Kategoriat
Peliarvostelut

Carneval

Ikä: 4+. Carneval on söpö lastenpeli, jossa leppäkertut valmistautuvat eväsretkelle pussailemalla. Kuka haluaa pussata kenenkin kanssa? Yhteistyöpelissä kaikki voittavat tai häviävät yhdessä.

Leppäkertut järjestävät juhlat, joissa on tarjolla herkullinen ateria. Juhlat tietysti edellyttävät laittautumista, koska leppäkertut haluavat olla edustavimmillaan. Laittautuminen vie aikaa, mutta yhtäkkiä leppäkertut huomaavat, että on jo kiire — muurahaiset ovat kuulleet juhlista ja ovat tulossa. Ehtivätkö leppäkertut valmiiksi ennen kuin muurahaiset tulevat kuokkimaan juhliin? Se selviää Carneval-lastenpelissä.

Saksassa peli voitti vuoden 2002 parhaalle lastenpelille myönnettävän Kinderspiel des Jahres -palkinnon ja palkittiinpa peli myös Sveitsissä vuoden parhaana lastenpelinä.

Pelin idea

Carnevalin kansikuvaCarneval on yhteistyöpeli. Pelaajat ovat yhdessä leppäkerttujen puolella. Leppäkerttuja on kahdeksan, jokainen on eri väriä ja tavoitteena on saada vaihdettua pilkkuja siten, että jokaisella leppäkertulla on moniväriset pilkut.

Vuoro alkaa osoittimen pyöräytyksellä. Mikäli osoitin näyttää leppäkerttua, tämä leppäkerttu voi lähestyä toista leppäkerttua ja ehdottaa pilkkujen vaihtamista. Kun leppäkerttu lähestyy toista, ne joko pussaavat tyytyväisinä tai sitten toinen leppäkerttu kääntää lähestyjälle selkänsä. Yksinkertainen magneettijippo toimii todella hienosti. Jos lähestyminen onnistuu, leppäkertut vaihtavat pilkkuja ja vuoro jatkuu, muussa tapauksessa vuoro päättyy.

Jos osoitin ei osoita leppäkerttua, muurahaiset lähestyvät juhlia. Kun seitsemän muurahaista on tullut paikalle, peli päättyy tappioon.

Carnevalin pelilauta. Kuva: Mikko Saari
Leppäkertut yrittävät saada pilkut kokoon ennen muurahaisten tuloa. Kuva: Mikko Saari

Magneettinen tunnelma

Magneeteissa on oma logiikkansa, jonka aikuinen hoksaa äkkiä. Lapsille tehtävä on aidosti haastava. Pelissä kannattaa kuitenkin olla aikuinen mukana, leppäkerttujen pilkut ovat sen verran pieniä puutikkuja. Peliin on ystävällisesti pakattu mukaan muutama ylimääräinen pilkku joka väriä, mutta aikuisen valvonta on silti hyvä idea.

Pelin vaikeustaso on aika hyvin kohdallaan. Jos aikuiset auttavat liikaa, peli menee läpi lähes aina, mutta jos lapset pelaavat enemmän, haaste on paremmalla tasolla. Pelin idea on mukavan suoraviivainen ja peli toimii hienosti jo kolmivuotiaiden pikkupelaajien kanssa. Viisivuotias poikakin toivoo peliä toisinaan, mutta koululaisille peli taitaa olla jo liian lälly.

Leppäkertut pussaavat. Kuva: Mikko Saari
Nämä leppäkertut pitävät toisistaan. Kuva: Mikko Saari

Faktat Carnevalista

Suunnittelija:

Julkaisija: Selecta (2002), Competo (2011)

Mutkikkuus: Peli on erittäin yksinkertainen ja vaikeustason puolesta lapset voivat hyvin pelata sitä keskenään.

Onnen vaikutus: Jos pusuttelee sattumanvaraisesti, peli on tuuripeli, mutta magneeteissa on oma logiikkansa, joka on ratkaistavissa.

Vuorovaikutus: Pelaajat voittavat ja häviävät yhdessä, joten jokainen vuoro kiinnostaa kaikkia.

Teema: Söpö ulkoasu toimii erinomaisesti ja magneettiset pusut ja selänkääntämiset viihdyttävät varmasti pienimpiä pelaajia.

Uudelleenpelattavuus: Toimii, tosin aikuiselle iskenee tympääntyminen aika pian.

Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa.

Pelaajamäärä: 2–5

Pituus: 10–20 minuuttia.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Yksi vastaus aiheeseen “Carneval”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *