End of the Triumvirate (Das Ende des Triumvirats)

Caesarin, Pompeiuksen ja Crassuksen triumviraatti hallitsi Roomaa aikoinaan. Välirikko uhkasi, mutta Lucan konferenssissa kolmikko sai paikattua välinsä. End of the Triumvirate olettaa, että konferenssi ei auttanut ja välirikko laajeni sisällissodaksi. Kolmikko käy aseisiin toisiaan vastaan. Kenestä tulee Rooman yksinhallitsija?

End of the Triumvirate on kolmelle pelaajalle suunniteltu kevytsotapeli. Peliä voi pelata kaksinkin, mutta kokeilemattakin uskallan sanoa, että kolminpelissä on tämän pelin suola.

Pelin idea

Pelaajat liikuttavat joukkojaan Välimeren ympäristöä kuvaavalla kartalla. Pelissä on kolme eri tavoitetta: sotilaallinen voitto, poliittinen voitto tai kompetenssivoitto.

Sotilaallinen voitto edellyttää yhdeksän eri alueen hallintaa — pelin alussa kartan viisitoista aluetta on jaettu tasan pelaajien kesken. Poliittinen voitto edellyttää, että pelaaja valitaan konsuliksi kahdesti. Kompetenssivoittoon vaaditaan erinomaisia poliittisia ja sotilaallisia taitoja.

Kolme eri tavoitetta tarkoittaa sitä, että periaatteessa jokainen pelaaja voi olla lähellä voittoa yhtä aikaa. Peli vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja blokkaamista, jotta joku pelaajista ei pääse livahtamaan voittoon huomaamatta.

Poliittinen voitto toimii pelin kellona. Joka vuosi eli kahdeksan kierroksen välein joku pelaajista valitaan konsuliksi, joten neljännen vuoden jälkeen viimeistään joku pelaajista on toisen kerran konsuli ja voittaa.

Pelin kulku

Alueet tuottavat resursseja — joko rahaa, legioonia tai molempia — joka toinen vuoro, ellei paikalla ole asiamiestä pitämässä jöötä. Tuotokset jäävät provinsseihin, kunnes pelaaja — tai joku toinen pelaaja — käy ne sieltä noukkimassa. Laajat alueet tietävät laajoja hallintavelvollisuuksia.

Liikkuminen on yksinkertaista, pelaajan hahmo liikkuu neljä askelta ja kuljettaa mukanaan joukkoja niin halutessaan. Jos liike päättyy provinssiin, jossa on vastapuolen joukkoja, soditaan, jonka jälkeen liikkuminen voi jatkua, jos askelia riittää.

Sotiminenkin on selkeää. Antiken tapaan kummaltakin osapuolelta poistetaan saman verran joukkoja ja se, jolle jotain jää, voittaa. Jos puolustajan hahmo on provinssissa, se eliminoi pari kuutiota. Lisäksi nostetaan aseita pussista — aseet ovat pelaajien väreillä merkattuja kuutioita ja jos pussista nousee jommankumman taisteluun osallistuvan pelaajan aseita, ne eliminoivat vastapuolen joukkoja. Aseet ovat kertakäyttöisiä, mutta niitä voi rakennella lisää. Yksinkertainen jippo tuo taisteluun hieman epävarmuutta.

Lopuksi pelaajalla on mahdollisuus toimintoihin, jotka maksavat rahaa. Poliittisessa provinssissa voi korottaa poliittisia kykyjään tai siirrellä äänestäjiä foorumilla. Sotilasprovinssissa kehitetään sotilaallisia taitoja ja rakennetaan aseita, ja kykyprovinssissa voi nostaa kykyjään. Mikäli pelaaja johtaa jommassakummassa kyvyssä, vastaavan toiminnon saa tehdä ilmaiseksi, muuten se maksaa.

Melkoista vatkaamista

Koska kartta on ahdas, peli alkaa välittömästi täydellä teholla. Alussakaan ei ole siis tyhjäkäyntiä, vaan pelaajat pääsevät voittoehtojen tuntumaan varsin pian. Keskittyminen omaan kehitykseen ei riitä, vaan jatkuvasti on tarkkailtava vastapelaajien tekemisiä ja tarvittaessa liittouduttava johdossa olevaa pelaajaa vastaan.

Vastapuolta voi torpata suhteellisen rajallisesti, esimerkiksi kykyjä on vaikea pudottaa alaspäin. Tämä on hyvä, sillä se varmistaa (konsulinvaalien ohella), ettei peli voi kestää loputtomiin. Joku Mare Nostrum on mainio kauhuesimerkki siitä, kuinka tällainen voitonblokkauspeli voi jatkua ja jatkua — End of the Triumviratessa loppu tulee vääjäämättä ja pian.

End of the Triumvirate onkin kaikinpuolin varsin siisti tapaus ja kolmenpelattavaa täyden informaation kevytsotaa hakeville hyvä valinta. Mikäli haluaa peliltä pelaajien välistä vuorovaikutusta, ei pety.

Suunnittelija: Johannes Ackva, Max Gabrian
Julkaisija: Lookout Games / Z-Man Games
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2-3
Pituus: 60-90 min