Kategoriat
Peliarvostelut

Bureau of Investigation: Investigations in Arkham & Elsewhere

Etsivätoimiston agentteina 1920-luvun Arkhamissa luvassa on yliluonnollisia tapauksia. Sherlock Holmes: Consulting Detectiveen perustuvassa pelissä on viisi vaikeaa tapausta tutkittavaksi.

Mysteeri- ja tutkimuspelien genre on viimevuosina kasvanut vallan mittavaksi ja sisältää hyvin monentyyppisiä pelejä pakohuoneista murhamysteereihin. Suosion myötä pelit ovat myös aktiivisesti uudistuneet ja muuttuneet hyvinkin monipuolisiksi ja näyttäviksi kokonaisuuksiksi.

Bureau of Investigation: Investigations in Arkham and Elsewhere on uusi tulokas tässä sarjassa. Sen mainostetaan pohjautuvan Sherlock Holmes: The Consulting Detective -klassikkoon. Onko kyse vain vanhan tutun uudelleen teemoituksesta? Ulkoisesti paketti on näyttävän oloinen, ihan ”oikean” pelin kokoinen, mutta onko silkkaa silkoa sisältä? Otimme siitä koepuraisun. 

Bureau of Investigationin kansi

Sisältövaroitus: Painavaa tavaraa

Tutkintateemaisten pelien kohdalla on aina pieni arvoitus, miten pelisuunnittelijat pystyvät tasapainoilemaan tarinallisuuden ja pelillisyyden välillä. Usein tarina jääkin helposti harmittavan kevyeksi. Tällä kertaa jo laatikko vaikuttaa lupaavan raskaalta. Nyt ei olekaan kyseessä mitään modernia appivetoista tutkintaa, ei kauniita panoraamoja, joista etsitään vihjeitä. Ei mitään kepeätä ja höttöistä, vaan paketista paljastuu… paperia ja tekstiä. Paljon tekstiä. Pelin sisältö on viisi paksua ja täyteläistä tapausvihkoa. Sääntökirjakin on, mutta sen osuus koko sivumäärästä on mitätön. 

Peli nojaa saman julkaisijan Sherlock Holmes: Consulting Detective -peliin, mutta perusmekaniikkaan on tuotu isojakin muutoksia. Pohja on kuitenkin sama: pelaajat valitsevat kohteen, jota tutkivat, ja lukevat sitten tapausvihosta kyseisen kohteen numeroisen kappaleen saadakseen lisätietoja.

Tärkeimpänä on selvitystyön jako kuulusteluihin (todistajien ja epäiltyjen haastattelut) ja tutkimukseen (seuranta, tapahtumapaik­kojen tutkinta). Jokaisen vihjeen kohdalla valitaan kumpaa metodia käytetään. Jako vaikuttaa onnistuneelta. Se tuo tutkimustyöhön mukavaa vaihtelua ja sopii hyvin teemaan. Tulisiko epäiltyä tarkkailla vai haastaa tämä suoraan? Välillä päätös on hyvinkin hankala. Toki molemmatkin voi tehdä, se vaan tietysti vie tuplasti aikaa. 

Tästä päästäänkin toiseen muutokseen: jokaisen tapauksen ratkai­sulle on aikaraja. Tapaukselle annetaan alkuun määrä päiviä, joiden aikana se tulee selvittää. Jokainen tutkittu vihje kuluttaa yhden päivän. Onneksi tutkimuksen alettua käytössä oleva aika alkaa elämään. Onnistuneista löydöistä voi saada muutaman päivän lisä­aikaa, kun taas virheistä rokotetaan yhtälailla. Tämä onnistuu luomaan yllättävyyttä ja kiireen tuntua. Väärien vihjeiden seuraa­minen rankaisee nopeasti. Yhtäkkiä viikko onkin kutistunut muu­tamaan päivään, ja ratkaisu tuntuu lipeävän käsistä. Tutkijoiden täytyy yhä tarkemmin valita, mihin aikansa käyttää. Kun aika ei kertakaikkiaan riitä hienovaraiseen selvittelyyn, täytyy osata tehdä oikeita johtopäätöksiä, tai onnekkaita arvauksia.

Tapausten ratkaisumekaniikkaakin on muutettu. Nyt ei haeta niinkään vastauksia mysteerin ratkaiseviin kysymyksiin, vaan tehtävänä on selvittää vihjeiden kautta kolme ratkaisevaa sijaintia, joihin iskemällä uhan voi pysäyttää. Tämä tiivistää mukavasti tutkimusta. Sille tulee selvä tavoite ja tikittävä kello kirittää selvitystyötä. Ajan loputtua tarkistetaan, osuivatko olettamukset oikeaan, ja niiden perusteella tapauksen ratkaisu pisteytetään.

Pelin karttaa ja tapausvihkon sisältöä
Kartalla on monia vierailtavia kohteita. Kuva: Tiina ja Esa

Tarina edellä

Bureau of Investigationissa riittää kyllä pelattavaa. Pelkästään ensim­mäinen tapaus imaisi yhden illan, ja se on vain yksinkertaisin tapaus. Pelin kiva puoli onkin se, että tapauksia voi tutkia ihan siinä tahdissa kuin haluaa, yhdellä istumalla tai jakaen pidemmälle ajalle. Jos vain tekee muistiinpanoja tai on hyvämuistinen, peli on helppo ”tallentaa” ja jatkaa taas, kun inspiraatio iskee. Yhdeltä istumalta läpipelatessa tutkinta voikin puuroutua väsymyksen myötä yksioikoiseksi ääneenluvuksi. Kuin hyvän romaanin, pelin voi jättää hetkeksi syrjään. Jos vain malttaa.

Tarina vie tutkijat hyvin lovecraftiaanisiin mielenmaisemiin. Ensim­mäinen tapaus ei kuitenkaan hyppää suoraan syvään pimeään veteen, ja välttää kliseisimmät lonkerot. Taustatarina on toki sitä itseään, mutta ihan tyylikkäästi kynäilty. Eihän tässä nyt minkään kaunokirjallisuuden ääressä olla, mutta ihan kelpo Cthulhu-pastissin parissa. Itse mysteeri on myös ihan mukiinmenevästi kyhätty. 

Sisältövaroituksena kuitenkin on sanottava, että tapaukset käsitte­levät varsin synkkiä teemoja ja tapahtumia. Jotkut kohtaukset ja kuvaukset voivat tuntua ahdistavilta. Tapauskansioissa ei ole mitään ennakkovaroituista teemoista, joten jotkut käänteet voivat tulla yllättäen iholle. Eli herkemmille tai koko perheen peliksi tämä ei sovi. 

Pelin komponentteja
Pelissä on runsaasti aineistoa tutkittavaksi. Kuva: Tiina ja Esa

Fiilis kohdillaan

Pelin osat ovat hyvälaatuisia. Vihjeitä etsitään niin valokuvista kuin kauppakuiteista tai ruumiinavausraporteista. Mukavana yllätyksenä osa on erillisiä proppeja, mikä lisää fiilistä. On ihan eri asia hypis­tellä todistusaineistoa kädessä kuin vain katsella sen kuvaa vihko­sesta. Myös tapausvihkojen sekaan upotetut kuvat ja dokumentit ovat ihan kelvollisia. Kaikenkaikkiaan kokonaisuus on komea ja tunnelmallinen. Ulkonäöltään ajan tyyliin ja teemaan sopivan synkkää, mutta ei graafisen veristä. Suurimmat kauhut synnytetään tekstissä ja mielikuvituksessa. 

Peli vaatii hyvää englanninkielen taitoa. Tämä on suomalaisen pelaajan näkökulmasta pieni kynnys. Monet vihjeistä on upotettu tekstiin ja voivat mennä ohi, jos yksityiskohtia ei ymmärrä. Myös tarinaan uppoutuminen kysyy kielitaitoa ja on mukavampaa, jos pelaajat eläytyvät rooleihinsa. Ohjeena on, että pelaajat lukevat tapahtumia vuorotellen. Jos joku pelaajista ei luota omaan kieli­taitoonsa, pelin viehätys voi muuttua esiintymis­kammoksi valinnan edessä: rallienglanti vai vaativa tulkkaustehtävä. Jos vain yksi pelaaja ottaa lukuvastuun, voi pelistä tulla aika raskas. On tietysti täysin peliporukasta kiinni antaako kielitaidon, tai sen puutteen, haitata vai ei.

Porukkapelissä vaanii myös toinen tämän genren mörkö: alfa­pelaaja. Dominoiva tai äänekkäin pelaaja varastaa helposti tutkin­nan johdon, eikä peli ole peesaamaan joutuville kovinkaan kiinnos­tava. Porukkapeli vaatiikin hitusen enemmän hienovaraisuutta ja yhdessä pelaamista kuin tavallinen lautapeli. Vaan sopivasti yhteen pelaavalla porukalla mysteerin selvittäminen on palkitsevaa. Siitä saa halutessaan vaikka kuinka tunnelmallisen ohjelmanumeron illan ratoksi.

Soolopelinä nämä eivät ole tietenkään ongelmia. Bureau of Investigation toimiikin hyvin soolona, vaikka yksinäisen etsivän työ on ankeampaa. Tutkintaa ja vihjeitä on kiva pallotella kollegoiden kesken, ja mielestämme peli onkin parhaimmillaan 2–4:n hengen tutkijatiimillä.

Pelin sisältöä
Kuva: Tiina ja Esa

Tarinat tutuksi

Ensimmäinen tapaus epäonnistui omalta tiimiltä pahemman kerran. Väärien vihjeiden perässä juoksu kostautui, ja tapaus jäi pääosin selvittämättä. Ratkaisu jäi kutkuttamaan mieltä, mutta samalla herätti kysymyksen uudelleenpelattavuudesta. Missä määrin tapauksia jaksaa käydä läpi uudelleen?

Toisaalta tekisi mieli palata alkuun ja koittaa löytää ne kohdat, joissa oleellinen vihje jäi huomaamatta. Toisaalta tarinan viehätys laimenee, kun se on jo osin luettu. Ratkaisua tarkistaessa on todella vaikea välttää spoilereita. Tässä olisi toivonut tarkemmin mietittyä rakennetta siihen, miten mysteeri paljastetaan. Toisena pienenä miinuksena tapauksen loppuratkaisu jää hiukan vaisuksi. Oike­aankin osuvat valinnat tuntuvat irrallisilta. Hiukan laajemmin avattu selitys tai epilogimainen tarinan lopetus olisi sopinut parem­min näin tarinavetoiseen peliin.

Arvioisimme kuitenkin, että uudelleenpeluuarvo säilyy, etenkin jos ratkaisu jää löytämättä. Jos antaa hetken kulua, paluu tapauksen pariin varmasti kiinnostaa uudelleen. Näin on ainakin käynyt oman hyllyn Sherlock Holmesille. Se on kestänyt hyvin uudelleenpeluu­kertoja, vaikka on peräti vuoden 1984 painosta.

Lopuksi täytyy mainita, että verrattuna Sherlock Holmes: The Consulting Detective -peleihin Bureau of Investigationin peli- ja tarinakokemus on varsin erilainen. Kyse on enemmän seikkailulli­sesta mysteeristä kuin tiukan loogisesta arvoituksen ratkaisemi­sesta. Bureau of Investigation on kuitenkin omanlaisensa, ja aika onnistunesti soveltaa tätä mysteeripelien lajia. Testissä ehdimme käydä vain ensimmäiseen tapaukseen käsiksi, mutta lukemamme perusteella myöhemmät tapaukset vievät sekä mekaniikkaa että tarinankerrontaa vielä seuraavalle tasolle. 

Tässä onkin siis peli, johon ehdottomasti kannattaa tutustua, jos pitää mysteereistä, kirjojen lukeminen ei ole kauhistus, ei kaihda synkkiäkään teemoja eikä Cthulhu saa aikaan vastenmielisyyden väreitä kliseisyytensä vuoksi. Valmistajan sivuilta löytyy lyhyt demo-tapaus niille, joita mietityttää sopiiko tämä peli juuri omaan hyllyyn. Siitä saa jo kivan tuntuman mistä on kyse. Tiukkaa kilpaa ja taktista peliä tai Sherlockin logiikkaa hakeville tämä voi olla oudompi tapaus. Tosin outo istuu teemaan kuin… no, se lonkero Cthulhulle. 

Tapausvihkoa
Kuva: Tiina ja Esa

Faktat Bureau of Investigationista

Suunnittelija:

Julkaisija: Space Cowboys (2022)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta itse mysteerit sitäkin mutkikkaammat.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole lainkaan satunnaiselementtejä.

Vuorovaikutus: Yhteistyöpeli, pelaajien on tehtävä yhteistyötä ratkaistakseen tapauksen. 

Teema: Teema syntyy tarinasta. Teema istuu hyvin komponentteihin ja kuvitukseen.

Uudelleenpelattavuus: Matalahko. Ratkaisun jälkeen mysteerien uudelleenpelattavuusarvo on pieni. Moni tarinan yksityiskohta jää kuitenkin pimentoon pelaajien tekemien päätösten myötä. Mysteerejä voi pelata uudelleen, etsien erilaisia lähestymistapoja tai ihan vain uteliaisuudesta.

Kieliriippuvuus: Vaatii hyvää englannin osaamista pelaajilta.

Pelaajamäärä: 1–8, käytännössä 1–4.

Kesto: 90 minuutista ylöspäin.

2 vastausta aiheeseen “Bureau of Investigation: Investigations in Arkham & Elsewhere”

Mahtaakohan peli olla kuinka uudelleenpelattava siinä mielessä, että vihkoihin tehdään merkintöjä, avataan kirjekuoria yms.? Seuraava peliporukka ei varmaankaan halua katsella edellisen porukan muistiinpanoja, eikö?

Pelin osiin ei tarvitse tehdä merkintöjä. Paketissa on muutama kirjekuoressa oleva vihjenivaska, mutta kuoret ovat aukinaiset jo valmiiksi.
Pelissä kyllä kannattaa tehdä muistiinpanoja. Etenkin jos pelisessio jää kesken, mutta kyllä niitä tarvittiin samankin istunnon aikana. Itse otimme laatikkoon vihkon, joka toimii tutkimusten päiväkirjana.

Tarinoiden yllätyksellisyys tietenkin himmenee uudelleenpeluukerroilla. Ainakin meillä kuitenkin jäi tarinasta sen verran juonia ja yksityiskohtia ratkomatta, että uskoisin uusinnan maistuvan pienen tauon jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *