Dewan

Erinomaisen perhepelin resepti on ainakin paperilla hirvittävän selkeä:

1. Käytä pohjana viehättävää kuvitusta.
2. Siivilöi mukaan kasa yksinkertaisia sääntöjä.
3. Lisää vuorotellen yllätyksellisyyttä ja vaihtelevuutta.
4. Jos kaipaat pientä jälkipotkua, lisää ripaus syvällisyyttä.
5. Lopuksi tarvitaan hyppysellinen “sitä jotain”.
6. Pidä kesto maltillisena, jottei seos lässähdä.
7. Nauti 2–4 ystävän kanssa.

Kokkikolmoset ympäri maailman kuitenkin tietävät, että jopa reseptin kanssa kulinaristisen mestariteoksen tekeminen on aivan äärimmäisen vaikeaa. Yrittäjiä kyllä piisaa ja tällä kertaa onneaan kokeilee Dewan, joka on Johannes Goupyn käsialaa. Sama herra on supersuositun Farawayn takana eli meriitit ovat ainakin kunnossa. Mutta onko Dewan kolmen tähden Michelin-annos vai lähihuoltsikan raastepöytä? Katsotaan ja maistellaan.

Perinteinen reseptiikka

Dewanissa tärkeintä on saada täytettyä pistelaattojen väri- ja symboliehtoja. Laatta voi vaatia vaikka kolme vuorta ja kaksi kristallia, ja ne saadaan rakentamalla omat talot symboleita vastaaviin ruutuihin. Esimerkiksi edellä mainittu pistelaatta toteutuu, kun rakentaa kolme taloa vuoriruutuihin ja kaksi taloa ruutuihin, joiden vieressä on kristalli. Fiksu huomaakin pian, että sama torppa voi toteuttaa samanaikaisesti useamman ehdon, vieläpä useammasta eri laatasta.

Vuorollaan voi nostaa myös kortteja, joilla tönöt saa laudalle. Pelin perusrakenne onkin hyvin suoraviivainen, sillä vuorolla joko nostetaan kaksi korttia tai rakennetaan rakennus. Tämä “kerää kortit, pelaa kortit” -kaava onkin tuttu esimerkiksi Ticket to Ridea pelanneille ja auttaa aloittelijoita pelin sulattelussa. Onneksi tähänkin on saatu ympättyä pieni jippo – korttiriviltä pitää nostaa aina vierekkäiset kortit. Oikein nerokas pieni lisähaaste.

Noin ⅔ vuoroista menee korttien nosteluun, koska uuden talon rakentaminen ei ole halpaa hommaa – yksi kortti vaaditaan jokaista lähtötalon ja uuden talon välistä ruutua kohti. Eli jos lähtötalo on aavikoruudussa, uusi talo vuoriruudussa ja välissä on kaksi metsää ja yksi aavikko, niin kädestä pitää pelata vastaavat viisi korttia. Toki mitä lyhyempi mökkien välimatka on, sitä halvemmalla pääsee.

Välillä on kuitenkin koukattava kauempaa, sillä pistelaattojen väriehdot täyttyvät vain, jos rakennuksen ruutu on osa uutta värialuetta. Jos siis laudalla on vierekkäin kolme vihreää metsäruutua, niistä voi saada vain yhden metsäsymbolin, vaikka tykittäisi ruudut täyteen tönöjä. Kun lauta vielä kootaan satunnaisesti palasista, joskus laudalla on hyvin vähän tiettyjä värejä, jolloin niistä käydään kova kamppailu.

Täyttävä annos kiireiselle

Tällaisenaan Dewan olisi vielä aika taskulämmin alkupala, mutta pisteitä kerätään muitakin reittejä. Liekkisymboleita pitäisi kerätä enemmän kuin muut pelaajat ja talotkin tulisi rakentaa vähintään kahden talon rykelmiin, jotta pistetilin saa maksimoitua. Jotenkin mieleen hiipivät nykyään suositut laattojenasettelupulmailut (Harmonies, Akropolis, Cascadia), vaikka peli sinällään on melko toisenlainen.

Samaan aikaan pitää myös kiirehtiä, sillä peli loppuu, kun joku rakentaa yhdeksännen talonsa. Tehokkuudesta palkitaan, eikä kortteja kannata hamstrata turhaan. Pelikotelo väittää kestoksi 40 minuuttia, ja arvio on kerrankin realistinen. Yli tuntiin on vaikea yltää edes hitaassa peliseurassa. Kaksinpelin nakuttelee parhaimmillaan puoleen tuntiin.

Kolmen vartin peliksi Dewan tarjoaa yllättävän paljon mutusteltavaa sekä vähemmän pelaaville että harrastelijoille. Pelissä voi rakennella taloja leppoisasti omassa rauhassa ja kerätä ohessa jokunen piste. Toisaalta kunnianhimoinen konkari voi koettaa yhdistellä usean pistelaatan vaatimuksia, huolehtia myös muista piste-ehdoista ja samalla kilpailla alueista muiden kanssa. Ei tämä nyt mikään ähkyinen eurohimmeli ole, mutta perhepeliksi yllättävän mehukas.

Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan koskaan kovin veristä. Tai ainakaan kovin tarkoituksellista. Kaksinpeli on potentiaalisin nokittelulle, sillä yhden pelaajan pistelaatat on helppo huomioida ja heittää tarvittaessa kapuloita rattaisiin. Varsinkin, kun ruutuja on silloin vähiten ja piste-ehtoja vaikeinta toteuttaa. Kolmin- ja nelinpelissä lukuisia laattoja on vaikeampi tihrustaa, ja usein toisten talot ilmestyvät sotkemaan kuvioita vähän kuin yllättäen.

Vuorovaikutusta on kuitenkin tarpeeksi ja kilpailu ruuduista tekee pelistä intensiivisen. Lauta kasvaa ja pienenee pelaajamäärän mukaan, mutta on aina todella ahdas, eikä sopivia symboliruutuja ole yhtään liikaa – kun yhteen ruutuun mahtuu vain yksi talo, odottelija ottaa aina riskin. Mutta kun pistelaatatkin saa vasta vähitellen pelin edetessä, niin niskassa seuraa jatkuvasti tunne, että ehtiikö sitä tekemään kaikkea.

Tämä kakku päältä kaunis

Pelistä huokuu viimeistely, ja mukana on monia peliä selkeyttäviä ratkaisuja. Pelaajalaudat ovat tästä paras esimerkki. Kun talo rakennetaan, siitä seuraa aina joku pieni bonus – joko uusi pistelaatta tai kortin jemmaus laudan alle symboleita varten. Laudassa on selkeät syvennyskolot kaikille taloille ja laatoille sekä merkinnät mitä jokaisen talon jälkeen tulee tehdä. Jopa pistelaatat saa valmistumisen jälkeen liu’uttaa ylöspäin, mikä on hieman turha, mutta yllättävän tyydyttävä ominaisuus. Samalla muiden laudoista on helppo nähdä talojen määrä eli milloin peli on loppumassa.

Myös uudelleenpelattavuuteen on panostettu. Lauta rakennetaan palasista, joten pelin sisäinen pulma uusiutuu joka kerta erilaiseksi. Lisäksi mukana on läjä skenaarioita, jotka muuttavat peliä ja lautaa jonkin verran. ”Tulvassa” kartta täyttyy vähitellen vedestä, ”Tulivuoressa” laava tekee samaa. ”Jokikylissä” saa rakentaa taloja vesiruutuihin ja keräillään kaloja. Onpa mukana myös tiimipeli eli tavallinen peruspeli pareittain pelattuna. Skenaariot muuttavat jopa pelin pisteytystä ja vaativat hieman erilaista rakentamista. Peruspeliä ja näitä kun veivaa vuorotellen, niin vaihtelua riittää.

Kuvituskin on kohdallaan. Visuaalinen maailma on melkein yhtä kiehtova kuin Goupyn aiemmassa pelissä Farawayssa, mutta samalla yhtä ontto. Peli on mekaaninen pulma, joka on vain kuorrutettu kauniilla kuvilla. Eipä siinä, kyllä tätä ilolla katselee. Toisaalta pistelaatat voisivat olla jopa ilmavampia, sillä nyt erityisesti vastapelaajien vaaditut symbolit sekoittuvat yksityiskohtiin.

Kuin mummin tekemä

Dewan on kaikkinensa monen viimeistellyn osasen summa – sujuva ja helpposääntöinen, mutta tarpeeksi syvällinen. Nopea pelata, mutta tarpeeksi vaihteleva. Sellainen turvallinen, miellyttävä jokapaikanhöylä, jonka öljytyt rattaat raksuttavat tasaisesti eteenpäin. Näin perheellisenä (ja lomamatkoilla rähjääntyneenä) vertaisin sitä pysähdyksenä ABC-asemalle, mutta joillekin se kuulostaa lähinnä loukkaukselta.

Ihan kaikille en tätä kuitenkaan peluuttaisi. Vaikka tarjolla on, ainakin näennäisesti, kaikille vähän jotakin, niin samalla Dewan on perinteistä perhepeliä haastavampi tapaus. Ei paljon, mutta huolimaton pelaaminen voi estää pistelaattojen toteuttamisen ja saattaa jättää ikävän sivumaun. Suositusikä 10+ on ihan perusteltu.

Peli on samalla myös hiukan yllätyksetön, sillä siloittelu ja viimeistely on hionut kaikki karkeat kulmat pois. Reseptiikasta puuttuu ehkä ”se jokin”, jotta aivan lopulliseen klassikkostatukseen yllettäisiin. Kyseessä ei siis ehkä ole Michelin-kokin loihtima suurten tunteiden ja unohtumattomien elämyksien annos, vaan kursailematonta kotiruokaa, joka maistuu kaikille ja jota on erittäin helppo suositella.

Faktat Dewanista

Suunnittelija: Johannes Goupy

Julkaisija: Space Cowboys (2025)

Mutkikkuus: Himppasen perinteistä perhepeliä haastavampi, mutta kyllä tämän aika mutkattomasti opettaa. Pelin “kerää kortteja, pelaa kortteja” -kaava auttaa pelin sisäistämistä.

Onnen vaikutus: Pelissä on jonkun verran onnea korttien ja erityisesti pistelaattojen muodossa. Joskus laatat vain napsuvat mukavasti. Pelissä on kuitenkin sopivasti tilaa mielekkäille ja taitaville valinnoille.

Vuorovaikutus: Rajatun laudan vuoksi pelissä ollaan toisen tontilla heti ensi vuorosta lähtien. Kanssakäyminen on useimmiten aika lempeää, vaikka erityisesti kaksinpelissä toisen suunnitelmia voi vähän myös sabotoida.

Teema: Kuvitus on kiehtovaa ja olisi mukava, jos teema tuntuisi enemmän pelissä. Nyt fantasiamaailma jää seitinohueksi.

Uudelleenpelattavuus: Vaikka peli toimii joka kerta samalla kaavalla, niin modulaarinen lauta ja mukana tulevat kolme vaihtoehtoista pelitapaa pumppaavat mukavasti lisää uudelleenpeluuarvoa.

Saavutettavuus: Pelissä ei ole tekstiä. Värisokeille värivalinnat ovat vähän huonot, mutta ruutujen symboliikka sekä pelaajien erimuotoiset talot tekevät pelin pelaamista mahdollista myös värisokeille.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: Noin 40 minuuttia.