Field Commander: Alexander the Great

Field Commander: Alexander the Great asettaa pelaajan Aleksanteri Suuren saappaisiin tämän marssiessa läpi Vähä-Aasian. Tässä yksinpelattavassa sotapelissä on yhteensä neljä erillistä sotaretkeä: Granikos, Issos, Tyros ja Gaugamela. Nämä kaikki on mahdollista yhdistää myös yhdeksi pitkäksi kampanjaksi, jossa käydään läpi koko Aleksanterin elämä. Silloin yksittäiset sotaretket vaikuttavat toisiinsa.

Peli on osa Field Commander -sarjaa, jossa on ilmestynyt myös Rommelin ja Napoleonin taisteluja käsittelevät pelit.

Pelin kulku

Kun kampanja on valittu, on aika lähteä valloitusretkelle. Jokainen kampanja on jaettu vuoroihin, jotka kuvaavat joko vuosia, vuodenaikoja tai yksittäisiä kuukausia. Aika on pelissä abstrakti käsite, sillä ainoastaan käytetyt vuorot merkitsevät pisteiden kannalta, eikä varsinaisella ajan kulumisella ole merkitystä.

Vuoron alussa on valmistautumisvaihe, jolloin aika liikkuu, omia joukkoja voi täydentää ja viholliset tekevät omia valmistelujaan. Vihulaisten toimet koostuvat yhden merkittävän operaation valmistelusta ja tämän lisäksi yksittäiset linnoitukset varautuvat lähestyvään Aleksanterin armeijaan.

Operaatiot koostuvat yksinkertaisesti vihollisen joukkojen rakentamista, joilla sitten jollain vuorolla vahvistetaan tiettyjä linnoituksia. Kaikki rakentuu satunnaisten pelimerkkien nostelun varaan, joten pelaaja ei voi koskaan olla varma, milloin lisäjoukot saapuvat kentälle. Tällainen epävarmuus pakottaa toimimaan, sillä vitkuttelu kostautuu huomattavasti vaikeammin valloitettavina linnoituksina.

Yksittäisten linnoitusten ratkaisut heitetään nopalla ja lopputulokseen vaikuttaa noppatuurin lisäksi myös Aleksanterin armeijan etäisyys kyseisestä linnoituksesta. Mitä lähempänä armeija linnaketta on, sitä todennäköisemmin se yrittää vahvistaa omia puolustuksiaan lisäjoukoilla tai muurien vahvistamisella.

Tämä on pelin ainoa osa, jossa vastustajat toimivat niin sanotun tekoälyn varassa, eikä pelaajalla ole hirvittävästi mahdollisuutta vaikuttaa näiden tekemisiin.

Maailmaa valloittamaan

Valmistelujen jälkeen siirrytään sitten valloittamaan maailmaa. Aleksanterin armeija voi vuoronsa aikana liikkua niin kauan kuin joukkoja tai rahaa riittää. Liikkuminen on kuvattu yksinkertaisen toimivasti yhdellä nopanheitolla. Jos heiton tulos on enemmän kuin omien joukkojen lukumäärä, niin silloin armeija kohtaa vastarintaa ja joutuu ottamaan vahinkoa. Jos tulos on puolestaan vähemmän kuin omien joukkojen lukumäärä, alueella ei ole armeijalle tarpeeksi ruokaa ja sitä joutuu ostamaan lisää. Tämä on aika hieno ratkaisu, sillä se kuvaa hyvin pienen armeijan haavoittuvuutta ja toisaalta liian ison armeijan ylläpidon kalleutta.

Taistelu seuraa silloin, kun Aleksanterin armeija liikkuu samalle alueelle vihollisten kanssa. Kahnaukset jatkuvat aina jommankumman armeijan täydelliseen tuhoutumiseen tai kenraalin kaatumiseen. Mikäli armeijan onnistuu kukistamaan, siirtyy alue Aleksanterin hallintaan ja sen voi joko polttaa maan tasalle tai alistaa vasalliksi. Polttaminen tuo kerralla runsaasti rahaa valtion kirstuun, kun taas vasallivaltio tuottaa jatkuvasti pienempää rahavirtaa.

Kampanja on läpi, kun viimeinenkin vastustajan linnake kartalla kaatuu. Sitten lasketaan pisteet ja nämä määräävät sen, miten hyvin sotaretki onnistui. Pisteitä tulee muun muassa nopeudesta, alueiden hallinnasta ja kerätystä maineesta.

Aseisiin!

Sotimisella on pelissä hyvin keskeinen asema ja taistelut toimivat todella hienosti. Kahinat hoidetaan erikseen erillisellä lomakkeella, johon kaikki omat ja vihollisten yksiköt järjestetään. Yksiköillä on ainoastaan kaksi ominaisuutta: nopeus ja voima. Nopeus määrää sen, milloin joukko pääsee hyökkäämään ja voima on se luku, jonka nopanheitto saa enintään olla, jotta osuman saa aikaiseksi. Vahingon saa jakaa aina haluamallaan tavalla, mikä antaa pelaajalle pientä helpotusta taisteluihin, sillä vastustajan pahimmat osastot voi jyrätä ensimmäisenä maan tasalle.

Joukkojen erilaiset luonteet on saatu mallinnettua peliin hyvin ilman hirvittävää määrää lisäsääntöjä. Esimerkiksi ratsuväki tekee normaalisti enemmän vahinkoa, mutta se voi hyökätä vain joka toinen kierros. Vastaavasti elefantit toimivat kuten normaali ratsuväki, mutta niiden hyökkäysluvut ovat huomattavasti suuremmat.

Toinen hyökkäyksiin vaikuttava seikka ovat erilaiset taistelusuunnitelmat. Vihollisille nämä määräytyvät sattumanvaraisesti, mutta Aleksanteri saa valita omansa. Näillä on hyvinkin voimakkaita seurauksia, sillä ne saattavat pysäyttää vahinkoa, sallia ratsuväen perättäiset hyökkäykset tai jopa eliminoida pienemmän vastustajan kokonaan.

Kaiken kaikkiaan taistelujärjestelmä on sopivan yksinkertainen, jotta tappelut pysyvät vauhdikkaina, mutta samalla siinä on myös tarpeeksi syvyyttä pitämään kahakat mielenkiintoisina. Noppaan nojaaminen tarkoittaa tosin, että suuretkin taistelut saattavat mennä mönkään vain muutamalla epäonnekkaalla heitolla.

Aleksanterin elämä ja teot

Aleksanterin kehittyminen sotaretkien aikana on eräs pelin keskeisiä piirteitä, joka luo peliin mukavan roolipelimäistä tunnelmaa. Jokaisessa kampanjassa on tietty määrä ennustuksia, jotka toteuttamalla Aleksanteri nousee seuraavalle tasolle. Ennustukset arvotaan joka pelin alussa erikseen, joten koskaan ei voi tietää mitä joutuu tekemään.

Nämä tehtävät vaihtelevat linnoitusten valtaamisesta omien neuvonantajien teloittamiseen, joten niillä voi olla pelin kulkuun hyvin dramaattisia seurauksia. Ennustuksia ei kannata kuitenkaan jättää väliin, sillä kehittyneempi Aleksanteri saa taisteluiden alussa enemmän sotasuunnitelmia ja hänen taisteluarvonsa nousevat.

Sotaretkien seuraukset

Field Commander: Alexander jätti minulle hieman ristiriitaiset tunnelmat. Sen vahvuuksia ovat ehdottomasti sen vahva kerronnallinen ote ja Aleksanterin kehittymisen seuraaminen sotaretkien kuluessa. Toisaalta staattiset viholliset ja pienet kartat vievät hieman peli-iloa, sillä ne pakottavat pelaamaan aina samalla tavalla ja tämä puolestaan syö pelin uudelleenpelattavuutta.

Faktat Field Commander: Alexander -pelistä

Pituus: 90+ min