Monet lastenpelit toimivat vain lasten keskenään pelattuna. Ne ovat joko liian helppoja tai liian tylsiä aikuisille, jolloin aikuispelaaja joko pitkästyy hengiltä tai voittaa aina, jos ei häviä tahallaan. Kumpikaan vaihtoehto ei oikein houkuttele. Esimerkiksi Vuoden lastenpeli -voittaja Mucca Pazza on tällä tavalla hankala peli.
Siksi on aina iloista kohdata lastenpeli, jota on mukava pelata lasten kanssa. Vuoden lastenpeli -ehdokkaaksi päässyt Dino Race ei ole täydellinen peli, mutta sen puutteita on helppo antaa anteeksi, koska se toimii niin mainiosti lasten ja aikuisten yhteisenä pelinä – sellaisia pelejä ei tämän vuoden uutuuksissa ole liikaa.
Boksin sisällä
Ylläolevasta videosta selviää, mitä pelin laatikosta löytyy.
Dinosaurusten kilpajuoksu
Huomio kiinnittyy ensimmäisenä isoihin muovisiin dinosaurusfiguureihin, jotka toimivat pelinappuloina. Tyylikästä. Muuten pelin kuvitus on vähän valjua ja korttien materiaali on valitettavan kankeaa peliksi, jossa pakkaa saa sekoitella monta kertaa pelin aikana.
Peli on kilpajuoksua ja laatikosta löytyy noppa, mutta sitä ei onneksi käytetä liikkumiseen. Liikkuminen tapahtuu kortteja pelaamalla. Rata muodostuu laatoista, jotka ovat jotain neljästä eri maastosta. Pelaamalla oikeanlaisen kortin saa liikkua seuraavalle laatalle. Kortteja saa pelata vuoron aikana niin monta kuin haluaa tai pystyy. Jos sopivat kortit loppuvat kesken, heittämällä kaksi korttia pois voi nostaa uuden tilalle.
Pakasta löytyy myös neljä lajia erikoiskortteja. Yksi on jokeri, jolla voi liikkua seuraavalle laatalle maastosta riippumatta, toisella voi töniä muiden pelaajien dinosauruksia taaemmas ja kolmannella varastaa muilta pelaajilta kortteja. Neljäs liittyy dinosauruksenmunaan. Munan omistava pelaaja voi sillä heittää munan toiselle pelaajalle, muut taas voivat kampittaa toisten pelaajien dinosauruksia niin, että omistaja joutuu kuluttamaan kaksi korttia dinosauruksen herättämiseksi.
Vaarallinen muna
Pelin aloittaja saa haltuunsa munan. Se ratkaisee pelin päättymisen: peli loppuu, kun pelaaja, jolla on muna, saa molemmat dinosauruksensa pois laudalta. Silloin radalle jääneet dinosaurukset jäävät vaille pisteitä. Maaliin päässeet dinosaurukset saavat pisteitä ja munasta saa lisäksi bonuspisteitä.
Munaan liittyy kuitenkin vaara. Vuoronsa lopuksi pelaaja heittää aina noppaa. Nopassa on yksi sivu jokaista maastolajia kohden. Jos heitetään vaikkapa metsä, pelaajat nostavat kortin jokaista metsässä olevaa dinosaurustaan kohden. Viidennellä sivulla jokainen saa nostaa kaksi korttia ja kuudennelle tulivuori purkautuu.
Kun tulivuori purkautuu, munan haltija heittää kaikki korttinsa pois, ottaa yhden miinuspisteen ja antaa munan jollekin toiselle pelaajalle. Tulivuoresta alkaa purkautua laavaa, johon joutuminen on myös huono juttu, mutta kovin suuri vaara tämä ei ole – tulivuori purkautuu keskimäärin joka kuudennella kierroksella, eli yleensä vain pari-kolme kertaa koko pelin aikana.
Omituisia tuurielementtejä
Pelissä ei ole kyse vain maaliin pääsemisestä, vaan pisteistä. Maaliin päässyt dinosaurus saa yhden pistelaatan. Niitä on numerot 1–12 ja peliin otetaan satunnainen valikoima siten, että jokaista dinosaurusta kohden on yksi. Niinpä kolminpelissä ensimmäisenä maaliin pääseminen on arvoltaan jotain kuuden ja kahdentoista pisteen väliltä.
Lisäkiemurana pistelaattoja on kahta väriä ja jos onnistuu keräämään molemmat laatat samaa väriä, saa kolme lisäpistettä. Tämä on mainio esimerkki säännöstä, joka olisi pitänyt karsia kehitysvaiheessa pois.
Käytännössä siis ensimmäisenä maaliin pääseminen on hyvä juttu, molemmilla dinosauruksilla maaliin pääseminen on voittamisen kannalta kriittistä ja ilman munan lisäpisteitä voittaminen on vaikeaa.
Koukuttava peli
Ihan parasta priimaa Dino Race ei siis ole, mutta kuitenkin hyvin koukuttava peli. Pelikertoja kertyi nopeasti, kun kuusivuotias halusi pelata uudestaan ja uudestaan. Kaikkien korttien menetys tulivuorenpurkaukseen on takuuvarma harmin aihe ja tuntuu epäreilulta, mutta kortteja kertyy pelin aikana niin reippaasti, että isommankaan korttikäden menetys ei lopulta vaikuta lopputulokseen merkittävästi. Yleensä korttinsa saa sitä paitsi käytettyä aika tehokkaasti.
Voittaminen tuntuu melko sattumanvaraiselta, eli aikuisten ei tarvitse juuri jarrutella, mutta lapset voivat silti voittaa. Välillä lapsille saa osoittaa siirtojen fiksua järjestystä (eli että jokeria ei kannata pelata, jos kädessä on kyseisen maaston oikea kortti) ja toimintamahdollisuudet voivat vähän hukkua isoon korttikäteen, mutta noin yleensä ottaen peli on oikein kuusivuotiaille sopivaa tasoa.
Vaikka korteissa onkin hulppea annos tuuria, korttien lätkiminen tuntuu paljon taitopohjaisemmalta kuin nopanheittely, kun siirtoihin pystyy vaikuttamaan enemmän. Siksi pelaaminen ei tunnu turhauttavalta nopparallilta. Vielä kun peli on ohi varsin nopeasti, sitä on helppo suositella perhepeliksi vähän pienempien lasten kanssa. Vuoden lastenpeli -finalisteista tämä olisi ansainnut lasten kanssa pelaavan aikuisen näkökulmasta voiton paljon Mucca Pazzaa enemmän.
Faktat Dino Racesta
Suunnittelija: Roberto Grasso
Julkaisija: Ares Games (2014), Amo (2015)
Mutkikkuus: Peli on yksinkertaisempi kuin ohjekirjasta voisi ymmärtää. Ohjekirja ei ole aivan täysin onnistunut, se jättää vähän aukkoja, mutta onneksi ei mitään kriittistä.
Onnen vaikutus: Dino Race on tuuripeli alusta loppuun, mutta antaa vaikutelmaa siitä, että taidollakin on merkitystä.
Vuorovaikutus: Mukana on kevyttä kampituselementtiä ja pientä häiriköintiä, mutta ei mitään kovin vaarallista. Enemmän harmittaa, kun tulivuorenpurkaus iskee kohdalle.
Teema: Dinosaurusaihe on hauska, kiitos hienojen muovidinosaurusten. Tulivuoren laavavirta voisi olla pelottavampi uhka, nyt se ei hirveästi hätyyttele taaimmaisia.
Uudelleenpelattavuus: Irtolaatoista koottava kilparata tuo vähän vaihtelua, mutta ei paljoa – peli tuntuu aika lailla samalta joka kerta, eli kovin monta peliä ei yhdellä kertaa jaksa pelata.
Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä.
Pelaajamäärä: 2–4, enemmän on parempi.
Pituus: 15–20 minuuttia.