Caverna: Cave vs Cave

Uwe Rosenberg jatkaa resurssitäyteisten europeliensä kääntämistä toimiviksi pienemmän pöytätilan kaksinpeleiksi Caverna: Cave vs Cavella, jossa kaksi kääpiöheimoa ottaa toisistaan mittaa luolastonrakennuksessa. Pelin alussa molemmille pelaajille annettavan pelilaudan 11-paikkainen luolasto on kahta paikkaa lukuun ottamatta täynnä louhittavaa kiveä.

Luolaston vieressä on nollasta yhdeksään ylettyvä resurssihylly, johon asetetaan aluksi ykkösen kohdalle pelissä käytettävät hyödykkeet: ruoka, puu, kivi, kulta, pellava ja vehnä. Kullasta saadaan pelin lopussa suoraan voittopisteitä, samoin luolan tyhjennettyihin onkaloihin rakennetuista huoneista. Resurssit rajoittuvat yhdeksään kaikella paitsi kullalla, jonka pahvipalasen kääntöpuolelta löytyy +10-teksti, jolla sitä voi kerätä 19:n saakka.

Veteen piirretty viiva

Isoveli Cavernan työläisten asettelu -juuria kunnioitetaan toisiaan kasvoihin tuijottavien pelaajien väliin asetettavalla laudalla, johon pistetään neljä perustoimintolaattaa kuvapuoli ylöspäin sekä kahdeksan lisätoimintoa kuvapuoli alaspäin. Laudan viereen asetetaan aina samat rakennettavat aloitushuoneet, joiden sekaan pelaajien pelin aikana luolastoistaan poistamat kivilaatat käännetään rakennettaviksi huoneiksi. Huoneita on aktivoitavia (oransseja) ja passiivisia (sinisiä) kykyjä antavia. Kierroksen alussa keskilaudan seuraava toimintolaatta käännetään toisinpäin ja peli alkaa.

Fyysisten nappuloiden asettelun sijaan toimintoja käytetään liu’uttamalla laatta omalle puolelle pöytää kierroksen ajaksi. Toiminnon suorittamisen jälkeen vuoro siirtyy vastustajalle. Molempien tehtyä viimeksi paljastetun toimintolaatan selkämyksessä ilmoitetun lukumäärän toimintoja (pelissä on kolme kahden toiminnon, neljä kolmen toiminnon ja yksi neljän toiminnon kierrosta) kierros päättyy ja kierroksen ensimmäisen pelaajan ilmoittava kukkolaatta siirtyy pelaajalta toiselle.

Rosenbergin muiden kaksinpelien tavoin Cave vs Caven opettaa muutamissa minuuteissa, joskin Patchworkin yksinkertaisesta kauneudesta ollaan askeleen taaempana, koska tämän simppelin rakenteen lisäksi eri laattojen toiminnot tulee käydä lävitse. Toiminnot antavat (toisinaan maksua vastaan) resursseja, louhivat luolastoon tyhjiä huoneita, rakentavat näihin tiloihin huoneita, lisäävät luolastoon huonerakennuksen kannalta olennaisia seiniä sekä sallivat rakennettujen huoneiden käyttämisen.

Ensimmäinen kaikki luolastonsa huoneet täyttävä pelaaja saa tyhjän lisähuoneen, joka lyödään luolaston kylkeen. Sinne voi rakentaa vielä yhden toimintohuoneen. Huoneiden toiminnot ovat useimmiten suoria resurssimuunnoksia tai resurssien lisäystä joko numeerisesti tai tietyn resurssin nosto tiettyyn kohtaan resurssihyllyllä. Myös huoneiden lisäkäyttöjä ja louhimista on mahdollista harjoittaa niiden kautta.

Koputa puuta

Jos selostuksessani esiintyneen resurssi-sanan toistuvuus ei tehnyt sitä selväksi, alleviivattakoon, että Cave vs Cavessa on kyse resurssien hallinnoimisesta. Huoneet edesauttavat resurssien kerryttämistä haluttuun suuntaan (=kulta) ja toiminnot rakennuttavat huoneita. Voittopisteet lasketaan resurssista, jota saadaan pitkälti muunnoksilla muista vastaavista. Puupalaset viilettävät pahvin päällä kuin muurahaiset sokeripalassa.

Valitettavasti tämä fokus resurssikierrätykseen tekee pelistä usein hieman monotonisen pelattavan. Jutun juju on selvillä jo parin pelin kuluttua ja sen jälkeen kyse on pelkästään kaavan hiomisesta. Siitä joko pitää tai ei – olisin toivonut jotain hieman dynaamisempaa, pelikertojen myötä elävää kokonaisuutta. Patchwork on tällaisesta oiva esimerkki, mutta Patchwork tarjoaakin pelaajalle kirjaimellisesti tyhjän taulun johon luoda jotain kaunista (tai rumaa ja hyvin tuottavaa). Cave vs Cave on hyvin mekaaninen kokemus, jossa ainoa valinta on seuraavan mekaniikan aktivointi.

Kaksinpelinä peli saa hieman lisäkimmoketta siitä, että siihen syntyy hieman strategista syvyyttä. Strategia pyörii vastustajan toimintojen estämisen ympärillä aktivoimalla ne ennen häntä. Tässäkään Cave vs Cave ei ole täysosuma, sillä vaikka pienen toimintavalikoiman kuvittelisi olevan oivallinen tällaiseen estämiseen, Rosenbergin järjestelmässä on liian monta samanlaista toimintoa.

Syntyy tunne siitä, ettei sillä ole varsinaista merkitystä vastustajalle, jos viet hänen eniten kaipaamansa toiminnon, koska hän vain tekee saman toiminnon kyseistä käyttötarkoitusta varten hieman huonommalla toiminnolla. Vastakkainasettelusta ei tunnu järin dynaamiselta, jolloin se ei luo peliin sisäistä jännitystä.

Potenttinen pasianssi

Isoveljensä tapaan myös yksinkertaistettua luolastorakennusta voi harrastaa yksinpelinä, jolloin se on ehkä hieman viihdyttävämpi. Passiivinen, vastustajan vuoroon tuhlattu aika poistuu täysin ja pelistä tulee simppeleillä mekaniikoilla pyörivä pulma, jossa oman pistesaldon rökittäminen kerta toisensa jälkeen on ykkösasia. Tätä hankaloittamaan pelistä poistetaan yksi toimintolaatta kokonaan.

Valitettavasti tässäkin muodossa Caverna: Cave vs Caven katto tulee jossain vaiheessa vastaan, sillä 108 pisteen määrää ei voi ylittää. Tähän pääseminen on toki vaikeaa, mutta peli ei muuta muotoaan riittävästi eri pelikerroilla ajaakseen sooloilijaa tätä maalia kohti.

Sama vika oikeastaan vaivaa myös kaksinpeliä. Cave vs Cave tuntuu aneemiselta ja kaipaa jotain, mikä muuttaisi pelin luonnetta siten, että eri pelikerrat olisivat oikeasti vaihtelevia. Kahdeksasta kaksinpelikerrastani kuusi päättyi siihen, että molemmat pelaajat olivat muutaman pisteen päässä toisistaan. Huoneiden ilmestymisjärjestys ei riitä pelitilanteen muuntajaksi, eikä tiukasti suunnitellun europelin rakenne oikeastaan tällaisenaan mahdollista edes pelaajien luomien varianttien keksimistä kovin pitkälle.

Peli kaipaa tässä mielessä lisäosaa (johon se jopa kevyesti vihjaa kutsumalla ohjekirjassaan tätä vasta ”ensimmäiseksi aikakaudeksi”), mutta päätös raakileen ostamisesta jonkin paremman toivossa tulevaisuudessa on täysjärkiselle helppo ja perin kielteinen.

Caverna: Cave vs Cave – Era II – The Iron Age

— Mikko Saari (1.11.2019)

Ensinnäkin: olen Miikan kanssa tyystin eri mieltä, mitä peruspeliin tulee. Caverna: Cave vs Cave on aivan mainio kaksinpeli, Rosenbergin parhaita, ja tarjoaa aivan riittävän annoksen mielenkiintoista päätöksentekoa ja jopa vuorovaikutusta. Siitä voin kuitenkin olla samaa mieltä, että lisäosalle on kuitenkin tilausta.

Era II – The Iron Age on nimensä mukaisesti toinen aikakausi ja asettuu peruspelin jatkoksi. Peruspelissä ei muutu juuri mikään: peli pelataan normaalisti ja kun on päästy loppuun, lasketaan pisteet. Sitten aloitetaan toinen aikakausi. Uusi aikakausi kestää vain neljä kierrosta, mutta kun se aloitetaan suoraan neljällä työläisellä, toisella aikakaudella pelataan 16 toimintoa eli melkein yhtä monta kuin ensimmäiselläkin aikakaudella.

Toisella aikakaudella käyttöön avautuu uusi luola. Vanhassakin voi yhä operoida, mutta uudesta luolasta löytyy uusia rakennuksia. Saataville tulee myös uusia materiaaleja: malmia, rautaa, aseita ja aaseja. Aasien avulla louhitaan malmia, josta tehdään rautaa, josta valmistuu aseita ja aseet tuottavat sitten runsaasti pisteitä. Toimintaa on muutenkin tehostettu. Kierrosten välissä aasit tuottavat malmia automaattisesti ja uusissa toiminnoissa on lisäbonuksia, jotka toiminnon valitseva pelaaja saa käyttöönsä.

Lopuksi lasketaan pisteet. Kaikki huoneet pisteytetään uudestaan, myös ensimmäisellä aikakaudella pisteytetyt. Toinen aikakausi muuttaakin hieman ensimmäisen aikakauden strategiaa: suuripisteiset huoneet ovat entistä arvokkaampia, toisaalta pitää pohtia pidemmän aikavälin tuotantomahdollisuuksia.

Pelin pituuskin toki kasvaa: lisäri käytännössä tuplaa pelin keston. Se tekee lisärin käyttämisestä harkinnanvaraisen jutun. Jos haluan nopeamman puolen tunnin pelin, täytyy pelata alkuperäistä ilman lisäriä – se maistuu kyllä yhä – ja jos on aikaa tunnin peliin, silloin voi ottaa lisärin kanssa. Pelissä on myös säännöt pikapeliin, jossa ykkösaikakausi simuloidaan nopealla draftilla, jossa valitaan ykkösaikakauden huoneita, kunnes kummallakin pelaajalla on 42 voittopisteen edestä huoneita.

Faktat Caverna: Cave vs Cavesta

Suunnittelija: Uwe Rosenberg

Julkaisija: Lookout Games, Mayfair Games (2017)

Mutkikkuus: Sääntöjen opettamiseen menee viisi minuuttia, sääntökirjan lukemiseen ja sisäistämiseen vartti. Lähes kaikki pelissä pyörii yksinkertaisella ikonografialla kahden eri laattasetin sekä resurssihyllyn kesken, joten perusasiat oppimalla läpäisee onnistuneesti pelin.

Onnen vaikutus: Ostettavat huoneet tulevat alkuhuoneiden jälkeen esiin satunnaisessa järjestyksessä, mutta pelin suunnitelmallisen luonteen vuoksi todennäköisyydet halutun huoneen menemisestä sivu suun yhdessä vuorossa ovat pienet.

Vuorovaikutus: Lähes olematon. Kaksinpelinä mainostettavassa pelissä vuorovaikutuksen puuttuminen muun kuin turhalta tuntuvien blokkausten kautta tuntuu huijaukselta.

Teema: Sama kuin Cavernassa. Suurin osa pelistä kuluu laattoja, niiden ikoneita ja tekstejä tuijotellessa, jolloin Klemens Franzin ja Rosenbergin mukiinmenevä taide jää väistämättä taka-alalle. Hyvänä puolena eri toimintolaatat ja -huoneet ovat loogisia suhteessa teemaan.

Uudelleenpelattavuus: Peli alkaa maistua puulta 3–4 kaksinpelin jälkeen. Yksinpeli kestää suunnilleen yhtä monta kertaa.

Kieliriippuvuus: Pieni, muutamassa toimintolaatassa on toiminnon kannalta oleellista tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–2. Yksinpeli menee nopeammin ja tuntuu täten viihdyttävämmältä kuin kaksinpeli.

Pituus: 10–15 minuuttia pelaajaa kohden.