A la carte

Veteraanisuunnittelija Karl-Heinz Schmiel muistetaan aina Die Macherista. Miehen ludografiaan mahtuu toki muutakin, kuten tämä erikoinen peli. A la carte ilmestyi omakustanteena jo 1989, mutta vuonna 2009 ilmestyneen uuden laitoksen myötä peli nousi uudestaan pinnalle.

Tämä laitos ilmestyy myös suomeksi, mikä viimeistään varmistaa suomalaisten pelaajien mielenkiinnon. Mielenkiintoa A la carte varmasti herättää jo komponenteillaan: missä muussa pelissä tulee jokaiselle pelaajalle oma liesi ja pannu?

Kokkisotaa

A la carte on ruoanlaittopeli, jossa pelaajat yrittävät saada mahdollisimman taidokkaita annoksia valmistettua. Jokainen pelaaja valitsee itselleen yhden humoristisista annoksista ja yrittää valmistaa sen reseptin mukaisesti. Onnistumisesta palkitaan voittopisteillä, täydellisestä onnistumisesta saa tähden.

Onnistuminen edellyttää oikeita mausteita ja sopivaa lämpötilaa. Jos mausteita tulee liikaa tai liesi pääsee liian kuumaksi, annos on pilalla ja joutuu roskikseen. Sitten vain uutta annosta kehiin ja yrittämään uudestaan!

Vuoron aikana on aina kolme toimintoa. Ne voi käyttää maustamiseen tai lämmittämiseen. Maustaminen tapahtuu ottamalla maustepurkki ja kallistamalla se yhdellä liikkeellä pannun päälle ja takaisin, jolloin purkista putoaa vaihteleva määrä maustehippusia — jos mitään. Purkeissa on mausteiden lisäksi suolaa, jota ei täydellisessä annoksessa saa olla yhtään ja joka sekin liiallisena pilaa annoksen.

Lämmittäminen tapahtuu noppaa heittämällä. Tuloksena on yhdestä kolmeen askelta lisää lämpöä, asteikolla nollasta seitsemään. Mitään kovin tarkkaa puuhaa liesien lämmittäminen ei ole. Nopanheitto voi myös aiheuttaa lämmönlisäystä jokaisen pelaajan lieteen, mikä on erityisen ikävää niille, jotka ovat juuri saaneet sopivan lämmön annoksensa alle.

Välillä voi pitää kahvitaukoja, jotka antavat erilaisia pieniä etuja. Kahvitauot tuovat myös vuorovaikutusta: tarjolla on mahdollisuus maustaa naapurin soppaa tai vaihtaa liesiä vastapelaajan kanssa.

Erikoisannoksena voi valmistaa letun, jonka tekeminen edellyttää täydellistä heittoa: lettu on nakattava pannulta ilmaan niin, että se kääntyy ympäri ja laskeutuu siististi takaisin pannuun.

Maukasta soppaa

A la carte näyttää todella upealta. Pahviset liedet, metallipannut, pienet maustesirottimet… Peli on todella ainutlaatuinen ja kerää varmasti katseita. Pelaajien houkutteleminen kokeilemaan peliä on todella helppoa.

Toinen pelikerta voikin sitten vaatia vähän enemmän houkuttelua. A la carte on melkeinpä enemmän puuhastelua kuin peliä, ainakaan strategisia ulottuvuuksia pelistä saa hakea. Kokkaaminenkin on loppuviimeksi vähän tylsää, kun tarjolla on vain mausteiden sirottelua ja nopanheittoa — peli on saman toistamista alusta loppuun.

Toisaalta — A la cartella houkuttelee pelaamaan monia, jotka eivät vakavampiin peleihin koskisi. Peli on epäilemättä helposti hitti sopivien pelaajien keskuudessa. Kokkausaihe on helposti lähestyttävä, upeat komponentit houkuttelevat kokeilemaan ja pelissä on sopivasti maustetta, että se jaksaa kiinnostaa.

Mikään varsinainen seurapeli A la carte ei kuitenkaan ole, mukaan mahtuu vain neljä pelaajaa, eikä pelissä ole sellaista seurallista ulottuvuutta jota seurapeleiltä odottaisi. Perhepelinä tai satunnaisesti pelailevien aikuisten ajanvietteenä se on luultavasti parhaimmillaan, vaikeusasteeltaan peli sopii myös lapsille. Strategiapelien ystävien kannattaa kokeilla, jos kohdalle osuu, mutta useimmille riittänee kertapeli. Sen sijaan outojen pelien ystävien ja omalaatuista kevyttä hömppää arvostavien kannattaa tutustua A la carteen tarkemmin.

Faktat A la cartesta

Pituus: 30 minuuttia.