Azul: Stained Glass of Sintra

Kun Azul osoittautui suurmenestykseksi, erilaiset jatkot muuttuivat välttämättömyydeksi. Lisäosia on nähty kovin vähän, vain jokerilaatat ja pieni promolisäri. Reitiksi valittiinkin sisarpelin tekeminen. Azul: Stained Glass of Sintra ottaa tutun perusrungon, mutta nyt värkätäänkin kaakeleiden sijasta lasimaalauksia – Sagradasta tutun aiheen poimiminen Sagradan kilpailijaksi miellettyyn Azuliin närkästytti joitakuita, mutta eiköhän sekin myrsky vesilasissa ole jo laantunut.

Lopputuloksena on yhtä kaikki peli, jossa on Azul-fanille paljon tuttua, mutta myös sopivassa määrin uutta. Nimen taustalla ovat muuten Lissabonin lähistöllä olevassa Sintrassa sijaitsevan Penan palatsin upeat lasimaalaukset. Sintrasta mainittakoon, että lordi Byron luonnehti sitä maailman kauneimmaksi kaupungiksi – ja onpa se ilmeisesti myös Anna Abreun toinen kotikaupunki.

Ikkunabisnestä

Pelaajilla on edessään ikkunoita, joihin on merkitty, minkä väristä lasia niihin on laitettava. Lasia on tarjolla pöydän keskellä alustoilla, joista sitä voi noukkia. Kun jonkun ikkunalistan saa täyteen oikeanväristä lasia, se pisteytetään, yksi lasiruutu otetaan pelaajan omalle laudalle merkiksi ikkunanpuoliskon valmistumisesta ja lista käännetään ympäri. Kun toinenkin puoli on saatu valmiiksi, lista poistetaan pelistä. Pisteitä kertyy, mutta kun peli loppuu tietyn kierrosmäärän jälkeen, ei ole vaaraa, että koko ikkunaston saisi pelin aikana valmiiksi.

Lasin kerääminen toimii kuten Azulissa: laatalta voi ottaa kerralla kaikki samanväriset lasinpalat, jonka jälkeen loput nykäistään pöydän keskelle yhteen läjään. Noukitut lasit on sijoitettava yhdelle ikkunalistalle. Ylimääräiset heitetään roskiin, mikä tarkoittaa miinuspisteitä pelaajalle. Jos haluaa ottaa lasia pöydän keskeltä, sekin onnistuu, mutta ensimmäisenä pöydän keskeltä ottava saa miinuspisteen, mutta saa siitä hyvästä aloittaa seuraavan kierroksen.

Sintrassa lasin pelaamista ikkunoihin rajoittaa toinenkin tekijä: lasimestari. Mestari aloittaa vasemmasta reunasta ja lasia saa pelata ainoastaan mestarin kohdalle tai oikealle puolelle – aluksi siis minne tahansa. Mestari kuitenkin sujahtaa saman tien sen ikkunalistan kohdalle, johon lasia pelataan, joten pelin edetessä mahdollisuudet kapenevat. Mestarin voi kuitenkin nykäistä takaisin vasempaan reunaan ohittamalla yhden vuoron – toisinaan tämä on riesa, toisinaan – kuten kaikki Azulia pelanneet hyvin tietävät – tämä voi olla suuresti hyödyllistäkin.

Monimutkaisempaa pisteenlaskua

Sintra mutkistaa pisteenlaskua. Kun ikkunalista on täynnä, se tuottaa pisteitä sijaintinsa mukaisesti – ja lisäksi pisteet jokaisesta sen oikealla puolella olevasta valmistuneesta ikkunalistasta. Ikkunoita kannattaisi siis valmistaa oikealta vasemmalle, jotta saa maksimoitua pisteet, mutta lasimestarin vuoksi olisi tehokkaampaa tehdä vasemmalta oikealle – siinäpä haastetta.

Jokaisella kierroksella on oma värinsä ja sen värin lasista saa lisäpisteitä – jos siis seuraavan kierroksen väri on keltainen ja valmistumassa olisi lista, jossa olisi useampi keltainen ruutu, voi miettiä, kannattaisiko sitä sittenkin pantata seuraavalle kierrokselle, mutta värien saatavuudestahan ei ole mitään takeita.

Lisäksi pelin lopussa on pisteytys, jossa keskeneräisistä ikkunoista saa hieman pisteitä. Lisäksi valmistuneista ikkunoista saa lisäpisteitä. Pelaajien laudoilla on kaksi puolta, joilla on hieman vaihtelevat pisteytykset. Toisessa mallissa pisteitä tulee, kun saa valmiiksi paljon vierekkäisiä ikkunoita. Toisessa mallissa taas on väliä sillä, minkä värinen lasi listan valmistumisen merkiksi on poimittu: siinä pisteet saadaan kertomalla yleisimmän värin lukumäärä valmistuneiden ikkunoiden määrällä.

Taitavasti rakennettu peli

Azul: Stained Glass of Sintra on pätevää työtä: se on rakennettu hyvälle pohjalle, johon on tehty tyylikkäitä muutoksia. Se ei mullista formaattia. Jos et pitänyt alkuperäisestä, et pidä uudestakaan, ja sama toisinpäin.

Kaksi olennaisinta kysymystä tässä vaiheessa lienevät nämä: onko syytä omistaa molemmat ja jos ei, kumpi on parempi? Ensimmäiseen vastaus riippuu siitä, millainen pelaaja olet. Jos olet sen sortin peliharrastaja, jolta löytyy hyllystä vino pino Carcassonnea eri muodoissaan tai useampi Menolippu-peli, kokoelmaasi mahtuvat varmasti myös molemmat Azulit – kyllä ne riittävän erilaisia ovat ja tarjoavat juuri sopivasti samankaltaisen, mutta erilaisen pelikokemuksen.

Jos taas haluaisi vain toisen, valinta onkin sitten vaikeampi. Molemmat ovat hyviä. Pidän Azulia tyylikkäämpänä ja elegantimpana pelinä, joten itse ehkä päätyisin siihen – mutta jos omaan silmääsi Sintra on kauniimpi ja hieman monimutkaisempi pisteytys houkuttelee enemmän, valitse toki se. Suurta eroa pelien monimutkaisuudessa ei ole, eikä Sintraa minusta voi oikein luonnehtia ”peliharrastajien Azuliksi”. Ei se järin mutkikas alkuperäiseen verrattuna ole, siinä on vain hieman enemmän elementtejä ja hieman enemmän luonnetta.

Faktat Azul: Stained Glass of Sintrasta

Suunnittelijat: Michael Kiesling

Julkaisija: Next Move (2018)

Mutkikkuus: Azulia pelanneille helppo juttu, mutta aivan uusillekin pelaajille Sintra on melko vaivaton opettaa. Sääntökirjassa on sen verran mutkaa, että se kannattaa opiskella ensin itse huolella.

Onnen vaikutus: Tuuria on, laatat nousevat pussista sattumanvaraisessa järjestyksessä, millä on paljonkin merkitystä pelin kannalta. Pisteytys antaa kuitenkin taitavalle pelaajalle paljon mahdollisuuksia näyttää taitojaan, eikä tässä aloittelijalla suuria mahdollisuuksia kokenutta pelaajaa vastaan ole.

Vuorovaikutus: Laattojen valinnassa pitää huomioida toisten pelaajien tarpeet ja tilanteet. Mahdollisuus passailla laattojen ottamisessa siirtämällä lasimestaria antaa lisämahdollisuuksia vuorovaikutukseen.

Teema: Pinnan alla Sintra on aivan abstrakti, mutta ainakin teema tuo peliin mukavasti väriä.

Uudelleenpelattavuus: Kestävyyttä riittää, strategioissa on hiottavaa ja pelissä on sopivasti satunnaiselementtiä pitämässä pelin kulun tuoreena.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4, toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Kesto: 30–45 minuuttia, parhaimmillaan hyvinkin ripeä peli.