Carpe Diem

Saksalainen Stefan Feld suunnittelee pelejä harrastajille. Feldin pelit tapaavat olla keskiraskaita cocktaileja, jotka koostuvat liudasta erilaisia toisiinsa liittyviä vipuja, painikkeita ja hammasrattaita ja joissa liikutellaan värikkäitä pahvin- ja puunpalasia tunnin, kaksikin.

Mutta välillä Feld tekee Carpe Diemin kaltaisia napakampia pelejä, jotka pelaa kolmeen varttiin. Parhaimmillaan ne Carpe Diemin tavoin tuntuvat silti lihaisan tyydyttäviltä aivopähkinöiltä.

Tiet vievät Roomaan

Carpe Diemissa pelataan varakkaita patriiseja, jotka rakennuttavat kaupunginosia Roomassa vuonna 1 eaa. Lunttasin tämän sääntökirjasta.

Käytännössä pelaajat keräävät yhteiseltä pelilaudalta itselleen pahvilaattoja ja asettelevat ne omalle pelilaudalleen. Laatoista valmistuu sitten rakennuksia ja peltoja, joista kukin antaa valmistuessaan erilaisia palkkioita. Kanatarhasta saa kanan, leipomosta leipää, kauppala muuttaa kanoja ja oliiveja kullaksi, suihkukaivoilla saa salaisia pisteytyskortteja, huviloista raa’asti voittopisteitä ja niin edelleen. Jos tykkäät eurooppalaisen koulukunnan strategiapeleistä, tämä luultavasti kuulostaa hauskalta? Hauskaa se on, ja aika helppoakin.

Carpe Diemin sielun muodostaa kaksi omintakeista mekaniikkaa. Toinen on tapa, jolla pelaajat hankkivat tiluksilleen laattoja yhteiseltä pelilaudalta ja toinen taas on pelin pisteytyssysteemi. Katsotaan ensin, millä pelissä saa pisteitä.

Mikä on pelin tavoite

Carpe Diemissä voi unohtua rakentelemaan kanaloitaan ja hukata katseensa päämäärästä. Huomio kannattaa suunnata tarjolla oleviin pisteytyskortteihin. Pelin voittaa nimittäin usein se, joka on suunnitellut tiluksensa pitkän tähtäimellä sopimaan pisteytyskortteihin – ja onnistunut vielä valtaamaan oikeat kortit. Sitä kai se pelin nimen ”päivän poiminen” tarkoittaa? 

Kortit arvotaan pelin alussa paksusta pinkasta. Tehtävät vaihtelevat siis joka pelissä, mutta aina ne muodostuvat erilaisista yhdistelmistä rakennuksia tai resursseja: vaikkapa savupiipuista, valmiista pelloista, kauppatoreista tai kahden viinirypäleen seteistä. 

Kun kierroksen kaikki laatat on poimittu, seuraa aina välipisteytys. Pelaajat valtaavat vuorotellen itselleen kaksi vierekkäistä pisteytyskorttia. Vuorojärjestys on tässä taas tärkeää, ja sen sanelee hyvin feldimäinen kilpajuoksu: vuorojärjestysrata, joka tuntuu tutulta vaikkapa In the Year of the Dragonin, Macaon tai Rialton pelaajille.

Jos sinulla on kanaa ja kalaa, et halua joutua pisteyttämään oliiveja. Jos olet rakentanut tiluksesi täyteen savupiippuja, toiset pelaajat rientävät mielellään keräämään niistä pisteet nenäsi edestä. Ehkäpä tähän kannattaa varautua rakentamalla samalla myös hieman leipomoita, että sinulla olisi valinnan varaa.

Erityisen tyydyttäviä Carpessa ovat vuorot, kun onnistut kaappaamaan juuri ne rahakkaimmat pisteytyskortit, joita varten olet rakentanut jo pitkään. Feldimäiseen tapaan peli ei niillä vielä ratkea. Pisteitä on luvassa myös sillä, että olet rakentanut pelilautasi vastaamaan kehikkosi pistetavoitteita. 

Lisää pisteitä saa muun muassa rakentamalla isoja huviloita ja vuorojärjestysradan perusteella sekä salaisilla suihkulähdekorteilla. Carpe-ottelut ratkeavat aina vasta loppupisteitä laskiessa ja välillä tarjolla on yllätyksiä.

Tähdellä poukkoilua?

Toinen Carpen omintakeisuus on tapa, jolla laattoja valitaan. Puu-ukkelisi liikkuu yhteisen pelilaudan tähden sakaroita pitkin ja voi aina mennä kahteen eri suuntaan. Jos vastassa on tyhjä ruutu, voit kimmahtaa sieltä taas eteenpäin. Kierroksen loppupuolella, kun ruutuja on paljon tyhjänä, kimmahtelemalla pääsee sinkoutumaan jo vaikka minne.

”Tähdellä poukkoilu” tuntuu huvittavalta ja persoonalliselta tavalta poimia laattoja. Se on uutta, mutta samalla pohjimmiltaan tuttua Feldinsä pelanneille. Mies kun tykkää keksiä kaikkiin peleihinsä keinoja, joilla rajoittaa satunnaisesti niitä vaihtoehtoja, jotka pelaajalla on kullakin vuorollaan käytettävissään. Hän luo peleihinsä jännitteitä rakentamalla esteitä tavoitteiden eteen kuin tarinankertoja konsanaan. 

Mikä tähti? Ei minun Carpessani ole tähteä 

Kauan ei Carpe Diemin julkaisun jälkeen kestänyt, kun joku nokkela hoksasi, että pelin tähti on itse asiassa matemaattisesti sama asia kuin ympyrä. Havainnosta syntyi pitkä foorumikeskustelu, jota Feld itsekin kommentoi jakamalla voittopisteitä nokkelalle. 

Tiedä sitten oliko tämä keskustelu syynä, mutta kun Carpe Diemistä tuli toinen painos 2019, siinä tähtikuvio oli poistettu. Siitä eteenpäin pelaajien merkit poimivat laattoja rondelissa edeten, eli paarustaen yksinkertaisesti pisteestä seuraavaan. Käsittääkseni säännöistä on samalla poistettu myös takaisinkimmahtelu. Lopputulos ei ole yhtä dynaaminen, mutta toisaalta liikeratoja on selkeämpi suunnitella eteenpäin.

Ensimmäisen edition tähteä voi pelata myös rondelina, mutta rondeliedikoista ei tähteä enää löydy. Tämän arvion kirjoittaja on kokeillut kumpiakin useampia kertoja ja molemmat toimivat. Yleensä hän tähtikimmahtelee, koska se tuntuu hauskemmalta kuin rondelissa tamppaaminen.

Toinen painos… ja kolmas

Alea on julkaisijana profiloitunut paitsi erinomaisiin peleihin, myös matalaan hintaan. Tämä tarkoittaa samalla sitä, ettei pelien visuaalisuuteen ole kulutettu paljon rahaa. Alean pelit tuppaavat näyttämään vaatimattomilta. 

Carpe Diem nousi arvostetun Kennerspiel des Jahresin ehdokkaaksi 2019 ja itse veikkaan, että se olisi voinut voittaakin, ellei pelin estetiikka olisi jättänyt niin paljon toivomisen varaa. Yleissävy on vähän tylsän tumma, mutta ongelma on etenkin siinä, että jotkut värit sekoittuvat toisiinsa. Aivan liian lähellä toisiaan ovat laattojen kääntöpuolen vihreät sävyt: tummanvihreää ja vaaleanvihreää laattaa ei erota toisistaan muuten kuin vierekkäin vertailemalla. (Itse olen korjannut tämän painamalla tussilla läikät tummanvihreisiin laattoihin. Kääntöpuolet eivät pelin aikana näy.)

Toisaalta harvoin muistetaan kiittää pelin hauskoja puisia kaloja ja kanoja, jotka olisivat voineet olla kuutioitakin.

Vuonna 2019 pelistä painettiin toinen painos, jossa oli paitsi vaihdettu tähti rondeliksi, myös tuunattu laattojen värisävyjä erottuvammiksi. Hämmentävää kyllä, toisen painoksen laatikon takakannessa näkyy yhä ensimmäisen painoksen tähtilauta. Kahta painosta ei tietääkseni erota toisistaan kuin laatikon avaamalla.

Viimeisenä käänteenä Alea on julkaisemassa pelistä uuden, kolmannen painoksen, jossa pelin grafiikat on uusittu sisältä ja ulkoa. Kannen kalakauppias on kateissa ja tilalla on puhtaan valkoista marmoria. ”Valkoiseen editioon” on hienovaraisesti uusittu muutakin taidetta. Viime tiedon mukaan valkoinen painos olisi kaupoissa vuoden 2021 alusta.

Hyvin näppäriä haasteita tarjolla

Oli oma editiosi sitten mikä tahansa, Carpe Diem on oikein onnistunut ”kevyempi harrastajapeli”. Sitä voisi kokeilla tarjota myös seuraavana askeleena niille, jotka ovat tykänneet vaikkapa Carcassonnen tai Alhambran tapaisista laattainasetteluista ja kaipaavat lisää haasteita ja syvyyttä. 

Carpe Diem on niitä pelejä, jotka olivat ensikerralla ”ihan kivoja”, mutta huomasin pian haluavani palata kokeilemaan uudestaan. Muutaman pelikerran jälkeen tajusin sen olevan harvinaisen sulava paketti, jossa on pakattu rutkasti kimurantteja päätöksiä napakkaan peliaikaan. Päivää on meillä poimittu kohta kaksikymmentä pelikertaa ja pelillä on pysyvä paikka omassa pelikokoelmassa. 

Faktat Carpe Diemistä

Suunnittelija: Stefan Feld

Julkaisija: Alea (2018)

Mutkikkuus: Perhepeliksi vaativa, mutta harrastajapeliksi kevyt. Peli on melko nopea opettaa, mitä nyt erilaisten rakennusten funktioita pitää ensimmäisellä kerralla vielä tarkistella lunttilaudoista. Hyvin pelaamisesta palkitaan. 

Onnen vaikutus: Pieni. Onnea on mukana lähinnä, jos valitsee nostella suihkulähdekortteja. Kaikki rakennuslaatat ovat mukana joka pelissä, mutta niiden ilmestymisjärjestys vaihtelee. 

Vuorovaikutus: Melko paljon. Toisten kanssa kilpaillaan paitsi samoista laatoista, myös pisteytyskorteista.

Teema: Jotenkin se antiikin Roomaan liittyy, mutta eipä teema juuri näy.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Pisteytyskortteja on mukana paksu pino, vaikka niitä tarvitaan vain muutamia joka peliin. 

Kieliriippuvuus: Pelin missään osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4. Suosittu kaikilla määrillä.

Pituus: Noin 20 minuuttia pelaajaa kohden, kun pelaajat ovat kokeneita.