Kategoriat
Peliarvostelut

Crime Scene

Crime Scene: Brooklyn on Tacticin uuden rikospelisarjan avausosa, joka vie pelaajat tutkimaan murhajuttua Brooklyniin vuonna 2002. Saavatko pelaajat murhan selvitettyä?

Peliä lähtee testaamaan etsiväpari, jolla on aiempaa kokemusta vain yhdestä pelikerrasta Chronicles of Crimeä. Olo onkin enemmän kuin vasta poliisi-opistosta valmistuneilla untuvikoilla kuin taustatarinan etsiväveteraanilla.

Pelin tuotantoarvot ovat kohdillaan. Komponentit ja materiaalit ovat laadukkaita ja hyvin tunnelmaa rakentavia. Plussa tulee siitä että pelissä ei tarvita sovellusta. Koko homma pelaa pelkällä pahvilla. Kirjoittajaprofiili kertoo ilahduttavasti tarinan olevan kotimaista käsialaa, tarinan kirjoittamisesta vastaa dekkaristi Arttu Tuominen. Odotukset ovatkin korkealla ja etsivät suuntaavat rikospaikalle.

Crime Scene: Brooklyn 2002:n kansi

Hyvin kirjoitettu taustatarina

Taustatarina on sujuva ja hyvin kirjoitettu, joskin aika tavanomainen ja hiukan liian pitkä. Pelin 18 vuoden ikäraja tuntuu kuitenkin liioittelulta. Vaikka kuvailu on muutamassa kohdin varsin graafista ja tapaus verinen, se ei ole kuitenkaan sen kummempaa mitä voi nähdä tv:n rikossarjoissa. Aikuinen lukija voi hyvin sivuuttaa raaimman kuvauksen, jos paikalla on nuorempia kuulijoita. Alkutarina toimii hyvin ja saa tunnelman kohdilleen. Vaikka pelipaikkana on helteinen terassi vehreässä puutarhassa, tarina saa ajatukset siirtymään sateisen synkkään suurkaupunkiin.

Pelimekaniikka vaikuttaa kiinnostavalta. Hyvin simppelein keinoin yksi korttipakka ja rikospaikkakuva taipuu moneen. Pelin aloittaminen on nopeaa, vain muutaman korttipakan asettelu pöydälle. Aloitusohjeet ovat lyhyet, mutta hitusen liian summittaiset. Ensimmäisen vihjeen ratkaisu saakin etsivät tavaamaan lyhyttä ohjetta moneen kertaan, eikä perusmekaniikka silti ihan aukea. Pienellä tuuppauksella tutkinta lähtee kuitenkin käyntiin ja alkukankeuden jälkeen on suoraviivaista ja sujuvaa.

Kun mekaniikka on seljennyt tapaus etenee nopeasti ja ongelmitta. Pian kuitenkin ilmenee pelin ensimmäinen kompastuskivi. Vihjeitä selvitetään hyvin pitkälle matematiikkapuzzleja ratkomalla. Jos etsiväryhmässä on jäseniä, jotka eivät koe sellaisia kivoiksi, jää peli hyvin yksipuoleiseksi. Yksi pelaaja pähkäilee ja muut seuraavat vierestä. Samoin soolopelissä motivaatio voi kadota nopeasti.

Noin puolessavälissä tutkintaa murhan selvittäminen tuntuukin muuttuneen puuduttavaksi matemaattiseksi testiksi. Ehkä tämän tarkoitus on kuvata aidon rikostutkinnan jalkatyötä ja pitkiä yön tunteja ennen läpimurtoa. Onneksi seasta löytyy muutama enemmän nokkeluutta ja hoksaamista vaativa tehtävä, jotka tuntuvat virkistäviltä ja antavat ihan erilaista puhtia tutkintaan.

Tuotannollisesti tehtävät ovat tälläisenaan toki helposti käännettävissä, mutta vaihtelun vuoksi voisi sekaan heittää erilaisia, vaikka symboleihin, väreihin tai kuvioihin perustuvia tehtäviä.

Tehtävät eivät ole kuitenkaan liian vaikeita. Vaikeustaso tuntuu hyvin sovitetulta. Jotkut tehtävistä ovat suoraviivaisia, toiset vaativat enemmänkin miettimistä ja tarkkaavaisuutta. Muutama tehtävä vaatii todella ajattelua laatikon ulkopuolelta, ja niiden ratkeaminen saa aikaan mukavaa hoksaamisen iloa.

Tarina etenee varsin ratakiskoitettuna. Väärät vastaukset eivät johda harhaan, ja virheet on helppo korjata. Vaikeimpien tehtävien avuksi peli tarjoaa näppärän vihjemekaniikan, joka osoittautuu mukavan toimivaksi. Vihjeet eivät ole spoilereita, vaan tyrkkäävät ajatusta sopivasti oikeaan suuntaan. Tosin jotkut vihjeistä ovat turhankin epämääräisiä, tai toteavat vain itsetäänselvyyden. Vihjeiden käyttöön liittyy koukku: tutkinnan aikana käytetyt vihjeet syövät tutkijan mainetta, joka taas vaikeuttaa loppuratkaisua.

Rikospaikka ja muita pelin komponentteja
Arttu Tuomisen kirjoittama tarina ja sen tapahtumapaikka. Kuva: Tiina ja Esa.

Epäsuhtaa teeman ja mekaniikan kesken

Pelin edetessä tulee esille myös epäsuhta teeman ja mekaniikan välillä. Pelin ikäraja suuntaa pelin aikuispelaajien pöydälle, mutta kuinka pitkään ”etsi asioita kuvasta”-perusmekaniikka jaksaa viehättää yhtään kokeneempaa pelaajaa? Vastaus: noin kymmenen toistoa. Nuoremmat pelaajat varmasti jaksaisivat saman kuvan tuijotusta pienenpienten yksityiskohtien jahdissa, mutta verinen rikospaikkakuva ei oikein houkuttele tuomaan mukaan nuorempia konstaapelejä.

Tarina etenee vihjeiden ratkaisun myötä ja osoittautuu hiukan ennalta-arvattavaksi. Tarina on kirjoitettu aika klassiseen tyyliin, eikä tarjoile isompia yllätyksiä ainakaan dekkareita lukeneelle. Mysteeri jää hiukan ohueksi eikä jännite kanna ihan loppuun asti. Tutkinta huipentuu loppuratkaisuun, jonka vaikeustaso riippuu osin matkalla käytetyistä vihjeistä. Tarinassa on useampi ratkaisu, ja panoksena on etsivien maine. Valitettavasti loppuratkaisun vihje osoittautuu tulkinnanvaraiseksi, ja loppuhuipennus hiukan lässähtää arvailuun.

Pelin erilaisia kortteja
Pelin komponentit ovat korttipitoisia. Kuva: Tiina ja Esa.

Christien mestariteos vai tusinadekkari?

Mitä tästä tarinasta jäi sitten käteen? Hiukan liian pitkä, hiukan liian yksitoikkoinen, mutta myös monella tapaa ihan kiva ja viihdyttävä rupeama. Vähän kuin olisi katsonut keskivertodekkarin tv:stä. Ei mitään Hercule Poirotia, mutta jonkun CSI:n spin-offin tai saksalaisen dekkarin.

Tarina on kerralla pelattu, eikä sillä ole uudelleenpeluuarvoa. Mistään legacy -pelistä ei kuitenkaan ole kyse, ja laatikko on helppo laittaa eteenpäin. Entä paluu uudelleen murharyhmään uuden tapauksen parissa? Sarjaan näyttäisi olevan tulossa lisää osia, joskin teemat (Viiltäjä-Jackia Lontoossa 1892, Neuvostoliiton raunioita Moskovassa 1989, hurjia rikoksia Helsingissä 2012) näyttävät kliseisiltä. Vahva ehkä, jos tehtäviin saisi lisää variaatiota, ja miksei vaikka muutaman rikospaikkakuvan lisää.

Tällaisenaankin Crime Scene -sarja varmasti sopii ja löytää paikkansa rikospelien hyllyssä. Sopivalle porukalle peli tarjoaa helppoa, matalan kynnyksen lautapelailua. Vahva suositus siis vähemmän pelanneille, dekkareista ja rikostarinoista pitäville. Peli toiminee myös porttipelinä monimutkaisempien arvoitusten ratkaisuun.

Crime Scene: Moscow 1989

Crime Scene: Moscow 1989 -kansi

Moskovan tapaus pyörii baarista löydetyn ruumiin ympärillä. ”Rapistuva” Neuvostoliitto on teemana kohtalainen, mutta siitä ei käytetä kovinkaan tehokkaasti. Tarina pyörii melko tiiviin henkilöjoukon ympärillä ja liikkuu huipennukseensa sulavasti, vaikkakin päättelyketju onkin kovin yksinkertainen. Ikärajaa on hieman liioiteltu, vaikkakin Helsinkiin verrattuna väkivallan kuvailua on hieman enemmän.

Moskovan rikospaikkakuva on todella tumma ja hämyinen. Asioiden etsiskely vaikeutuu hitusen liikaa, kun pieniä esineitä pitää löytää heikosti valaistusta baarista. Puhtaita matikkapulmia ei ole runsaasti, mutta arvoituksissa on pari todella kryptistä tapausta, jotka eivät auenneet edes vihjeiden kanssa. 

Ensikokemuksena itänaapurin murhamysteeri ei vakuuttanut liiaksi, mutta kyllä tuon läpi pelasi.

Crime Scene: Helsinki 2012

Crime Scene: Helsinki 2012 -kansi

Suomi-pelin alkuasetelma on kovin perinteinen: Presidentti on pitämässä puhetta, ja joku aikoo räjäyttää Senaatintorin taivaan tuuliin. Näkökulmahahmona toimii tilaisuuden turvallisuudesta vastaava henkilö, joka yrittää löytää pommittajan ennen räjähdystä. Tarina on sisällöltään heikompi kuin Moskovassa, mutta teema on tuotu pulmiin ja kuviin huomattavasti mielekkäämmin. Rikospaikan jakaminen kahteen kuvaan toimii hämyistä, täyteen ahdettua baaria paremmin ja toimii myös temaattisesti mainiosti.

Helsingin mysteerin pulmat toimivat teemansa lisäksi myös mekaanisesti baarireissua paremmin. Pulmissa käytetään komponentteja koko rahan edestä, ja matemaattisemmatkin pulmat ovat mielekkäitä. Yksi pulma oli aluksi todella epäselvä, mutta sekin ratkesi pidemmän pähkäilyn jälkeen.

Yleisesti Crime Scene -peleistä

Vaikka kyseessä onkin nimellisesti rikospaikkapeli, pyrkii Crime Scene -sarja samoille markkinoille pakopelien kanssa yhdessä tai yksin ratkaistavina tarinallisina mysteereinä. Painotusta on selvästi viety tarinaan ottamalla kirjoittajaksi dekkarikirjailija Arttu Tuominen. Murhamysteereihin on myös lyöty näyttävä 18 vuoden ikäsuositus, joka on mielestäni arvioitu yläkanttiin ainakin kahdessa pelaamassani pelissä.

Crime Scene -pelit pyrkivät mielestäni olemaan aikuisempaan makuun suunnattuja, vakavampia pelejä, ja tämä on kieltämättä tervetullutta vaihtelua sarjaan. Pelien isoin ongelma tuntuu olevan sen pulmasuunnittelu: nykyisellä pelimekaniikallaan se pohjaa hyvin vahvasti numeroihin ja matematiikkaan, joka voi pidemmän päälle käydä yksitoikkoiseksi. Exiteissä on miltei joka kerta kehitetty uusia tapoja käyttää komponentteja ja kuvia hyödyksi, ja Crime Scenen onkin pystyttävä monipuolistumaan, jos se haluaa toden teolla haastaa alan jättiläisiä.

Tarinaan nojaaminen on omalta osaltaan hienoinen riski, sillä pelaaja hakee yleensä mielekkäitä pulmia, joille tarina tarjoaa kehyksen. Tarinan on oltava erityisen hyvä nostaakseen kokemuksen uusiin sfääreihin, eikä kirjailija ehkä saa kaikkia paukkujaan ladattua annettuun merkkimäärään. 

Ongelmaksi muodostuu myös kolmijakoinen loppu: pitkä urakka voi aiheuttaa isomman pettymyksen, jos vihjeitä on tarvittu liikaa, tai pulmien sujuttua ratkaisu on yleensä itsestään selvä. Erilaiset loput eivät tässä kontekstissa ole kovinkaan toimiva ratkaisu, sillä sen ”keksiminen” mainekorttien avulla ei ole palkitsevaa. Mysteerin ratkaisuun on usein vihjattu tarinan aikana, ja lisävihjeiden ujuttaminen tarinaan toimisikin huomattavasti paremmin, jolloin pelaajat saisivat tehdä itse aivotyön, ja vihjeiden käytöstä tulisi enemmän pelin ulkopuolinen ”onnistumismittari”.

Crime Scene -pelit eivät sytyttäneet huikeaa paloa, mutta ovat ongelmistaan huolimatta tervetullut lisä tarinallisten pulmanratkontapelien joukkoon. Lisää pelejä on tulossa, ja seuraan pelien kehittymistä pidemmällä tähtäimellä mielenkiinnolla.

Faktat Crime Scene: Brooklynistä

Suunnittelijat: , , tarina Arttu Tuominen

Julkaisija: Tactic (2021)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat hyvin helpot ja mekaniikka yksinkertainen. 

Onnen vaikutus: Peli on täysin päättelypeli, onnella ei ole merkitystä mysteerin ratkeamiseen. Matemaattisilla ja verbaalisilla taidoilla on paljon merkitystä.

Vuorovaikutus: Peli toimii soolopelinä tai yhteistyöpelinä. 

Teema: Rikoksen ratkaiseminen. Tarina on varsin verisesti kuvattu murhamysteeri. Pelaajat ottavat etsivän tutkijaryhmän roolin. 

Uudelleenpelattavuus: Vähäinen. Pelin komponentit säilyvät muuttumattomina, mutta tarina on kerran pelattava.

Kieliriippuvuus: Suomenkielinen. Osassa pelin grafiikkaa on englanninkielisiä sanoja ja termejä, mutta nämä on selitetty säännöissä, eikä englanninkieltä vaadita pelin pelaamiseen.

Pelaajamäärä: 1+.

Pituus: 2+ tuntia. Peli on pienin järjestelyin ”tallennettavissa”, joten peliaikaa voi pilkkoa jaksoihin.

Yksi vastaus aiheeseen “Crime Scene”

Tulee mieleen Sherlock Holmes Consulting detective pelit, jotka myös liikkuvat tarinakokemuksen ja pelin välimaastossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *