Dungeon Rush

Luolaholviseikkailut ovat olleet roolipelien peruskauraa alusta pitäen. Lautapeleissäkin genre on hyvin edustettuna. Dungeon Rush erottuu joukosta edukseen pelimekaniikkansa perusteella: se on nopeuteen perustuva reaktiotestipeli, jossa pitää läpsiä sopivat hirviöt pöydältä muita pelaajia nopeammin.

Lautapelit.fi:n uuden pikkulaatikkopelien sarjan avaava Dungeon Rush on ruotsalaista alkuperää, sillä sen on suunnitellut isä-poika-kaksikko Rustan ja Eli Håkansson. Isä Rustan tunnetaan erityisesti Nationsin ja Nations: The Dice Gamen tekijänä.

Hirviöitä vastaan

Jokaisella pelaajalla on kaksi seikkailijaa, yksi kummallekin kädelle. Vuoro alkaa sillä, että jokainen pelaaja kääntää yhtä aikaa auki kaksi hirviökorttia, jonka jälkeen on aika läiskiä.

Seikkailijoilla on neljä ominaisuutta: lähitaistelu, kaukotaistelu, taikuus ja hiiviskely. Näitä kuvataan symboleilla seikkailijakorttien reunassa. Hirviöillä on puolestaan oma voimansa. Vihreän liman voittaminen vaatii yhden taikuuden, eetterikultistin kukistaminen taas yhden taikuuden ja yhden hiiviskelyn. Vaatimukset kasvavat pelin edetessä: kimeran voittaminen vaatii taikuutta, lähitaistelua, kaukotaistelua ja kaksi hiiviskelyä.

Jos seikkailijalta löytyy sopivat ominaisuudet hirviön voittamiseen, hirviötä voi läpsäistä. Kummallekin kädelle on oma seikkailijansa, eli pitää olla tarkkana. Tarvittaessa voi myös yhdistää seikkailijoiden voimat ja läpsäistä hirviötä molemmilla käsillä, jolloin seikkailijoiden ominaisuudet saa laskea yhteen.

Kun kaikki ovat läpsineet yhtä hirviötä kummallakin kädellään tai päättäneet olla läpsimättä, yli jääneet hirviöt siivotaan pois (tästä ei ole mainintaa säännöissä, mutta suunnittelija on vahvistanut, että näin se menee) ja katsotaan, miten kävi. Jos läpsäisi oikein, eli seikkailijan ominaisuudet todella riittävät hirviön päihittämiseen, kortin saa itselleen. Jos arvio meni pieleen, eikä hirviötä voikaan voittaa, sen joutuu ottamaan miinuksiksi.

Useimmat hirviöt antavat voitettuina palkkioksi uusia ominaisuuksia. Voittamalla vihreän liman saa lisätä yhden kaukotaistelun toiselle seikkailijoistaan, eetterikultisti taas antaa jokerimerkin, jolla voi parantaa haluamaansa ominaisuutta.

Hirviöitä on kolmea eri vaikeusastetta. Kutakin tasoa vastaan mitellään kolme kierrosta, sitten katsotaan miten kävi: vastassa ovat luolaston valtias ja lohikäärme. Nämä kortit tuottavat mukavasti pisteitä, mutta vaativat sankareilta runsaasti ominaisuuksia. Valtias ja lohikäärme ovat tiedossa pelin alusta lähtien, joten ne antavat tavoitteen, jota kohti pyrkiä. Sitten vain lasketaan pisteet voitetuista hirviöistä ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Hienosti kuvitettu peli

Pelin on kuvittanut Tuuli Hypén, joka tunnetaan muun muassa Nanna-sarjakuvien piirtäjänä ja lautapelipuolella M.U.L.E.:n kuvittajana. Dungeon Rushin kuvitus on erinomaista. Etenkin isokokoisten seikkailijakorttien kuvitus miellyttää kovasti. Kortit ovat kaksipuolisia, eri puolilla on sama rooli naisena ja miehenä.

Naishahmot ovat fantasiakliseistä poiketen sekä viehättäviä että vakuuttavia. Naismiekkasoturilla esimerkiksi on täysin asiallinen levyhaarniska, joka ei korosta anatomisia yksityiskohtia perinteiseen boob plate -malliin. Dungeon Rush on perhepeli, eikä sen kuvitusta nolostuta esitellä missään seurassa (en ole sattuneesta syystä ottanut Blue Moonissa Mimixejä käyttöön pojan kanssa pelatessani).

Hirviöiden kuvituskin on hauskaa ja oivaltavaa ja mukana on joitain varsin hauskoja pahiksia. Eclipsen pelaajien iloksi luolaston valtiaiden joukosta löytyy Eridani Emperor ja kolmostason pahiksista Planta.

Ennen kaikkea pelin kuvitus toimii pelattaessa. Eri taistelumuotojen kuviot erottaa toisistaan riittävän selvästi.

Nopeusläiskinnän ystäville

Nopeusläpsyistä pitäville Dungeon Rushia on helppo suositella: seikkailijoiden kehittyvät taidot, vaikeutuvat hirviöt, kahden seikkailijan käyttäminen pelaajaa kohden – kaikki nämä seikat toimivat ja tekevät pelistä kiinnostavan kerta toisensa jälkeen. Riittävän runsas hirviövalikoima pitää vaihtelua yllä. Säännötkin ovat hyvin yksinkertaiset, eikä yksi erä kestä kuin noin vartin, joten peli on todella helppo opettaa.

Vaan entäs jos ei pidä nopeusläpsyistä? Vaikka Dungeon Rush onkin genressään oikein esimerkillinen edustaja, ei se silti täysin ratkaise genren perusongelmia. Pelaajien välillä ei esimerkiksi parane olla liikaa taitoeroja, muuten se, jonka aivot käyvät nopeimmilla kierroksilla, vie voiton. Pelissä on jonkin verran taitoeroja pehmentävää tuurielementtiä: jos pöytään tulee vain sellaisia hirviöitä, joihin omien seikkailijoiden taidot eivät osu, nopeudella ei tietenkään ole mitään merkitystä.

Perhepeliksi suosittelisin Dungeon Rushia vähän varauksella: meillä lapset kyllä innostuivat, mutta lopputuloksena on herkästi pahaa mieltä epätasaisista peleistä. Aikuisporukalle peli toimii sen sijaan oivallisesti, jos mukana ei ole nopeusläpsyjen vihaajia.

Faktat Dungeon Rushista

Pituus: 10–15 minuuttia.