Feudo

Feudo on pienen italialaisen ZuGames-pelipajan ensimmäisiä tuotoksia, peli englantilaisten paronien valtakamppailuista 1300-luvulla. Pelaajat yrittävät kerätä voittopisteitä valtaamalla kaupunkeja ja päihittämällä vihollisiaan taistelussa. Vaikka englantilaisista paroneista puhutaankin, peli on varsin abstrakti, eikä pelilaudalla tunnistettavia piirteitä näy.

Pelin idea

Feudo on kevyt sotapeli. Pelaajien armeijat ovat identtiset ja koostuvat kymmenestä yksiköstä. Joukossa on jalkaväkeä, palkkasotureita ja ritareita. Ritarit ovat tehokkaita, mutta jalkaväkeä ja palkkasotureita tarvitaan kaupunkien valtaamiseen. Palkkasoturit ovat vahvempia kuin oma jalkaväki, mutta vaativat rahaa käyttövoimakseen.

Mielenkiintoisimmat yksiköt ovat kuitenkin paroni ja paronitar. Paroni on tehokas yksikkö, joka kuollessaan palaa linnaansa, muut yksiköt poistuvat pelistä lopullisesti. Paronitar taas liikkuu laudalla ilman taistelujen uhkaa ja voi hurmata muut paronit. Hurmattu paroni ei joukkoja komenna, joten pelaaja hyytyy siksi kierrokseksi täysin. Uhka on paha, joten kannattaa äkkiä oppia pitämään oma paroni poissa Miladyn kahden ruudun iskuetäisyydeltä vihollislinnan läheltä.

Vuorot alkavat diplomatiavaiheella, joka on hieno nimi sille, että viimeisenä oleva pelaaja saa valita vuorojärjestyksen. Valinnalla on väliä taistelusysteemin vuoksi, sillä ensin sotiva on taistelussa ylivoimainen. Viimeisenä liikkuva voi kuitenkin paeta taisteluista, joten liikkuminen ensin ei ole aina hyvä asia.

Sen jälkeen määritellään strategiat. Pelaajat saavat joka vuoro liikuttaa kolmea yksikköä. Siirrettävät joukot valitaan kortein. Valinta tehdään ennen liikkumista, mikä lisää peliin epävarmuutta. Reagointi vihollisen yllättäviin siirtoihin on vaikeaa. Korttien valinnassa on muutakin haastetta. Toisaalta tekisi mieli liikuttaa laudalle jo saatuja yksiköitä, toisaalta tuoda uutta väkeä peliin.

Vielä ennen liikkumisia iskee rutto. Rutto kulkee kylästä toiseen, saastuttaen kylän ympäristön. Joskus se voi iskeä myös laudan reunoille tai keskelle. Ruton tartuttamat yksiköt menettävät voimaansa. Rutto on kiusallinen vaiva, josta parantuminen edellyttää pitkää ja vaivalloista matkaa laudan keskellä sijaitsevaan luostariin.

Liikettä ja sotaa

Ruton jälkeen yksiköt liikkuvat. Liikettä tapahtuu yksikön voiman verran, täysitehoisilla yksiköillä kahdesta viiteen aluetta. Matka on lyhyt, sillä lauta on varsin laaja. Nokkelasti sinänsä kaupunkien valtaamisesta saatavat pisteet riippuvat suoraan siitä, kuinka pitkä matka kaupunkiin kotilinnasta on.

Yksiköiden liikuttamiseen liittyy pelin pahin puute. Liikkuminen on hidasta ja vaivalloista, kun vuorolla saa liikuttaa vain kolmea yksikköä, jotka eivät todellakaan liiku nopeasti. Linnojen valtaamiseen menee valtavasti aikaa, kun paikalle pitää kärrätä pari ruutua vuorossa liikkuvaa jalkaväkeä. Tappio taistelussa sen sijaan tulee hetkessä, jolloin useiden vuorojen vaivannäkö menee välittömästi hukkaan.

Kun kaikki ovat liikkuneet, alkaa taistelu. Yksiköt hyökkäävät numeroarvonsa voimalla, kohteen vieressä olevat omat voivat auttaa ja suurempi voima voittaa aina pienemmän. Puolustajat eivät saa liittoutua, mutta puolustavat yksiköt saavat tukea metsistä, kylistä ja kaupungeista. Taistelua käydään täysin hyökkääjän ehdoilla ja vuorojärjestyksessä ensimmäisenä oleva onkin määräävässä asemassa.

Voitetut yksiköt antavat taistelun voittajalle arvonsa verran voittopisteitä ja poistuvat sitten pelistä lopullisesti. Sotatoimet ovat nopeita ja brutaaleja, kenties hieman liiankin brutaaleja, varsinkin huomioiden sen, miten hidasta joukkojen peliin tuominen on.

Kymmenen sodan vuotta

Peli kestää kymmenen kierrosta. Niiden pelaamiseen menee vähintään puolisentoista tuntia. Sääntökirjassa mainitaan 15 ja 20 kierroksen pelit, mutta niiden viehätystä en täysin ymmärrä, kymmenen kierroksenkin peli kesti liian kauan. Joukkojen kuoleminen teki pelistä muutenkin tylsää jo hyvissä ajoin ennen 10 kierroksen täyttymistä.

Tuoreeksi julkaisijaksi ZuGamesilla on sentään tuotantoarvot kohdallaan. Pelaajien nappuloina toimivat laatat ovat Java-paksuutta, eli todella miellyttävän tuhtia tavaraa. Laattojen värit ovat alkuun häiritsevän samanlaiset, mutta käytännössä värit erottaa toisistaan riittävän hyvin. Pelin toteutuksesta kritisoitavaa on lähinnä säännöissä, jotka olivat kiharaisen oloiset. Ohjekirjan jäsentely ei ollut erityisen avulias.

Suunnittelija: Mario Papini
Julkaisija: ZuGames
Ilmestymisvuosi: 2004
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 90 min