Väkevä syöttöni pamahtaa kohti takalaitaa, mutta vastustaja onnistuu palauttamaan sen vahvalla kahden käden rystylyönnillä. Seuraava lyöntini kohdistuu lähelle verkkoa, mutta kilpailijani onnistuu pelastamaan sen heikolla lyönnillä eteen keskikentälle. Juoksen palloa kohti ja onnistun pelastamaan sen, mutta en ehdi enää seuraavaan takakentälle lyötyyn palloon.
Tämä selostus voisi kuvitella olevan suuremmastakin urheilupelistä, mutta kyseessä on vain 11 kortista koostuva minimaalinen peli. Silti se onnistuu viihdyttämään ja jopa luomaan kuvan fiktiivisestä tennisottelusta.
Pelin idea
Famous Forehand on vähäisellä korttimäärällä toteutettu tennispeli. Paketissa tulee mukana 11 korttia, joista kaksi on käytetty sääntöihin ja yksi syöttämiseen. Jäljelle jää kahdeksan korttia, jotka kuvaavat lyöntejä ja palautuksia eri kentän kohdista. Näiden lisäksi tarvitaan esimerkiksi kolikko tai vaikkapa jonkin pelin kuutio, jolla kuvataan pallon liikettä kentällä.
Yksi peli on säännöissä määritelty yhdeksi otteluksi, joka voitetaan saamalla vastustajaan kahden pisteen etumatka. yhden pisteen pelaamiseen kuluu aikaa maksimissaan 10 minuuttia, joten kokonaisen ottelun pelaa läpi puolessa tunnissa. Tosin itse olen pelannut välillä pelkästään ensimmäiseen pisteeseen, sillä muuten uhkaa iskeä kyllästyminen.
Pelin kulku
Pelin alussa syöttäjä ottaa syöttökortin ja pelaa sen pöytään. Jäljelle jäävät kahdeksan korttia sekoitetaan ja kummallekin pelaajalle jaetaan neljä korttia. Syötöissä ja korteissa on kuvattu nuolilla kohta, johon lyönti kohdistuu. Vastustajan täytyy pystyä pelaamaan pöytään kortti, jossa on kuvattuna tennispallo juuri tällä kohdalla. Sen jälkeen pallo pomppaa takaisin tämän kortin osoittamaan kohtaan. Tätä vuorottelua jatketaan niin kauan, kunnes toinen ei voi vastata oikeanlaisella kortilla. Voittaja saa aina pisteet normaalin tenniksen sääntöjen mukaan.
Koska kortteja on kädessä kerrallaan maksimissaan neljä kappaletta, etenevät ottelut nopeasti. Aluksi pelaaminen on kaoottista korttien lätkintää, mutta muutaman pelin jälkeen kortit tulevat jo tutuiksi. Tietyistä paikoista voi palauttaa vain tietyillä korteilla, joten vastustajan korttikäden heikkoudet on helppo hahmottaa.
Periaatteessa käteen jaetuista korteista voi päätellä aika pitkälle ottelun kaikki mahdolliset etenemisreitit, mutta tällainen pelitapa sotii tällaisen minimaalisen korttipelin ideaa vastaan. Parhaimmillaan tämä on silloin, kun lyönteihin reagoidaan nopeasti ja toiminta rullaa ripeällä tempolla eteenpäin.
Kiva, mutta nopeasti itseään toistava peli
Famous Forehand on peli, jota pelaa mielellään esimerkiksi työpaikan kahvitauolla. Parin pisteen pelin ehtii pelaamaan hyvin läpi vartissa ja kokonaisen ottelun saa tahkottua läpi päivän tai parin aikana.
Mutta mistään pitkäikäisestä tuotoksesta ei todellakaan ole kyse. Useasti pelattuna tämä toistaa todella nopeasti itseään ja peli-ilo laskee huomattavasti silloin kun kaikki kortit ovat täysin tuttuja. Toisaalta noin 5 euron hintalapulla varustetulta peliltä ei kannata odottaa ihmeitä.
Täytyy kuitenkin myöntää, että näin vähäisellä korttimäärällä on onnistuttu mallintamaan kohtuullisesti tenniksen pallorallit. Paketissa mainostetaan, että kyseessä on maailman pienin tennispeli ja se pitää ehdottomasti paikkansa. Tästä ei peli enää pienene.
Faktat Famous Forehand -pelistä
Suunnittelija: Rob Bartel
Julkaisija: Famous Games Company (2012)
Mutkikkuus: Erittäin helppo. Säännöt oppii todella nopeasti.
Onnen vaikutus: Suuri. Käteen jaettavat kortit määräävät pitkälle pelin kulun. Huonon käden sattuessa kohdalle ei voi välttämättä reagoida edes syöttöön.
Vuorovaikutus: Suuri. Jokainen pelattu kortti pakottaa vastustajan reagoimaan.
Teema: Tenniksen tunnelma välittyy hyvin, vaikka kyseessä on erittäin pieni korttipeli. Hyvästä mielikuvituksesta ei tosin ole haittaa.
Uudelleenpelattavuus: Huono. Kortit oppii nopeasti ulkoa ja peli muuttuu sen jälkeen todella ennalta-arvattavaksi.
Kieliriippuvuus: Pelikortit ovat kielivapaat, mutta säännöt ovat vain englanniksi.
Pelaajamäärä: 2
Pituus: 10–30 minuuttia. Yhden pisteen pelaamiseen menee aikaa noin 10 minuuttia.
2 vastausta aiheeseen “Famous Forehand: The World’s Smallest Tennis Game”
Where Art Thou, Romeo? -pelissä on vain viisi korttia. En tosin vielä tiedä, kuinka paljon siinä on peliä mukana.
Win, Lose,Bananassa on kolme korttia. Siitä jo tosin puuttuu se peli.