1960: The Making of the President

Historialliset vaalit Kennedy voitti, kuten hyvin tiedetään, mutta tässä pelissä voi käydä myös toisin, eikä Nixonin pelaaja ole tuomittu häviämään – Kennedylläkin oli heikkoutensa, eikä Kennedyn voitto ollut aikoinaan aivan läpihuutojuttu.

Tässä oli aikaisemmin Mikko Saaren kirjoittama arvostelu vuodelta 2009, mutta juttu korvattiin Heikki Laakkosen kirjoittamalla laajemmalla jutulla elokuussa 2020.

Korttivetoista politikointia

1960: The Making of the President perustuu samaan korttivetoiseen pelimekaniikkaan kuin pelin toisen suunnittelijan Jason Matthewsin aikaisempi Twilight Struggle. Pelaajat käyttävät kortteja joko vaaleihin liittyvinä tapahtumina kortin kertomalla tavalla tai kampanjapisteinä, joita käyttämällä pelaaja päättää kokonaan vaalityön tekemisen tavasta. 

Tavoitteena on voittaa osavaltioita. Vaalipäivänä katsotaan, kummalla ehdokkaista on enemmän kannatusta kussakin osavaltiossa. Osavaltion vie ehdokas, jonka kuutioita siellä on pelin lopussa. Tietyn alueen kaikki tyhjät osavaltiot voi napata itselleen hankkimalla sopivat suosittelijat. Jos kumpikaan ei tee mitään, jokainen osavaltio lankeaa automaattisesti toiselle ehdokkaista. 

Vaalitaisto keskittyy luonnollisesti kaikista mehukkaimpiin osavaltioihin. Kuka välittää parin valitsijamiesäänen pikkuosavaltiosta, kun tarjolla on itärannikon ja Kalifornian jättipotit? Toisaalta keskikokoisissa osavaltioissa on potentiaalia ja muutamasta tällaisesta osavaltiosta voi saada saman verran valitsijamiehiä kuin yhdestä isommasta, mutta vähemmällä vaivalla. 

Korttien tapahtumat tuovat mukaan vaalikampanjoiden avainkohdat ja -tekijät, kuten Nixonin tulehtuneen polven ja huolittelemattoman ilmeen ensimmäisessä vaaliväittelyssä sekä etelän sitoutumattomat demokraatit. Esikuviensa virheistä oppineina pelaajat voivat käyttää näitä hyödykseen tai yrittää vältellä. 

Vaalityötä 

Peli jakautuu kahdeksaan kierrokseen, joista kuudes on vaaliväittely, ja vaalipäivään. Kullakin pelikierroksella tarkistetaan ensimmäiseksi aloite. Aloite menee ehdokkaalle, jonka kuutioita nostetaan poliittista pääomaa kuvaavasta pussista ensin kaksi. Aloitteen saanut pelaaja päättää tavallisilla pelikierroksilla, kumpi aloittaa toimintokierrokset. Vaaliväittelyssä aloitteen omaava voittaa tasatilanteet ja vaalipäivänä suorittaa vaalipäivään liittyvät tapahtumat ensin. 

Tavallisilla pelikierroksilla on viisi toimintoa. Toiminto on joko kortin peluu tapahtumana tai kampanjapisteinä. Kumpikin antaa kortin ilmoittaman määrän kuutioita, 0–2, myöhemmin pussiin lisättäväksi. Vaihtoehtoisesti voi käyttää aktiivisena olevan ehdokaskorttinsa ja saada viisi kampanjapistettä, mistä samalla seuraa, että kädestä jää yksi kortti pelaamatta. 

Tapahtumia pelatessa enemmistö suoritetaan heti, mutta muutamat tapahtumat jäävät vaaliväittelyyn tai vaalipäivään. Jos pelaa kortin kampanjapisteinä, voi vastaehdokas pisteiden käytön jälkeen toteuttaa kortin tapahtuman käyttämällä yhden momentum-merkeistään. Jos pelaaja ei millään muotoa halua sen tapahtuvan, voi hän kortinpeluun yhteydessä estää sen etukäteen käyttämällä kaksi momentum-merkkiään. 

Kampanjapisteet voi käyttää kampanjointiin, medianäkyvyyteen tai vaalien avainkysymyksiin (puolustus, talous, kansalaisoikeudet) keskittymiseen. Kampanjointiin yhdistyy kuutioiden lisääminen osavaltioihin ja niistä toiseen liikkuminen. Kuution lisääminen osavaltioon maksaa yhden kampanjapisteen. Pelissä Yhdysvallat on jaettu neljään alueeseen ja aluerajan ylittäminen maksaa yhden kampanjapisteen. Pelillisistä syistä täytyy vain hyväksyä, että esimerkiksi Teksasista pääsee ilmaiseksi kampanjoimaan itärannikolle Virginiaan, mutta viereiseen New Mexicoon ei. 

Medianäkyvyyden tavoittelussa kutakin käytettyä pistettä kohti tehdään kannatustarkistus eli kuution nosto pussista. Jokaista onnistumista eli oman värisen kuution nostamista kohden saa lisätä kuution minkä tahansa alueen mediaan. Jos pelaajalla on medianäkyvyyttä alueella, pelaajan ei tarvitse tehdä kannatustarkistuksia kannatuskuutioita sen osavaltioihin lisätessään. Tavallisesti kannatustarkistuksia tehtäisiin, kun kannatuskuutioita lisätään vastaehdokkaan hallitsemaan osavaltioon (eli jossa tällä on vähintään neljä kuutiota) tai jossa vastaehdokas parhaillaan kampanjoi. Medianäkyvyydellä voi myös päästä vaikuttamaan vaalien pääaiheitten suhteelliseen tärkeyteen. 

Vaalien avainkysymyksiin keskittyminen ja niiden hallitseminen pelikierroksen lopussa antaa ehdokkaalle momentum-merkkejä ja/tai suosittelijoita yleensä sattumanvaraisilla alueilla. Kullakin vuorolla ensimmäinen kuhunkin aiheeseen lisättävä kuutio maksaa yhden pisteen ja loput kaksi. 

Pelikierroksen lopussa korttien antamat lepokuutiot lisätään pussiin ja yksi tai kaksi korteista pistetään sivuun vaaliväittelyä tai vaalipäivää varten. Ennen vaaliaiheista mahdollisesti saatavia etuja myös puolet ehdokkaan momentum-merkeistä katoaa (pyöristettynä alaspäin). Lisäksi kustakin aiheesta poistetaan yksi kuutio. 

Vaaliväittely 

Vaaliväittelyssä väitellään kustakin kolmesta avainkysymyksestä. Ensimmäisen voittaja saa 2 kuutiota pelilaudalle lisättäväksi, toisen voittaja 3 ja viimeisen voittaja 4, ilman kannatustarkistuksia. Hyvin mennyt väittely on siis ehdottomasti avuksi vaalitaistossa.  

Vaaliväittelyssä kumpikin pelaajista valitsee yhden sivuunlaitetuista korteistaan ja ne paljastetaan yhtä aikaa. Korteissa katsotaan niiden aihetta, puoluetta ja numeroarvoa. Jos kortissa on molempien puolueiden symboli, saa pelaaja päättää, kummalle puolelle kortin aihetta se menee, muuten puoluesymboli määrää puolen. Aihe ratkaistaan, kun jommallakummalla pelaajista on kaksi korttia pelattu omalle puolelleen, tällöin enemmän pisteitä puolellaan omaava voittaa. Väittely päättyy kun molemmat ovat pelanneet korttinsa tai kun kaikki aiheet on ratkaistu. 

Vaalipäivä 

Vaalipäivänä medianäkyvyydestä, vaalien pääaiheista ja momentum-merkeistä saa kuutioita pussiin lisättäväksi. Aloitteen määrittämisen jälkeen käydään läpi vaalipäivää varten sivuun laitetut neljä korttia kummaltakin ehdokkaalta. 

Vaalipäivänä korteista katsotaan vain niiden osavaltiota. Kuhunkin osavaltioon tehdään kolme kannatustarkistusta. Jokainen onnistuminen lisää yhden kannatuksen pelaajalle kyseiseen osavaltioon. Viimeiseksi käydään läpi mahdolliset vaalipäivän tapahtumat. 

Pelin voittaa ehdokas, jonka voittamat osavaltiot antavat eniten valitsijamiesääniä. Perinteisesti voitto vaatii vähintään 269 ääntä. 

Äänten laskenta 

Kampanjointi on jännittävää tasapainoilua, kuinka paljon panostaa kuhunkin osavaltioon. Liian ohut panostus ja vastaehdokas voi kuoria paremmat osavaltiot päältä. Liiallinen panostus, niin vastaehdokkaan on helppo ottaa puolelleen joukko muita osavaltioita. Varmaa kuitenkin on, ettei yksi tai kaksi kuutiota takaa mitään, tapahtumissa on nimittäin melko paljon mahdollisuuksia lisätä yksi tai kaksi kuutioita osavaltioihin tietyin edellytyksin vaalipäivän osavaltioiden kannatustarkistuksia unohtamatta. 

Peli tarjoaa myös mielenkiintoisia tapoja reagoida toisen pelaajan toimiin. Jos toinen panostaa paljon suosittelijoihin, voi kampanjointi ja kannatuksen lisääminen osavaltioihin olla hyvä vastaveto. Jos toinen panostaa vain yhteen vaalien pääaiheeseen, voi median hallinnan avulla vähentää sen tärkeyttä ja vastapelaajan siitä saavia etuja. 

1960: The Making of the President on erinomainen peli, helposti toinen kahdesta parhaasta vaaliteemaisesta pelistä (sen toisen ollessa Die Macher). Pidän etenkin siitä, että peli ottaa huomioon kaikki Yhdysvaltain osavaltiot. Pelatessa on nautittavaa pohtia, mitä ja missä järjestyksessä kortit pelaa ja mitä jättää odottamaan väittelyä ja vaalipäivää. Korttien monikäyttöisyys tapahtumiin, väittelyyn ja vaalipäivään on piristävää. Myös momentumin kanssa joutuu puntaroimaan, mihin ja miten sitä käyttää. 

Jos korttivetoiset pelit ja historiallinen vaaliteema vetoavat, ei tämän pelin kanssa oikein voi mennä metsään. Lähin vastaehdokas lienee Campaign Manager 2008, joka keskittyy Barack Obaman ja John McCainin vuoden 2008 presidentinvaalitaistoon pakanrakennuksen ja kädenhallinnan avulla, mutta ilman samanlaista pelilaudalla olevaa aluehallintaa. Sekin on ihan hyvä peli, etenkin läheisempien ja tutumpien vaalien takia, mutta minulle se vanheni samoin tein kun 1960: The Making of the Presidentiä ensimmäistä kertaa pelasin. Kotimainenkin vaihtoehto on olemassa Politixin muodossa, mikä kuitenkin on kevyempi, humoristisempi ja pelillisesti ohuempi. 

Erot Z-Man Gamesin ja GMT Gamesin laitoksissa 

Alkuperäisen Z-Man Gamesin ja uudemman GMT Gamesin laitosten säännöissä on joitakin eroja. Alkuperäistä en ole pelannut, mutta GMT Gamesin ohjekirja mainitsee erot. Ne ovat helposti toteutettavissa myös vanhemmalla laitoksella.

Kortteja on ilmeisesti lisätty joitakin, mutta siitä säännöt eivät suoraan mainitse. Ulkoasu on myös uusittu, mutta on mielipidekysymys, kumpaa pitää parempana. 

Twilight Struggle ja 1960: The Making of the President

1960: The Making of the President on selvästi Twilight Strugglen jälkeläinen. 1960 on yksinkertaisempi ja helpompi ja pelin kesto on vakio. Myös satunnaisuutta on vähemmän, esimerkiksi kortit antavat 2–4 toimintopistettä 1–4:n sijaan, ja vähemmän pisteitä antavat kortit antavat kuutioita poliittisen pääoman pussiin lisättäväksi. Korttien tuntemisesta on etua, mutta se ei ole yhtä oleellista kuin Twilight Strugglessa. 

Korttien nostoon liittyvä satunnaisuuden merkitys onkin vähäisempi. Satunnaisuus on nopanheittojen sijaan pussista nostettavien kuutioiden avulla tehtävissä kannatustarkistuksissa. Niissäkään epäonnistuminen ei ole puhtaasti huono asia, sillä nostettu vastustajan kuutio poistuu pussista, mikä antaa etua myöhemmin.

Pelilautaa 1960 yksinkertaistaa siinä mielessä, että molempien pelaajien kuutioita ei voi koskaan olla samassa osavaltiossa, mediassa tai vaalin pääaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pelaajan kuutiot ensimmäiseksi poistavat vastaehdokkaan kuutioita yksinkertaisella 1:1-suhteella ja vasta sitten lisäävät omia. Sama poistomekaniikka pätee myös alueisiin liittyviin suosituksiin. 

Näistä kahdesta pidän kuitenkin syvällisempää ja viisi vuotta BGG:n parhaana pelinäkin pidettyä Twilight Strugglea parempana, mm. sen koko kylmän sodan kattavasta teemasta, pelikierroksen aloittavasta headline-vaiheesta, korttien lisäämisistä ja pakan uudelleensekoittamisista johtuen. Pakka voi mennä uusiksi myös 1960:ssa, mutta vain harvoin. Tästä syystä tapahtumien säästäminen ei ole erityisen hyödyllistä eikä vastapelaajaa hyödyttävien tapahtumien neutralointi ole yhtä tyydyttävää. Käteen ei myöskään jää yhtään korttia, joten kierrosten välille ei pysty mitään kortteihin perustuvaa strategiaa luomaan. 

Faktat 1960: The Making of the Presidentistä

Suunnittelija: Christian Leonhard, Jason Matthews

Julkaisija: Z-Man Games (2007), GMT Games (2017)

Mutkikkuus: Peli on säännöiltään melko yksinkertainen, mutta korttien tunteminen auttaa kovasti pärjäämisessä.

Onnen vaikutus: Melko matala. Toki kortit tuovat oman tuurinsa, mutta paljon on kyse myös omien korttien mukaan pelaamisesta.

Vuorovaikutus: Peli on tiukkaa ja jatkuvaa vuorovaikutusta alusta loppuun.

Teema: 1960 on erittäin vahvasti temaattinen peli, joten jos aihe ei kiinnosta, peli kannattaa jättää suosiolla väliin.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä, jos perusidea vain jaksaa viehättää. Eri osapuolet vaativat vähän erilaista peliä ja kortit osuvat kohdalle aina eri tavoin.

Kieliriippuvuus: Korteissa on paljon tekstiä, joten melko sujuvaa englannin taitoa vaaditaan.

Pelaajamäärä: 2.

Pituus: 90–120 min.

Arvostelun kansikuva: Chris Norwood / BGG. CC BY-NC.