Kategoriat
Peliarvostelut

Cube Quest

Cube Quest on neppailupeli, jossa kaksi fantasiavaltakuntaa taistelee vallasta. Pelaaminen tapahtuu noppia neppaillen. Vastapuolen kuningas pitäisi saada sysättyä pois laudalta omilla sotajoukoilla. Tarkempi neppailija voittaa, mutta pelaaminen on sopivan sumeaa hommaa, ettei taito aina ratkaise.

Näppäryyspelit ovat hyvin toteutettuna loistavaa viihdettä aikuisten, mutta myös koko perheen kesken. Coco Loco, Eläinpyramidi ja Loopin’ Louie ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Cube Quest sopii samaan muottiin: tarkka ja näppärä pelaaja saa jotain etua, mutta pelaaminen on sopivan epätarkkaa, jotta erät ovat yllätyksellisiä ja tasaisia loppuun saakka. Ja mikä parasta, yksi peli kestää maksimissaan 15 minuuttia.

Pelin idea

Cube Questin kansiPelin ainoa tavoite on saada vastapuolen kuningas ulos pelialueelta. Kuninkaat, kuten muutkin pelin hahmot, ovat kaikki onttoja kuutioita, joita neppailemalla peli etenee. Pelialue koostuu kolmesta hiirimattolärpäkkeestä, joista muodostuu niitty linnoineen. Matot myös lisäävät hieman kitkaa kuutioiden alle ja vaikeuttavat niiden liikkumista.

Pelin alussa pelaajat rakentavat salassa kuutioarmeijansa valmiiksi, jonka jälkeen hahmoja neppaillaan vuorotellen pelialueen sisällä. Hahmo poistuu pelistä kahdesta syystä: joko se lentää ulos alueelta tai neppauksen jälkeen esille jää kuution tyhjä sivu. Jälkimmäisessä tilanteessa pelaaja saa vielä kerran heittää noppaa uudelleen – jos tuloksena on jälleen tyhjä sivu, kuutio on mennyttä.

Teema on fantastinen, joten myös kuutiot ovat hyvin tyypillisiä fantasiahahmoja. Mukana ovat niin ritarit, velhot kuin örkitkin. Jokaisella hahmolla on myös oma erikoiskykynsä – esimerkiksi ritareita voi näpäyttää kahdesti ja velho voi piiloutua laudalta. Lisäksi pelissä on kaksi erikoisnoppaa, joista toisella voi palauttaa jo poistettuja kuutioita, toisella jäädyttää kuution paikalleen.

Kuningas odottaa laudan päädyssä. Kuva: Sampsa Ritvanen
Kuningas odottaa laudan päädyssä. Kuva: Sampsa Ritvanen

Älyvapaata hupia

Kuutioiden neppailu tuntuu teoriassa helpolta, mutta käytännössä se on hankalaa puuhaa. Alussa pelaajat tuhoavat enemmän omia hahmojaan kuin toisia, kun kuutiot lentelevät laudalta liian voimakkaasti tai väärään suuntaan. Erityisesti aikuisten kesken pelatessa kannattaa varoa, ettei pelin lähellä ole mitään herkästi hajoavaa.

Kuutioiden arvaamattomuus on kuitenkin hyvä juttu, sillä se tuo mukaan paljon hupia ja yllättäviä tilanteita. Peli saattaa olla ohi hetkessä, mutta toisaalta tilanteet voivat muuttua hetkessä päälaelleen. Epäonnistumiset eivät myöskään tuskastuta, kun peli on ohi viimeistään vartissa.

On pelissä jotain mietittävääkin. Cube Quest käyttää miniatyyripeleistä tuttua pistesysteemiä, jossa pelaajille annetaan kuutioiden ostoon tietty pistemäärä. Pelaaja voi käyttää pisteensä heikkoihin, mutta halpoihin örkkeihin tai vaikka kovempiin, mutta tuplasti kalliimpiin miekkailijoihin. Myös kuutioita saa alkuvalmistelujen aikaan asetella miten haluaa – joku rakentaa hahmoista kuninkaalleen muurin, osa ripottelee kuutiot sinne tänne.

Visuaalisesti Cube Quest on hyvälaatuinen, eivätkä nopat satuta sormia, mutta pelialueena toimivien mattojen kanssa on ollut ongelmia. Omakin kopioni sai uudet matot, kun vanhat olivat menneet kippuralle. Valmistajan mukaan ongelmat on uusissa versioissa korjattu, mutta en ole ihan varma, pysyykö pelialue siltikään ikuisesti tasaisena. Toki pienet mäkiesteet voi kuitata vain temaattisena lisänä.

Näin käy neppaus, kun homman osaa. Kuva: Sampsa Ritvanen
Näin käy neppaus, kun homman osaa. Kuva: Sampsa Ritvanen

Erittäin hyvä perhepeli

Cube Quest on hauska ja erityisen osuva perhepeli. Peliharrastajien kesken pelistä irtoaa hyvät naurut muutamalle kerralle, mutta lasten kanssa pelattuna se on omiaan. Miettimistä ei ole liiaksi, tuuri ja taito ovat hyvin tasapainossa ja peliä voi tarvittaessa tasoittaa jakamalla pelin alussa pelaajille eri määrän ostopisteitä. Ikäraja 8+ on hieman korkea, sillä voisin kuvitella pelaavani peliä myös pari vuotta nuorempien kanssa.

Pelin suurin miinus on lisäosien puute. Kuninkaan lisäksi laatikossa on mukana neljä erilaista hahmoa, mikä on pitkässä juoksussa aivan liian vähän. Alkurakentelukin tuntuisi mielekkäämmältä, jos valittavia hahmoja olisi tuplasti enemmän.

Tähänkin on syynä pelin pienet myyntimäärät. Pelkästään peruspeliä on vaivannut huono saatavuus ainakin Euroopassa. Tämä parantui hiukan, kun Kosmos julkaisi saksankielisen version (nimeltään Rumms) vuonna 2015. Toivoa sopii, että peli valuu vähitellen myös Suomeen. Muuten kiinnostuneiden täytyy tähyillä saksalaisten verkkokauppojen suuntaan.

Faktat Cube Questista

Suunnittelija: ,

Julkaisija: Gamewright (2013), Kosmos (2015)

Mutkikkuus: Peli on yksinkertainen ja helppo myös lasten kanssa pelattavaksi.

Onnen vaikutus: Arvaamattomia ovat kuutioiden tiet. Neppailutaito toki vaikuttaa osumatodennäköisyyteen.

Vuorovaikutus: Toisen kuutioiden eliminointiahan tämä on, mutta nopeaa ja hauskaa sellaista.

Teema: Fantasiateema on vähän tylsä ratkaisu, mutta istuu peliin ihan mukavasti.

Uudelleenpelattavuus: Peliä pelaa silloin tällöin innolla, mutta ei jatkuvalla syötöllä. Lisäosia kaivattaisiin kipeästi.

Kieliriippuvuus: Kuutioiden erikoisominaisuudet selitetään englanninkielisellä apulapulla, mutta ne oppii nopeasti ulkoa. Muuten peli ei vaadi lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 2.

Pituus: 10–15 minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Sampsa Ritvanen

Innokas lautapelaaja ja luokanopettaja Oulusta. Kammoaa pitkiä, useita tunteja kestäviä harrastajapelejä. Pitää erityisesti hieman raskaammista perhepeleistä ja testailee mielellään uusia lastenpelejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *