Dungeons & Dragons: Wrath of Ashardalon

Punainen lohikäärme on herännyt tulivuoren alla ja terrorisoi lähialueita hirviöarmeijansa kanssa. On taas aika kaivaa miekat, jousipyssyt ja taikasauvat naftaliinista ja lähteä joukolla luolastojen hämäriin.

Dungeons & Dragonsin fantasiamaailmaan sijoittuva The Wrath of Ashardalon tarjoilee semikevyttä lautapelihupia yhteistyöpeleistä nauttiville seikkailija-pelaajille. Peliä voi pelata 1–5 pelaajaa, eli myös peliseuraa vailla olevat yksinpelaajat on otettu huomioon.

Boksi täynnä tavaraa

Jos pelin arvoa mittaa sen mukana tulevassa tavaran määrässä, niin Ashardalon on loisto-ostos. Yli neljäkymmentä 25mm skaalan muoviminiatyyriä, 200 korttia, näteillä grafiikoilla koristeltuja luolalaattoja, sekä nippeliä ja nappulaa kotitarpeiksi.

Laatikosta saakin lautapelin lisäksi kelpo perussetin vaikkapa aloittelevalle roolipeliryhmälle, joka haluaa käyttää miniatyyrejä ja luolastopaloja peleissään. Vaikuttavin osa tavaravuorta on muhkeankokoinen lohikäärme Ashardalonin miniatyyri.

Pelin osat ovat ok-laatua, aivan huippulaadukkaaseen jälkeen ei päästä. Pelin visuaalinen ilme on takuuvarmaa ja varsin geneeristä fantasiaosastoa, vaikka pelin hahmo- ja hirviökorttien itseään toistava taide ja hailakat värit ovatkin hieman tylsiä.

Me ollaan sankareita kaikki

Pelin alussa pelaaja valitsee yhden viidestä sankarista (soturi, maagi, varas, pappi tai paladiini), joista jokaisella on omat erikoiskykynsä, vahvuutensa ja heikkoutensa. Näitä kykyjä kuvataan korteilla, joissa kussakin kerrotaan koska ja miten kykyä voidaan käyttää ja ovatko ne kertakäyttöisiä vai useampikäyttöisiä peruskykyjä.

Hahmolle tarjolla oleva kykyvalikoima on suurempi kuin hahmo mitä hahmo voi alussa ottaa, eli pienimuotoinen hahmon yksilöinti on mahdollista. Perussäännöiltään peli eri sankareilla on samanlaista, mutta jokainen hahmo on kokemuksena varsin erilainen, erilaisista kyvyistä johtuen. Sankarit saavat pelin alussa mukaansa vielä erityisestä aarrekorttipakasta vedettävän taikaesineen, joita seikkailun kuluessa saa toki lisääkin.

Sankarivalinnan jälkeen pelaajat valitsevat mieleisensä seikkailun pelin quest guidesta. Pelattava seikkailu määrittää pelin tavoitteen, oli se sitten hirviöiden tappaminen, kadonneen repun etsiminen tahi lohikäärmeen kukistaminen. Pelkkien kertaseikkailuiden lisäksi Ashardalonissa on mukana lyhyt kampanjakin, joka linkittää seikkailuja yhteen pidemmäksi jatkumoksi. Eri seikkailut tuovat mukavaa vaihtelua pelkkään hirviöiden mättämiseen, joskaan mitenkään hirveästi ne eivät pelin perusfiilistä muuta.

Usean eri seikkailun lisäksi Ashardalonin uudelleenpeluuarvoa nostaa se, että pelin pelilauta on modulaarinen ja koostuu joka kerralla erilaiseksi. Se muodostuu satunnaisesti vedettävistä luolalaatoista johon seikkailusta riippuen lisätään erikoislaattoja, kuten erikoissäännöillä varustettuja pomohirviöiden kammioita.

Reppu selkään ja luolaan

Ashardalonin moottorina toimii jo pelisarjan aiemmassa osassa Castle Ravenloftissa käytetty Adventure System -sääntösetti, jota on luonnehdittu myös D&D-roolipelin 4. laitoksen kevytversioksi. Sama järjestelmä on käytössä myös uudemmassa The Legend of Drizztissä. Jokainen pelaaja käy vuorollaan läpi tietyt vaiheet, joissa sankari liikkuu ja toimii, uusi luolaston osa paljastuu ja viholliset sekä ansat yrittävät estää sankaria saavuttamasta päämääräänsä.

Luolasto suorastaan pursuaa hirviöitä ja ansoja, mutta varsin kevyt systeemi pitää seikkailun sujuvana, eikä omaa vuoroaan tarvitse odotella yleensä kauaa. Vielä kun aktiiviset hirviöt ja ansat hyökkäävät usein lähimmän sankarin kimppuun, pitää Ashardalon kaikki pöydän ympärillä hereillä.

Luolaston uuden osan paljastuessa sinne vedetään hirviö hirviöpakasta. Kortti kertoo hirviön taktiikat sekä ominaisuudet. Pelilaudalle hirviöt ilmestyvät miniatyyreinä ja ja ne aktivoituvat aina kyseisen pelaajan vuorolla. Poikkeuksen tekee jos usealla pelaajalla on edessään samantyyppisen hirviön kortti, jolloin kaikki sen tyypin hirviöt aktivoituvat.

Hirviöiden tekoäly perustuu niiden kortissa kerrottuihin taktiikoihin. Taktiikat on listattu siten että pelaaja valitsee kyseiselle hirviölle sen toiminnon, joka taktiikoiden mukaan on mahdollinen. Esimerkiksi örkkisoturi hyökkää jos se on lähietäisyydellä, heittää kirveellä jos se on hieman kauempana tai liikkuu lähintä sankaria kohden jos se on kaukana. Pelkkien hyökkäysten lisäksi vartijahirviöillä on taktiikoissaan myös luolaston laajentamista sekä apujoukkojen kutsumista, joka tuo peliin mukavan uuden ulottuvuuden.

Turpasaunat vanhaan tyyliin

Ashardalon kumartaa kohti D&D-juuriaan käyttämällä taistelussa jo legendaarista 20-sivuista noppaa. Jokaisella pelin hahmolla on haarniskaluokka, jonka ylittävällä heitolla hyökkäys osuu. Osumabonus sekä vahinko riippuvat käytetystä hyökkäyksestä. Systeemi on nopea ja helposti sisäistettävä, eikä erillisiä taulukoita tarvita.

Hirviöiden lisäksi sankareita vaanivat tietenkin erilaiset ansat sekä muut luolaston tapahtumat, jotka voivat ratkaisevasti helpottaa tai vaikeuttaa suoritettavaa tehtävää.

Miltä se sitten tuntuu?

Ashardalonin systeemi toimii moitteitta ja yleensä seikkailut saa kahlattua läpi 1–2 tunnissa, kunhan on sisäistänyt perusjutut. Kun muistaa että kyseessä on diablomainen lautapeli eikä tarinankerrontaan perustuva roolipeli, sujuu seikkailu sutjakkaasti ja kaikilla on mukavaa.

Henkilökohtaisesti deedeen hieman lapsellinen ”örkki, luolakarhu ja limamonsteri asuvat samassa luolassa” -lähestymistapa ei allekirjoittaneeseen iske, mutta tämä on vain vanhan roolipelaajan jarruttelua. Yksinpelimahdollisuus on iso plussa, joskin seurassa toki peli kuin peli paranee. Hardcorempaa luolaseikkailua etsiville kehoittaisin tutkimaan mielummin Descentiä, mutta kevyttä yhteistyöpeliä etsivälle Ashardalon on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Faktat Wrath of Ashardalonista

Pituus: 60–120 minuuttia, seikkailusta ja pelaajamäärästä riippuen.