For the Crown

Shakista on vuosien varrella kehitetty monenlaisia muunnelmia. Lautapeliharrastajille tuttu on esimerkiksi Bruno Faiduttin toimintakortteja peliin lisäävä Knightmare Chess. Yksi viime vuosien isoista trendeistä on ollut pakanrakennus ja nyt tämä suosikkimekaniikka on naitettu myös shakkiin. For the Crown on hyvin suoraviivainen shakin ja Dominionin yhdistelmä. Ajatus on sen verran erikoinen, että pakkohan se oli testata.

Pelistä on ehtinyt ilmestyä parikin laitosta. Testaamani toinen laitos sisältää ensimmäisen lisäosan ja parantaa komponentteja jonkin verran ensimmäiseen laitokseen verrattuna.

Pelin kulku

Pohjimmiltaan For the Crown on shakkia: marssita joukkosi vastapuolen kuninkaan kimppuun. Voitat, kun vastapuolella ei ole enää kuningasta.

Sitten mennäänkin jo aivan eri raiteille. Pelin alussa pelaajilla on laudalla vain kuningas, ei muuta. Muut nappulat on hankittava itse. Kuninkaitakaan ei välttämättä ole vain yksi – jos yksi tuntuu liian uhanalaiselta, hanki toinen!

Dominionin tapaan alussa pakassa on yksinkertaisia peruskortteja, joissa on vähän rahaa ja mahdollisuus saada sotilaita laudalle. Uusia kortteja ostamalla pakkaansa saa kehitettyä haluamaansa suuntaan.

Käsky, toiminto, osto

Vuoron alussa on käskyvaihe, jolloin saa siirtää yhtä nappulaa, tuoda yhden nappulan reservistä laudalle omaan päätyyn tai pelata käskykortin.

Toimintovaiheessa saa pelata yhden toimintokortin. Monissa korteissa on joku toiminto, jolla saa vaikkapa Dominionin tapaan lisätoimintoja, nostaa kortteja, lisäostoja ja niin edelleen. Useimmissa korteissa on myös koulutustoiminto: kortin tuhoamalla saa tietyn nappulan varastosta omaan reserviin laudalle tuotavaksi.

Ostovaiheessa saa pelata kädestään kaikki rahaa antavat kortit ja ostaa yhden kortin pakkaan lisättäväksi. Lopuksi kaikki vuoron aikana käytetyt ja käteen jääneet kortit siivotaan poistopakkaan ja tilalle nostetaan viisi uutta korttia.

Enemmän kuin osiensa summa

For the Crown on erikoinen peli. Ratkaisevaa on se, mitä laudalla tapahtuu: siellä peli voitetaan. Korteilla on kuitenkin mahdollista saada aikaan vähän yllätystä. Mitään kovin dramaattisia ”siirrä puolia joukoistasi”-temppuja ei voi tehdä, mutta nappuloita saa toisinaan siirrettyä nopeasti laudan toiselle puolelle ja tuotua peliin suoraan vastustajan päätyyn – sopivissa olosuhteissa ja rajoitetusti. Käytännössä yleensä tehdään kuitenkin korkeintaan yksi siirto vuorossa (aina ei siirretä, koska uuden nappulan tuominen laudalle estää siirtämisen samalla vuorolla).

Kokonaisuus on sikäli aika mukavassa tasapainossa ja peli muistuttaa shakkia. Uusissa nappuloissa on toki kaikenlaista hauskaa, erikoisilla tavoille liikkuvia nappuloita, joiden liikkeiden hahmottaminen vaatii shakkiin tottuneelle harjoitusta. Kieroimmasta päästä on esimerkiksi nappula, joka kulkee lähetin tavoin vinoon, mutta pystyy myös loikkimaan ratsun hyppyjä suorassa linjassa peräkkäin. Miltä kuulostaisi nappula, joka hyppää askeleen tai kaksi vinoon, tai hyppää tasan kaksi sivulle – mutta ei koskaan liiku suoraan eteenpäin? Käytä nyt tuollaista tehokkaasti.

Pelissä tuntuu olevan raha melko lailla löysemmässä kuin Dominionissa. Peli myös venyy helposti sen verran pitkäksi, että korteista suurin osa ostetaan pois, korttipinotkin kun ovat pienempiä kuin Dominionissa. Pakat eivät kuitenkaan pääse kasvamaan liian suuriksi, kun kortteja on helppo hävittää muuttamalla niitä nappuloiksi.

Mielenkiintoisia valintoja on tarjolla joka vuoro. Kun yleensä on mahdollista antaa vain yksi käsky, joutuu puntaroimaan kehittääkö asemaa laudalla vai tuoko uusia joukkoja peliin. Toinen kiperä valinta on korttien käyttämisessä: tuhotako kortteja uusien joukkojen saamiseksi, vai käyttääkö korttien toimintoja? Kuningatar esimerkiksi on tehokas nappula, kuten kaikki shakkia pelanneet tietävät, mutta kortissa on myös hyvä ominaisuus: siirrä mikä tahansa yksikkö kuninkaallisen (Regal) yksikön viereen laudalla. Kuningatar hyviin asemiin ja sitten vain siirtelemään takariviin jääneitä nappuloita keskelle taistelun ydintä – mutta jotta kuningattaren saa peliin, kortti on tuhottava.

Muitakin pelitapoja

For the Crownia voi pelata myös perinteisemmän shakin tapaan. Setillä pelaa ihan tavallista shakkia, mutta myös erilaisia ostovariantteja on mahdollista pelata: niissä pelaajat kokoavat armeijansa ostamalla nappuloita ja sitten pelataan ilman kortteja, tavallisen shakin tapaan. Mukana on hintataulukot, joilla pitäisi saada suhtkoht tasaväkisiä pelejä aikaiseksi.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös The Last Stand -peli, jossa toinen pelaajista on puolustaja, joka pelaa ilman kortteja ostetulla armeijalla. Puolustaja häviää varmasti, mutta kyse onkin siitä, miten kauan väistämätöntä tappiota pystyy viivyttämään ylivoimaista vihollista vastaan.

Toinen laitos sisältää ensimmäisen laitoksen Cover of Night -lisäosan, mutta siihen on ilmestynyt jo kaksi omaa lisäosaa. Shock & Awe lisää kymmenen uutta yksikkötyyppiä ja uusia kortteja. All the King’s Men on varianttipeli, jossa on kaksi uutta pelitapaa, muun muassa neljän pelaajan joukkuepeli.

Shakkia muistuttava peli

For the Crownin laudalla pelattava peli muistuttaa kyllä shakkia: siinä on samanlaista kyttäilyn ja puolustusverkkojen rakentelun tuntua mitä tavallisessakin shakissa. Samalla peli on täysin erilainen, koska lauta alkaa tyhjänä ja ennemminkin täyttyy kuin tyhjenee pelin edetessä. Uudet yksiköt mahdollistavat kaukaa hyökkäämisen – esimerkiksi Hero on erinomainen kuninkaan ahdistelija, koska se hyppää pitkän ratsun loikan (2 ja 3 tai 1 ja 3, kun ratsun loikka on 1 ja 2) – mikä osaltaan tekee pelistä vauhdikkaampaa.

Itse olen Dominionin fani ja lähestulkoon inhoan shakkia. Dominion vetää pidemmän korren kuin For the Crown, lähinnä pelaajamäärän joustavuuden suhteen, mutta For the Crown voittaa minun mittapuullani shakin helposti. Hieman epäilen, ettei For the Crown pysyvästi kokoelmiini päädy, lähinnä siksi että tällaisille pidemmille ja vaativammille kaksinpeleille ei ainakaan toistaiseksi ole hirveästi tarvetta – testasin,  ja tämä oli vähän turhan vaikea peli kahdeksanvuotiaan kanssa pelattavaksi. Toistaiseksi sillä on kuitenkin selvä paikkansa ja tilaisuuden tullen pelaan sitä mielelläni – sen verran kiehtovia mahdollisuuksia peli tarjoaa.

Faktat For the Crownista

Suunnittelija: Jeremy Lennert

Julkaisija: Victory Point Games (2010)

Mutkikkuus: Jos osaa pelata shakkia ja Dominionia, For the Crownin säännöt oppii noin minuutissa. Hyvin pelaaminen onkin sitten ihan eri juttu.

Onnen vaikutus: Kortit tuovat peliin tuurielementin, jota shakissa ei ole, mutta erityisen tuurivoittoinen peli ei ole.

Vuorovaikutus: Korteissa ei ole kovin paljon jäynäntekoa, mutta laudalla taistellaan tietysti armotta.

Teema: Peli on käytännössä abstrakti, mutta sentään hieman shakkia vahvempi teemaltaan.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on runsaasti vaihtelua, joten uudelleenpeluuarvoa riittää.

Kieliriippuvuus: Korteissa on melko paljon tekstiä, mutta peliä voi pelata tarvittaessa avoimin kortein.

Pelaajamäärä: 2.

Pituus: 45–60 minuuttia