marsin hiekkamyrskyt saattavat koitua epäonnisen raketin kohtaloksi.

Kahdeksan toimintamahdollisuutta eli runsaasti päänvaivaa

Liikkumisen jälkeen voi lisäksi suorittaa yhden kahdeksasta toiminnosta. Nämä ovat erittäin perustavanlaatuisia toimintoja, kuten uuden tehtaan perustaminen, planeetan valtaaminen tai vaikkapa raketin rakentaminen. Näiden toimintojen suorittaminen ei sinänsä aiheuta päänvaivaa, vaan harmaita hiuksia tulee kaikkien mahdollisten seurauksien pohtimisesta.

Otetaan esimerkiksi raketin rakentaminen. Yksittäisten osien ostaminen on helppoa ja hauskaa, mutta niiden yhdistelmä määrittää sen, mille taivaankappaleille kyseisellä aluksella kannattaa suunnata. Jos kyseisestä kohteesta löytyy omaan rakettiin sopivaa materiaalia, sitä voi parannella paikan päällä rakentamalla sinne tehtaan. Tämä mahdollistaa entistä tehokkaammat ja laajemmat tutkimusretket. Lisäksi kyseistä kohdetta voi käyttää myös aluksensa tankkaamiseen. Tässä nähtävällä ketjureaktiolla on siis kauaskantoiset seuraukset ja kaikki saa alkunsa siitä, millaisia osia rakettiinsa asentaa.

Juuri näiden erilaisten toimintaskenaarioiden miettiminen on mielestäni pelin suurin anti. On mielenkiintoista pohtia erilaisia vaihtoehtoja avaruudenvalloittamiselle ja sitä, miten kaikki valitut toiminnot tukevat tätä tavoitetta. On tietenkin todennäköistä, että huolellinen suunnittelu menee täysin harakoille. Joku toinen saattaa ennättää paikalle ensin tai raketti pamahtaa kesken matkan palasiksi törmättyään komeettaan.

Täydellinen realistinen avaruuspeli?

Jälleen pääsen myös ylistämään pelin tieteellisiä perusteita. Vieraat termit selitetään auki omissa huomautuslaatikoissaan, joten peruskäsitteiden sisäistäminen on hieman helpompaa. Lisäksi yli puolet ohjekirjasta on varattu eri avaruusalusten osien esittelyyn. Eksoottiset komponentit eivät ole kehittäjän mielikuvituksen tuotetta, vaan jokainen niistä on oikeasti suunniteltu. Säännöistä löytyvät lyhyet kuvaukset jokaiselle ja niiden lopussa on aina viittaus alkuperäiseen lähdedokumenttiin.

High Frontier osoitti minulle jälleen sen, että Eklund on lautapelien suunnittelijana omaa luokkaansa. Toki tiiviisti kirjoitettu sääntökirja aiheuttaa aluksi päänvaivaa ja sen rinnalla kannattaa lukea esimerkiksi BGG:stä löytyviä opetusdokumentteja, joissa asiat selitetään aloittelijoille rautalangasta vääntämällä. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä tämän lähemmäs realistista avaruusmatkailua on hankala päästä.

Faktat High Frontier -pelistä