Birdwatcher

Birdwatcherissa pelaajat ovat luonnontutkijoita, jotka haluavat kerätä ansioluetteloonsa vaikuttavimman kokoelman komeita lintukuvia ja tieteellisiä julkaisuja. Pelin ytimessä on settien keräily, mutta se ei ole koko totuus, vaan pisteitä voi ansaita eri tavoin.

Paratiisilintujen jäljillä

Pelin nimi on itse asiassa hiukan hämäävä, sillä ensinnäkin teemana ei ole lintujen katselu harrastuksena (=birdwatching), ja lisäksi kohteena on hyvin rajattu linturyhmä: Kaakkois-Aasiassa esiintyvät paratiisilinnut. Nimeksi sopisikin paremmin ranskankielisen laitoksen mukainen Oiseaux de Paradis, eli Birds of Paradise.

Mutta vähät siitä, sillä peli on yhtä hienoa katseltavaa kuin uskomattoman monimuotoiset paratiisilinnutkin. Kuvitus vie ajatukset reilun sadan vuoden taakse: sääntövihko näyttää nahkakantiselta, julkaisukorttien taustapuoli on ikäänkuin vanhan julkaisusarjan kansi, ja upeasti kuvitetut lintukortit ovat kuin tieteellisesti tarkasta taidekirjasta.

Teemaan panostamisesta kertoo sekin, että sääntövihkon lopussa on infotekstit sekä paratiisilinnuista että eettisestä lintukuvaamisesta. Tiesitkö esimerkiksi, että Euroopassa pitkään uskottiin isoparatiisilintujen olevan jalattomia?

Lajien monimuotoisuutta

Lintukortteja on yhtätoista eri lajia, joista kymmenen on mukana aina ja yksi viiden pelaajan peleissä. Yksilöiden määrä pakassa vaihtelee, samoin pistearvo. Suurin osa lajeista voi muodostaa 2–4 kortin settejä, jolloin ne ovat arvokkaampia kuin yksittäin. Pistekertymä on jokaisella erilainen, mutta arvot on merkitty kortteihin selkeästi.

Yhden lajin korteilla on seteistä riippumaton pistearvo, minkä lisäksi eniten kyseistä lajia kerännyt palkitaan pelin lopussa bonuspisteillä. Viidellä pelaajalla mukaan tuleva lisälaji tuottaa niin monta pistettä kuin lajin kortteja on omassa kokoelmassa: esimerkiksi kolme korttia on 3 × 3 = 9 pistettä.

Lisäksi on erikoiskortteja. Rare hybrids -kortit ovat lajiristeymiä, joilla on korkea pistearvo. Jokainen niistä lasketaan omaksi lajikseen, mikä on mukavaa, sillä lisäpisteitä saa myös eniten lajeja kerännyt.

Imposter nestlings -kortit kuvaavat käen kaltaisia pesäloisia, jotka esittävät olevansa samaa lajia kuin sijaisemonsa. Tämä kortti toimii jokerina, jolla voi kopioida toisen lintukortin ja saada vaikkapa setin täyteen.

Korteista kirjaksi, sivu kerrallaan

Jokainen pelaaja saa “puun”, jonka yllä omat käsikortit pidetään avoimesti esillä. Puuhun mahtuu korkeintaan kuusi lintua. Puu on oikeastaan mekaanisesti turha, mutta temaattisen antinsa lisäksi siinä ovat kätevästi näkyvissä yhteenvedot toiminnoista ja loppupisteytyksistä.

Puihin jaetaan alkajaisiksi neljä lintukorttia. Lisää lintuja tulee tarjolle viidakkoa ja metsäaukiota kuvaaville pelilaudoille, aluksi kolme lintua viidakkoon. Julkaisukorttien pakasta käännetään puolestaan kolme korttia näkyville “akatemiaan”.

Tarkoitus on kerätä oman puun alle pistekorttikokoelma, photo journal, johon tulevat sekä valokuvatut lintukortit että julkaistut julkaisukortit. Jippo on, että kortit kerätään yksi kerrallaan ja järjestyksessä vasemmalta oikealle, ikään kuin päiväkirjan sivut. Järjestystä ei voi jälkikäteen muuttaa, ja setin muodostaakseen saman lajin lintukorttien on oltava peräkkäin. 

Peli päättyy, kun joku saa pelaajamäärästä riippuvaisen sivu- eli korttimäärän täyteen kokoelmassaan, minkä jälkeen kierros pelataan vielä loppuun. Yhdessä järjestysvaatimuksen ja korttituurin kanssa tämä luo kiinnostavia valintatilanteita: kannattaako vielä yrittää jatkaa setin keräämistä vai onko jo aika tehdä jotain muuta?

Teemaan sopivia toimintoja

Yhdellä vuorolla on käytettävissä kolme toimintopistettä ja viisi varsin yksinkertaista toimintovaihtoehtoa. Valokuvaaminen, lintujen houkuttelu ja viidakkoon juokseminen kuluttavat yhden toimintopisteen, zoom-objektiivi ja julkaiseminen tarvitsevat kaksi. Saman toiminnon saa valita useita kertoja, jos pisteet riittävät.

Omassa puussa istuvan lintukortin voi valokuvata. Puussa on kuitenkin oltava vähintään kaksi lintua, sillä kun kuvaa yhden, toinen säikähtää kameran ääntä ja lehahtaa puusta metsäaukiolle. Valokuvattu lintukortti laitetaan heti oman kokoelman seuraavaksi sivuksi.

Aukiolle lentävät linnut alkavat kertyä pelin aikana korttipinoiksi. Valokuvaajaa pelästynyt lintu laitetaan aluksi säikähtymisen merkiksi pinoon poikittain, mutta vuoron päätteeksi linnut rauhoittuvat ja kortit suoristetaan.

Joskus kaivattu lintu istuu kilpailijan puussa. Onneksi tuli zoom-objektiivi mukaan! Tällä toiminnolla voi kuvata linnun toisen pelaajan puusta suoraan omaan kokoelmaan. Kaveri saa kuitenkin hyvän korvauksen: säikähtänyt lintu lentää aukion sijasta kärsineen pelaajan puuhun, ja lisäksi hän saa pakan päällimmäisen lintukortin, jos puussa on vielä tilaa.

Lisää lintuja tarvitaan omaan puuhun sekä valokuvattavaksi että “maksuksi” valokuvaamisesta. Niiden houkuttelu tapahtuu periaatteessa matkimalla haluamansa lajin ääntä (äänien kuvaukset lukevat hauskasti korteissa), käytännössä siirtämällä puuhunsa kaikki saman lajin näkyvissä olevat, ei-pelästyneet lintukortit sekä aukiolta että viidakosta. Näin ei voi saada takaisin juuri pelästyttämäänsä lintua, sillä säikähtäneet linnut eivät tottele kutsua.

Jos kaipaa lisää lintukortteja tarjolle, voi “juosta viidakkoon”. Tällöin viidakkolaudan linnut siirtyvät aukiolle, ja viidakkoon käännetään kolme uutta korttia. Outoa kyllä, tällä tavoin hätistellyt linnut eivät ole pelästyneitä, ja niitä voi houkutella vielä saman vuoron aikana.

Julkaisuilla akateemista arvostusta

Julkaisutoiminnolla saa valita jonkin kolmesta tarjolla olevasta julkaisukortista. Kortti tulee lintujen tapaan uudeksi sivuksi omaan kokoelmaan ja katkaisee lintusetin, joten ajoitusta on harkittava. Toisaalta jos odottaa liian kauan, kilpailija saattaa julkaista juuri halutun kortin nenän edestä.

Julkaisut ovat käytännössä erilaisia tapoja saada lisää pisteitä. Ensinnäkin niissä on kirjasymboleja, joita eniten kerännyt saa pelin lopussa lisäpisteitä ja vähiten kerännyt hiukan miinusta. Tämä kannustaa julkaisemaan.

Lisäksi kullakin julkaisulla on jokin pisteytyskriteeri: lisäpisteitä voi saada esimerkiksi täydellisistä tai epätäydellisistä lintuseteistä, suuresta lajimäärästä kokoelmassa juuri ennen julkaisua tai siitä, että kokoelman ensimmäinen ja viimeinen lintu ovat samaa lajia. Valitsemalla julkaisunsa hyvin voi saada merkittävän määrän pisteitä.

Pelissä on myös keino ostaa ylimääräinen toimintopiste. Kun kuvaa sellaisen lintukortin, jossa on jokin viidestä hyönteissymbolista, saa itselleen vastaavan hyönteislaatan. Kahdella hyönteisellä voi ostaa kerran vuorossa yhden lisätoiminnon. Toisaalta keräämällä mahdollisimman monta erilaista hyönteistä saa pelin lopussa parhaimmillaan merkittävän määrän lisäpisteitä, joten ötököitä ei kannata tuhlata.

Tämä tuntui aluksi vähän turhalta lisäykseltä, mutta neljännen toimintopisteen saaminen pelin ratkaisuhetkillä on ollut useita kertoja oikein mukava juttu, ja on niillä ötökkäpisteilläkin ollut käyttöä loppukahinoissa.

Monipuolinen peli tiiviissä paketissa

Tähän mennessä lienee tullut selväksi, että Birdwatcherissa tehdään muutakin kuin kerätään settejä. Olen hävinnyt useamman pelin yrittämällä kerätä mahdollisimman monta täydellistä settiä, sillä silloin muut tavoitteet herkästi kärsivät. Joskus peli on voitettu omiin lintuihin parhaiten sopivilla julkaisuilla, joskus yhdellä hyvällä ja muutamalla vajaalla setillä yhdistettynä muihin lisäpisteisiin.

Birdwatcher ei kuitenkaan ole monimutkainen pelata, vaan säännöt ovat lopulta yksinkertaiset. Tuttuja mekaniikkoja on taitavasti sovellettu teemaan, ja pidän siitä, miten vahvasti teemaattiselta peli tuntuu. Parhaan voittostrategian löytäminen onkin sitten vaikeampaa, ja hiukan erilaisia taktiikoita tekee mieli kokeilla. Korttituurilla on merkittävä osuutensa, mutta se ei tunnu hallitsevalta.

Vaikka kaikki keräävät omaa kokoelmaansa, yhteisillä lintulaudoilla (hih) tapahtuu koko ajan, ja peli on nopeatempoinen usemmallakin pelaajalla. Oman pelin ohella on hyvä pitää silmällä myös kilpailijoiden tekemisiä. Voi olla kannattavaa napata pois jokin lintu tai julkaisu, joka toisi kaverille huikeat lisäpisteet. 

Birdwatcher ei tee mitään mullistavaa, mutta se on hyvä siinä mitä tekee. Se on nopeasti opittava, ulkoasultaan kaunis, mekaniikoiltaan sopivan monipuolinen ja sopii reilun tunnin mittaisena monenlaisiin peli-iltoihin. Peliä on helppo suositella etenkin teemasta kiinnostuneille.

Mukana on myös yksinpeliversio, jossa kilpaillaan automatisoitua virtuaalipelaajaa vastaan. Kokeilin kuudesta vaikeustasosta helpointa pari kertaa, ja totesin jo sen vaikeaksi, sillä “vastapelaaja” saa paljon etuja. Yksinpelikin on kuitenkin hyvin suunniteltu ja kiinnostava haaste, johon tulen palaamaan, vaikka pidän enemmän porukalla pelaamisesta.

Pelissä esiintyvien lintulajien suomenkieliset nimet

• Arfak Astrapia, arfakinparatiisiharakka
• Black Sicklebill, samettisirppinokka
• Blue Bird-of-Paradise, siniparatiisilintu
• Broad-plumed Lophorina, rusettiparatiisilinnun alalaji, ei omaa suomenkielistä nimeä
• Greater Bird-of-Paradise, isoparatiisilintu
• King of Saxony, viiriparatiisilintu
• Red Bird-of-Paradise, prinssiparatiisilintu
• Standardwing Bird-of-Paradise, molukkienparatiisilintu
• Twelve-wired Bird-of-Paradise, jouhiparatiisilintu
• Western Parotia, arfakinliputtaja
• Wilson’s Bird-of-Paradise, kaljujousipyrstö

Faktat Birdwatcherista

Suunnittelija: Zakir Jafry

Julkaisija: Oni Games, Renegade Game Studios (2022)

Mutkikkuus: Sääntöjä ei ole paljon ja teema tukee niiden ymmärtämistä. Pari hieman hankalammin hahmottuvaa asiaa selkiytyy ensimmäisen pelin aikana. Laatikon ikäsuositus on 13+, mutta se on yläkanttiin: testiryhmän 11-vuotias pärjäsi oikein hyvin.

Onnen vaikutus: Kohtalainen, mutta ei hallitseva. Haluttujen korttien ilmestyminen pakasta on pitkälti tuurista kiinni, mutta vastapainoksi omaa peliä on syytä säätää sen mukaisesti.

Vuorovaikutus: Enimmäkseen kilpailua parhaiden korttien nappaamisesta. Muiden tekemisiä on syytä seurata ja estää ketään saamasta liian helppoa voittoa, mutta mahdollisuuksia ilkeilyyn ei paljon ole, kun ainoa varastamistoimintokin kompensoidaan avokätisesti.

Teema: Toimii hienosti. Useimmat mekaniikat sopivat teemaan hyvin, ja kaunis kuvitus tekee pelistä helposti lähestyttävän.

Uudelleenpelattavuus: Parempi kuin aluksi voisi luulla, sillä voittoon ei ole vain yhtä varmaa tietä.

Saavutettavuus: Julkaistu tällä hetkellä englanniksi, ranskaksi ja tšekiksi. Lintukorttien kanssa pärjää hyvin ilman kielitaitoa, mutta julkaisukorttien tekstit on hyödyllistä osata lukea itsekin, tosin kolme näkyvää julkaisua on helppo myös selittää aina tarvittaessa. Olennaiset tekstit ovat selkeitä, eikä värien erottamisella ole pelissä käytännön merkitystä.

Pelaajamäärä: 1–5. Suuremmilla pelaajamäärillä omaa peliä on vaikeampi suunnitella pidemmälle, sillä korttien ripeämpi liikkuminen tekee pelistä vaihtelevamman, mutta minusta se ei kokemusta huononna. Yksinpeli on haastava, ja fiilis on aika erilainen kuin moninpelissä, mutta sekin toimii hienosti.

Pituus: 45–90 minuuttia.