Francis Drake

Sir Francis Drake seisoskelee Golden Hindin kannella kylmän rauhallisena, kalpa kädessään. Ympärillä käydään meritaistelua, tykinkuulia ropisee mereen laivojen ympärillä. Draken mielessä on kuitenkin vain kaunis kuningatar Elizabeth, jonka mandaatilla Francis ryöstelee ja kiusaa espanjalaisia Karibialla minkä ehtii.

Ystävät, sallikaa minun valistaa teitä heti: Francis Draken kansi on kamala. Se on tyypillinen europelin kansi, jossa pönötetään jäykkänä kuin pakastettu joulutorttu. Mielikuvitus ei lähde kaappareiden mukana Portobellon ja Havannan kujille tai taisteluihin myrskyisellä merellä. Ehei, kannen perusteella mielikuvituksen lento tyssää johonkin janeaustenmaiseen pukudraamaan. Glenn Close kuningatar Elizabethina ja Hugh Grant Draken roolissa. Puhetta! Pukuja! Peruukkeja!

Luetaanpa kuitenkin takakannen johdanto (vapaa käännös):

Purjehdi elämäsi seikkailuun! Hurjapäisinä Elisabethin ajan kaapparikapteeneina pelaajat pyrkivät toistamaan Francis Draken sankaritekoja tekemällä kolme matkaa Karibialle, Espanjan Uuden maailmaan sydämeen. Siellä he kaappaavat atsteekkien kullan, inkojen hopean ja arvokkaita jalokiviä. Cartagenan Havannan, Panaman ja Veracruzin aarteet ovat kypsiä poimittaviksi.

Vau! Nyt puhutaan asiaa. Kyllä meitsipoika voisi lähteä Karibialle ryöstämään paavia kannattavien espanjalaiskoirien kaupunkeja ja linnoituksia sekä upottamaan galeoneja!

Mutta kumpi on lähempänä totuutta, etu- vai takakansi?

Auttaisiko joku tämän laatikon kantamisessa pöytään?

Francis Draken laatikko on massiivinen, miltei Eclipsen kokoinen. Kopan sisältö on sekin kaukana pettymyksestä. Pelilauta on järkyttävän iso, kuuden hengen ruokapöydän ääressä on järjestelemistä ennen kuin kaikki tilpehöörit, kuten pelaajien henkilökohtaiset lokikirjat saadaan mahtumaan laudan lisäksi pöytään. Pelilautojen ja ohjeiden alta paljastuu näppärä läpinäkyvä muotoiltu muovikansi, joka pitää irtokomponentit järjestyksessä peliä roudatessa.

Komponentit ovat yksinkertaisesti komeita. Eagle Games ei säästellyt missään vaiheessa, päinvastoin pelistä tehtiin jopa tarpeettoman komea, mikä näkyy myös hintalapussa. Frigatit ja galeonit ovat nättejä. Jokainen pahvilaatta, laivakohtaisesti kustomoidut lokikirjat ja se jumalattoman kokoinen pelilauta on piirretty puukaiverrusta simuloivalla tyylillä niin hienosti, että on pakko haukkoa henkeä ihastuksesta. Ne on myös kellastettu vanhan näköisiksi. Tuntuu kuin katsoisi 500 vuotta vanhoja historiallisia karttoja. Fontitkin tukevat tyyliä niin hienosti, että meinaa isolta mieheltä päästä itku silkasta onnesta.

Tykkejä, kauppatavaroita ja miehistöjä kuvataan pienillä standardikokoisilla puukuutioilla. Se on ihan hyvä, sillä isommat kountterit vaatisivat isommat lokikirjat ja peli veisi entistä enemmän tilaa. Eagle Gamesillä joku kuitenkin keksi, että laivan toimintasäteen määrittävät muonavarannot pitäisi kuvata jotenkin muuten kuin kuutioilla. Niinpä pelissä on isot ruskeat muoviset tynnyrit. En tiedä miksi, enkä välitä, sillä komeita ovat.

Toinen aivan turha, mutta hieno lisä ovat pienet aarrearkut. Pelaajat pudottelevat löytämänsä aarteet (lasihelmet) niiden uumeniin. Aarteet toimivat loppupisteytyksessä jokereina, mutta niiden kätkemisen muilta pelaajilta olisi voinut hoitaa vaikka pienellä pahvisella näkösuojalla tai pussilla paljon edullisemmin.

Lopputulos on älyttömän näyttävä ja kamerankin rakastama peli.

Plymouthin hullut päivät

Francis Draken kolme pelivuoroa eli kolme vuotta jakautuvat kukin kahteen osaan. Ensimmäinen osuus on Plymouthissa tehtävä laivan varustaminen, joka on puhdasta työläistenasettelua. Arvotussa aloitusjärjestyksessä pelaajat lähtevät etenemään laiturista pitkin pääkatua. Kadun varrella on 18 rakennusta, josta voi saada laivaansa miehistöä, tykkejä, muonaa, kauppatavaroita, tiedustelutietoa espanjalaisista, päivittää fregattinsa merisotakelpoiseksi galeoniksi tai vaikka puhua itsensä kuningattaren suosioon.

Erikoista tässä pelivaiheessa on se, että katua ei voi kävellä taaksepäin. Sitä edetään rondelimaisittain vain myötäpäivään. Meno on kuin Stockan hulluilla päivillä, älä hyvä ihminen yritä vastavirtaan! Eteenpäin voi mennä kuitenkin niin monta rakennusta kuin uskaltaa. Näin voi varmistaa itselleen jonkin tärkeän edun saavuttamisen, mutta samalla jää jotain osa-alueita varustelusta väkisinkin huonommaksi.

Pelillisesti tämä on aika mielenkiintoinen psykologinen trilleri. “Mahtaako Aki mennä Francis Draken luo vai keräämään tykkejä? Ninni menee luultavasti kuvernöörin juttusille, koska on tehnyt niin joka vuoro. Voisin siinä tapauksessa ottaa nyt nuo tykit ja vielä ehtiä ennen Annikaa päivittämään laivani galeoniksi telakalla.”

Jos joku tekee jotain, mitä et odottanut, voi koko ennakkoon suunnittelemasi ostoslista mennä mahdottomaksi. Silloin joudut muuttamaan koko Karibian-taktiikkasi kesken juoksun. Liian tiukka laskelmointi koituu helposti tuhoksi, mutta liian yleinen “kaikkea vähän” -taktiikka ei taas tuota parasta pistesaalista.

Ankkurit ylös, reivatkaa purjeet!

Pelaajat nostavat purjeet siinä järjestyksessä, missä päätyvät ostosreissultaan satamaan. Toinen pelivaihe on varsinainen meriseikkailu Karibialla. Käytännössä tämäkin on työläistenasettelua, jota maustetaan yksinkertaisella resurssienhallinnalla.

Karibia on jaettu neljään alueeseen, joihin kuhunkin pääsee vain riittävällä muonavarannolla. Kaukaisimmilla kahdella alueella ovat eniten voittopisteitä antavat kohteet, jotka ovat myös parhaiten espanjalaisten vartioimia. Ensimmäisillä alueella linnakkeet ovat heikompia, mutta niistä ei saa monta pistettäkään. Toisaalta kaikki kaupankäynti käydään alueilla 1–2.

Kaupankäynti on oma alapelinsä, jossa tupakkaa, indigoa, sokerijuurikasta ja kahvia setteihin keräämällä saa pisteitä. Neljä erilaista tuotetta keräämällä saa 26 pistettä. Pelin lopussa pisteitä on voittajalla yleensä noin sata, joten kaupankäynnistä saatavat pisteet ovat tärkeitä.

Ihan vaiheen aluksi pelaajat asettelevat numeroituja (1–4) puukiekkoja vuorojärjestyksessä Karibian kohteisiin. Kun kaikki on aseteltu, kiekot käännetään ympäri niin että numeropuoli tulee näkyviin. Kunkin paikan tapahtumat käydään läpi lähtöjärjestyksessä siten, että ensimmäisenä matkaan lähtenyt pelaaja ratkoo ykköskiekkonsa paikan, sitten toisena lähtenyt oman ykkösensä ja niin edelleen.

Esimerkiksi Cartagenan linnoituksen kohdalla on kaksi worker placement -ruutua. Jos siellä on kahden pelaajan kiekot, niin pienemmän numeron laittanut aloittaa. Cartagenan linnoituksen pohjavahvuus on kaksi tykkiä ja yksi sotamies. Lisäksi käännetään oikein päin linnoituksen vierellä oleva lisäjoukkolaatta. Lisäjoukkolaatta tuo 0–2 sotilasta taisteluun lisää. Jos Plymouthissa oli ennen lähtöä hankkinut kuvernöörilaatan, sen avulla olisi tiennyt lisäjoukkojen vahvuuden ennakkoon.

Hyökkäävän pelaajan on vähennettävä laivansa resursseista vastaava määrä tykkejä ja ukkoja valloittaakseen linnakkeen. Ensimmäinen valloittaja saa pisteet (Cartagenasta 6) sekä hopeatokenin (3 pisteen arvoinen), jonka pudottaa aarrearkkuunsa. Toisena hyökkäävä pelaaja joutuu maksamaan saman verran ukkoja ja tykkejä saadakseen kuusi pistettä, mutta bonushopeat menevät ohi suun.

Hyökkäillessä kerätään myös settejä vähän samaan tapaan kuin kaupankäynnissä. Jos onnistuu kierroksensa aikana tekemään hyökkäyksen hattutempun, eli voittamaan taistelut linnoitusta, kaupunkia ja espanjalaista sotalaivaa vastaan, saa 10 lisäpistettä. Kahdesta kohteesta saa 4 pistettä ja yhdestä vain 1 pisteen.

Kun kaikki Karibian neljä toimintoa on käyty läpi, palataan Englantiin. Jos kaikkia toimintojaan ei pysty tekemään vaikkapa tykkien loputtua kesken, voi palata aiemmin kotiin. Tällöin saa pari ylimääräistä voittopistettä ja tärkeän ykköspaikan lähtöruudussa, kun Plymouthissa ryhdytään taas varustautumaan seuraavaan laivamatkaan.

Peli päättyy kolmen varustelu- ja valloituskierroksen jälkeen. Pelin aikana kerättyihin valloituspisteisiin lisätään nyt kaupankäynnistä ja arkkuun kerätyistä aarteista saadut pisteet. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Tuurilla eivät nämä laivat seilaa

Peli näyttää tavaramääränsä vuoksi massiiviselta, ja alkuasettelu vie hyvän tovin. Pohjimmiltaan Francis Drake on kuitenkin aika yksinkertainen työläistenasettelu. Kestoksi arvioidaan 1,5–2 tuntia, mutta se ei tunnu siltä. Peter Hawes on suunnitellut pelin todella mukavaksi tältä osin: päätöksiä tehdään yksi kerrallaan vuorotellen ja homma etenee sutjakkaasti. Vuorojaan ei joudu odottelemaan kauaa, ainakaan jos kellään ei ole pahaa analyysiparalyysitautia. Senkin ajan käyttää mielellään miettiessään omia seuraavia siirtojaan.

Vertaan tätä vääjäämättä mielessäni Viticultureen, joka on meidän suosikkejamme. Viticulture on älyttömän hieno temaattinen työläistenasettelu, jonka loistava loogisuus ohjaa pelaajaa tekemään tiettyjä siirtoja tietyssä järjestyksessä. Viticulturessa pitää keskittyä viinintuotantokoneistonsa rakentamiseen ja sitten pisteitä lähteekin ropisemaan kiihtyvällä tahdilla. Francis Drake on vapaampi vaihtoehdoissaan ja koska laivat nollautuvat vuorojen välillä, voi taktiikkaa muuttaa ketterästi ilman että aiemmat hankinnat muuttuvat kuolleeksi painoksi.

Drake ei ole myöskään läheskään niin tuuripeli kuin Viticulture. Vitissä kesä- ja talvivieraskortit voivat äkkiä muuttaa voimasuhteita radikaalisti. Jotkut kortit ovat tietyssä tilanteessa tulleessaan suoranaisia pelinratkaisijoita. Francis Drakessa miltei kaikki on yksistään sinusta ja valinnoistasi kiinni. Tuuri ei vaikuta merkittävästi kuin lisäjoukkolaatoissa ja silloinkin voi riskilaskelmat tehdät helposti mielessään ennakkoon.

Francis Drake on europeli niin hyvässä kuin pahassa. Pistesalaatti antaa vaihtoehtoja, pelin logiikka on helposti omaksuttavissa, tehtävät päätökset ovat mielenkiintoisia. Takakannen “elämäni seikkailuun purjehtiminen” ja huikeat seikkailut eivät kuitenkaan toteutuneet. Toisten pelaajien kanssa ei konfliktia synny, eikä hyökkäyksissä espanjalaisia vastaan ole juuri jännitettävää.

Ei kannata siis odottaa merirosvoromantiikkaa tai jännittäviä meritaisteluita. Silti, liki puhtaana työläistenasetteluna ja pisteoptimointina Francis Drake on silkkaa rautaa. Se on upea, helposti omaksuttava, mutta koko ajan haasteita tarjoava kokemus. Historiallisista teemoista ja työläistenasettelusta pitävät tulevat todennäköisesti nauttimaan Draken seurasta.

Mitä siihen johdannon lopun kysymykseen tulee: totuus on jossain etu- ja takakannen välissä.

Faktat Francis Drakesta

Suunnittelija: Peter Hawes

Julkaisija: Kayal Games, Eagle-Gryphon Games (2013)

Mutkikkuus: Alkuasettelu vie aikansa ja lukuisat komponentit lisäävät oppimiskynnystä alussa. Pelimekaniikat ovat pohjimmiltaan kuitenkin melko yksinkertaisia. Ensimmäisen vuoron jälkeen on jo hyvä käsitys siitä, miten pelataan.

Onnen vaikutus: Onnella ei ole paljoa vaikutusta. Arvottavia asioita ei ole kuin muutama, ja niissäkin voi ottaa hyvin hallittuja riskejä. 

Vuorovaikutus: Vähäinen. Tyypilliseen työläistenasettelun tapaan, toisen pelaajan peliin vaikutetaan vain rajoittamalla omilla valinnoillaan toisten mahdollisuuksia.

Teema: Upeat komponentit ja kuvitus välittivät historiallista Karibialla purjehtimista ulkoisesti hyvin. Merirosvoseikkailun tunnetta ei pelimekaniikan kautta tule, aika kuivaa resurssien laskentaa peli pohjimmiltaan on.

Uudelleenpelattavuus: Kohtuullinen. Vuorosta toiseen arvottava kauppakadun rakennusten järjestys, sekä vuorojen välillä nollautuvat laivat tekevät joka vuoron taktikoinnista erilaista. Kaikki komponentit ovat kuitenkin aina pelissä, joten tarjotut mahdollisuudet ovat samat pelistä toiseen.

Kieliriippuvuus: Laatoissa ja pelilaudassa on kaksi puolta, saksan- ja englanninkielinen. Komponenteissa on kuitenkin vain vähän tekstiä. Yksi englanninkielentaitoinen pelaaja riittää pelin pyörittämiseen, sillä komponentit ovat kaikkien nähtävillä pöydällä koko ajan.

Pelaajamäärä: 3–5. Kaksinpelin ja 6. pelaajan ohjeet ja materiaalit ovat ostettavissa lisäosan myötä. Kaksinpelin säännöt voi myös tulostaa BGG:stä. 

Pituus: 90–120 minuuttia.