Go

Go on saanut alkunsa Kiinassa noin 2500 vuotta sitten, vanhin kirjallinen viittaus peliin on 500-luvulta eaa. Noin vuoden 700 paikkeilla se levisi Japaniin, jossa se kukoisti valtion suojeluksessa. Pelin historia ulottuu siis kauemmas kuin minkään toisen vielä nykyään pelattavan lautapelin (backgammon taitaa olla lähin kilpailija ja egyptiläinen senet on vanhempi, jos jo historiaan painuneet pelit lasketaan). Tämän erittäin abstraktin pelin säännöt ovat niin yksinkertaiset, että ne ovat pysyneet jokseenkin muuttumattomina koko tuon ajan.

Peliä pelaavat länsimaissa sadattuhannet pelaajat. Aasiassa pelaajia on ehkä 25–50 miljoonaa. Arvioidaan, että joka kymmenes korealainen pelaa säännöllisesti. Ei siis ihme, että viime vuosina yhä useammat ammattilaispelaajat ovat olleet korealaisia. Kiinassa peli tunnetaan nimellä wei’qi, Koreassa peli on nimeltään baduk.

Pelin säännöt

Pelissä on vain muutama sääntö. Pelaajat asettavat mustia ja valkoisia kiviä (yleensä muovia tai lasia) laudan risteyksiin. Risteäviä linjoja on 19 kumpaankin suuntaan, eli lauta on 18×18-ruudukko. Kun kivi on asetettu laudalle, sitä ei saa enää siirtää.

Ensimmäinen sääntö koskee elämää. Kiviä ympäröivät tyhjät risteykset ovat nimeltään vapauksia. Kun kivi on piiritetty ja sen vapaudet on viety, se poistetaan pelistä. Vangitut kivet ovat vangitsijalle yhden pisteen arvoisia.

Toinen sääntö on, että pelin päätyttyä jokainen omien kivien ympäröimä risteys on yhden pisteen arvoinen. Kivet sinänsä ovat siis lähes arvottomia, elleivät ne ympäröi aluetta.

Kolmas sääntö tarvitaan erään erikoistapauksen ratkaisemiseksi. Laudalla voi olla tilanne, jossa toisen pelaajan vangittua ryhmän kiviä, jää asetelma, jossa vastapelaaja voi vangita viimeksi pelatun kiven. Tätä voi jatkaa loputtomiin, joten tilanteen nimi onkin ko, ikuisuus.

Jotta ikuisuuteen ei jäätäisi jumiin, tarvitaan sääntö: jos pelaaja A luo ko-tilanteen, pelaajan B on pelattava ainakin yksi siirto jonnekin muualle. Pelaaja A voi sen jälkeen poistaa ko-paikan. Jos pelaaja A ei sitä tee, saa pelaaja B vapaasti pelata siihen, jolloin tilanne kääntyy toisinpäin.

Sen enempää sääntöjä gon pelaamiseen ei tarvita. Kaikki muu muodostuu näistä yksinkertaisista säännöistä. Peli päättyy, kun kumpikin pelaajista ei enää halua jatkaa peliä, jonka jälkeen lasketaan pisteet eli ympäröity alue ja vangitut kivet. Enemmän pisteitä kerännyt pelaaja voittaa pelin.

Oppimisen iloa

Go on yksinkertaisista säännöistään huolimatta ehdottomasti monimutkaisin peli, jota olen koskaan pelannut. Ammattilaispelaajat aloittavat opiskelun lapsina ja harjoittelevat päivittäin. Harjoittelu ei ole turhaa, pelissä on todella paljon opittavaa.

Aloittelijalle peli on haastava, jos kunnollista opettajaa ei löydy. Sääntöjen oppiminen on helppoa, mutta sitten iskee epävarmuus. Tyhjänä edessä ammottava lauta on varsin haastava paikka, kun ei ole oikein minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on hyvä siirto.

Aloittelijoiden kannattaakin pelata alkuun pienemmällä laudalla. 19×19 on paras kompromissi pelin syvyyden ja inhimillisen peliajan välillä, mutta aloittelijoille riittää vähempikin, kuten 13×13 tai vielä mieluummin 9×9. Lyhyessä pelissä oppii taktiikoita, jonka jälkeen isolle laudalle siirtyminen käy kivuttomammin.

Tasoitus auttaa

Gossa on käytännöllinen luokitus- ja tasoitusjärjestelmä, jonka ansiosta eritasoiset pelaajat voivat pelata mielekkäitä otteluita. Kokeneempi pelaaja voi antaa huonommalle tasoitusta sopivan määrän siirtoja. Itämaisten kamppailulajien vyöluokkia muistuttava luokitusjärjestelmä perustuukin näille tasoituskiville.

Aloittelija aloittaa 30 kyun tasolta ja siitä asteikkoa riittää yhteen kyuhun asti, jonka jälkeen tulee dan-asteikko yhdestä seitsemään. Ammattilaisille on oma asteikkonsa. Yksi askel asteikolla tarkoittaa yhtä tasoituskiveä, eli 15 kyun pelaaja saisi 10 kyun pelaajalta viiden kiven tasoituksen. Tällöin pelin pitäisi teoriassa päättyä yhtä todennäköisesti kumman tahansa voittoon.

Minimalistista estetiikkaa

Go on todella kaunis peli. Käytännössä pelin kauneus vaihtelee tietysti suuresti pelivälineisiin käytetystä rahamäärästä riippuen. Halvimmillaan laudan voi piirtää paperille ja kivinä käyttää nappeja tai jotain vastaavaa, ylärajaa tuskin on.

Kivissä materiaali alkaa muovista, sitten tulee lasi ja aidoin ja huomattavasti kalliimpi vaihtoehto on simpukankuori (valkoiset kivet) ja liuskakivi (mustat kivet). Halvemmat laudat ovat pahvia, kangasta tai jotain tuikitavallista puuta. Kalleimmat gobanit ovat arvokkaita ja harvinaisia japanilaisia puulaatuja ja todella kauniita huonekaluja.

Itse aloitin Tacticin peltilaatikkopelien sarjassa ilmestyneellä setillä, joka on hintaansa (noin 20 euroa) nähden varsin mainio, parin sentin paksuinen puulauta ja pienet muovikivet. Kyllästyin kuitenkin kivien pienuuteen ja päivitin settini. Nykyinen lautani on keinonahkaa – sen kuljettaminen on todella näppärää, lauta kun kääriytyy rullalle. Lasisia, noin parisenttisiä kiviäni kuljetan muovikipoissa.

Välineistä riippumatta go on hyvin kaunis peli. Ainakin minun kauneudentajuuni vetoaa mustien ja valkoisten kivien pelin loputtua muodostama verkosto. Peli vaatii muutenkin enemmän luovuutta kuin ulkoaopeteltuja siirtosarjoja. Tietokoneet olivat pitkään toivottoman huonoja päättelemään siirtojen paremmuutta. Vuonna 2016 AlphaGo onnistui vihdoin voittamaan 9 danin mestarin Lee Sedolin useammankin kerran.

Pelaamaan!

Jos haluat pelin, jossa riittää opittavaa loppuelämäksesi, go on ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Varoituksen sanana mainittakoon, että gota on mahdotonta pelata ja opiskella vain vähän. Jos et halua jäädä koukkuun, älä aloita. Go on vaarallisen addiktiivinen peli.

Peliseuraa saattaa löytyä paikallisesta go-kerhosta. Jos ei, niin ei se mitään, verkko on pelaajia täynnä. Pelata voi lukuisilla go-palvelimilla, joista oma suosikkini on Kiseido Go Server. Sähköpostin välityksellä voi myös pelata, siihen paras paikka on Dragon Go Server.

Suosittelen kokeilemaan. Go on miellyttävän erilainen kokemus, ja esimerkiksi shakkiin kyllästyneiden kannattaa kokeilla, olisiko go enemmän omalle luonteelle sopiva peli. Miljoonat aasialaiset eivät voi olla väärässä! Jos haluaa opetella peliä kirjasta, suosittelen suomenkielistä Lauri Paateron Go – Mikä se on? -teosta.

Faktat Gosta 

Mutkikkuus: Pelin säännöt ja tavoite ovat yksinkertaiset, mutta iso 19×19-kokoinen pelilauta tarjoaa uudelle pelaajalle aivan liikaa mahdollisuuksia. Opetteleminen on siksi syytä aloittaa pienemmästä mittakaavasta. Opeteltavaa riittääkin sitten koko loppuelämäksi.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole lainkaan satunnaistekijöitä. Laudan koko varmistaa kuitenkin sen, että vaikka pelissä onkin tiettyjä hyvinkin säännönmukaisia siirtosarjoja, peli ei koskaan etene kahta kertaa tismalleen samalla tavalla.

Vuorovaikutus: Jokainen siirto on merkittävä, joko siksi että se vaikuttaa ratkaisevasti vastapelaajan peliin, tai siksi, että se on yhdentekevä ja antaa vastapelaajalle aloitteen pelata jotain kriittisempää.

Teema: Go on täysin abstrakti.

Uudelleenpelattavuus: Maailmassa tuskin on toista peliä, joka kestäisi yhtä syvällistä analyysiä ja perehtymistä.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei tarvita kielitaitoa.

Pelaajamäärä: 2. Nelinpeli eli rengo on sekin oikein hauska tapa pelata.

Pituus: 15 minuutista tuntikausiin, riippuen siitä, millä tasolla pelataan.