Ghost Fightin’ Treasure Hunters

Mattel ei ole lautapelaajien suosiossa, sillä yritys valmistaa lelujen lisäksi lähinnä uusintapainoksia ikiklassikoistaan. Mutta on yritys tehnyt myös muunlaisia kokeiluja. Tästä hyvänä esimerkkinä on yhteistyöpeli Ghost Fightin’ Treasure Hunters, jonka julkaisi alunperin Saksan Mattel nimellä Geister, Geister, Schatzsuchmeister!

Peli on kiikkunut BoardGameGeekin lastenpelilistan kärkisijoilla pitkään ja voitti jopa Kinderspiel des Jahresin eli Saksan vuoden lastenpelin palkinnon 2014.

Onko kehujen ryöppy ansaittu? Suurimmaksi osaksi kyllä – ainakin peli tarjoaa haastetta ja rohkaisee tiiviimpään yhteistyöhön kuin monet muut lastenpelit.

Aavemaista menoa

Pelaajat siis säntäävät kartanoon hakemaan timantit, jotka on ripoteltu pitkin poikin taloa. Noppaa heitellään ja silmäluvun verran liikutaan. Löydettu jalokivi sujautetaan reppuun ja palataan takaisin ulos. Kun kaikki kahdeksan jalokiveä on saatu ulos kartanosta, peli on voitettu.

Haamut pistävät kuitenkin parhaansa mukaan kampoihin. Liikkumista ennen pelaaja nosta haamukortin, joka kertoo, mihin huoneeseen uusi aave ilmestyy. Välillä pakka sekoitetaan, jolloin jo nostetut kortit palaavat taas kiertoon. Näin ollen yhdessä huoneessa voi olla useampia haamuja.

Jos samaan huoneeseen jossain vaiheessa lisätään kolmas aave, ne muuttuvat Power Rangersien tapaan yhdeksi isommaksi “möröksi”. Sellaisen kanssa ei enää ryppyillä, sillä jos laudalle ilmestyy kuudes mörön köriläs, peli on hävitty.

Noppien armoilla

Sekä liikkuminen, että sen jälkeen tapahtuva kummitusten karkottaminen tehdään nopilla. Liikkuminen tapahtuu aina yhdellä nopalla. Karkottamisessa yhteistyössä on voimaa, sillä yksi henkilö saa heittää yhtä noppaa, mutta porukassa heitetään kahta. Yksi oikea symboli riittää karkottamaan minkä tahansa kummituksen. Mörkö on poikkeus, sitä ei koskaan kohdata yksin, vaan karkotukseen vaaditaan aina kaveri.

Perinteisen noppapelin ongelmat ovat läsnä. Jos heittää pelkästään ykkösiä ja etenee etanavauhtia tai ei onnistu karkottamaan yhtään kummitusta, peli on hankala voittaa. Noppatuuria alleviivaa se, että liikkuessa kutosen heittämällä ei tarvitse lisätä aavetta laudalle. Pelin aikana onni yleensä tasapainottuu, mutta on sellaisiakin eriä takana, joissa ei voi kuin kirota noppia.

Vaikka noppatuuri ei koettelisikaan, peli ei ole mikään läpihuutojuttu. Lastenpeliksi Ghost Fightin’ Treasure Hunters on yllättävän vaikea. Aaveita tulee lisää tasaiseen tahtiin ja mikäli pelaajat eivät niitä karkota, isot haamut valtaavat laudan hetkessä. Tässä draaman kaari on kuitenkin kohdillaan kuten hyvässä yhteistyöpelissä kuuluu – ensin kaikki näyttää seesteiseltä, mutta loppua kohden huoneet täyttyvät ja pelin tunnelma tiivistyy.

Yhteistyössä on voimaa!

Pelilaatikkoon on lätkäisty ikäsuositukseksi 8+. Lautapelejä pelaaville lapsille suositus on yläkanttiin, mutta kaikille alle kouluikäisille “kummituspeli” ei sovi. Ensinnäkin se kestää yllättävän pitkään, reilut puoli tuntia. Nelivuotiaan kanssa peli jää toisinaan kesken alkuinnostuksen haihduttua. Kouluikäinen testaaja jaksoi jo paljon paremmin.

Toisekseen Ghost Fightin’ Treasure Hunters muistuttaa muita yhteistyöpelejä siinä, että vuoroja voi ja kannattaa suunnitella etukäteen. Jotkut reitit ovat nopeampia kuin toiset ja karkottamisen aikana kaverista on iso apu. “Hae sinä tuo timantti ja kun minä palaan, tavataan tuolla” -tyyliset taktikoinnit menevät pieniltä ohi hilseen, he kun haluavat vain juosta lähimmälle timantille tai karkottaa jonkun satunnaisen haamun.

Toisaalta peli kasvaa lasten kanssa mukavasti. Pienemmät naperot toimivat omien impulssien mukaan ja kuuntelevat välillä vanhemman neuvoja. Isompien kanssa voi jo suunnitella asioita yhdessä. Lisäksi säännöissä esitellään haastavampi pelimuoto, jossa peli mutkistuu ja yhteistyön merkitys korostuu entisestään.

Voin siis peukuttaa pelin puolesta. Siinä on sitä lautapelaajaiskän kaipaamaa syvyyttä, mutta samalla se on tarpeeksi yksinkertainen, jotta pienempikin voi osallistua. Lisäksi se toimii hyvänä ponnahduslautana muihin yhteistyöpeleihin, kuten melko samantasoiseen Salaisuuksien saareen tai haastavampaan Pandemic: Hot Zone – North America -peliin.

Faktat Ghost Fightin’ Treasure Huntersista:

Suunnittelija: Brian Yu

Julkaisija: Mattel (2013)

Mutkikkuus: Pelin setuppi, haamujen jakaminen, korttien sekoittaminen ja muu sellainen on hyvä delegoida aikuiselle, siinä on vähän ylimääräistä säätämistä. Muilta osin pelin säännöt ovat aika suoraviivaiset – heitä noppaa, karkoita aaveita ja kuljeta kolikoita.

Onnen vaikutus: Kortti- ja erityisesti noppatuuri vaikuttavat vaikeustasoon, joskus paljonkin. Yleensä peli loppuu kuitenkin niukkaan voittoon tai häviöön.

Vuorovaikutus: Lasten yhteistyöpeliksi vahvasti läsnä. Välillä hyökätään yhdessä, ja sovitaan, mitä kukin hakee. Toisten liikkumisia myös kannattaa sovitella etukäteen, jotta karkotukset onnistuvat varmemmin.

Teema: Kummituksia vanhassa kartanossa. Kuvitus lasten halloween-juhlien tapainen eli pikkuisen jännä, mutta ei pelottava. Tyttöjen vanhempana ainoa harmitus on, että pelattavista hahmoista vain yksi on tyttö.

Uudelleenpelattavuus: Kun peruspeli käy tylsäksi, mukana on myös haasteellisempi peli, jolla peliin saa lisää haastetta ja pähkäiltävää.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 30–40 minuuttia.