Anathema

Kiinnostuin Anathemasta heti. Olen yleensäkin ottaen kiinnostunut korttipeleistä, noitavainot ovat kiinnostava aihe ja ennen muuta, pelin on kuvittanut eräs suurimmista suosikeistani, Drew Tucker. Pelin aiheena ovat Salemin noitavainot 1600-luvun lopussa. Teemalla ei ole oikeastaan mitään tekemistä pelin kanssa.

Pelin idea

Anathema perustuu perinteiseen kasino-korttipeliin. Peli eroaa jonkin verran Suomessa pelattavasta kasinosta, mutta erot eivät ole suuria. Pelin pakkakin on itse asiassa perinteinen, siinä on neljä maata, joissa on kortit 1-13. Maat on pistetty uusiksi ja kortit on vain numeroitu, mutta pakka on muuten täysin yhteensopiva.

Anathemassa ja kasinossa on kyse korttien keräämisestä. Pelin perusmekaniikka on se, että kullakin kortilla voi kerätä pöydältä kortteja sen arvon mukaan. Jos pöydällä on kortit 2, 3 ja 5, voisi ne kerätä pelaamalla kympin (2 + 3 + 5 = 10). Kerääminen onnistuisi myös vitosella, koska 2 + 3 = 5 ja viitosen voi kerätä sellaisenaan. Jos ei pysty keräämään mitään, pitää pelata pöytään yksi kortti.

Pisteitä saa korttien enemmistöstä, familiar-korttien enemmistöstä ja sekalaisista pistekorteista. Perinteiseen kasinoon nähden etuna on se, että korteissa lukee selvästi niiden pistearvo, jos kortilla joku arvo on. Ei tarvitse muistella, mitkä kortit ovat erikoispisteiden arvoisia.

Peliä mutkistaa vielä rakentaminen, eli korttien yhdistely pöydällä suurempiarvoisiksi kokonaisuuksiksi. Se on hyvä sääntö, mutta pelin varsinainen oma lisä taas ei. Joissain korteissa nimittäin on erikoisominaisuuksia, jotka aktivoituvat, kun kortin kerää jollain tietyllä kortilla. Ominaisuudet eivät ole kiinnostavia ja niiden aktivoituminen taas on täysin satunnaista. Ei hyvä.

Heitetäänkö roviolle vai annetaanko mennä?

Anathema on hauska peli. Se on yksinkertainen ja kohtalaisen tuurivetoinen. Kaksinpelinä se on parhaimmillaan. Useammalla pelaajalla pelaaminen onnistuu, mutta ei ole yhtä hauskaa kuin tiiviimpi kaksinpeli.

Vaan mitä mieltä on julkaista perinteisiä korttipelejä joko hyvin pienin muutoksin tai sellaisenaan, kenties paperinohuen teeman kera? Anathemaa oikeuttaa lisäksi korttien upea kuvitus, mutta ilman sitä kynnys pelin ostamiseen olisi varsin korkea.

Tällaisen uusioversioiden tuottamisen mielekkyys riippuu tietysti pelistä. Tuskin olisi järkeä julkaista vaikkapa pokeria kaupallisena versiona. Sen sijaan kasino on jo huomattavasti harvinaisempi peli, varsinkin Yhdysvalloissa.

Anatheman hankkimisen mielekkyys riippuukin siitä, tunteeko kasinoa etukäteen. Jos kasino on tuttu ja sitä pelaa muutenkin, ei Anathemaa kannata hankkia. Jos peli sen sijaan on uusi tuttavuus, voi jo harkitakin. Rahan säästämiseksi kannattaa ehkä kokeilla tavallisella korttipakalla ensin. Lopulta onkin jokaisen oma asia, haluaako maksaa pelistä, jota voi hyvin pelata myös tavallisella korttipakalla. Jos pitää Drew Tuckerin taiteesta, peli voi ollakin ostamisen ja kehystämisen arvoinen.

Suunnittelija: Kevin Brusky, Ray Mulford
Julkaisija: APE Games
Ilmestymisvuosi: 2003
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 20 min