Alfred on pieni vampyyri, joka asuu tuhannen peilin linnassa. Alfred on kova hukkaamaan tavaroitaan, mutta se ei ole mikään ihme, koska linnan käytävät ovat mutkikkaat ja täynnä peilejä. Onneksi on pelaajat, jotka innokkaina auttavat Alfredia tehtävässään.
Burg der 1000 Spiegel -nimellä saksaksi ilmestynyt peli nappasi viime vuonna lautapeliharrastajien äänestämän Deutscher Spiele Preisin parhaan lastenpelin palkinnon. Pelin idea on omaperäinen ja huomiota herättävä, joten ei ihme, että peli keräsi ääniä.
Pelin idea
Pelin laatikko muodostaa Alfredin linnan. Jokaisella sivulla on ikkunoita ja niiden vieressä lovet, joihin pudotetaan kortteja. Kortteihin on kuvattu esineet, joita Alfred etsii niin, että esineiden kuvat ovat laatikon sisäpuolella. Yhteen loveen pudotetaan tähystysikkuna eli levy, jossa on reikä, jotta laatikon sisälle näkee.
Laatikon sisälle asetellaan peilejä, jotka tulevat 45 asteen kulmaan. Asettelemalla peilit sopivalla tavalla tähystysikkunasta voi nähdä minkä tahansa laatikon sisällä olevista esineistä.
Kierroksen aluksi ikkunan ja jonkun esinekortin paikkoja vaihdetaan. Näin pelaajille paljastuu yhden esineen sijainti. Sitten nopanheitto määrää, mitä esinettä Alfred tällä kierroksella etsii. Vuorossa oleva pelaaja saa siirrellä peilejä saadakseen esineen näkymään ikkunasta. Muut veikkaavat, onko vuorossa oleva pelaaja oikeassa ja sitten kurkistetaan linnan sisään.
Löytämällä oikean esineen saa pisteen. Veikkaajat saavat pisteen, mikäli olivat oikeassa. Jos ikkunasta näkyy valkosipulia, menettää pisteen. Vuorossa oleva pelaaja saa lisäksi lisäpisteen, mikäli osaa näyttää, mikä esinekortti ikkunasta näkyy. Ensimmäisenä sovitun pistemäärän kerännyt voittaa.
Helppoja heijastuksia, mahdotonta muistamista
Heijastuksien pähkäily on varmasti lapsille kohtuullinen haaste, mutta onneksi laatikon päälle asetettavalla pelilaudalla on kaksi puolta, helpompi ja vaikeampi. Helpompaan on piirretty viivat, jotka näyttävät, miten heijastukset menevät. Aikuiselle heijastukset eivät ole suurikaan haaste.
Muistaminen sen sijaan on ihan todellinen haaste. Esineitä paljastuu pelin edetessä, mutta ne vaihtavat paikkaa sen verran vinhasti, että muistaminen käy työstä. Perussäännöillä linnaa ei saa onneksi pyörittää, vaikeammassa pelissä sekin on sallittua. Haastetta siis piisaa, eikä Alfred ole mikään helppo peli.
En ole valitettavasti päässyt pelaamaan peliä lasten kanssa, ainakaan sopivan ikäisten. Nelivuotiaille peli on liian vaikea, sen verran osaan sanoa. Valmistajan suositusikä on kahdeksan, mikä kuulostaa ihan hyvältä. Muistaminen on haastavaa ja vaikka esineen sijainnin tietääkin, nuoremmille pelaajille peilien asettelussakin on varmasti sopivasti haastetta.
Pieni epäilys on, onko peli aikuisille liian helppo ja lapsille liian vaikea, mutta se selviää vain kokeilemalla. Idea ja toteutus ovat ainakin siinä määrin kiehtovia, että peli on varmasti helppo saada testattua. Peilit ovat varsin kiehtova viritys ja pelin toteutus on ehdottoman hieno.
Faktat Alfredista
Suunnittelija: Inka Brand, Markus Brand
Julkaisija: Competo (2010), Kosmos (2009)
Mutkikkuus: Säännöt ovat melko helpot, pelaamisessa on sitten omat haasteensa. Ei mikään helppo peli, varsinkaan lastenpeliksi, joten alkuun ainakin kannattaa pelata aikuisten kanssa.
Onnen vaikutus: Lastenpeliksi tässä on vähänlaisesti tuuria, mutta jos saa alussa etsittäväksi esineen, jonka paikan tietää, voi saada johtoaseman, josta muut eivät pääse helposti ohi.
Vuorovaikutus: Jokainen kokeilee vuorollaan, mutta toisten vuoroja on muistipelin vuoksi seurattava ja veikkaaminen pitää pelaajat mukana toistenkin vuoroilla.
Teema: Pikkuvampyyrin tavarapulmat on sopivan hauska teema pelille ja Michael Menzelin kuvitus toimii, vaikkei peli miehen parhaita töitä ole.
Uudelleenpelattavuus: Eiköhän tätä aikansa jaksa pelata, mutta en usko, että pelistä on todelliseksi klassikoksi.
Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa.
Pelaajamäärä: 2–4
Pituus: 30 min
2 vastausta aiheeseen “Alfred”
Eilen korkkasin laatikon myös, ja hauskan ja innostavan oloinen kokonaisuus. Kiva nähdä, että tämä taittamani pohjoismaa-versio tuli painosta ulos onnistuneesti – haasteellisen monilayerisen logouudistuksen lisäksi.
Ja voin sanoa, että peli on kolme vuotiaalle myös liian monimutkainen :)
Laatikon kyljessä tosin lukee 6+ ikäsuositukseksi, ei 8. Tuo taitaa olla se ”vaativien lastenpelien” ikäluokka.
Itse pidin tätä Menzelin kädenjälkeä freesinä erilaisuutensa vuoksi – ei sitä samaa tyyliä kuin useimmissa kuvittamissaan peleissä.
Kas, ei ollut laatikkoa käsillä, niin tuo 8+ tuli Geekistä. On se minusta ehkä oikeampi kuitenkin, ainakin jos ajattelisi, että lapset pelaavat itse. Joka tapauksessa ei mikään ihan helppo juttu.
Just eilen Nooa tätä halusi pelata, eli ”hampuuripeli” kuuluu kyllä suosikkeihin, mutta ei siinä vielä mistään oikeasta pelaamisesta ole kyse. Jännittävä ja kiinnostava peli kyllä todistettavasti on.