Domaine on kolmas osa Catanin uudisasukkaiden ja Uusien löytöretkien muodostamaa kokonaisuutta. Tässä pelissä ei enää tutkimusmatkailla, vaan maa on löydetty ja nyt sen omistamisesta taistellaan.
Domaine ilmestyi alunperin nimellä Löwenherz. Alkuperäisen pelin samanniminen englanninkielinen laitos on kuulopuheiden mukaan Rio Grande Gamesin pahimpia floppeja. Uusi laitos, joka sekin tunnetaan Saksassa Löwenherzinä, on ensimmäistä versiota virtaviivaisempi ja elegantimpi peli.
Domaine erottuu useimmista muista europeleistä riitaisuudellaan. Peli on silkkaa konfliktia alusta loppuun. Useimmissa europeleissä konfliktit ovat hyvin epäsuoria ja pelaaminen rauhanomaista, mutta ei Domainessa.
Pelin idea
Pelaajat aloittavat pelin asettelemalla linnansa laudalle. Sen jälkeen alkaa maiden ja mantujen aitaus. Pelaajat yrittävät muodostaa aidoista suljettuja alueita linnojensa ympärille. Näitä alueita suojelevat ritarit. Valmiit alueet tuottavat pisteitä ja tuloja. Niiden laajentaminen on lisäksi helpompaa.
Peli perustuu kortteihin, joilla pelaajat tekevät haluamiaan toimintoja. Korttien pelaamista rajoittaa raha: kaikki kortit maksavat. Rahaa saa alussa vain myymällä tarpeettomia kortteja. Myöhemmin rahaa saa alueilleen sulkemista kaivoksista, mutta sittenkin kortteja on myytävä silloin tällöin. Se edellyttää varovaisuutta, sillä muut pelaajat voivat poimia uudet korttinsa joko suljetusta pakasta tai myydyistä korteista.
Valtaussotaa
Kun pelaajat saavat alueita suljettua, pelin luonne muuttuu melkoiseksi tyrkkimiseksi. Alueet voivat laajentua toisiinsa, mikäli laajentujalla on suurempi lauma ritareita. Huonosti suojattu alue revitään helposti palasiksi. Pisteet voivat heitellä paljon, jos alueet saadaan katkottua sopivasti. Tarkkasilmäinen pelaaja saattaa voittaa pelin yllättäen, jos muut eivät huomaa mahdollisuutta muodostaa suuri ja arvokas valtakunta.
Domaine on ilkeä peli, jossa etenkin loppua kohden jokainen siirto on toiselta pois. Tämä on tekijä, joka selkeimmin rajoittaa pelistä kiinnostuneiden joukkoa. Jos haluaa tiiviin, jopa tunnissa pelattavan taistelun, Domaine on erinomainen valinta. Jos taas pitää europeleistä niiden rauhanomaisuuden vuoksi, Domaine kannattaa jättää väliin.
Suunnittelija: Klaus Teuber
Julkaisija: Kosmos, Mayfair Games
Ilmestymisvuosi: 2003
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 60-90 min