Babylonia

Reiner Knizia on vähän hukkunut huikeaan määrään julkaistuja pelejä. Uusi Knizian peli ei herätä juuri mielenkiintoa. Toisinaan joukosta löytyy kuitenkin kiinnostavia yllätyksiä, kuten Blue Lagoon, ja pelejä, joista puhutaan positiiviseen sävyyn, kuten Babylonia.

Reiner Knizialla on ollut tietoisena pyrkimyksenä saada pelejään mahdollisimman monelle julkaisijalle. Espanjalainen Ludonova on Knizialle uusi tuttavuus: Babylonia on ensimmäinen Ludonovan julkaisema uusi Knizian peli.

Jotain uutta, jotain vanhaa

2000-luvun alusta asti harrastaneelle peliharrastajalle Babylonia soittaa kelloja: tässähän yhdistyy kaksi Knizian 1990-luvun hittiä, Samurai ja Tigris & Euphrates. Peli sijoittuu Eufratin ja Tigriksen välimaastoon, babylonialaisten zigguratien ympäristöön. Sinänsä teema on aika yhdentekevä ja voisi sinänsä olla vaikka mitä muuta, mutta minusta se on hauska nyökkäys Tigris & Euphrateksen suuntaan ja siksi toimii.

Pelimekaniikka tuo sitten mieleen Samurain. Molemmissa pelilaudalla on kohteita, joita pelaajat piirittävät laatoillaan ja kun kohde on piiritetty, jotain tapahtuu. Babyloniassa laudalle pelataan aatelisia ja maanviljelijöitä. Niillä ympäröidään kaupunkeja ja ziggurateja.

Omalla vuorolla saa pelata laudalle joko kaksi mitä tahansa laattaa tai niin monta maanviljelijää kuin haluaa. Laattoja saa pelata minne tahansa, missä tilaa on, mutta luonnollisesti niillä haluaa ensisijaisesti ympäröidä kaupunkeja ja ziggurateja. Maanviljelijöille on tarjolla lisäksi peltoja, joista voi käydä napsimassa pisteitä.

Piiritä ja pisteytä

Kun kaupunki on kokonaan ympäröity, se pisteytetään. Kaupungissa on kuvattu erilaisten aatelisten symboleita, yhdestä kolmeen, ja se kertoo, mitkä aateliset tuottavat pisteitä. Jokaisesta oikeanlaisesta aatelisesta saa kaksi pistettä, kunhan laatta on yhteydessä kaupunkiin – sen ei siis tarvitse olla vieressä, kunhan laatasta menee omia laattojasi pitkin reitti kaupunkiin.

Peli siis palkitsee avokätisesti, jos onnistuu muodostamaan laatoistaan laajan yhtenäisen verkoston ja siten saa hyödynnettyä samat laatat monen kaupungin pisteytyksessä.

Se pelaajista, jolla on eniten laattoja kaupungin vieressä, saa kaupunkilaatan itselleen palkinnoksi. Kerätyistä kaupunkilaatoista saa pisteitä aina, kun kaupunkeja pisteytetään, joten niitä kannattaa kerätä. Tämä on toki herkullisesti ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että laattojaan levittelisi eri puolille lautaa.

Zigguratit tuottavat pisteitä aina, kun niiden viereen pelaa laatan. Pistemäärä riippuu siitä, kuinka monen zigguratin vieressä on, eli tässä palkitaan, kun on levittäytynyt moneen paikkaan. Zigguratin piirittämisen jälkeen eniten viereen pelannut saa palkinnoksi ziggurat-kortin, jolla saa jonkun mukavan sääntöjenrikkomiskyvyn.

Näppärä peli

Babylonia tuntuu Reiner Knizian peliltä: se on fiksusti tehty, näppärä peli. Se toimii hyvin. Olen pelannut vain kaksinpeliä, jossa pelialuetta rajataan pienemmäksi. Muuta eroa moninpeliin ei ole. Babylonia oli meille fillerimittainen peli, erän naksuttelee noin 10–15 minuutissa, ja sellaisena peli on kyllä viihdyttävä.

Useammallakaan pelaajalla kesto tuskin venyy kovin pitkäksi, vaikka voin kyllä uskoa, että joillain pelaajilla erilaiset siirtomahdollisuudet voivat aiheuttaa jäätymistä. Siirtoja saa tehdä rajallisesti ja hyviä paikkoja laudalla on vaikka millä mitalla. Onkin hauskaa, jos onnistuu kasaamaan viiden laatan käteen viisi maanviljelijää, jotka saa posauttaa laudalle yhtenä tehovuorona – se on hauska pieni räjähdys, jonka mahdollisuus piristää peliä ja rikkoo muuten tasaista virtaa.

Kaksinpelissä kaikkien laattojen pelaaminen yhdeksi yhtenäiseksi klimpiksi onnistuu vähän turhan helposti. Jos toinen pelaajista tekee näin ja toinen ei, lopputulosta ei tarvitse juuri pohtia, sen verran huikeat pisteet tällä tavoin saa aikaiseksi. Useammalla pelaajalla tehtävä onkin jo paljon vaikeampi, koska lauta on suurempi ja pelaajia enemmän. Kaksinpelissä tämä strategia kuitenkin tuntuisi hallitsevan peliä siinä määrin, että se söi jo vähän pelaamisen iloa.

Siisti toteutus, huonot säännöt

Ludonova on melko tuore toimija, joka ei ole vielä tehnyt kovin monta omaa peliä – valtaosa firman ludografiasta on espanjankielisiä painoksia valmiista peleistä. Tietty kokemattomuus näkyy etenkin pelin sääntökirjassa, joka on rikollisen huono näin yksinkertaiselle pelille. Säännöt on haudattu sääntökirjaan jollain mystisellä tavalla. Peli kaipaisi kunnon apulaput ja paremmin kirjoitetun sääntökirjan.

Muuten komponenteissa ei ole valittamista. Pelaajien laatat eivät ole pahvia, vaan puuta. Värimaailma on vähän epätavallinen, pelaajavärit esimerkiksi ovat sininen, valkoinen, harmaa ja vaalea puu. Kokonaisuus näyttää kauniilta ja laatat erottuvat mukavasti haaleasta pelilaudasta. Jossain kohtaa pelilaudalla on vähän hankala sanoa, onko jossain heksaa vai ei, ja missä veden ja maan rajat menevät. Tässä olisi vähän skarppaamisen varaa.

(Päivitys: Luulin laattatelineitä käytännöllisiksi ja niin ne ovatkin, mutta en tiennyt, että minulla lainassa olleessa pelissä laattatelineet oli itse fiksattu toimiviksi lisäämällä niille pienet jalustat. Sellaisina kuin ne pelin mukana tulivat, telineet ovat käyttökelvottomat.)

Babylonia ei siis ole hullumpi peli. Siinä on kaikuja Knizian 1990-luvun klassikoista ja se edustaa Knizian pelisuunnittelua parhaimmillaan: paljon vuorovaikutusta, yksinkertaiset säännöt, nopeasti etenevät siirrot, paljon pohdittavaa ja kätevän lyhyt kesto. Jos ihailee Samuraita, todennäköisesti valitsee sen koska tahansa ennen Babyloniaa, mutta jos ei ole tällainen lautapelejä parikymmentä vuotta harrastanut jäärä, tästä modernista pelistä saa vähän kuvaa siitä, millaisilla peleillä Knizia maineensa on rakentanut.

Faktat Babyloniasta

Suunnittelijat: Reiner Knizia

Julkaisija: Ludonova (2019)

Mutkikkuus: Sääntökirja tekee pelistä vaikeamman kuin se oikeastaan on. Jos joku osaa pelin ja opettaa sen, siinä ei ole mitään vaikeaa.

Onnen vaikutus: Sattumalla on jonkun verran merkitystä, mutta eiköhän taitavampi pelaaja vie tässä voiton kuitenkin useammin.

Vuorovaikutus: Tilaa on rajallisesti ja kilpailua parhaista paikoista on paljon. Jokaisella siirrolla pitää pohtia muiden pelaajien mahdollisuuksia ja suunnitelmia.

Teema: Kovin on abstrakti. Muinainen Babylonia ei pelistä välity, tähän olisi voinut viritellä teemaksi lähes mitä tahansa.

Uudelleenpelattavuus: Kaupungit asettuvat aina eri paikkoihin, joten ihan samalla sabluunalla ei voi pelata uudestaan ja uudestaan. Pelaajien välinen vuorovaikutuskin varmistaa sen, että peli ei itseään toista.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei vaadi lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 2–4. Testaamatta veikkaisin, että nelinpeli on paras; kaksinpelissä tuntuu vähän liian hallitsevalta saada kaikki omat laatat samaan ryhmään.

Pituus: 60 minuuttia sanoo laatikko, todellisuus lienee varsinkin kokeneilla pelaajilla siellä 5–10 minuuttia pelaajaa kohden.