Detective Club

Yksi pelaajista valitsee sanan ja muiden on pelattava kaksi sanaan sopivaa kuvakorttia. Yksi pelaajista on kuitenkin soluttautuja, joka ei tiedä sanaa, vaan joutuu arvailemaan muiden pelaamien korttien perusteella sopivia kortteja. Muut pelaajat yrittävät keksiä, kuka soluttautuja on.

Detective Club on rakenneltu melko tutuista ja hyväksi havaituista aineksista. Se on sekoitus Dixitiä, Spyfallia ja A Fake Artist Goes to New Yorkia, suunnilleen, mutta ei kuitenkaan tunnu suoraan miltään näistä peleistä.

Pelin suunnittelija Oleksandr Nevskiy on toinen Mysteriumin tekijöistä, joten hän ei ole ensimmäistä kertaa asialla hämäräperäisen surrealismin äärellä.

Arvausleikkiä kuvakorteilla

Detective Clubin idea on yksinkertainen ja pelin säännöt selittää hetkessä. Aloituskynnys on hyvin matalalla, etenkin kun kokenut pelaaja ottaa ensimmäisen vuoron sanankeksijänä. Keksijän tehtävänä on valita joku yksittäinen sana ja kirjoittaa se muille pelaajille jaettaviin lehtiöihin. Yhteen lehtiöön jätetään vain sanan paikalle tyhjä kohta.

Lehtiöt sekoitetaan ja jaetaan muille pelaajille. Kukaan ei nyt tiedä, kuka ei tiedä sanaa. Sanankeksijä pelaa sitten kädestään yhden Dixit-tyylisen kevyesti surrealistisen kuvakortin. Muut seuraavat perässä. Sen jälkeen pelataan toinen kierros kortteja.

Kun kaikki ovat pelanneet kaksi korttia, sanankeksijä paljastaa kierroksen aiheen ja kertoo lyhyesti, miksi valitsi juuri nämä kaksi korttia. Sen jälkeen jokainen pelaajista selittää omat korttinsa.

Kun selitykset on kuultu, pelaajat äänestävät mielestään todennäköisintä soluttautujaa. Sitten lasketaan pisteet: jos äänesti oikeaa soluttautujaa, tienaa kolme pistettä. Jos soluttautujaa äänestettiin vain kerran tai ei ollenkaan, soluttautuja saa viisi pistettä ja sanankeksijä neljä pistettä.

Peliä pelataan joko siten, että kaikki ovat olleet kerran sanankeksijänä (6–8 pelaajaa) tai kaksi kierrosta (4–5 pelaajaa), jonka jälkeen eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Selityksen makua

Asetelma on tuttu Spyfallista, mutta siinä missä Spyfall on ahdistava peli, jossa vakoojaparka voi joutua pahemman kerran grillattavaksi, Detective Club on tuntuvasti leppoisampi peli. Herkempi pelaaja voi kokea tietämättömyyden silti vähän epämukavana, mutta kahden kortin pelaaminen on kuitenkin aika helppo juttu.

Lopuksi joutuu vähän selittelemään, mutta siinä vaiheessa onneksi tietää jo oikean sanan ja voi sitten yrittää soveltaa. Jos meni ihan metsään, voi aina vedota siihen, että ”nämä nyt olivat parhaat kortit, mitä kädestä löytyi” – sillä niinkin voi käydä, joskus sanan tietäväkään pelaaja ei saa aikaiseksi mitään järkevää.

Fiksu sananvalitsija hyödyntää tätä: koska sananvalitsija tienaa pisteitä, jos kukaan ei keksi soluttautujaa, kannattaa valita joko niin ympäripyöreä tai abstrakti sana, että kaikkien yritykset näyttävät yhtä uskottavilta, tai sitten jotain niin pikkutarkkaa, että kukaan ei saa mitään järkevää pelattua.

Jos tämä pienikin esiintymisosuus tuntuu epämukavalta, ohjeissa tarjotaan muunnelma, jossa selitysvaihetta ei ole, mutta jos vain mahdollista, se kannattaa pitää mukana – on nimittäin kovin hauskaa, kun sanan tunteva pelaaja selittää niin paljon, että alkaa vaikuttaa epäilyttävältä.

Helppoa viihdettä isolle porukalle

Virusperäisen sosiaalisen eristyksen johdosta en ole päässyt pelaamaan Detective Clubia kuin pienimmällä mahdollisella pelaajamäärällä eli neljällä pelaajalla. Se toimii, mutta samalla on ilmeistä, että tässä pelissä enemmän on parempi. BoardGameGeekissä ääniä ei ole valtavasti, mutta siellä kuuden ja seitsemän pelaajan pelejä pidetään selkeimmin parhaina. Se kuulostaa aivan uskottavalta.

Jos vihkojen kierrättäminen tuntuu hankalalta, peliin on tarjolla mobiilisovellus. Androidille sovellus on Detective Club Beeper, App Storessa vain Club Beeper. Sovelluksen ilmaisversio korvaa pelkästään vihot, eli sillä voi välittää sanan muille pelaajille. Jos joku pelaajista maksaa kehittyneemmästä versiosta euron, sovellus hoitaa myös äänestämisen ja pisteenlaskun, jolloin tarvitaan vain pelin kortit (eli jos omistat vaikkapa Dixitin tai Mysteriumin ja haluat kokeilla Detective Clubia, euron hintainen sovellusostos mahdollistaa testaamisen).

Detective Club on melkoista tuuripeliä. Voittamisesta ei kannata välittää, koska se on kovin sattumanvaraista: satutko olemaan soluttautuja, kuinka kortit osuvat kohdalleen, millaisia sanoja sattuu tulemaan ja niin edelleen. Etenkin jos soluttautujat onnistuvat yleisesti ottaen hyvin, voiton ratkaisee se, kuka pääsee useimmin soluttautujaksi. Pisteenlasku on tärkeä ohjaamaan sananvalitsijoita pelaamaan kiinnostavalla tavalla, mutta muuten sillä ei oikeastaan ole merkitystä.

Jos tuntuu siltä, että Detective Club toimisi hyvin peliporukallesi, se luultavasti toimiikin. Jossain toisessa porukassa se luultavasti lässähtää pahemman kerran. Peliharrastajille suosittelen edelleen Decryptoa, jossa on tuntuvasti enemmän peliä. Itse olen ihan tyytyväinen, jos Detective Club korvaisi perhepeleissä kerran-pari vuodessa pelaamamme Dixitin, ihan vain vaihtelun vuoksi; omassa peliporukassani haluaisin kokeilla tätä kerran, mutta toista kertaa tuskin tulee.

Faktat Detective Clubista

Suunnittelijat: Oleksandr Nevskiy

Julkaisija: Igames (2018)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset. Jos joku osaa selittää ne, pelaamaan pääsee nopeasti ja helposti, mutta ei niiden opiskelu sääntökirjastakaan paha vaiva ole.

Onnen vaikutus: Detective Club on paljon tuurista kiinni. Hyvä selittäjä pärjää, mutta hyvällä tuurilla pääsee pitkälle ja voittaminen voi hyvinkin olla täysin satunnaisista tekijöistä kiinni.

Vuorovaikutus: Soluttautujaa kiinnostaa tietysti kovasti, mitä muut pelaajat tekevät, ja muut taas tiiraavat muiden tekemistä tarkkaan yrittäessään keksiä soluttautujan.

Teema: Kortit ovat kevyesti sadunomaisia ja fantastisia. Muuta teemaa pelillä ei ole.

Uudelleenpelattavuus: Satunnaisesti pelattuna maistuu fillerinä mukavasti. Kortteja on paksu nippu, mutta niitä myös käytetään pelin aikana paljon, joten samat kortit kiertävät nopeasti. Se ei kuitenkaan ole ongelma.

Kieliriippuvuus: Kaikkien pelaajien on osattava lukea jotain yhteistä kieltä.

Pelaajamäärä: 4–8, toimii koko skaalalla, parhaimmillaan jossain noin kuudella pelaajalla.

Kesto: 45 minuuttia. Jotkut valittavat liiallisesti kestosta, nelinpelit eivät kuitenkaan ole venyneet mitenkään liian pitkiksi.