A Dog’s Life

Julkaisija toimitti ennen pelin Kickstarter-kampanjaa arvostelukappaleen, joka vaikutti jo aivan tuotantovalmiilta. Arvostelua lukiessa kannattaa kuitenkin huomata, että arvostelua ei ole tehty pelin lopullisen julkaistun laitoksen perusteella.

Christophe Boelingerin suunnittelema A Dog’s Life on alun perin jo vuodelta 2001. Nyt vuonna 2017 julkaistava versio on saanut reippaan kasvojenkohotuksen ja pelattavuutta on hiottu jonkin verran peliajan lyhentämiseksi. Peli kestää 4–5 pelaajalla noin tunnin ja on suunnattu noin 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Kuten pelin nimestä voi päätellä, pelaajat ovat koiria. Tarkoituksena on kerätä nopeimmin kolme luuta ja haudata ne turvaan omaan pesäpaikkaan. Luiden saamiseksi koirat kulkevat pitkin kaupunkia nuohoten roskatynnyreitä, kerjäten ravintoloissa ja toimittaen sanomalehtiä paikasta toiseen. Jännitystä tuovat virkaintoinen rankkuri autoineen, kimppuun käyvät toiset pelaajat sekä taktisesti merkittävä lyhtypylväisiin pissailu.

Päivitys 29.11.2019: Pari vuotta myöhemmin näyttää siltä, että pelin Kickstarter-kampanja oli jokseenkin täydellinen katastrofi, eikä peli koskaan valmistunut.

Ei koiraa karvoihin…

Pelin ulkoinen habitus yllätti positiivisesti. Peli tulee täysikokoisessa laatikossa, joka näyttää varsin tyylikkäältä metallinkiiltokirjaimineen. Kaupunkia kuvaava pelilauta on oikein kaunis ja yksityiskohtainen. Pelkästään sen tutkailuun käyttää mielellään pidemmän tovin. Kuusi maalattua muovihauvelia ovat nekin näppärän näköisiä ja muutenkin komponentit ovat korkeatasoisia. Rankkurin auto tosin näyttää erehdyttävästi ambulanssilta.

Ohjekirja on selkeä ja hyvin taitettu. Kertalukemisen jälkeen siihen ei juuri tarvitse pelin aikana palata.

Kukin pelaaja saa oman pahvisen hahmolomakkeensa sekä koirakohtaisen korttipakan. Kullakin koiralla on kaksi paikkaa suussaan luille tai sanomalehdille. Rakkoon mahtuu kaksi pissilaattaa ja lisäksi monitoroidaan nälkäisyysastetta.

Kaikki koirat ovat vähän erilaisia ominaisuuksiltaan. Saksanpaimenkoira Max on hyvä tappeluissa ja rankkurikin voi kollegiaalisesti antaa Maxille armon käydä oikeudesta. Puudeli-Bella on puunattu ja osaa kaikki temput, joten sille annetaan ravintoloista parhaat ylijäämäpalat. Kettuterrieri Charliella on tarkin nokka, ja se tekee parhaat roskislöydöt.

Labbis-Buddy on erikoistunut sanomalehtien toimittamiseen ja on muutenkin jokapaikanhöylä. Daisy-whippetillä on enemmän toimintopisteitä kuin muilla, sillä se on huisin nopea. Tappeluissa se sitten on alakynnessä. Romeo-bokseri on hyvä roskisten tutkija ja pelottavan kova tappelija. Romeo ei vastavuoroisesti ole lainkaan ravintoloitsijoiden suosiossa ja se on myös rankkurin silmätikku.

Askel ylöspäin roll & movesta

Pelilauta ja mukana tuleva noppa toivat ensin mieleen heitä-ja-liiku -pelin, mutta onneksi näin ei ole. Kullakin koiralla on rodusta riippuen 7–9 toimintopistettä. Yhden ruudun liikkuminen maksaa yhden pisteen, mikä tahansa ruudussa suoritettava lisätoiminto maksaa sekin yhden pisteen. Nämä toiminnot liittyvät lähinnä luiden etsimiseen. Kun käyttää toimintopisteen ja tutkii roskiksen, kerjää tai toimittaa lehden perille, saa kääntää pakkansa päällimmäisen kortin. Sieltä haetaan toimintoa vastaava kohta ja pikkukuva kertoo tuliko palkinnoksi luu, ruokaa vai ei mitään. Kortteja käytetään myös taistelujen ratkaisussa ja rankkurilta pakenemiseen.

Koira voi myös juoda suihkulähteestä, jolloin sen rakko täyttyy. Rakon voi tyhjentää lyhtypylvääseen, jolloin toisten koirien on ruudulle tullessaan pysähdyttävä nuuskimaan merkkausta loppuvuorokseen. Tämä on yksi pelin taktisimmista asioista. Tarkalla pissaamisella voi ajaa kilpakumppanin esimerkiksi rankkurin hoteisiin, suojata omaa luunpalautustaan tai hidastaa johdossa olevan pelaajan voittokulkua.

Mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta

Kun toimintopisteet on käytetty, heittää pelaaja oman vuoronsa lopuksi noppaa ja liikuttaa rankkurin autoa heiton verran haluamaansa suuntaan (pakki tosin puuttuu).

Jos rankkurin pirssi pysähtyy samaan ruutuun koiran kanssa, jää tämä automaattisesti kiinni. Viereiseen ruutuun pysähtyvä auto on sekin riski ja kortin nosto kertoo, pääseekö koira karkuun vai ei. Myös liian suureksi käynyt nälkä voi viedä koiran rankkurin täysihoitoon.

Koiratarhalta voi yrittää vuoronsa alussa karkuun korttia nostamalla. Jos ei pääse livohkaan, menee vuoro hukkaan ja ainoaksi toiminnoksi jää rankkurin auton liikuttaminen. Tässä mekaniikassa olisi parantamisen varaa.

Viisinpelissä meillä kävi niin, että yksi pelaajista istui käytännössä miltei koko tunnin pelin kaltereiden takana kun huono tuuri ja kanssapelaajien ilkeilyt osuivat ikävästi kohdalle. Rankkurin auto liikkuu pelaajamäärän kasvaessa aina vain pidempiä matkoja ennen kuin saa uuden oman vuoronsa, joten sen välttely on hankalaa. 4–5 pelaajan pelissä yhdestä kolmeen koiraa on käytännössä jatkuvasti lusimassa kakkuaan. Huonolla tuurilla vangittu pelaaja on yhtä soittoa kolme vuoroa peräkkäin pois pelistä. Tämä on huonoa ja vanhanaikaista pelisuunnittelua.

Kaksinpelissä taas interaktiota ei esiinny juuri lainkaan, sillä kaupunki on sen verran suuri, että jos kumpikaan ei ehdoin tahdoin ole halukas tappelemaan, ei toista koiraa tarvitse juuri nähdä. Silloin peli on tuurilottoa siitä, kumpi ehtii löytämään ensin tarvittavat luut. Peli saattaisi olla kolmella parhaimmillaan, silloin rankkurin merkitys ei ole liian suuri.

Itse ilkimys

A Dog’s Life sisältää runsaasti pelaajien välistä konfliktia. Jos rankkuri ei nappaa kiinni, niin todennäköisesti luu suussaan kulkeva koira saa kaikki lähistön rakit kimppuunsa. Aikuisten kesken pelatessa meillä homma otettiin huumorilla, mutta lasten kanssa pelatessa miltei teki pahaa katsoa kun isoveli hyökkäsi laudalla kuopuksen kimppuun. Peliä kannattaa siis pelata sellaisten lasten kanssa, jotka jo osaavat käsitellä ja sietää pettymyksiä.

Joillekin tämäntapainen take that -pelaaminen varmasti sopii mainiosti. Meillä ollaan totuttu pelaamaan pelejä, joissa on enemmän oman jutun rakentamista ja vähemmän hyökkäilyä. Pelejä harrastamattomien lapsiperheiden parista voi löytyä tälle sopiva kohderyhmä. Ihan porttipeliksi A Dog’s Lifeä ei vielä voi kutsua, mutta siinä on selvästi enemmän peli kuin Kimblessä ja Afrikan tähdessä.

Näin peliharrastajan näkökulmasta A Dog’s Life yltää hädin tuskin keskinkertaisuuteen. Jos peliä taas katsoo satunnaispelaajan näkökulmasta asiat näyttävät valoisammilta. Upea ulkoasu, helpot säännöt, jo vähän edistyneempää suunnittelua edustavat toimintopisteet ja eri vahvuuksilla varustetut koirat ovat hyviä asioita. Kortinnostomekaniikkakin tuo mukavasti jännitystä vuoroihin.

Mainitsemistani vioista huolimatta, peli saattaa innostaa sitä pelanneita aloittelijoita kokeilemaan lautapelejä laajemminkin. Pelatessa tuli itsellekin mieleen, että A Dog’s Lifen mekaniikoilla saisi aika helposti päivitettyä Afrikan tähden selvästi modernimmaksi.

Pelin kohderyhmä on melko rajallinen. Koirista pitäville kovanahkaisille ja kilpailuhenkisille alakoululaisille tämä voi tarjota hauskan kokemuksen. En usko että peliharrastajat tai halinallet saavat tästä juurikaan ilonkiljahduksia irti. Jos se olisi selvästi nykyistä lyhyempi kestoltaan, peli voisi aiheensa ja ulkoisten ansioidensa vuoksi löytää paikkansa hyllystämme. Nyt se on matkalla poistopinoon.

“Ei lapseni, A Dog’s Life ei enää asuu meillä. Isi vei sen maatilalle, jossa sen on parempi olla.”

Faktat A Dog’s Lifestä

Suunnittelija: Christophe Boelinger

Julkaisijat: Beton Games (2016)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat varsin yksinkertaiset, mutta toimintopisteistä kannattaa pitää lukua tukkimiehen kirjanpidolla. Ohjekirja on mainio ja pelin oppii hetkessä.

Onnen vaikutus: Onnella on suuri vaikutus, mutta oman koiransa vahvuuksia pelaamalla saa todennäköisyyksiä puolelleen.

Vuorovaikutus: Pelissä on kohtuullisesti pelaajien välistä kiusantekoa ja taistelua. Mitä suurempi pelaajamäärä, sitä enemmän peliin tulee konfliktia.

Teema: Pelin teema toimii ihan mainiosti, koirat tekevät koiramaisia juttuja ja koirat tuntuvat keskenään erilaisilta.

Uudelleenpelattavuus: Eri koirat suosivat eri taktiikoita, mikä lisää uudelleenpeluuarvoa.

Kieliriippuvuus: Korteissa on muutamia sanoja, mutta ne pelataan avoimesti, jolloin kieli- tai lukutaidoton saa apua.

Pelaajamäärä: 2–6. Konfliktin osuus kasvaa pelaajamäärän myötä.

Pituus: Tavallisesti 45–60 minuuttia. Kaksinpeli voi olla ohi jo parissakymmenessä minuutissa.