Bang! The Dice Game

Sinfoniaorkesterin soittoa halkoo vinkuvan tuulen lailla yksinäinen huuliharppu. Okainen arokierijä pyörii pitkin tomuista pääkatua. Kamera leikkaa sankarin silmiin, pahiksen silmiin, sankarin silmiin, pahiksen aavistuksen epäröiviin silmiin. Kourat kohtaavat revolverien norsunluiset perät silmää nopeammin ja kaksi yhtäaikaista laukausta kaikuu korvissa musiikin noustessa crescendoon. Tomun hälvettyä katsotaan kuka lähti saapasmäelle.

Italialaisten käsitys westerneistä on aina ollut omaan makuuni. Miehet ovat rumia, mutta meno eeppistä. Raja ystävien ja vihamiesten välillä on usein hyvin häilyvä ja selkään ampuminen ei ole harvinaista.

Bang! The Dice Game (2013) vangitsee tämän spagettiwesternien tunnelman hienosti. Peli perustuu Bang! -korttipeliin vuodelta 2002. Peliin voi osallistua 3–8 pelaajaa, mutta vasta viidellä se pääsee täysiin oikeuksiinsa. Perusmekaniikkana on heittää viittä noppaa, joiden tulosten perusteella ammutaan ja parannetaan muita pelaajia.

Tätä kirjoittaessani pelistä ei ole ilmestynyt suomenkielistä laitosta. Alan liikkeissä myytävä versio on englannin- ja italiankielinen. Kaksikieliset kortit lisäävät heti spagettitunnelmaa, Sceriffo!

Päivitys: Vuonna 2018 Lautapelit.fi paikkasi tilanteen julkaisemalla pelistä suomenkielisen laitoksen.

Hyvät, pahat ja luopiot

Pelaajille jaetaan aluksi salaiset roolit, jotka määrittävät pelaajan voittoehdon. Pelaajamäärä vaikuttaa roolijakoon. Roolit ovat sheriffi, apulaissheriffi (deputy), lainsuojaton (outlaw) ja luopio (renegade). Sheriffin pelaaja paljastaa ainoana roolinsa etukäteen, muut päätellään pelin edetessä. Sheriffin tavoitteena on eliminoida pelistä kaikki lainsuojattomat ja luopiot. Apulaissheriffin on pidettävä sheriffi hengissä. Lainsuojattoman tavoite on pudottaa sheriffi pelistä ja luopion eittämättä vaikein tavoite on olla viimeisenä hengissä.

Lainsuojattoman rooli on helpoin, jos sheriffi kuolee ja hengissä on kuka tahansa muu kuin yksinäinen luopio, niin lainsuojattomat voittavat. Luopiona on osattava miettiä siirtojaan tarkemmin. Alkuvaiheessa luopion kannattaa ehkä väittää olevansa apulaissheriffi ja auttaa lainsuojattomien eliminoinnissa.

Sergio Leonen dollaritrilogian aloittaneessa rainassa, Kourallinen dollareita, Clint Eastwood pelasi kahta kaupungin rikollisjengiä toisiaan vastaan työskentelemällä vuoroin molemmille osapuolille karsien samalla molemmilta puolilta ukkoja ennen kuin pisti lopun molemmille jengeille. Luopio toimii aivan samoin tässä pelissä.

Luopio pitää alussa sheriffin hengissä, koska muutenhan se on game over myös hänelle. Tämä johtaa mielenkiintoiseen tasapainotteluun. Sheriffi ja apulaissheriffi saattavat haluta pitää luopion hengissä, sillä tästä on hyötyä lainsuojattomia vastaan. Jossain kohtaa takki on kuitenkin käännettävä ja silloin luopion kannalta olisi parempi jos apulaissheriffi olisi jo kuollut. Tämä luo herkullista päänvaivaa, varsinkin kun ovela luopio on saattanut vakuuttaa jo sheriffin siitä, että onkin tämän apulainen ja koko muu pöytä saattaa luulla oikeaa deputyä inhaksi luopioksi.

Roolikortin lisäksi pelaajille jaetaan hahmokortit, joita on 16 erilaista. Nämä paljastetaan muille pelaajille ennen aloittamista ja samalla kerrotaan oman hahmon erikoiskyky. Kyvyt ovat pääosin kaikki todella hyödyllisiä, ja vaikuttavat siihen millaista taktiikkaa sillä pelikerralla kannattaa suosia. Esimerkiksi Lucky Duke saa nopilleen ylimääräisen lisäheiton, Willy the Kid taas saa gatling-konekiväärin käyttöönsä muita helpommin ja niin edelleen.

Kourallinen noppia

Pelimekaniikan ytimenä on viisi noppaa, joita heitetään yatzy-tyylisesti, eli ensimmäisen heiton jälkeen voi pitää haluamansa nopat ja tehdä kaksi uusintaheittoa. Viimeisen heiton tulokset on pidettävä.

Nopat ovat laadukkaita, sopivan kookkaita ja raskaita ja niiden symbolit mukavan värikkäitä ja helposti erottuvia. Heittäminen tuntuu asianmukaisen miehekkäältä, vaikka King of Tokyon monsterinopista jäädäänkin koossa vielä jälkeen.

Kullakin nopan sivussa on oma symbolinsa: ykkösellä ammutaan vieressä istuvaa pelaajaa; kakkosella ammutaan kahden istumapaikan päähän; olutkolpakolla parannetaan itseä tai toista pelaajaa; nuoli heitettäessä otetaan välittömästi pöydän keskeltä intiaanihyökkäystä aina askeleen lähemmäs tuova nuolimerkki; kolme luodinreikä-merkkiä heittämällä saa gatling-konekiväärillä ampua kerran kaikkia muita pelaajia; dynamiittiä ei saa heittää enää uudelleen ja kolme sellaista saadessaan menettää itse kestopisteen.

Intiaanihyökkäys on ovela pelimekaniikka. Pelin alussa pöydän keskellä on yhdeksän nuolimerkkiä. Aina kun joku heittää nopastaan nuolen,hän joutuu ottamaan pinosta eteensä yhden nuolimerkin. Kun joku pelaajista ottaa kasan viimeisen nuolen alkaa intiaanien hyökkäys. Punanahat tekevät pelaajalle yhtä monta pistettä vauriota, kuin tälle on kertynyt nuolimerkkejä. Koska kestopisteitä kullakin on yleensä keskimäärin maksimissaan kahdeksan, voi inkkarihyökkäys olla tappava. Omista nuolistaan pääsee eroon saamalla gatling-konekiväärin heittämällä kolme gatling-merkkiä nopistaan.

Kierros etenee nopeasti ja luodit vinkuvat tasaisesti ympäriinsä noppien kolistessa pöydälle. Noppien satunnaisuuden ja piiloroolien vuoksi ei aina voi ihan varma saiko lyijymyrkytyksen tarkoituksella tai vahingossa. Piiloroolit tuovat peliin lisäjännitystä ja hauskoja tilanteita kun esimerkiksi luopio ja apulaissheriffi yrittävät kilvan vakuutella sheriffille olevansa lain oikealla puolella. Kun henki lähtee, pelaaja paljastaa roolinsa. Se helpottaa lähinnä sheriffin elämää loppupelissä.

Armoton filleri

Bang! The Dice Game on selvästi aiemmin ilmestynyttä Bang!-korttipeliä nopeampi. Viidellä pelaajalla yhden pelin kestoksi tuli noin vartin verran. Bang! The Dice Game onkin mainio filleri, kunhan peliporukasta löytyy 5–8 henkilöä.

Bang! The Dice Game on monessa peliporukassa korvannut edeltäjänsä. Korttipelissä on enemmän optioita, mutta sen pidempi kesto saattoi tuoda ikäviä ongelmia. Alkuvaiheessa eliminoitu pelaaja joutui katsomaan sivusta joskus tunninkin mittaiseksi venyvää peliä. Noppaversiossa ei tylsiä hetkiä ehdi tulemaan.

Tasapainosta roolien välillä en ole oikein varma. Lainsuojattomien tehtävä tuntuu helpoimmalta. Sheriffilläkin on hyvät saumat, kunhan pelaajia on niin paljon, että apulaissheriffi tulee mukaan. Luopiolla voittaminen on vaikeaa, mutta tietysti todella palkitsevaa onnistuessaan.

Huomion arvoista pelin hankintaa miettiessä, on että vasta viidellä pelaajalla kaikki roolit saadaan täytettyä. Se on pelin hauskuuden kannalta keskeisen tärkeää. Kolmella on mahdollista pelata, mutta kaikkien roolit ovat silloin avoimia alusta saakka, joten yksi todella merkittävä osa peliä katoaa. Neljällä pelaajalla taas apulaissheriffi jää pois roolituksesta, joten herkullinen arvailu tämän ja luopion henkilöllisyydestä häviää.

Bang! The Dice Game ei myöskään toimi oikein perhepelinä, sillä lähtökohtaisesti väkivaltainen teema ja salatut roolit tekevät siitä vähän huonon pienemmille lapsille.

Partypelinä tämä toimii hienosti, kunhan osaa selittää uusille pelaajille luopion roolin tarpeeksi hyvin ennakkoon. Pelin boksi mahtuu takin taskuun, joten se kulkee helposti mukana bileisiin tai peli-iltaan.

Oma peliporukkani rakastui peliin välittömästi, vaikka hidden role -pelit eivät ole yleensä uponneet. Peliä otettiin heti kolme erää putkeen, jonka jälkeen oli pakko lopettaa, jotta ehdittäisiin illan pidempi pääpeli vielä pelaamaan. Bang! The Dice Game napanneekin meillä vakiofillerin paikan tuleviksi kuukausiksi.

Faktat Bang! The Dice Gamesta

Suunnittelija: Lukas Zach, Michael Palm

Julkaisija: dV Giochi (2013), Lautapelit.fi (2018)

Mutkikkuus: Pääosin peli on hyvin yksinkertainen ja nopeasti opittavissa. Luopion pelaaminen on muita hankalampaa.

Onnen vaikutus: Nopat tuovat peliin lisäheitoista huolimatta merkittävän tuurielementin.

Vuorovaikutus: Muiden pelaajien ampuminen, parantaminen ja bluffaaminen ovat keskeisessä roolissa.

Teema: Pelimekaniikka tukee hienosti spagettiwestern-teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Pelikerrasta toiseen arvottavat roolit ja hahmot piristävät peliä. Lyhyen kestonsa vuoksi peli ei ole tylsä missään vaiheessa, joten siihen on helppo tarttua monessa tilanteessa, kunhan pelaajia on vähintään viisi.

Kieliriippuvuus: Hahmokorteissa on tekstiä, mutta koska sisältö ei ole salaista voivat muut pelaajat auttaa kielitaidotonta. Roolikorttien yksisanaiset tekstit ovat ainoat, jotka pelaajan on ymmärrettävä itsenäisesti.

Pelaajamäärä: 3–8

Pituus: 15 minuuttia.