1918: Veli veljeä vastaan

Vuoden 1918 tapahtumat ovat olleet tapetilla runsaasti, nyt kun tapahtumista on kulunut sata vuotta. Sisällissota on näkynyt myös peleissä. Antti Lehmusjärvi on kehitellyt omaa peliään jo pidempään: muistan nähneeni sitä prototyyppimuodossa vuosien varrella eri pelitapahtumissa.

Vuosi 2018 oli hyvä motivaatio saattaa projekti valmiiksi, joten Lehmusjärvi viimeisteli pelinsä ja saattoi sen Kickstarteriin LudiCreationsin tuella tammikuussa 2018. Rahoitus onnistui ja nyt syksyllä 2018 peli on päässyt pelaajien pöydille. Miltä sisällissota näyttää Antti Lehmusjärven linssin läpi katseltuna?

Korttivetoista sotaa Suomessa

1918: Veli veljeä vastaan on perinteinen korttivetoinen sotapeli. Mekaanisesti se ei erityisemmin uusia polkuja raivaa. Joukot ovat pahvilätkiä, joilla on kaksi ominaisuutta: taisteluvoima ja liikkumisnopeus. Lätkillä on kaksi puolta: toisella puolella on täysikuntoinen, toisella puolella vajaakuntoinen, joka taistelee heikommin ja liikkuu hitaammin.

Joukkoja ei ole kovin laajaa valikoimaa. Punaisilla on punakaartit ja muutama panssarijuna, valkoisilla suojeluskunnat, jääkärit ja saksalaiset. Suojeluskunnat ja punakaartit ovat yhtä heikkoja. Panssarijunat edustavat pelin vahvinta sotakalustoa, mutta jääkärit ja saksalaiset ovat lähes yhtä hyviä ja vähän runsaslukuisempia.

Pelaaminen perustuu korttimekanismiin, jossa sota on jaettu kuukausiin ja joka kuukausi nostetaan omasta pakasta kahdeksan kortin käsi, joka sitten pelataan yksi kerrallaan. Kortin voi käyttää kahdella tavalla: joko tapahtumana tai aktivointipisteinä. Tapahtumana kortti tekee mitä siinä sanotaan, aktivointipisteinä se antaa aktivoida joukkoja: yhdellä pisteellä saa aktivoitua kaikki yksiköt jostain kaupungista.

Pelaajilla on omat pakat, joihin lisätään joka kuukausi uusia kortteja. Tämä luo sodalle hieman kaarta: tietyt historialliset tapahtumat voivat tulla vasta myöhemmin sodan aikana, osan tapahtumista saa pelata vain tammi- tai helmikuussa ja niin edelleen. Mitään takeita ei ole, vaan pelaajan pakkaan sekoitetaan kaikki aikaisempien kuukausienkin kortit, lukuunottamatta sellaisia kortteja, jotka tapahtuma pelaamisen jälkeen poistetaan pelistä. Silloin voi käydä vaikka niin, että maaliskuussa kädessä on pelkästään tammi- ja helmikuun kortteja.

Voittoehdot punaisille kallellaan

Pelin alussa tilanne on historiallinen: punaiset hallitsevat Oulua, Tamperetta, Helsinkiä ja Viipuria ja valtaosaa Etelä-Suomesta. Valkoisilla on strategisista kaupungeista hallussaan vain Vaasa ja Suomi Tampereen pohjoispuolelta. Valkoisten tavoitteena on saada huhtikuuhun mennessä haltuunsa neljä viidestä strategisesta kaupungista, mutta jos sota venyy toukokuulle, voittaminen vaatii kaikki viisi kaupunkia. Punaiset voittavat, jos onnistuvat valtaamaan Vaasan tai jos toukokuun lopussa hallitsevat edes yhtä kaupunkia.

Voittoehdot ovat siis punaiselle suotuisat. Peli ei esitäkään osapuolia tasaväkisinä, vaan punaisille riittää voitoksi historiallista parempi suoritus. Pelin alussa punaisten asema on vahvempi ja ensimmäiset lisävahvistukset tuovat vielä runsaasti lisää punakaarteja laudalle ja panssarijunatkin ovat melkoinen etu aluksi.

Ajan myötä tilanne kuitenkin kääntyy toisin päin, kun jääkäreitä tulee peliin enemmän ja viimeistään siinä vaiheessa, kun saksalaiset tekevät maihinnousunsa. Silloin punaisille koittaa ankeat ajat. Tässä vaiheessa Oulu ja Vaasa ovat käytännössä aina valkoisten hallussa ja kolmikosta Viipuri, Tampere ja Helsinki pitäisi pitää kaksi – se ei ole aivan helppoa. Omissa peleissämme olemme kuitenkin nähneet sekä valkoisten että punaisten voittavan.

Yksinkertaiset säännöt

Pelaaminen on melko yksinkertaista. Säännöt eivät ole vaikeat oppia, vaikka sääntökirja onkin paikkapaikoin hitusen epämääräinen. Lisätarkkuus olisi joissain kohdin ollut avuksi. Joukkojen eteneminen on kuitenkin yksinkertaista ja pitkälti rataverkon sanelemaa. Toinen ratkaiseva tekijä on kolmen lätkän pinorajoitus, sen enempää joukkoja ei yhteen kaupunkiin kerralla mahdu.

Sotiessa tarkistetaan hyökkääjien yhteenlaskettu voima, katsotaan sitä vastaava sarake taulukosta ja nopanheitto kertoo, montako osumaa hyökkääjät tekevät. Jokaisella osumalla puolustaja joutuu poistamaan puolikkaan, eli pudottamaan täysivahvan yksikön puolikuntoiseksi tai poistamaan puolikkaan. Puolustaja tekee saman ja tulokset lasketaan yhtä aikaa.

Taulukot suosivat puolustajaa, hyökkääjä on ahtaalla. Hyvin puolustettu kaupunki on vaikea voitettava, mutta hyökkääjällä on etuna mahdollisuus hyökätä monesta suunnasta yhtä aikaa aktivoimalla joukkoja monesta kaupungista: Tampereen puolustus murenee helpommin, jos hyökkäys tulee yhtä aikaa Karkusta ja Orivedeltä. Puolustaja joutuu perääntymään, jos ottaa enemmän osumia kuin hyökkääjä ja jos näin käy, täysivahvuinen hyökkääjä voi valloittaa kaupungin.

Sisällissodan erityispiirteitä mallinnetaan muun muassa sillä, että hyökkäykset on syytä tehdä rataverkkoa pitkin. Jos mukana on maanteitä pitkin hyökkääviä joukkoja, hyökkääjä saa nopanheittoonsa miinuksia. Tämä kuvaa hajanaisten joukkojen johtamisen vaikeuksia ja koskee yhtä lailla punakaarteja ja suojeluskuntia. Jos hyökkäykseen osallistuu jääkäreitä tai saksalaisia, miinus poistetaan, koska jääkäreillä ja saksalaisilla oli paremmat johtajat.

Huollostakin on huolehdittava. Kuukauden lopussa täysivahvuiset yksiköt, joilla ei ole yhteyttä omaan strategiseen kaupunkiin, putoavat puolivahvuisiksi. Sopivassa rautatieliikenteen solmukohdassa (esimerkiksi Pieksämäellä ja Savonlinnassa) on mahdollista tehdä rumaa jälkeä katkaisemalla huoltoa, mutta kovin suurelta huolelta huolto ei pelissä tuntunut.

Maantiede rajoittaa

Tiettyä kaavamaisuutta pelissä on. Asetelma on aina sama ja Suomen maantiede rajoittaa paljon sitä, miten voi toimia. Rataverkkoa pitkin on mentävä: punaisten on aika turha lähteä riehumaan Länsi-Suomen maanteillä kohti Vaasaa, hyökkäys on syytä tehdä Haapamäen rataa pitkin. Valkoisten on syytä siivota punaiset Oulusta, Tampereen nurkilla taistellaan varmasti verisesti ja niin edelleen. En usko, että pelissä voi kovin radikaaleja irtiottoja näistä peruskuvioista nähdä.

Se on toisaalta ihan odotettavissa: kun peli kuvaa tämänlaajuista konfliktia, se ei ihan lähtökohtaisesti tarjota kovin laajaa maailmaa tutkittavaksi. Sama pätee kaikkiin muihinkin vastaavan mittakaavan sotapeleihin. Tarjolla on melko pieni ja rajallinen konflikti, jota voi tutkailla punaisten ja valkoisten näkökulmista. Erilaisia strategisia lähestymistapoja on jonkin verran ja jos mielenkiintoa konfliktia kohtaan on, niiden tutkailemisesta saa varmasti iloa. Jos intoa aihetta kohtaan on vähemmän, sota lienee nähty riittävästi vähän pienemmällä määrällä pelejä.

Jos rehellisesti omalta kohdaltani sanon, 1918: Veli veljeä vastaan ei saa omasta kokoelmastani pysyvää sijaa. Tutustuminen oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja kaikkea muuta kuin vastahakoinen. Palaisin mieluusti vielä sisällissodan taisteluiden pariin sopivan tilaisuuden tullen; voisi olla mielenkiintoista nähdä jonkun aivan toisen kenraalin tapa sotia.

1918: Veli veljeä vastaan on mielenkiintoinen sotapeli. Se kiinnostaa aiheensa puolesta monia suomalaisia ja on monin tavoin varsin helposti lähestyttävä: sääntökuorma on sotapeliksi hyvin yksinkertainen, toteutus on ystävällinen ja peli suomenkielinen kortteja myöten. Oppimiskynnys ei siis suomalaiselle pelaajalle juuri matalampi voisi olla. Jos haluat kokeilla, miltä perinteinen sotapelaaminen tuntuu, 1918: Veli veljeä vastaan on oivallinen valinta.

Suunnittelijan haastattelu

Lautakunta-podcast haastatteli Antti Lehmusjärveä.

Faktat 1918: Veli veljeä vastaan -pelistä

Suunnittelijat: Antti Lehmusjärvi

Julkaisija: Linden Lake Games (2018)

Mutkikkuus: Sotapeliksi 1918: Veli veljeä vastaan on yksinkertainen, eikä sotapelien suhteen aloitteleva, mutta muuten kokenut lautapelaaja joudu suuriin pulmiin pelin kanssa. Huolellista opettelua peli kuitenkin edellyttää.

Onnen vaikutus: Pelissä on tulossatunnaisuutta, eli taistelut ratkeavat nopanheitoilla. Taulukot on präntätty pelilautaan, joten hyökkäyksen mahdollisuudet ovat tarkasti selvillä etukäteen – mitään yllätyselementtejä pelissä ei ole. Nopanheitoilla on sitten raskas vaikutus: jos heittää jatkuvasti ykkösiä ratkaisevissa paikoissa, menestyminen on vaikeaa. Taitavampi strategi vie kyllä aina voiton, sen verran paljon merkitystä on sillä, miten joukkonsa asettelee ja miten toimii, mutta tasaisemmat pelit voivat hyvin ratketa huonoon tai hyvään noppatuuriin.

Vuorovaikutus: Peli on silkkaa sotaa, jossa jokainen valloitettu kaupunki on toiselta pelaajalta pois. Toisaalta pelin henki on alusta pitäen selvä, kukaan tuskin odottaa sotapeliltä muuta kuin taistelua ja valloitusta.

Teema: Suomen sisällissota on kiehtova aihe sotapelille ja sodan erityispiirteet välittyvät yksinkertaisista säännöistä huolimatta hyvin. Korteissa on paljon historiallista väriä ja yksityiskohtia ja korttien kuvituksena on autenttista arkistokuvamateriaalia.

Uudelleenpelattavuus: Pelin isoin kysymysmerkki. Korttien satunnaisuus varmistaa sen, että ihan samalla tavalla ei joka kerta voi pelata, mutta tietyt yleislinjat ovat tietysti joka kerta samat – samaa sotaa tässä joka kerta soditaan. On vähän odotuksista kiinni, miten uudelleenpeluuarvo toteutuu.

Kieliriippuvuus: Korteissa on paljon tekstiä. Pelin mukana tulee kortit suomeksi ja englanniksi.

Pelaajamäärä: 2.

Kesto: 120–180 minuuttia lupaa laatikko, mutta ripeät pelaajat käyvät koko sodan verrattain helposti alle 90 minuutissa.