Carcassonne: Sumujen sankarit

Carcassonne on yksi Suomen kotitalouksien suosituimpia moderneja lautapelejä. Ei siis ihme, että kaikenlaisia lisäosia, sisarpelejä ja muita virityksiä on vuosien varrella ilmaantunut. Nyt vuorossa on yhteistyöpeli Mist over Carcassonne, joka on suomeksi vääntynyt muotoon Carcassonne: Sumujen sankarit. Kyseessä on itsenäinen sisarpeli, jonka pelaamiseen ei tarvita alkuperäistä Carcassonnea.

Itse olen ponnistanut uusien lautapelien maailmaan juuri Carcassonnen kautta, joten tietynlainen nostalgianälkä houkutteli kokeilemaan myös uutta yhteistyöversiota. Vaikka pelin pariin voi helposti hypätä ilman minkäänlaista Carcassonne-tietämystä, niin arviossa pelejä vertaillaan vahvasti toisiinsa. Ihan syystä, koska yhteistyöpeli tavoittaa alkuperäisen pelin tunnelman hyvin tarkkaan.

Sumujen syövereissä

Sumujen sankarit on laattojenasettelupeli, jossa vuorotellen pelataan laattoja sekä laatalle seuraajia eli meeplejä ja samalla rakennetaan Carcassonnen kylää. Tarkoitus on saada valmiiksi kaupunkeja ja teitä (eli rakentaa ne joka reunalta umpinaisiksi), jolloin ne antavat pisteitä alueella olevalle seuraajalle. Mitä suurempi alue on, sitä enemmän pisteitä tulee. Pelaajat voittavat, kun kasaan on kerätty vaikeusasteesta riippuen tietty määrä pisteitä.

Pisteiden keräämistä haittaa sumu, joka tuo mukanaan aaveita. Jokaiselle laatalle jossa on sumua on laitettava siinä näkyvä määrä haamumerkkejä (paitsi jos jatkaa jotain vanhaa haamualuetta, jolloin merkkejä laitetaan yksi vähemmän). Jos merkit jossain vaiheessa loppuvat varastosta, peli on hävitty.

Aaveita voi onneksi karkottaa monella tapaa. Jos haamualueen saa kokonaan valmiiksi, kaikki sen alueen haamut poistetaan takaisin varastoon. Sumuja on kuitenkin yllättävän hankala rajata kunnolla, joten yleensä on tartuttava toiseen vaihtoehtoon – eli kun linna tai tie valmistuu, alueen voi jättää pisteyttämättä ja sen sijaan poistaa yhdeltä laatalta enintään kolme kummitusta.

Tähän dilemmaan kulminoituu koko pelin ydin. Pisteitä pitäisi kovasti kerätä, mutta samaan aikaan haamut valtaavat lautaa. Pelaajien onkin tasapainoteltava sen välillä, milloin ja mitkä tiet ja linnat kannattaa pisteyttää ja milloin on vain poistettava aaveita. Välillä laattoja on jopa aseteltava pisteiden kannalta epäedukkaasti, jotta haamujen määrä pysyy siedettävänä.

Jotain uutta, paljon vanhaa

Carcassonnen pelaajat ovat Sumujen sankareissa kuin kotonaan. Tiet ja kaupungit toimivat ja pisteytyvät kuten ennenkin sekä pelin perusrakenne on tuttu ja turvallinen. Vaikein opittava asia on sumu, sillä sumualueiden ei tarvitse jatkua loogisesti kuten muut rakennelmat, vaan ne voivat pysähtyä kuin seinään. Tämä muutos on täydelliseen Carcassonne-harmoniaan tottuneelle yllättävän kova pala sulattaa. Myös strategisesti tärkeä pellot on poistettu pelistä kokonaan, mikä saattaa herättää ärtymystä joissakin pelaajissa.

Toisaalta juuri hankalien peltojen puuttuminen tekee yhteistyöversiosta todella helposti lähestyttävän. Kokeilin peliä jopa kuusivuotiaan tyttäreni kanssa ja vaikka hän ei kaikkia nyansseja hoksannut, niin peli sujui yllättävän pienellä avustuksella. Erityisesti helpoin vaikeusaste on sellainen karvalakkiversio, joka on helppo esitellä melkein kelle vaan.

Peli monimutkaistuu vähitellen ja uudet vaikeusasteet eivät ole pelkästään tasoa “enemmän pisteitä, vähemmän haamuja”, vaan mukaan tulee myös uusia sääntöjä, ehtoja ja ongelmia. Esimerkiksi toinen vaikeusaste lisää peliin uusina laattoina linnat ja hautausmaat. Mitään legacy-meininkiä ei ole luvassa, mutta tasot pitävät huolen siitä, että sääntökuorma pysyy maltillisena.

Ei kuitenkaan pidä kuvitella, että Sumujen sankarit olisi jokin Carcassonnen kevytversio. Jo kakkostasolla on oltava skarppina, etteivät haamut hupene varastosta aivan alkumetreillä. Viimeisillä vaikeustasoilla haastetta on tarpeeksi jopa yhteistyöpelikonkareille. En väitä, että olisin itse sellainen, mutta minulle jo pelkästään neljäs vaikeustaso vaati monta uusintayritystä. Tähän vaikuttaa osittain myös laattatuuri, mutta kun ennakoi ja minimoi riskit, pääsee jo pitkälle.

Eikä tässä vielä kaikki!

Carcasonne: Sumujen sankarit on siinä mielessä monikäyttöinen, että sitä voi pelata myös lisäosana Carcassonnen kanssa. Lisäosasäännöissä sumulaatat ovat erityisen ilkeitä, sillä sumualueen jatkaja saa laittaa aaveen jonkun seuraajan viereen. Tämä vähentää pisteitä valmistuvasta alueesta. Sama meeple voi saada useamman haamumerkin ja kolmannesta merkistä koko seuraaja poistetaan laudalta. Hautausmaa taas antaa ympäröitynä yhden uuden seuraajan, jolloin pelaaja voi kerätä pelin aikana jopa neljä uutta meepleä. Mukana ovat myös linnat, jotka toimivat kuten yhteistyöpelissä eli ympäröitynä antavat kaksi pistettä jokaisesta ympärillä olevasta sumulaatasta.

Jos pelaajat haluavat, niin lisäosa on aika aggressiivinen kokemus. Haamuja jaellaan auliisti ja niiden avulla arvokkaat linna- ja peltokamppailut voi kääntää voitoksi, jos kilpailevat seuraajat saa poistettua laudalta. Sumu muuttaa myös peltopeliä merkittävästi, sillä sumualueet katkaisevat pellot, eikä peruspelin tapaisia megapeltoja pääse syntymään.

Pelissä laattoja on 60 eli lähes peruspelin verran. Se on lisäosalle paljon ja tekee Carcassonnesta väistämättä aika pitkän. Ohjeet kyllä mainitsevat, että sumua, hautuumaita ja linnoja voi pelata erikseen ja itse suosittelisin tätä ratkaisua tai rohkeasti poistaisin ennen peliä puolet lisäosan laatoista.

En ole Carcassonne-lisäosien suurin ystävä ja aiemmin ja olen pelannut kunnolla vain kahta ensimmäistä. Tämän heikon kokemuksen varjolla sijoittaisin Sumujen sankarit lisäosana ”voin pelata toisinaan” -kategoriaan. Ei siis pakollinen lisä, muttei täysi tuhnukaan.

Napakka peli

Sumujen sankarit on oikein onnistunut yhteistyö-Carcassonne, mikä on samalla sekä pelin vahvuus että heikkous. Tämän pariin on helppo houkutella Carcassonnea joskus pelanneita ja heille homma aukeaa heti kättelyssä. Peli toimii myös toisinpäin eli siitä on helppo kivuta ylöspäin kohti tavallista Carcassonnea. Toisaalta lautapeliharrastajalle on hankala perustella, miksi pelaisi Sumujen sankareita peruspelin sijaan, kun alkuperäinen on peltoineen ja lisäosineen monipuolisempi ja syvällisempi kokonaisuus.

Carcassonne: Sumujen sankarit on kuitenkin erinomainen valinta esimerkiksi ensimmäiseksi yhteistyöpeliksi – tarjolla on simppeli ja rivakka peli (kestää pelaajamäärästä riippumatta noin puoli tuntia), jossa on myös ajatusta mukana. Myös Carcassonnesta kiinnostuneiden, mutta taitotasoltaan vaihtelevien pariskuntien tai peliporukoiden kannattaa peliä testata. Viimeisenä suosituslistalla ovat soolopelaajat, joille peli antaa sopivaa pikku pulmailtavaa ja on laattojenasettelupelien suppeassa soolotarjonnassa parasta A-ryhmää.

Faktat Carcassonne: Sumujen sankareista:

Suunnittelija: Klaus-Jürgen Wrede

Julkaisija: Hans im Glück ja Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Hieman jopa perinteistä Carcassonnea selkeämpi ainakin ensimmäisellä vaikeusasteella, koska peltopisteytys on poistettu. Toimii jopa kouluikäisten kanssa.

Onnen vaikutus: Laattatuuri vaikuttaa menestymiseen jonkun verran, mutta taidolla voi minimoida tuurin vaikutuksen.

Vuorovaikutus: Hyvin soolomainen kokemus. Yhdessä pelatessa asioita toki pähkäillään porukalla ääneen ja kartta on yhteinen, mutta peli on käytännössä samanlainen kaikilla pelaajamäärillä.

Teema: Sumut, haamut, hautausmaat ja linnat sopivat peliin hyvin, mutta eivät toisaalta ole mitenkään pelottavia.

Uudelleenpelattavuus: Kuusi eri vaikeusastetta antavat hyvin haastetta. Haastavimmat tasot ovat jo todella hankalia.

Kieliriippuvuus: Laatoissa tai muissa osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–5.

Pituus: Noin 30 minuuttia.