Etsivä Hiiri: Hurja pakoyritys

Salapoliisit kiehtoivat minua lapsena kovasti. Kylmän sodan jälkeisenä aikana kaapistani löytyivät niin Vakoojan käsikirja, Mikin Dekkaripokkarit kuin suurennuslasi ja salapoliisihattukin (eli torilta löytynyt klassinen huopahattu).

Nykypäivän lapsilla supersankarit ovat tainneet ohittaa salapoliisit, mutta HABAn Etsivä hiiri: Hurja pakoyritys osoittaa, kuinka salapoliisiteema vetoaa edelleen. Erityisesti, kun kyseessä on vielä oikein kekseliäs muistipeli alle kouluikäisille.

Apua, kuka pakenee?

Kaiken ytimenä toimii pelilaatikkoon rakennettava pyöritettävä vankila. Peli alkaakin niin, että yksi rosvoista asetetaan omaan selliin eli vankilakiekon toisella laidalla olevaan tyhjään koloon. Vuorollaan heitetään noppaa, joka kertoo, kumpaan suuntaan kiekkoa liikutetaan. Liikuttaessa rosvo katoaa näkyvistä päälylevyn alle ja kun uusi tyhjä selli ilmestyy tilalle, pyöritys lopetetaan.

Jippo on siinä, että rattaan toisessa päässä, muutaman liikutuksen päässä on reikä. Myös reikä on piilossa päälylevyn alla, samoin kuin aiemmilla kierroksilla piilotetut rosvot. Kun pyörää pyöritetään tarpeeksi, yksi rosvoista tipahtaa kolosta laatikossa olevan metallikellon päälle ja kuuluu kilahdus. Yksi rosvoista pyrkii pakoon!

Nyt pelaajien on pohdittava, kuka yrittää paeta. Ongelmana on, että rosvot ovat voineet olla piilossa jo useamman kierroksen, joten tarkasta muistista on hyötyä. Kun pelaajat ovat valinneet epäiltynsä, paljastetaan karkuri ja jokainen oikein vastannut saa pisteen.

Jos kukaan ei arvaa oikein, karkuri pakenee. Peli jatkuu, kunnes neljäs rosvo karkaa, jolloin kaikki pelaajat häviävät, tai jos viimeinenkin rosvo asetetaan tyhjään selliin. Tällöin pelaajat laskevat pisteensä ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Hyviä ja huonoja jippoja

HABAn kyky rakentaa pelien ympärille vau-efektejä on uskomaton, eikä Etsivä Hiiri ole poikkeus. Nyt jännitystä tuottaa kellon kilahdus ja siitä seuraava kuhina – kuka siellä oli? Milloin jätskirosvo lisättiin? Kuuluiko pakenija Täi-perheeseen vai Karies-kelmeihin? (unohtui  mainita, että rosvojengit hahmoineen ovat varsin hupaisia, mikä samalla auttaa niiden muistamisessa).

Muistielementti toimii myös hyvin, ainakin yleensä. Kun rosvoja lisätään ja vankilakiekkoa pyöritellään eri suuntiin, lasten ajatukset menevät helposti solmuun. Päälylevyssä on onneksi parissa kohtaa kurkistusaukot, jotka auttavat lapsia päättelyiden tekemisessä. Kevyttä päättelyä tukevat myös tieto siitä, ketkä ovat paenneet ja keitä on jo saatu kiinni. Aikuisellekin muisti voi teettää tepposet, mutta jos on yhtään skarppina, niin oikean pakenijan hoksaa aika helposti.

Erityisesti tämä pätee silloin, kun vankilakiekko täyttyy. Silloin jos kiekkoa kääntää kerran vastakkaiseen suuntaan, niin kellolle kilahtaa automaattisesti se vanki, joka lisättiin juuri äsken. Seuraavalla kierroksella sama voi tapahtua taas toiseen suuntaan käännettäessä ja niin edelleen.

Aikuinen tai tarpeeksi viisas lapsi hoksaa siis jossain vaiheessa, että jos kiekkoa kääntelee vuorotellen eri suuntiin, pelin haaste kuivuu kasaan. Näin ei voi aina tehdä ja välillä noppa tekee pelistä vaikeampaa, mutta kovin eri-ikäisten kanssa on vaikea pelata tasaväkisesti. Pelin ikäsuositus 5+ on aika sopiva, mutta liukumavaraa ylöspäin on rajatusti.

Tämä antaa kuvan, että peli on ratkaistu ja tylsä. Ei suinkaan, ainakaan kohdeyleisön kohdalla. Meillä testipelaajina toimivat 6- ja 4-vuotias eivät tätä jippoa hoksanneet. Heille pelissä on oikeasti haastetta, mutta aikuiselle on tarjolla lähinnä pelinjohtajan rooli. Toisaalta aikuisen näkövinkkelistä tarjolla on mainio kuvitus ja komponentit (pisteinä toimivat tähdet ovat erityisen herkullisia) sekä noin 15–20 minuutin kesto, joten peliä pelaa ihan mielellään.

Vetoava kokonaisuus

Pyöritettävä vankila on jännä kapistus. Se rakennetaan pelin alussa kolmesta pahvilevystä ja yhdistetään Etsivä Hiiren puisella figuurilla. Häkkyrä toimii yllättävän hyvin, muttei täydellisesti. Kasaaminen vaati ainakin alkuun aikuisen apua ja meidän kopiossa rosvot lipsuivat aluksi pois koloistaan, koska pahvilevyt eivät olleet aivan tasaisia. Pahvien maltillisella vääntelyllä asia saatiin korjattua. Vankilakiekkoa pitää myös kiertää tarpeeksi, jotta vanki varmasti tipahtaa reiästä kellolle.

Häkkyrän tietty hankaluus ja aikuisen näkövinkkelistä valmiiksi pureskeltu pulma ovat todennäköisesti syitä, miksi paikka Vuoden lastenpeli -kilpailun finaalissa jäi saamatta. Mutta mitä lapset pelistä ajattelivat? Ehkä parhaimman kuvan antaa se, että meillä peliä pelattiin ensimmäisellä istumalla lähes kymmenen kertaa putkeen. Tällaista hurmosta ei ole syntynyt pitkiin aikoihin, erityisesti sellaista, joka puree samaan aikaan sekä vanhempaan että nuorempaan tyttöön.

Yksi syy tähän on se, että sääntökirjassa tarjotaan pelistä myös yhteistyöversio. Tällöin arvaukset ja pohdinnat tehdään porukalla, mikä osaltaan vähentää iän tuomaa etua. Tytöt pelaavat meillä pelkästään yhteistyöversiota, toisia vastaan kilpailu ei parin testipelin jälkeen enää kiinnosta. Se ei minua haittaa, sillä Etsivä Hiiri toimii myös yhteistyöpelinä erittäin hyvin.

Faktat Etsivä hiirestä

Suunnittelija: Markus Nikisch

Julkaisija: HABA (2021)

Mutkikkuus: Peli on itsessään hyvin yksinkertainen. Laudan kokoamiseen lapsi voi tarvita aikuisen apua.

Onnen vaikutus: Noppatuuri muokkaa peliä helpommaksi tai vaikeammaksi, mutta hyvästä muistista on eniten hyötyä.

Vuorovaikutus: Yhteistyömuotona pelatessa vaihtoehtoja puntaroidaan yhdessä, toisia vastaan mitellessä hiljaista miettimistä on enemmän.

Teema: Salapoliisiteema on sopivan lapsekas, jotta se ei ole pelottava. Pakokellon kilahdus on lapsista hirveän jännää.

Uudelleenpelattavuus: Niin kauan kuin lapsi ei hoksaa pelin “sudenkuoppaa”, niin pelissä riittää haastetta. Ohjekirjassa on myös muunnoksia, joilla peliä voi muokata vaikeammaksi.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–4. Yhteistyöversiota voi käytännössä pelata vaikka kuinka suurella joukolla.

Pituus: 15–20 minuuttia.