Cartographers

Jotain epäilyttävää näissä kartanpiirtäjissä on. Kuningatar Gimnax on nimittäin antanut mahtikäskyn pohjoisten erämaiden haltuun­ottamisesta ja pelaajat on lähetetty kartoittamaan alueita. Kunin­gatar määrää, millaiset maastot ovat arvokkaimpia ja sellaisia kartalta pitäisi siis löytyä.

Kartan pitäisi olla todellisuuden kuva, mutta tässä tapauksessa kartanpiirtäjät taitavat taivuttaa todellisuutta tyrannimaisen kuningattaren vaatimuksiin: olkoon tässä metsää ja tuossa kylä, ja joki voisi virrata tuosta, kun kuningatar kerran niin haluaa.

Alaotsikoltaan peli on A Roll Player Tale, eli peli sijoittuu Roll Player -pelin maailmaan. Roll Playeristä ei kuitenkaan tarvitse tietää tuon taivaallista, peleillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä keskenään.

Mitä kartalta löytyy?

Cartographers on korttivetoinen kupongintäyttöpeli ja sellaisena tuttu kenelle tahansa genreä tunteville. Joka vuoro käännetään pakasta esiin kortti, jonka mukaisen kohteen jokainen pelaaja sitten piirtää kartalleen. Peruskortteja on kahdenlaisia: joko kortti määrää piirrettävän polyominokuvion muodon ja pelaaja saa valita värin eli maastonmuodon kahdesta vaihtoehdosta, tai sitten väri on määrätty, mutta polyominon saa valita kahdesta erilaisesta.

Joskus pakasta nousee rauniokortteja, jotka pakottavat piirtämään seuraavan kortin kuvion kartalla olevien raunioiden päälle, mikä hieman rajoittaa sijoittelua. Satunnaiset Rift Lands -kortit antavat paikkailla koloja yhden ruudun kokoisella minkä tahansa värisellä ruudulla.

Kartalla on raunioiden lisäksi vuoria. Ympäröimällä vuoren jokaiselta neljältä sivulta saa palkkioksi kolikon, joka tuottaa pisteitä jokaisessa pisteytyksessä.

Pisteytys Skyen saarelta

Isle of Skyetä pelannut tunnistaa heti, miten pisteytys toimii. Jokai­sessa pelissä on neljä erilaista pisteytyssääntöä. Joka pelissä on mukana samat neljä kategoriaa, mutta jokaiseen kategoriaan arvotaan sattumanvarainen kortti. Peli kestää neljän vuodenajan verran ja jokaisen vuodenajan lopuksi pisteytetään kaksi kategoriaa. Kategoriat kiertävät siten, että jokainen niistä pisteytetään pelin aikana kaksi kertaa: ensin A ja B, sitten B ja C, sitten C ja D ja lopuksi vielä D ja A.

Vuodenaikojen kesto on määritelty näppärästi numeroarvona: kevät ja kesä ovat kahdeksan, syksy seitsemän ja talvi enää kuusi. Pakasta nostettavat kortit ovat sitten 0–2 pisteen arvoisia ja kun nostet­tujen korttien summa tavoittaa vuodenajan keston, vuodenaika päättyy. Kesto on siis arvioitavissa, mutta ei tiedettävissä täsmäl­leen.

Pisteytyksiä on neljää sorttia: yksi kategoria metsille, toinen kaupun­geille, kolmas pelloille ja vesialueille ja neljäs yleisesti kartan muodolle ja rakenteelle. Pisteytysten arvo vaihtelee, osa tavoitteista on selvästi tuottoisampia kuin toiset; toisaalta myös pisteytyksen sijainti järjestyksessä vaikuttaa. Jotkut tuottavat pisteitä nopeam­min, toiset hitaammin, ja esimerkiksi hitaampi kortti B-kohdassa tarkoittaa heikompaa pistesaalista ja D-kohdassa suurempaa pottia.

Pelaajien on siis tutkailtava pisteytyskortteja ja arvioitava, mistä voisi olla saatavilla parhaat pisteet. Kaikkeen ei välttämättä pysty venymään, joten on priorisoitava – ja lisäksi sopeuduttava siihen, mitä kortteja pakasta nousee. Jos on ajatellut tienata hyvät pisteet kaupunkipisteytyksellä, eikä kaupunkikortteja vain nouse tarpeeksi, suunnitelman on joustettava.

Hirviöitä liikkeellä

Sitten ovat vielä hirviöt. Jokaisen vuodenajan aluksi pakkaan sekoitetaan uusi hirviökortti. Kun hirviökortti nousee esiin, hirviöt hyökkäävät, eli oma kartta annetaan naapurille, joka sijoittaa hirviöt jonnekin mahdollisimman kiusalliseen paikkaan. Hirviöt ovat paitsi hankalan muotoisia, myös tuottavat miinuspisteen jokaisesta vieressään olevasta tyhjästä ruudusta.

Arvelin etukäteen, etten pitäisi tästä osasta peliä. No, en pidäkään, mutta en inhoakaan. Hirviöt ovat siedettäviä. Niitä ei välttämättä näy ollenkaan, tosin jos hirviöitä ei alkuvaiheessa peliä tule, lopussa niiden esiintymisen todennäköisyys käy jo korkeaksi, jos pakassa on neljä hirviökorttia (hyökänneet hirviöt poistetaan pelistä, joten kerran raivonnut hirviö ei vaivaa toiste). Mitään erityisen henkilö­kohtaista ilkeyttä hirviöissä ei ole.

BoardGameGeekin kommentteja lukiessa on selvää, että joillekin hirviöt ovat suorastaan kynnyskysymys. Ymmärrän senkin; ne on onneksi helppo poistaa käytöstä kokonaan, jos pelistä nauttiminen on siitä kiinni.

Oivallinen kupongintäyttöpeli

Cartographers on vetävä peli. Monet ovat kehuneet sitä parhaaksi kupongintäyttöpeliksi ja on helppo ymmärtää miksi. Tässä on paljon hyvää. Jo se, että pelissä piirretään karttaa eikä vain numeroida tai rastita ruutuja, nostaa tunnelmaa uudelle tasolle, olkoonkin että kartanpiirto on lopulta vain glorifioitua polyo­minojen täyttämistä. Silti: värikynät käyttöön ja nauttimaan kartanpiirtämisestä, tätä peliä ei kannata mukana tulevilla lyijykynillä pelata!

Tasapainottelen itse pelin kanssa tyytyväisyyden ja turhautu­nei­suuden välillä. Toisaalta pelissä on jotain hyvin koukuttavaa, mutta toisaalta siinä on ärsyttävätkin piirteensä. Pahimmillaan siinä on vähän tyhjäkäyntiä. On tavallaan ärsyttävää, että B-pisteytys lakkaa merkitsemästä jo puolessa välissä peliä: vaikka B-kohdassa olisi joku oikein kiva pisteytys, se pitää unohtaa. Toisaalta turhauttavaa on myös se, kun jotain pisteytystä pitäisi saada edistettyä, eikä sopivia kortteja vain nouse.

Lopussa voi olla tilanteita, joissa nostetulla kortilla ei ole minkään­laista merkitystä minkään tavoitteen kannalta. Sekin jättää vähän hönön tunteen – mitäs nyt? Toki jos omalla kartalla on hirviöitä, niiden ympäröiminen antaa hyötykäyttöä muuten turhille korteille. Siksikin hirviöt ovat paikallaan, ilman niitä täysin turhia siirtoja tulee enemmän.

Yksinäinen kartanpiirtäjä

Eniten tunnen ristiriitoja yksinpelistä. En ole jaksanut yksinpeliä pelata varsinaisten kuponkien kanssa, mutta pelistä on erin­omainen BrettspielWeltin tekemä mobiilisovellus, jossa voi pelata yksinpeliä, ja sitä olen pelannut joitain kymmeniä eriä.

Yksinpelinä Cartographers toimii mukavasti. Se on muuten kuin moninpeli, mutta hirviöiden sijoitteluun on automaattinen tapa ja pisteytys toimii hieman eri tavalla. Moninpelissä lasketaan vain kaikki kerätyt pisteet yhteen ja sillä hyvä, mutta yksinpelissä summasta vähennetään jokaisella pistekortilla oleva par-arvo, 16–27 pistettä, joka kertoo miten paljon kyseistä kortista pitäisi saada pisteitä. Lopputuloksena on sitten joku pistearvo, jossa plussalle selviäminen on hyvä ja 30 pisteen päällä tulos on erinomainen.

Tämähän on oikein toimiva tapa tasapainottaa eri pisteytyskorttien välisiä eroja, jotta saa vähän vertailukelpoisempia tuloksia, mutta – eihän se käytännössä aina niin hyvin toimi. Kyllä, 27 pisteen arvoinen Shoreside Expanse on parhaimmillaan hyvin tuottoisa kortti, mutta jos se tulee B-pisteytykseen ja pakasta ei oikein nousekaan vettä ja peltoja, on turhauttavaa ottaa siitä 27 miinusta ja saada siksi kehnot pisteet.

Moninpelissä näitä murheita ei tietenkään ole kun kaikki pelaavat samoilla ehdoilla ja yksinpelissäkin tämä on lopulta syytä ottaa annettuna, mutta toisaalta ymmärrän, jos jollekin tämä tuuri­elementti käy liiaksi hermoille.

Kartanpiirtäjän ilo

Lopulta Cartographersista nauttiminen on kiinni siitä, kuinka paljon iloa saa irti kartanpiirtämisestä itsestään. Jos se tuntuu enemmän puuduttavalta kuin hauskalta, pelistä ei saa mitään irti. Alan itse olla aika kyllästynyt koko kupongintäyttöpelien genreen, mutta Cartographersin kartanpiirtely jaksoi minua ilahduttaa tovin. Laina­pelin palauduttua kirjastoon ei kuitenkaan jää suuri ikävä, mutta mobiiliversio löytyy kyllä puhelimestani, jos tekee mieli karttoja väsätä.

Cartographers onnistuu tarjoamaan kelpo paketin hyvin tuuri­voit­toista päätöksentekoa. On tuurista kiinni, mitä pakasta nousee ja pelaajien välisistä taitoeroista on vähän paha puhua, kun niin paljon menestyksestä on kiinni myöhemmin tulevista korteista, joista ei vain voi tietää kuin haaleita arvioita – mutta Cartographers on niitä mukavia tuuripelejä, jotka tuntuvat mielekkäämmiltä kuin lopulta ovat.

Kun pelaajamäärä on hyvin joustava, pelin selittäminen on huomat­tavasti miellyttävämpää kuin vaikkapa muuten aika saman­tasoi­sessa Welcome to…:ssa ja kartanpiirtäminen on kivaa, Cartographers nousee Trails of Tucanan – toisen karttapelin! – rinnalle oman kupongin­täyttöpelien parhauslistani kärkeen.

Lautapelit.fi julkaisi pelin suomeksi keväällä 2022. Suomenkielisessä laitoksessa on mukana Kyvyt-minilisäosa.

Faktat Cartographersista

Suunnittelija: Jordy Adan

Julkaisija: Thunderworks Games (2019), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Säännöt eivät asetu esteeksi pelaamiselle, eikä pelin opettaminen ole vaivalloista tai epämukavaa. Muutama pisteytys­sääntö on vähän hankalampi selitettävä, joten ensimmäiseen peliin kannattaa valita niitä vähän suoraviivaisempia.

Onnen vaikutus: Se, millaisia kortteja pakasta nousee, vaikuttaa tulokseen todella paljon. Palikat voi sijoitella kartalle fiksummin tai hölmömmin, mutta mitään optimiratkaisua ei ole, koska paljon riippuu tulevista korteista.

Vuorovaikutus: Pelissä ei ole minkäänlaista oikeaa vuoro­vaiku­tusta, jokainen pelaa rinnakkain omaa peliään. Hirviöitä pääsee toki piirtämään joskus toisen kartalle, mutta ei se mitään todellista vuorovaikutusta ole.

Teema: Cartographers on siistin näköinen. Ihan joka kohdassa käytettävyys ei ole mennyt nätin ulkonäön edelle. Toteutus on kuitenkin riittävän hyvä ja vaikka varsinainen teema on ihan täysin yhdentekevä, kartanpiirtämisen tunnelma on kohdallaan.

Uudelleenpelattavuus: Vaihtelevat pistetavoitteet ja niiden sijoittuminen A–D-kirjaimiin tarkoittavat, että strategiset lähestymistavat ovat joka pelissä hieman erilaiset, tätä peliä ei voi ratkaista.­

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei edellytä lukutaitoa, kunhan joku osaa selittää, miten pisteytyssäännöt toimivat.

Pelaajamäärä: 1+

Pituus: 30–45 minuuttia, tosin ei tämä nyt järin vaikea ole huomattavasti nopeamminkin pelata. Toisaalta peli ei veny juuri pidemmäksi, vaikka pelaajia olisi paljonkin.