Chronicles of Crime

Erilaisia mysteereitä, dekkaripelejä ja muuta tutkittavaa on tarjolla nykyään runsain mitoin. Yksi edustavimmista ehdokkaista on puolalaisen Lucky Duckin tuotos Chronicles of Crime, joka lupaa rikostenselvittelyä yhteistyöllä, mobiilisovelluksen ja virtuaalitodellisuuden maustamana.

Pelaajat pääsevät Scotland Yardin agenttien rooliin tutkimaan rikoksia Lontoossa. Tuloksena on mielenkiintoinen ja moderni peli, joka ei kuitenkaan ole ihan täydellinen osuma – mutta sille kannattaa silti antaa tilaisuus.

Skannaa ja ratko

Peli lupaa, että ohjekirjan kanssa ei tarvitse aikaa viettää. Se lupaus pitää: ohjekirja on varsin ohut läpyskä, jota ei oikeastaan ole pakko edes lukea. Riittää, että saa Android- tai iOS-laitteeseensa asennettua pelin sovelluksen, jonka jälkeen pääsee sukeltamaan opetusskenaarion pariin – sen läpi käytyään osaakin sitten pelata.

Chronicles of Crime on nimittäin hyvin yksinkertainen peli, ainakin itse pelaamisen osalta. Kaiken ytimessä on mobiilisovellus, joka käyttää laitteen kameraa ja jokaisesta kortista löytyvät QR-koodit. Niitä skannailemalla pelissä tehdään lähestulkoon kaikki. Haluatko matkustaa toiseen kaupunginosaan? Skannaa kaupunginosan QR-koodi. Haluatko jutella jonkun henkilön kanssa? Skannaa henkilön QR-kortti. Haluatko kysyä tältä henkilöltä jostain asiasta? Skannaa haluamasi asian QR-koodi.

Sovellus kertoo sitten vastaukset ja jos lisätietoja irtoaa, selostuksessa on merkitty korttien numeroita. Tätä kautta tutkimukset laajenevat: ensin jutellaan Scotland Yardissa poliisikomentajan (henkilö 33) kanssa, tämä kertoo että puistosta (paikkakortti J) on löytynyt ruumis (henkilö 49) ja aina kun joku kortti mainitaan, kyseinen kortti kaivellaan esille ja sitä voi skannailla.

Tämän lisäksi tarjolla on aina neljän asiantuntijan kööri: tieteilijä osaa tutkia sormenjälkiä ja DNA-jälkiä, hakkeri tutkii tietokoneita ja selvittää tietoja tietokannoista, lääkäri tekee ruumiinavauksia ja kertoo lääketiedeasioista ja kriminaalipsykologi valaisee henkilöiden motiiveja. Näistä saa aina irti jotain löydöksistä ja henkilöistä, kunhan osaa kysyä oikealta taholta.

Virtuaaliset rikospaikat

Kun pääsee rikospaikalle, sitä voi myös tutkia. Tutkiminen tapahtuu virtuaalitodellisuudessa. Rikospaikasta on piirusteltu 3D-kuva, jota voi siis pyöritellä ympäriinsä pyörittelemällä laitettaan ja itseään ympäriinsä. Lisätehoja saa pahvisista VR-laseista, joilla puhelimen saa silmiensä eteen.

Rikospaikalla ei voi liikkua, se on vain staattinen näkymä, jota voi pyöritellä. Paikalta löytyy luultavasti kaikennäköistä, aikaa katselemiseen on kerralla 40 sekuntia. Löydökset kuitataan todistusaineistokorteilla. Korteissa lukee asioita, joita rikospaikalta voi löytyä: verta ja elimiä, tietokoneita, työkaluja, räjähtäviä asioita, ruokaa, vaatteita, roskia, papereita, leluja ja niin edelleen. Kun joku katselee rikospaikkaa ja kertoo, mitä näkee, muut voivat valita sopivia kortteja.

Kun kortit on valittu, niitä voi skannata ja jos tärppää, sovellus kertoo, mitä löytyi ja kehottaa siirtämään kortin todistusaineistolaudalle. Sen jälkeen sitä voi käyttää rikostutkinnan apuna, kysellä siitä lisätietoja ja tiedustella vaikka epäiltyjen näkemyksiä.

Aikaa kuluu ja lopuksi ratkaistaan

Tutkinnan edetessä aikaa kuluu. Jokainen skannaus vie tovin pelin sisäistä aikaa, matkustaminen sitten vähän enemmän. Kellolla on merkitystä: ajan kuluminen vaikuttaa peliin. Esimerkiksi puistossa liikkuu päiväsaikaan erilaista väkeä kuin illalla ja jos murhan uhri on sopinut tapaamisen jonkun henkilön kanssa kello kuudelta tiettyyn paikkaan, sinne kannattaa suunnata silloin.

Peli saattaa heittää pelaajille myös tapahtumia ajan kulumisen myötä. Henkilöitä voi tulla saataville tai vaikka kuolla, kun aikaa kuluu. Aivan vapaasti maailmassa ei siis voi pöllöillä, se elää ympärillä hieman.

Kun siltä tuntuu, että ratkaisun avaimet on käsissä, on aika suunnata Scotland Yardiin ja painaa ”Solve the Case”-nappia. Peli päättyy siihen ja on loppuarvion aika. Peli kysyy joukon kysymyksiä, joihin vastataan skannaamalla oikeat kortit. ”Kuka tappoi hovimestarin?”, ”Mikä oli murhan motiivi?”, ”Kuka auttoi piilottamaan ruumiin?” ja niin edelleen. Mitä useampaan kysymykseen vastaa oikein, sitä paremmat ovat pisteet. Myös käytetty aika vaikuttaa pisteisiin.

Hyviä ideoita, mutta myös turhauttavuutta

Chronicles of Crime ansaitsee kehut: idea on hyvä, toteutus on toimiva ja pakettiin on saatu paljon hyvää ajatusta mukaan. Oivallista on esimerkiksi se, miten samoja aineksia voidaan käyttää useampaan eri skenaarioon. Paketin sisällöstä voidaan kehittää teoriassa rajattomasti uusia Lontooseen sijoittuvia rikosjuttuja. Kohtuullisen hintaisessa boksissa on mukana valmiiksi viisi skenaariota ja pari lisäskenaariota voi ostaa reilun 5 euron hinnalla. Peliin on myös olemassa skenaarioeditori, joka tarkoittanee jossain vaiheessa runsasta valikoimaa fanien luomia skenaarioita.

Jatko-osa Chronicles of Crime: Noir siirtää tapahtumat film noir -leffojen yksityisetsivien maailmaan Los Angelesiin. Siinä paikat on tietysti korvattu, henkilöhahmoja on uusi pakka ja asiantuntijat on vaihdettu erikoistoimintoihin: tarjolla on vanhemmuuden perustyökalut eli uhkailu ja lahjonta ja lisäksi vakoilu ja murtautuminen – mielenkiintoinen idea! Toinen lisäri Welcome to Redview sijoittuu 1980-luvun Maineen, jossa tapahtuu kummia, kenties vähän Stranger Things -sarjan hengessä. Näistä kahdesta paketista on helppo nähdä, miten Chronicles of Crime on helppo pitää tuoreena yksinkertaisin päivityksin.

Perusrunko on siis toimiva. Muutama kriittisempi näkökulma peliin kuitenkin täytyy ottaa. Ensinnäkin – tarina ei välttämättä näissä ole kovin vahva. Tietoa ja tarinaa tulee, kun kortteja skannailee, mutta ei kovin paljon. Minua se ei haitannut, koska jos haluan lukea tarinaa, luen mieluummin kirjaa, mutta jos kaipaa peliltä narratiivia ja tarinaa, Chronicles of Crime ei sillä osastolla varsinaisesti loista.

Skannailu on myös vähän mekaanista. Todellisuuspaon Kaitsu vertasi kokemusta Prisman itsepalvelukassaan. Vertaus on paitsi hauska, myös osuva: saahan tässä tosiaan skannailla. Voin kuvitella, että jos laitteen kamera on vähän kehnompi ja valaistus epäsopiva, skannailu voi olla turhauttavaa. Minulla ei ollut ongelmia, iPhone selvisi tehtävästi kirkasvalolampun äärellä pelatessa vaivattomasti.

Kevyesti turhauttavaakin pelaaminen voi olla. Ainakin yhdessä skenaariossa tiesimme, mitä halusimme tehdä, mutta peli ei toiminut odotusten mukaisesti. Joskus sovellus voi olla turhauttavan musta laatikko, jos ei saa aivan kiinni siitä, mitä sovellus haluaa sinun tekevän.

Kokonaisvaikutelma taipuu kuitenkin plussalle. Etenkin jos saat pelin lainattua jostain, se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, jos ajatus sovellukseen perustuvasta dekkaripuuhailusta kuulostaa kiinnostavalta. Itse olen ihan tyytyväinen kirjastolainaan, enkä usko, että ostan lisäskenaarioita – pelaan nämä ilmaiset viisi skenaariota ja tyydyn siihen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tämäkin tuli testattua, vaikka omaa mysteerinälkääni Exitit ja Unlockit palvelevat paremmin.

Faktat Chronicle of Crimestä

Suunnittelija: David Cicurel

Julkaisija: Lucky Duck Games (2018)

Mutkikkuus: Sääntökirjalla tai sääntöjen yksityiskohdilla ei tarvitse päätään vaivata, Chronicle of Crimes on säännöiltään helppo ja pelaamaan pääsee vaivatta opetusskenaarion avulla.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole tietääkseni sattumaa mukana (toki sovellus on musta laatikko, jonka sisuskaluista ei ole tietoa).

Vuorovaikutus: Pelaajien on syytä keskustella ja pohtia ratkaisua yhdessä, mutta sinänsä tätä voi kyllä tehdä yksinäänkin aivan hyvin.

Teema: Tarina ei ole kovin syvällinen ja on vähän pelaajista kiinni, minkä verran siihen haluaa uppoutua. Dekkarifiilistä kyllä tulee.

Uudelleenpelattavuus: Skenaarioita on rajallinen määrä: peruspeliin ilmaiseksi viisi ja lisämaksusta muutama lisää. Samaa skenaariota ei ole mielekästä pelata monta kertaa. Peliin on kuitenkin olemassa skenaarioeditori, mikä tarkoittanee melkoista tulvaa faniskenaarioita.

Kieliriippuvuus: Peli vaatii vähintään yhdeltä pelaajalta hyvää kielitaitoa.

Pelaajamäärä: 1–4, käytännössä pelaajamäärän suhteen neutraali – tässä on tavallaan yksi pelihahmo, jota voi ohjata rajaton määrä pelaajia.

Pituus: 60–90 minuuttia, mutta yksilökohtaista vaihtelua on varmasti paljon. On helppo uskoa, että joku saa tämän parissa vietettyä tuntikausia.