Gloomhaven

Minulle Gloomhaven oli pakko-ostos jo ensimmäisestä uutisesta lähtien, sillä olen ollut suuri roolipelien fani jo lapsesta asti ja näin tässä kokonaisuuden, johon voi upottaa lähes loputtomasti peliaikaa.

Ensimmäisiä kosketuksia lautapelien ja roolipelien yhdistelmästä tarjosivat aikoinaan Talisman ja Heroquest. Myöhemmin Descent syrjäytti Heroquestin helposti ja Road to Legend -lisäosan kampanjaa tuli pelattua innolla yli sata tuntia. Shadows of Brimstone tarjosi myös hienoja kokemuksia sekoitellen Lovecraft-mythosta ja länkkäriä, itse peli tosin venyi aina turhankin paljon ja oli todella paljon tuurista kiinni.

Kolmannen sukupolven luolaholvausta

Gloomhaven on mielestäni tämän luolastoseikkailugenren kolmas sukupolvi mukavilla lisämausteilla, kuten legacy-elementit ja jopa europelimäinen toiminnonvalinta. Kaikki tämä ilman perinteisiä noppia, jotka ovat yleensä olleet kyseisen peligenren kulmakiviä. Etuna on myös se, että peli ei tarvitse pelinjohtajaa vastustamaan muita pelaajia toisin kuin Heroquestissa ja Descentissä.

Takana on nyt lähemmäksi viisikymmentä peliä Gloomhavenia ja voin myöntää olevani täysin eksynyt pelimaailmaan. Pelimekaniikat, hieman normaalia synkempi teema ja valintojen harmaan eri sävyt toimivat erittäin hyvin. Pelin alussa pelaajien on valittava suosikkinsa kuudesta erilaisesta hahmosta, joista kootaan palkkasoturien ryhmä:

Brute on perinteinen lihamuuri joka suojaa heikompia ryhmän jäseniä, Spellweaver on laajasti vaikuttaviin hyökkäyksiin erikoistunut taikuri, Scoundrel on perinteinen lähitaisteluun erikoistunut varas, Tinkerer on teknologiaa hyödyntävä parantaja, Cragheart tekee pitkänmatkan aluehyökkäyksiä, jotka vahingoittavat myös muita pelaajia ja Mindthief on lähitaisteleva lasikanuuna, joka hallitsee rottien ja heikompien vihollisten mieliä (valitsin itse tämän hahmon, enkä ole katunut valintaani).

Seikkailujen alussa tehdään kaupungissa ostokset ja lahjoitukset Sanctuary of the Great Oakille siunauksia vastaan, nostetaan kaupunkitapahtuma ja valitaan kartalta auennut skenaario ja tarkistetaan, onko sen edellytykset täytetty. Jos matka vie ulos kaupungista, nostetaan matkustustapahtuma. Sitten rakennetaan skenaarion kartta.

Jokaiselle jaetaan kaksi taistelutavoitetta, joista valitaan toinen. Se pidetään salassa muilta pelaajilta. Mikäli taistelutavoitteen onnistuu toteuttamaan, siitä saa yhden tai kaksi checkmarkkia, joilla ansaitaan ominaisuuksia (perk).

Pelaajat valitsevat toimintakorttinsa aktivoidusta korttipoolista. Alussa kaikilla on käytössä vain tason yksi kortit ja kolme X:llä merkittyä korttia. Näistä korteista valitaan hahmoluokan maksimin verran kortteja. Sitten vain suoritetaan tehtävä tai epäonnistutaan siinä. Kerätyt rahat ja kokemus säilyvät, vaikka tehtävä epäonnistuisikin.

Toimintoja korteista

Jokainen pelaaja valitsee vuorollaan kaikista käytössä olevista korteistaan kaksi tai tekee lepotoiminnon. Valituista korteista valitaan kumman kortin keskellä oleva numero toimii vuoronumerona (pienin aloittaa). Kun pelaajat ovat valinneet korttinsa, paljastetaan kaikkien hirviöiden toimintokortit.

Pelaajat voivat pelata kumman tahansa kortin ensin vuoronsa aikana, mutta toisesta kortista pitää pelata yläosa ja toisesta kortista alaosa. Pelatut kortit menevät poistopakkaan, ellei kortissa ole lost-merkkiä, jolloin kortti on poissa pelistä kyseisen seikkailun ajan. Pelaaja voi vuoronsa lopussa tehdä pienen levon, jossa kaikki poistopakan kortit sekoitetaan ja yksi kortti poistetaan seikkailusta ja loput palaavat käteen (isomman lepotoiminnon etuna on, että hahmo paranee kaksi pistettä ja saa aktivoida esineitään uudestaan).

Pelin mekaniikka kiehtoo minua erityisesti. Jokainen vuoro on täynnä valintoja ja optimointia. Koska tarkka keskustelu omista korteista on kiellettyä ja kun jokainen kuitenkin loppujen lopuksi pyrkii täyttämään omia tavoitteitaan, päädytään joskus ristiriitoihin.

Kaikki viholliset toimivat tiettyjä sääntöjä noudattaen. Kultisti esimerkiksi liikkuu ja lyö sitten teholla -1 ja mikäli kultisti kuolee vuoron aikana, se räjähtää aiheuttaen jokaiseen vieressä olevaan pelaajaan lisävahinkoa. Nämä vihollisten erikoistoiminnot ja ominaisuudet tekevät jokaisesta seikkailusta erilaisen.

Pitkän aikavälin hahmonkehitystä

Hahmon kehitys pelissä on myös erittäin antoisaa ja eläkeiän lähestyminen aiheuttaa monesti ristiriitaisia tunteita, kun uuden hahmoluokan tutkimisen into ja ikävä pitkään kehittämääsi hahmoa kohtaan sekoittuvat. Hahmoja pääsee muokkaamaan ostettavilla tavaroilla, joka tasonnousulla saatavilla erikoiskorteilla (kaksi korttia, joista vain toisen saa valita korttipooliinsa) sekä perkeillä, joilla muokataan nopan korvaavaa lyöntipakkaa.

Gloomhaven on yhteistyöpeli, mutta jokainen pelaa loppujen lopuksi vain omaan pussiinsa, jota kuvastaa esimerkiksi jokaiselle jaettava päämäärä tai elämän tarkoitus ja se, että rahoja ei voi jakaa mitenkään, vaan sen mitä itse tienaat myös tuhlaat. Kun päämäärä on saavutettu, hahmo lähtee eläkkeelle ja palkinnoksi yleensä avautuu uusi hahmoluokka päämääräkortin mukaan.

Nämä uudet avautuvat hahmot ovat hieman aloitushahmoja tehokkaampia ja lisäksi pelaaja saa ylimääräisen ominaisuuden (perkin) jokaista eläköitynyttä hahmoaan kohden

Jokaisen hahmokortin takana on lyhyt kertomus hahmosta ja hieman kyseisen rodun historiasta sekä kaksi korttinumeroa, jotka kertovat mitä kortteja lisätään pelin kaupunki- ja matkustustapahtumapakkoihin, kun hahmo ensimmäisen kerran valitaan ja päästetään eläkkeelle.

Gloomhavenin plussat ja miinukset

Gloomhavenissa on erittäin käytännöllistä, ettei pelinjohtajaa tarvita. Perinteiset nopat on korvattu hienosti korttipakoilla, joiden sisältöön pystyy vaikuttamaan pelin aikana. Legacypeleistä lainaava kehittyvä maailma ja etenevä juoni pitävät pelin mielenkiintoisena, samoin hahmonkehitys ja hahmojen taustatarinat.

Pelin tapahtumat ovat monipuolisia, eikä niihin ole aina yhtä selkeää vaihtoehtoa. Uudet avattavat ominaisuudet pitävät jännitystä yllä. Tehtäväkohtaiset tavoitteet pakottavat muuttamaan pelityyliä joka kerta hieman erilaiseksi, aina ei voi edetä samalla tavalla. Koko kampanjan pelaamisesta riittää tekemistä noin 120 tunniksi.

Miinuspuolelle pitää laskea alkuvalmistelujen ja pelin purkamisen vaativa aika. Kerralla pelaakin mieluusti parikin peliä putkeen, jotta välttyy jatkuvalta kasaamiselta ja purkamiselta. Satunnaiseen pelailuun peli ei loista – peliaikaa olisi tosiaan syytä löytyä se noin 120 tuntia, jos mielii kampanjan kokonaan pelata.

Voin suositella Gloomhavenia erittäin lämpimästi, jos toimintojen optimointi ja dungeon crawlit ilman suuria satunnaiselementtejä houkuttelevat.

Lisäosa Gloomhaven: Forgotten Circles on arvioitu toisaalla Lautapelioppaassa.

Faktat Gloomhavenista

Suunnittelijat: Isaac Childres

Julkaisijat: Cephalofair Games (2017)

Mutkikkuus: Sääntökirjalla on mittaa yli 50 sivua, joten on selvää, että pelin haltuunotto vaatii runsaasti opiskelua. Itse pelimekaniikka on melko yksinkertainen.

Onnen vaikutus: Genressään vähänlaisesti, koska taisteluihin ei liity nopanheittelyä. Monenlaista satunnaisuutta on toki muuten mukana.

Vuorovaikutus: Pelaajilla on omat tavoitteensa, mutta muuten yritetään yhteistyön hengessä ratkoa skenaarioita.

Teema: Roolipelien ystäville Gloomhaven tarjoaa fantasiamaailman, johon voi uppoutua toden teolla koko pitkän kampanjan ajaksi.

Uudelleenpelattavuus: Koko kampanjan läpipelaaminen on hyvinkin yli sadan tunnin urakka. Kun kampanja on kertaalleen pelattu läpi, peliin on kiinnitelty tarroja, jotka muokkaavat sitä, mutta samassa maailmassa pelaaminen on hyvinkin mahdollista. Jos ei pidä tarroista, vaihtoehtoisiakin ratkaisuja on.

Kieliriippuvuus: Pelissä on runsaasti tekstiä, joten kaikkien pelaajien olisi syytä olla kielitaitoisia.

Pelaajamäärä: 1–4, toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Pituus: 90–150 minuuttia.