Arkham Horror: The Card Game

Vuonna 2016 julkaistu Arkham Horror: The Card Game on korttivetoinen yhteistyöpeli, jossa pelaajat ovat tuttuun tapaan tutkijoita 1920-luvun Uudessa-Englannissa, Arkhamin kaupungissa, jossa alkaa tapahtumaan kummia.

Kyläläisiä katoaa, metsästä löytyy puolisyötyjä ruumiita ja vaikka poliisi ja media uskovat villieläinten olevan asialla, sinulla on aavistus että jotain isompaa, jotain mystisempää on tekeillä.

Pakanrakennusta pelin ulkopuolella

Ennen pelin alkua pelaajat valitsevat itselleen hahmon viidestä eri hahmoluokasta: on suojelijaa, etsijää, mystikkoa, roistoa ja selviytyjää. Jokaisella hahmolla on oma taustatarinansa, erikoisesineensä ja henkilökohtaiset heikkoutensa, jonka lisäksi pakkaan lisätään vielä satunnainen heikkous 30 muun kortin lisäksi.

Kun etenet tarinassa seuraavaan jaksoon, voit päivittää pakkaasi kokemuspisteillä, vaihtamalla kortteja pois tai päivittämällä kortteja parempiin versioihin. Kesken pelin ei siis ostella lisää kortteja pakkaan.

Jokaisella hahmolla on erikoiskykynsä ja taidot neljässä perinteisessä kategoriassa: tahdonvoima, älykkyys, taistelukyky ja ketteryys. Näitä arvoja käyttämällä ratkaistaan erilaisia taitotarkistuksia pelin aikana, kunhan ensin pussista (jota ei tule pelin mukana) on nostettu kaaos-merkki, joka muokkaa tulosta lähes poikkeuksetta huonompaan suuntaan.

Korttien ajama peli

Erillistä pelilautaa ei ole, vaan eri paikat on toteutettu, kuinkas muutenkaan, korteilla. Ratkaisu toimii loistavasti, sillä joistain paikoista on olemassa useita eri versioita, jolloin jokainen pelikerta on erilainen. Kortit ovat kaksipuolisia, joten et voi ikinä tietää mitä jokin paikka pitää sisällään ennen kuin menet sinne.

Peliä kuljettaa eteenpäin kaksi pakkaa: toiminta- ja agendapakka. Pelaajat pyrkivät edistämään toimintapakkaa mahdollisimman nopeasti, (pääsääntöisesti) keräämällä vihjeitä eri puolilta karttaa kun taas agendapakan päälle tulee joka kierros tietty määrä tuomio-merkkejä, jotka edistävät tarinaa huonompaan suuntaan.

Itse pelikierrokset etenevät neljässä eri vaiheessa. Mythos-vaiheessa pelaajat nostavat henkilökohtaisen sattumakortin, jonka jälkeen tulee pelaajien toimintavuoro. Toimintavuorolla tehdään kolme eri toimintoa (liikutaan paikasta toiseen, nostetaan kortteja, kerätään resursseja, aktivoidaan kortteja ja sitä rataa), joilla pyritään yleensä ehkäisemään Mythos-vaiheessa esiin tullut vastoinkäyminen. Kolmannessa vaiheessa kartalla olevat viholliset hyökkäävät ja lopuksi neljäntenä vaiheena tehdään ylläpitoa.

“The oldest and strongest emotion of mankind is fear, and the oldest and strongest kind of fear is fear of the unknown.”

– H.P. Lovecraft, The Complete Fiction of H.P. Lovecraft

Vaikka erilaisia avainsanoja on paljon, pelaaminen on suhteellisen suoraviivaista. Pelissä tapahtuu koko ajan erilaisia asioita, joten tylsiä hetkiä ei juuri ole. Pelaajat joutuvat tasapainottamaan valintojaan tikittävän agendapakan vuoksi – edetäkö eteenpäin menemällä seuraavaan rakennukseen, vai pitäisikö vielä kerätä lisää varusteita? Yritänkö vain väistää portaalista tullutta hirviötä vai aionko hyökätä? Mitä jos epäonnistun? Pitäisikö räjäyttää huone dynamiitilla, vaikka toinen tutkija on sisällä jumissa? Liian varovaisesti ei kannata edetä, sillä silloin aika loppuu varmasti kesken.

Vaikea kampanja

Ensimmäisen testipelin jälkeen molempia pelaajia jäi hieman kaihertamaan pelin vaikeustaso, sillä otimme oikein kunnolla turpaan. Toki tästä meni aika paljon ensimmäisen pelin piikkiin, mutta myöhemmin tajusin. että ehkä alkuperäinen lähestymistapamme oli hieman väärä. Cthulhu-pelejä ei välttämättä edes kuulu voittaa, vaan niistä kuuluu selviytyä.

Kyseessä on nimittäin peli, jota ei teknisesti voi hävitä – tarina etenee, kävi miten kävi. Ihastuin heti siihen, miten ensimmäisessä jaksossa tehdyt valinnat vaikuttivat heti seuraavaan ja miten toisen jakson täydellisen epäonnistumisen jälkeen tiesimme, että sarjan viimeinen, kolmas jakso, tulisi olemaan todella vaikea… Ja sitähän se todella oli.

Arkham Horror: The Card Game on noussut vuosien saatossa erittäin korkealle BGG:n listoilla – peli komeilee tällä hetkellä sijalla 1. kustomoitavien pelien listalla ja ihmekös tuo, sillä peliin julkaistaan edelleen uutta sisältöä. Sälää ja pelattavaa siis riittää, mutta millä hinnalla?

Aiemmista Cthulhu-peleistä poiketen perusboksin pelaajamäärä on rajattu 1–2 pelaajaan, mutta ostamalla kaksi peruspeliä (tai juuri julkaistuja hahmopakkoja), peliä voi pelata jopa neljällä pelaamatta. Kokeilematta väittäisin kuitenkin, että peli on parhaimmillaan kahdella pelaajalla.

Peruspelin laatikko sisältää kolmen skenaarion pituisen kampanjan, jonka jälkeen peliä voi jatkaa ostamalla lisäosia. Tähän mennessä peliin on julkaistu kuusi isompaa ”sykliä”, jotka koostuvat yhdestä isommasta paketista ja kuudesta erikseen ostettavasta miniskenaariosta, joiden lisäksi on vielä olemassa erillisiä seikkailuja sekä vasta julkaistuja yksittäisiä hahmopakkoja.

Tyypilliseen Fantasy Flight Gamesin Living Card Gamejen tyyliin et osta sikaa säkissä vaan esimerkiksi QR-koodin lukemalla saat selville, mitä kukin paketti sisältää. Jokaisessa isossa boksissa tulee lisää valittavia hahmoja ja huikea määrä erilaisia kortteja. Myös pienemmissä skenaarioissa tulee toistakymmentä hahmokorttia joka paketissa paketti, itse tarinan lisäksi.

Lonkero lompakolla

Harvemmin arvostelua kirjoittaessa joutuu puhumaan pelin hinnoittelusta, mutta tässä tapauksessa on pakko tehdä poikkeus. Peruspelin hinta pyörii noin 45 € paikkeilla, jokainen isompi lisäosa maksaa 36 € ja miniskenaariot 18 €. Peruspelin ja ensimmäisen syklin hinnaksi tulee jo lähemmäs 200 €.

Jos hankkii aivan kaiken peliin julkaistun sisällön, pyöritään jo varmasti noin tuhannen euron paikkeilla. Jos tämän jakaa useammalle vuodelle, hinta ei ehkä tunnu niin pahalta, mutta jos et ole ikinä hurahtanut Magic: The Gatheringiin tai muihin LCG-tyylisiin peleihin, summa tuntuu aivan poskettomalta.

Miniskenaariota ostaessa on käynyt mielessä, onko järkeä maksaa tästä pienestä paketista 18 €, kun voisin kahden paketin hinnalla ostaa kokonaisen pelin pelikaupan hyllystä? Tällä hetkellä omistan peruspelin, koko ensimmäisen syklin ja kahden sitä seuraavan syklin peruspaketit, mutta olen pelannut tähän mennessä vain peruspelin läpi. 

Loistava peli

Halu saada peli jälleen pöydälle on kova, sillä kaiken tämän kritiikin jälkeen on vain pakko todeta että onhan tämä aivan loistava peli. Arkham Horror: The Card Game läpsii lonkeroilla kaikkia edeltäviä Cthulhu-mythoksen pelejä, joita olen pelannut – taakse jäävät niin Mansions of Madness 2nd edition, Eldritch Horror ja Elder Sign.

Vaikka sääntökirja jättää toivomisen varaa, peli tempaisee mukaansa ja pelin aikana tehdyillä päätöksillä on oikeasti väliä tarinan kannalta. Sillä, miten hyvin tai huonosti pärjäsit aiemmassa skenaariossa, on kauaskantoiset seuraamukset. 

Toisin kuin muissa saman teeman peleissä, tässä pelissä oma hahmo tuntuu oikeasti omalta. Kun olet selviytynyt saman hahmon kanssa jaksosta toiseen ja pakka on tullut tutuksi, et halua ottaa typeriä riskejä sillä uhalla että hahmo kuolisi. Pakanrakennus avaa myös lukemattoman määrän erilaisia yhdistelmiä pelata peliä ja netti on luonnollisesti pullollaan fanien tekemiä pakkalistoja ja ovatpa jotkut fanit tehneet jopa omia print-n-play-skenaarioita peliin.

Pelissä riittää pelattavaa sadoiksi tunneiksi, etenkin jos hurahdat pakanrakennukseen. Pelattavia hahmoja on valtava määrä ja näen itseni jo pelaamassa soolona peliä uudestaan läpi uusilla hahmoilla, sillä eri valinnat kampanjan aikana tulevat (toivottavasti) viemään tarinaa toiseen suuntaan toisella pelikerralla.

Faktat Arkham Horror: The Card Gamesta

Suunnittelijat: Matthew Newman, Nate French

Julkaisija: Fantasy Flight Games (2016)

Mutkikkuus: Sääntökirja voisi olla parempi, mutta parin pelikerran jälkeen pelaaminen sujuu ongelmitta. Suurin osa pelin toiminnoista on suhteellisen suoraviivaisia skill-checkejä.

Onnen vaikutus: Neljä eri vaikeustasoa antavat pelaajille valinnanvaraa, mutta helpoimmallakin tasolla voi saada kunnolla köniinsä.

Vuorovaikutus: Peli on yhteistyöpeli, jossa sooloilulla ei juuri ole tilaa. Joka kierros pelaajat päättävät kenestä tulee tiimin johtaja, joka tekee viime kädessä tärkeät päätökset. Tällä tavalla on päästy hyvin eroon quarterbacking-ongelmasta, kun pelaajat vuorottelevat komennossa.

Teema: Vaikka en ole ikinä Lovecraftia lukenut, pelissä on todella vahva teema. Korttien kuvitus on todella hyvää ja tarina vetää puoleensa. FFG on tehnyt myös Marvel– ja Lord of the Rings -aiheiset TCG-pelit, joten jos Cthulhu-teema ei vetoa, saattavat edellä mainitut kaksi peliä kiinnostaa.

Uudelleenpelattavuus: Järjetön, riippuen kuinka paljon rahaa suostut maksamaan eri lisäosista. Peruspeliäkin pelaisi kyllä varmasti useammankin kerran ihan perussetillä.

Kieliriippuvuus: Kortit ovat täynnä tekstiä, joten ainakin yhden pelaajan – mieluummin kaikkien – pitäisi osata englantia varsin hyvin.

Pelaajamäärä: 1–2 peruspelin kanssa, 1–4 ostamalla kaksi peruspeliä tai yksittäisiä hahmopakkoja.

Pituus: 75–180 minuuttia, riippuen skenaariosta ja siitä kuinka nopeasti häviätte pelin.