Century: Spice Road

Century: Spice Road on silkkitien eksotiikkaa, maustekauppaa jossa vauraus kertyy yritteliäälle. Tai näin taustatarina ainakin kertoo: käytännössä totuus on arkisempi, peli on nimittäin eri väristen kuutioiden vaihtamista toisenvärisiksi ja pistekorttien lunastamista näillä kuutioilla, kunnes joku voittaa.

Emerson Matsuuchin suunnittelema peli on alusta pitäen osa trilogiaa. Trilogian toinen osa, Century: Eastern Wonders, on jo julkistettu, ja se antaa osviittaa siitä, mitä on tulossa. Trilogian pelit ovat samankaltaisia, mutta erilaisia, ja ne ovat yhdistettävissä keskenään, jolloin tuloksena on erilainen peli. Nokkelaa.

Century: Spice Road on julkaistu kahtena eri versiona. Perinteisen maustekauppaversion lisäksi on olemassa Century: Golem Edition, jossa on näyttävä fantasiateema. Tämä vaihtoehtoversio on kovin vaikea löytää, koska kansainväliset pelijakelijat eivät siitä innostuneet, ja jatko-osat tulevat olemaan yhteensopivia ainoastaan perusversion kanssa.

Peli palkittiin vuonna 2018 Vuoden strategiapeli -palkinnolla.

Kuutiokauppaa

Pelaajat aloittavat pelin kahdella kortilla. Toinen antaa kaksi keltaista kuutiota, toinen taas kaksi päivitystoimintoa. Yhdellä päivitystoiminnolla kuutio muuttuu askelta paremmaksi: keltainen punaiseksi, punainen vihreäksi ja vihreä ruskeaksi. Näitä kahta korttia pelaamalla ei pitkälle pötkitä, mutta onneksi tarjolla on uusia kortteja. Niistä löytyy sekä alkutuotantoa (”ota kolme keltaista kuutiota”, ”ota ruskea kuutio”) että vaihtokortteja (”vaihda viisi keltaista kahteen ruskeaan”, ”vaihda kolme punaista kahteen vihreään ja kahteen keltaiseen”).

Kun kortin ottaa, sen saa omaan korttikäteensä. Pelatut kortit kertyvät poistopinoon, josta ne saa takaisin käteen kuluttamalla vuoron lepäämiseen. Näin pelissä on pieni pakanrakennuselementti: oman korttivalikoiman voi pelin aikana rakennella mieleisekseen, mieluusti niin, että korteista muodostuu jonkinlainen ketju, joka johtaa kohti arvokkaimpia kuutioita.

Kuutioilla ostetaan pistekortteja. Pistekorteissa ei ole mitään luovaa: niiden arvo lasketaan suoraan kuutioista. Keltainen kuutio on yhden arvoinen, punainen kahden, vihreä kolmen ja ruskea neljän. Niinpä kortista, johon tarvitaan kaksi keltaista ja kaksi punaista, saa vaatimattomat kuusi pistettä, kun taas viiden ruskean kortti on 20 pisteen arvoinen. Lisäbonuksena korttijonon vanhemmasta päästä tilauksia täyttävä palkitaan kolmen ja yhden pisteen arvoisilla kulta- ja hopeakolikoilla.

Kun joku saa viidennen tai kuudennen pistekorttinsa (pelaajamäärästä riippuen), peli päättyy ja pisteet lasketaan. Todennäköisesti eniten pistekortteja kerännyt voittaa, mutta jos on onnistunut keskittymään arvokkaisiin kortteihin, voi pienemmälläkin korttimäärällä pärjätä.

Yksinkertaista ja selkeää

Century: Spice Road on hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen peli. Vuorot ovat nopeita: pelaa kortti, säädä kuutioita, valmis. Jos pelaajat ovat hereillä, peliin tulee oikein hyvä flow, eikä useammallakaan pelaajalla tarvitse odotella omaa vuoroaan pitkään. Pelin luvataan olevan ohi 30–45 minuutissa, mikä onnistuu kyllä.

Jotain samaa tässä on kuin Splendorissa: nopeat, yksinkertaiset vuorot, tavoitteena kerätä voittopisteitä, ei juuri vuorovaikutusta satunnaista kiilailua ja anastusta lukuunottamatta, tyylikkäät komponentit. Centuryn komponenttipuolella pisteet menevät metallikolikoille. Kuutiot ovat vähän tylsiä puukuutiota ja kaikki samankokoisia: kokovaihtelu voisi auttaa muistamaan arvojärjestyksen paremmin. Kuutioille on sentään hauskat muovikipot ja korttien kuvitus on vallan tyylikästä.

Punaviher-värisokeiden kannattaa tosin tsekata ennen ostamista: pelissä on olennaisina väreinä punainen, vihreä ja ruskea, eikä mitään muita erottavia tekijöitä. Sopivalla värisokeuden asteella pelaaminen voi olla aika lailla mahdotonta.

Yksinkertaisuuden miinuspuolena on tietty kolkko mekaanisuus: peli on varsin kuivaa kuutionveivausta ja jos sitä ei pidä mielekkäänä, pelaaminen ei ole kiinnostavaa. Korttien arvot ovat laskettavissa: yksittäisen kortin arvo on 1–4 (esimerkiksi ”kolme keltaista ruskeaan” on heikko kortti, koska se parantaa sijoitustesi arvoa vain yhdellä, kun taas ”kaksi ruskeaa kahteen vihreään ja kolmeen keltaiseen” kasvattaa arvoa neljällä) ja kun huomioidaan, että kortin voi pelata useampaan kertaan, saadaan arvoille vaihteluväli aloituskorttien kahdesta parhaiden korttien kymmeneen.

Aivan pelkiksi numeroiksi peliä ei ehkä tule pelkistettyä, mutta selvää on, että teemalla ei ole minkäänlaista merkitystä, eikä vuorovaikutuksestakaan voi juuri puhua. Joskus voi olla viisasta odottaa pistekortin ottamista hetki, että toinen pelaaja saa otettua omansa alta, jolloin oma kortti siirtyy jonossa kolikoiden kohdalle, mutta yleensä kannattaa vain ottaa haluttu kortti heti. Kilpajuoksutilanteita tulee joskus, mutta niissäkin on aika lailla saman tien ilmeistä, kumpi kilpajuoksun voittaa.

Century: Spice Road ei ehkä säväytä suuresti, mutta toisaalta tällaisille yksinkertaisille, kiinnostaville ja vähän koukuttavillekin peleille on aina kysyntää. Peli ei ole turhan pitkä ja näyttää hyvältä, joten sillä on helppo koukuttaa vähän vähemmän kokeneitakin peleistä kiinnostuneita pelaamisen pariin. Jos pidät Splendorista ja kaipaat vaihtelua, Century Spice Road kannattaa testata. Jatko-osien yhdistelymahdollisuus on myös mukava pitkän aikavälin lisäbonus Centurylle.

Faktat Century: Spice Roadista

Suunnittelija: Emerson Matsuuchi

Julkaisijat: Plan B Games (2017)

Mutkikkuus: Säännöt ovat tiiviit ja yksinkertaiset: ne on aivan mahdollista opettaa ilman suurempia etukäteisvalmisteluja ja viimeistään ensimmäisen pelin aikana säännöt ja pelin kulku kirkastuvat.

Onnen vaikutus: Sillä, miten hyvin pakasta nousevat pistekortit omiin kortteihin istuvat, on selvästi jonkunlainen vaikutus voitonmahdollisuuksiin, mutta ratkaisevinta on lopulta omien vuorojen tehokkuus.

Vuorovaikutus: Peli on Splendorin tapaan kilpajuoksu maaliin, jossa tehokkain voittaa. Suoraa vuorovaikutusta on hyvin vähän, korkeintaan kevyttä kiilailua. Pelissä ei kovin herkästi tule paha mieli.

Teema: Kukaan ei varmastikaan viittaa kuutioihin niiden nimillä, vaan ainoastaan väreillä. Teemalla ei siis ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä, mutta kuvitus on kyllä nättiä (olkoonkin, että olisin mieluummin ottanut normaalikokoiset kortit).

Uudelleenpelattavuus: Joko tykkäät, jolloin varmastikin jaksat pelata tätä koko rahan edestä, tai pidät synkkänä kuutionveivauksena, jota ei jaksa pelata yhtään.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5. Toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Pituus: 30–45 minuuttia.