Francis Tresham julkaisi vuonna 1974 uutta luoneen 1829-junapelin, jossa rakenneltiin rautateitä Iso-Britanniassa. Siitä sai alkunsa koko laajaksi kasvanut 18xx-pelien perhe. Tresham jatkoi sittemmin genren parissa muutaman pelin verran. Ensin ilmestyi Yhdysvaltoihin sijoittuva 1830: Railways and Robber Barons, jonka Avalon Hillin kehittäjät muokkasivat muotoon, jota Tresham itse oikein hyväksynyt. Intiaan sijoittuva 1853 oli Treshamin vastaisku, insinöörimäisempi peli, jota ei nykyään pidetä erityisen onnistuneena.
Vuonna 1994 ilmestyi 1825, joka on päivitetty, modulaarinen versio 1829:stä. Viimeisen kerran Tresham palasi aiheen pariin vuonna 2005, jolloin ilmestyi 1829 Mainline. Siinäkin rakennellaan rataa Britannian kartalla ja tavoitteena on yhdistää 1825:n yksittäisten yksiköiden nopeampi peliaika koko Britannian kattavan 1825:n tai 1829:n pitkiin junareitteihin.
Siinä sivussa Tresham tuli uudistaneeksi raskaalla kädellä 18xx-genren perussääntöjä, tavalla joka ei ole muita pelinkehittäjiä juuri houkutellut seuraamaan jalanjäljissä – paria poikkeusta lukuunottamatta.
Omituiset osakkeet
Peruspalikat 1829 Mainlinessä ovat tuttuja kaikille 18xx-peleihin tutustuneille. Alussa on tyhjä pelilauta, jossa on jonkun verran kaupunkeja, joiden välille rautateitä rakennella. On rautatieyhtiöitä, joiden osakkeita ostetaan. Eniten osakkeita omistava on yhtiön johtaja, joka päättää, minne rataa rakennetaan, millaiset junat hankitaan ja miten niillä ajetaan.
Iso kierrepallo heitetään kuitenkin heti pelin alussa. Osakkeet sekoitetaan pakaksi, josta jokaiselle pelaajalle jaetaan nippu osakkeita käteen. Näihin osakkeisiin tällä pelaajalla on yksinoikeus. Peli alkaakin sillä, että pelaajat ostavat alkurahoillaan näitä kädessään olevia osakkeita haluamansa määrän.
Firmat aloittavat toimintansa, kun 20% osuuden johtajan osake tai kolme 10% perusosaketta on ostettu. Osakkeiden nimellishinta menee firman kassaan rahoittamaan toimintaa ja rahaa tulee lisää sitä mukaa kun osakkeita myydään.
Osakekaupassa on muitakin erikoisuuksia. Tavallisesti 18xx-peleissä kaikki osakkeet ovat saatavilla ja firmoja voi perustaa niin halutessaan, mutta ei tässä. Ne osakkeet, joita pelaajille ei pelin alussa jaettu, pysyvät nostopakassa, mistä niitä nostellaan. Omilla osakevuoroillaan pelaajat voivat kurkkia, mitä nostopakasta löytyy ja jos sieltä löytyy jotain ostamisen arvoista, pakan kaivelua saa jatkaa niin kauan kunnes ei enää pysty tai halua ostaa, jolloin osake nakataan poistopakkaan – ja sieltäkin sen voi myöhemmin ostaa.
Käytännössä on siis sattumanvaraista, mitä osakkeita pelin aikana pääsee ostamaan. Tämä on todella radikaali satunnaiselementti genressä, jossa muuten esiintyy erittäin vähän pelin aikaista satunnaisuutta – sille ei useinkaan ole tarvetta, sillä 18xx-pelit ovat muutenkin hyvin kaoottisia ja hankalasti ennustettavia. Tämä satunnaisuus voi olla turhauttavaa: harmittaahan se, jos pelin parasta firmaa ei yksinkertaisesti ole tilaisuutta ostaa.
Pitkiä ratoja ja nopeita junia
Operatiivisella puolellakin on omat jipponsa. Tavallisesti 18xx-pelien rakenne perustuu vaiheisiin, jotka vaihtuvat junien kehityksen myötä. Ensin on keltainen vaihe, jossa rakennellaan vain yksinkertaista rataa, sitten siirrytään vihreään vaiheeseen, jossa radat vähän monimutkaistuvat ja sitä seuraavat vielä ruskea ja mahdollisesti harmaa vaihe, joissa kaupungeista tulee arvokkaampia ja radoista monimutkaisempia.
1829 Mainlinessa näitä vaiheita ei ole, vaan kaikki ratalaatat ovat käytettävissä heti pelin alusta alkaen. Firmat voivat vuorollaan rakentaa rataa tai päivittää olemassaolevaa rataa, ja kaikki päivitykset ovat saatavilla. Keltaisten ratojen rakentaminen on sekin poikkeuksellisen sujuvaa: kun tavallisesti keltaista rataa saa tehdä yhden tai kaksi laattaa vuorossa, 1829 Mainlinessa rataa saa jatkaa, kunnes vastaan tulee iso kaupunki tai tiukka mutka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Keski-Englannista pyyhkäisee Lontooseen hyvin nopeasti.
Pitkät yhteydet vaativat tietysti tehokkaita junia. Siinä 1829 Mainline tulee myös vastaan: alunkin vaatimaton kakkosen juna ajaa kahden ison aseman väliä ja siitä matkan varrelta rajattomasti pienempiä kyliä. Toisissa peleissä on tiukempiakin rajoituksia. Isoimmat junat ovat puolestaan vaatimattomasti nelosia, mutta ne voivat olla pikajunia, jotka voivat ohittaa reitin varrella olevia kaupunkeja. Niinpä 4E-junalla voikin ajaa Lontoosta Glasgow’hun ja 4+4E-junalla hujautetaan vielä paluumatka eli tienataan tuplatulot. Näiden pitkien reittien tavoittelu on 1829 Mainlinen ytimessä.
18xx-peleissä junat myös ruostuvat pelin edetessä, jolloin alun heikot junat on korvattava paremmilla, usein tuskallisen kalliilla junilla. Näin ei ole 1829 Mainlinessä, jossa kakkosen junat ajavat pelin loppuun asti. Junia voi myös myydä takaisin pankkiin ja pankkiin myydyt kakkosen junat ovat houkuttelevia ostoksia myöhemmin pelissä käynnistyville firmoille – etenkin kun riskiä ei ole, kun junan saa myydä takaisin täyteen hintaan!
Myös yhdelle tai kahdelle
Yksi 1829 Mainlinen vetovoimatekijöistä on mahdollisuus pelata yksin tai kahdestaan. Kelvollisia kaksinpelattavia 18xx-pelejä on sittemmin ilmestynyt jo useampia, mutta yksinpelattavat 18xx-pelit ovatkin sitten harvemmassa. Muutama niitäkin on tullut, mutta 1829 Mainline oli ensimmäinen. Yksin- ja kaksinpeli hyödyntävät järjestelyä, jossa osakkeita ladotaan pasianssimuodostelmaan. Siitä pelaajat näkevät, mitä on saatavilla, mutta jotta syvemmällä muodostelmassa oleviin osakkeisiin pääsee käsiksi, pitää alta ostaa muita osakkeita pois.
Yksinpelin tavoitteena on ajaa pankki tyhjäksi mahdollisimman nopeasti. En osaa sanoa tavoitteen mielekkyydestä – Tresham itsekin kuvaa peliä kepeäksi ajanvietteeksi. Satunnaisuus on joka tapauksessa yksinpelissä plussaa, koska samalla tavalla ei voi aina pelata.
Pelillä on jokunen miinuspuoli. Satunnaisuus menee vähän makuasioiden puolelle, mutta epäilemättä se on monille genren ystäville ylittämätön este pelistä nauttimiselle. Sen sijaan pelin ohjekirjan laatu ei ole makuasia: se on onneton. Francis Tresham saattoi olla pelisuunnittelijana nero, mutta sääntökirjojen laatijana hän ei loistanut. 1829 Mainlinen säännöissä on aukkoja ja joitain sääntöjä on jemmattu odottamattomiin paikkoihin. Meillä meni useampi pelikerta, ennen kuin saimme peliä pelattua oikein.
Komponenttien osalta 1829 Mainline on selvä edistysaskel 1825:stä: kortit ovat laadukkaampia ja ratalaatat ovat mukavan tukevaa materiaalia. Toisaalta asematokenit ovat edelleen surkeita muoviläpysköjä ja osakkeiden värisävyt eivät aina ole ihan kohdallaan. Kevyt kotitekoisuuden tuntu on siis säilynyt.
Isoin ongelma on kuitenkin saatavuus. Francis Tresham julkaisi tämänkin pelin itse, eikä peliä ole enää saatavilla missään. Tätä kirjoittaessani helposti saatavilla näyttäisi olevan yksi kappale, joka maksaa noin 500 dollaria. Tyyristä on, enkä suosittele kenellekään pelin ostamista tuohon hintaan. Jos pelin siis tahtoo omakseen, täytyy kytätä käytettyjen pelien markkinoita, mutta hiljaista voi olla.
1829 Mainlinen ideat ovat kuitenkin päässeet kierrätykseen. Jeff Edmunds kehitteli kymmenen vuotta sitten 18African, jossa samankaltaisilla mekanismeilla junaillaan Afrikan mantereella. Tätä peliä ei ole koskaan virallisesti julkaistu, mutta tiedostot ovat saatavilla tulostettavaksi. Vuonna 2023 ilmestyi 18 India, jossa 1829 Mainlinen ideoita on jalostettu todella herkulliseen muotoon. Suosittelenkin kääntymään tämän pelin pariin, mikäli satunnaiselementtejä sisältävä ja muutenkin vähän lempeämpi 18xx-peli kiinnostaa: 18 India on todella hyvä peli, joka kehittelee 1829 Mainlinen ideoita tuntuvasti.
Faktat 1829 Mainlinestä
Suunnittelija: Francis Tresham
Julkaisija: Hartland Trefoil (2005)
Mutkikkuus: Sääntökirjan heikkous vaikeuttaa peliä tuntuvasti. Jos joku osaa säännöt hyvin ja pystyy ne opettamaan, 1829 Mainline ei lopulta ole erityisen mutkikas peli. Täysin tyhjästä aloittaen pelin sisäistäminen vaatii kyllä paljon vaivannäköä.
Onnen vaikutus: Sattumalla on paljon merkitystä. Pelaajilla on paljon vaikutusvaltaa, mutta pelin voi voittaa saamalla todella hyvät osakkeet käteen ja toisaalta hävitä sillä, että jää paitsi parhaista osakkeista. Tämä karu totuus täytyy hyväksyä; jos se ei miellytä, muita 18xx-pelejä on onneksi kymmeniä.
Vuorovaikutus: Suoranaista kiusantekoa on melko vähän, mutta kyllä 1829 Mainlinessäkin voi muita pelaajia haitata strategisella radanrakennuksella ja erityisesti toisten reittejä tukkivien asemien sijoittelulla. Mitenkään erityisen ilkeä peli tämä ei ole. Toisten pelistä ei voi kuitenkaan olla välittämättä.
Teema: Rautateiden ystäville tämä on tietysti herkkua. Pitkien junareittien rakentaminen ja pikajunilla ajelu on yllättävän palkitsevaa; se antaa tuurielementtiäkin kummasti anteeksi.
Uudelleenpelattavuus: Sattumanvaraisuus tekee toisaalta sen, ettei yksikään 1829 Mainline -peli ole tismalleen samanlainen kuin edellinen. Mitään varmoja strategioita ei ole, eikä mikään tietty firma ole aina samassa asemassa.
Saavutettavuus: Isoin ongelma on, että itse peliä on hyvin vaikea saavuttaa. Komponenteissa on vähän hankaluuksia värien kanssa ja pelin mukana tulevat asemamerkit kannattaa joka tapauksessa uusia paremmiksi.
Pelaajamäärä: 1–7. Yksinpeliä en ole kokeillut; kaksistaan tämä toimii, mutta parempiakin on. En ole kokeillut useammalla kuin neljällä pelaajalla, mutta veikkaan, että seitsemällä pelaajalla satunnaisuuden määrä tuntuu jo raskaalta pelin kestoon nähden.
Pituus: Kolmesta tunnista eteenpäin. Kokemattomilla pelaajilla peli voi kestää hyvinkin kuusi-seitsemän tuntia, mutta kyllä tämän voi alle kolmen tunninkin pelata – siinä mitassa peli tuntuu hyvinkin vaivannäön arvoiselta.