Dominion – Valtakunta
Vuoden 2008 suurimpia hittipelejä peliharrastajien keskuudessa oli ehdottomasti Dominion. Pelille kasvatettiin etukäteishypeä lähes Agricolan tapaan,...
Nämä pelit ovat peliharrastajien suosikkeja ja tarjoavat enemmän haastetta. Joukossa on helpompia ja vaikeampia pelejä, mutta noin yleensä ottaen näitä pelejä suosittelemme peliharrastajille, joilla on kokemusta uusista lautapeleistä. Helpompaa pelattavaa löytyy esimerkiksi aikuisille sopivista peleistä. Toki näidenkin pelien valloittaminen onnistuu kokemattomiltakin, jos tarmoa ja yritystä riittää.
Vuoden 2008 suurimpia hittipelejä peliharrastajien keskuudessa oli ehdottomasti Dominion. Pelille kasvatettiin etukäteishypeä lähes Agricolan tapaan,...
Marsin maankaltaistaminen on kunnianhimoinen tavoite, jossa riittää tekemistä sukupolviksi. Terraforming Mars on vuoden 2016 Essenin messujen hittilautapeli aiheesta.
Huippusuosittu draftauspeli 7 Wonders on antiikin seitsemän ihmeen rakentamista ja oman korttivalikoiman rakentelua mahdollisimman tuottoisaksi. Peli toimii hienosti 3–7 pelaajalla, venymättä seitsemälläkään tuskallisen pitkäksi.
Agricola on huippusuosittu lautapeli, jossa kehitellään omaa maatilaa ankeissa olosuhteissa. Perhe on ruokittava ja saatava kasvamaan, jotta saadaan lisätyöläisiä hommiin. Kestosuosikiksi noussut peli on työläistenasettelupelien klassikko.
Legendaarinen Puerto Rico piti aikoinaan hallussaan BoardGameGeekin listauksen ykkössijaa, kunnes Agricola ohitti sen. Roolinvalintapeli on edelleen käypää tavaraa yli kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen.
Osta voimaloita huutokaupasta ja polttoainetta markkinoilta, rakenna sähköverkko ja tuota virtaa kaupunkeihin. Nojaatko hiilivoimaan, ydinvoimaan vai uusiutuviin energianlähteisiin? Power Grid on talouspelien parhaimmistoa.
Tarkkaile lintuja, kerää kortteja, poimi ruokaa, muni munia ja yritä kerätä enemmän pisteitä kuin vastapelaajasi. Wingspan on menestynyt lintulautapeli, joka on noussut BGG:n perhepelilistan ykköseksi – eikä suotta.
Scifi-peli Eclipse on ollut vuoden 2011 tapaus suomalaisessa lautapelimaailmassa. Touko Tahkokallion ja Sampo Sikiön peli on ollut esillä prototyyppi...
Catan (aiemmin Catanin uudisasukkaat) on monin tavoin keskeinen peli saksalaislautapelien uudelle tulemiselle. Vuonna 1995 ilmestynyt Spiel des Jahre...
Hyviä avaruusteemaisia pelejä saa hakea. Saksalaispeleissä scifi-teemat eivät vedä, joten scifi-juttujen tekeminen jää pääasiassa jenkkien vastuulle....
Gloomhaven on luolaholvauspelien tuoreinta sukupolvea, legacyelementtejä sisältävä kampanjapeli, josta riittää mielenkiintoista pelattavaa tuntikausiksi.
Eläintarhanhoito vaatii nykypäivänä paitsi maksavan yleisön huomioimista, myös tarkkaa luonnonsuojelullista silmää. Hittipeli Ark Novassa rakennetaan kilpaa houkuttelevia eläintarhoja.
Sivilisaatioiden rakentelua kivikaudelta nykyaikaan. Through the Ages nojaa vahvasti Sid Meierin klassiseen Civilization-tietokonepeliin, mutta abstrahoi ukkojen liikuttelun pelilaudalla kokonaan pois.
Neljä vaarallista kulkutautia uhkaa maailmaa. Ihmiskunnan pelastuminen on muutaman neuvokkaan tutkijan väsymättömän työn varassa. Kuulostaako tutulta...
Vuoden 2016 suosituimpiin Kickstarter-julkaisuihin kuuluu ehdottomasti Scythe, vaihtoehtoiselle 1920-luvulle sijoittuva peli, jossa mechit marssivat, kun Itä-Euroopan kansat ottavat toisistaan mittaa.
Elämäntapapeliksi soveltuva Tichu on kiinalaiseen perinteiseen korttipeliin perustuva suosittu ja haastava paripeli.
Pakanrakennusta ja työläistenasettelua yhdistävä Lost Ruins of Arnak on löytöretkeilyä ja seikkailua, kun pelaajat yrittävät rosvota aarteita Arnakin kadonneista raunioista.
Martin Wallacen Brass on saanut uuden juhlavan Kickstarter-laitoksen vuonna 2018 ja sen mukana tuli sisarpeli Brass: Birmingham. Onko kyseessä paras lautapeli koskaan?
H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologia on kauhun ystäville mieleen. Paitsi kiehtovaa kirjallisuutta, mytologiasta on syntynyt hyviä pelejä. Call of Cthul...
Yhteistyöpeli Spirit Islandissa pelaajat ovat paratiisisaaren henkiä, joiden tehtävänä on auttaa alkuasukkaita potkimaan uudisasukkaat kauas pois pelon ja väkivallan keinoin.
Toisen maailmansodan taisteluja kertaava Memoir '44 on Richard Borgin Commands & Colors -pelimoottorin varsinainen läpimurto. Ensimmäinen Command...
Baijerin kuningas Ludvig II tunnettiin hulluna, joka hassasi valtion rahat upeiden linnojen rakentamiseen. Pelaajat pääsevät hullun kuninkaan rakennusmestareiksi luomaan mielikuvituksellisia ja näyttäviä linnoja.
Kauniissa Everdellin laaksossa kuhisee, kun pienet metsän asukkaat työskentelevät rakentaakseen lisää asutuksia suuren Evertreen vehreitten lehvien suojaisaan varjoon. Rakennettavaa on paljon ja työtä on tehtävä.
Twilight Struggle on kylmää sotaa käsittelevä sotapeli, joka on toimivalla pelimekaniikallaan ja tuoreella aiheellaan voittanut useampia palkintoja v...
Mies Caylus'n takana, William Attia, on suunnittelijana ensikertalainen, mutta muuten Suomessa tuttu. Attia on vieraillut Diplomacyn SM-kisoissa jo k...
Feodaaliajan Japaniin sijoittuva Samurai kuvastaa suunnittelijansa Reiner Knizian näkemystä aasialaisesta kulttuurista. Suoran voimankäytön sijasta S...
Rohto, kallisarvoinen hallusigeeni ja eliksiiri, kasvaa ainoastaan karulla Arrakisin aavikkoplaneetalla. Olet yksi suursuvun jäsenistä, jonka tavoitteena on hallita kyseistä planeettaa sekä sen arvokkainta aarretta tässä alkuperäiseen scifi-klassikkoon perustuvassa pelissä.
Kaikkien keräilykorttipelien ykkönen on vuonna 1993 ilmestynyt Magic: The Gathering, joka aloitti koko genren ja on edelleen paras ja tärkein keräilykorttipeli.
Alea on pitkän linjan lautapelijulkaisija, joka on julkaissut niin klassikkopelejä kuin ailahtelevampiakin tuotoksia. Nyt suunta on ollut jälleen nou...
Amerikan 1800-luvun karjanajoista aiheensa poimiva Great Western Trail ampuu teeman suhteen huteja, mutta pelimekaniikaltaan on vuoden 2016 kohokohtia vaativalle europelien ystävälle.
Valtavassa laatikossa on paljon puuta ja pahvia – Odinille kelpaavat pidot, suorastaan! A Feast for Odin on massiivinen viikinkiaiheinen peli Uwe Rosenbergiltä.
Battlestar Galactica on Fantasy Flightin vahvasti temaattinen yhteistyöpeli perustuen saman nimiseen suosittuun scifisarjaan. Alkuperäinen Battle...
Todella hyvät peliharrastajapelit ovat melko harvinaisia tapauksia. Essenin messuilla sellaisia julkaistaan vuosittain yksi tai kaksi, huonona vuonna...
H.P. Lovecraftin novelleissaan kehittämä ja myöhemmin muiden kirjailijoiden laajentama Cthulhu-mytologia on yksi modernin kauhukirjallisuuden kulmaki...
Small World on aluehallintapeli, jossa pelaajat sotivat toisiaan vastaan vallatakseen ja puolustaakseen alueita jatkuvasti pienenevässä maailmassa. P...
Twilight Imperium on Fantasy Flightille tärkeä peli, sillä vuonna 1997 ilmestynyt pelin ensimmäinen laitos oli firman ensimmäinen julkaisu. Twilight ...
Oletko aina halunnut oman viinitilan Toscanassa? Viticulture-lautapelissä pelaajat viljelevät viiniä ja yrittävät menestyä viinitilallisina.
Miltä kuulostaisi palapelin, nopeuspelin ja korttivetoisen noppapelin yhdistelmä, jossa kaahataan kieli tiukasti poskessa ympäri kosmosta? Vlaada ...
Aluehallintapelien klassikko El Grande ilmestyi alunperin jo vuonna 1994, mutta on edelleen ajankohtainen.
Mesopotamiassa sivilisaatioiden kehdossa käydään ankaraa valtataistelua. Valtakunnat kasvavat, vahvistuvat ja lopulta kohtaavat toisensa – ja seuraukset voivat olla vakavia. Tigris & Euphrates on vahvojen konfliktien europeli.
Reiner Knizia on suunnitellut monia huutokauppapelejä. Modern Art, Medici ja Ra muodostavat hienon kolmikon, High Society taas edustaa hyvin pienempi...
Arvostettu pelisuunnittelija Vlaada Chvátil ei tälläkään kertaa osu harhaan. Mage Knightissä pelaajat ovat sankareita, jotka tutkivat ja valloittavat...
Pariisi 1300-luvulla – ruttoa vaivaa, Notre Dame kohoaa laudan keskelle ja ympärillä pelaajat kehittävät omia kaupunginosiaan. Korttien kierrättämiseen ja toimintojen toistojen myötä tapahtuvaan kehittymiseen perustuva pelimekaniikka tarjoaa haasteita.
Epäsymmetrinen Root on sotapeli metsän eläinten valtataisteluista: sissisotaa, seikkailuja ja menneiden dynastioiden vallankaipuuta satumetsässä.
Antiken suunnittelijan Mac Gerdtsin toisesta pelistä tulee ensimmäisenä mieleen Diplomacy, sillä näyttävä pelilauta kuvaa Euroopan karttaa ensim...
Arkham Horror, Mansions of Madness, Eldritch Horror, Elder Sign, Cthulhu Wars, Mountains of Madness... H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta on vuosien varrella tehty peli jos toinenkin. Vieläkö kosminen kauhu jaksaa kiinnostaa, vai oletko menettänyt järkesi Suurille Muinaisille jo liian monta kertaa?
George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarja on viime vuosien suursuosikkeja, mitä fantasiakirjallisuuteen tulee (päivitys 2/2020: ja niin, tehtii...
Go on saanut alkunsa Kiinassa noin 2500 vuotta sitten, vanhin kirjallinen viittaus peliin on 500-luvulta eaa. Noin vuoden 700 paikkeilla se levisi Ja...
Age of Steam on junapelien klassikko. Brutaali rahapeli tarjoaa taloudellisia haasteita ja kymmeniä lisäosia, joten voit junailla lähes missä tahansa.
Martin Wallace on arvostettu lautapelisuunnittelija ja Brass yksi Wallacen suosituimpia pelejä. Se vie pelaajat Lancashireen teollisen vallankumouksen alkuaikoihin.
Concordia sijoittuu monesta pelistä tuttuun Välimeren ympäristöön ja tarjoaa pakanrakennusta ja resurssinhallintaa. Peli on Mac Gerdtsin tuttua laatua, tällä kertaa tosin ilman rondelia.
Alean laatupelien sarjan maine lepää käytännössä pitkälti Puerto Ricon, Ran, Taj Mahalin ja Princes of Florencen harteilla. Princes of Florence on na...
Citadels on suunnittelijansa Bruno Faiduttin menestyksekkäimpiä pelejä. Pelaajat rakentavat fantasiakaupunkejaan vaihdellen roolejaan joka kierros. R...
War of the Ring kuuluu ehdottomasti parempien Taru sormusten herra -aiheisten pelien joukkoon. Tavoitteet ovat tutut. Hyvät voittavat, jos Frodo toimittaa sormuksen Tuomiovuoreen tai jos kaksi Sauronin linnoitusta kaatuu, Sauronille tavoitteena on Frodon korruptoiminen tai Keskimaan jyrääminen. Kummallakin pelaajalla on kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä Sauron voittaa lopulta taistelukentillä, mutta ennemmin tai myöhemmin Frodo ehtii Tuomiovuorelle.
Vertailua on vaikea välttää: Caverna: The Cave Farmers on päivitetty versio vanhasta suosikista Agricolasta, joka on edelleen yksi suosituimpia lautapelejä. Caverna onnistuu korjaamaan edeltäjänsä puutteita.
Tulevaisuus on ihana dystopia, jossa kansa lomailee rannoilla ja toisaalla sotakoneet taistelevat resursseista. It's a Wonderful World on korttidraftia ja koneistonrakennusta virtaviivaisen sujuvasti.
Dead of Winter on uuden Crossroads-pelisarjan avaus, joka asettaa pelaajat selviytymään zombeista ja ankarasta talvesta. Joukossa voi olla myös petturi. Dead of Winter on varma valinta The Walking Dead -sarjan ystäville ja muille zombiekauhun faneille.
Kun Terra Mystica ei riitä: huippupelin avaruusteemainen uusintaversio sukkuloi europelien syvässä päässä, mutta onko suunta kirkkaimpiin tähtiin vai mustan aukon uumeniin?
Forgotten Realmsin maailmaan sijoittuva Lords of Waterdeep on työläistenasettelupeli, joka sopii myös muillekin kuin D&D-faneille. Tiivis ja hiottu peli on tavallisesti ohi tunnissa. Omaperäisyydellä se ei juhli, mutta kokonaisuus on toimiva.
Star Wars: Imperial Assault ottaa Doomin ja Descentin tutun luolaholvauspelimekaniikan ja yhdistää sen Star Wars -maailmaan. Tuloksena on kallis peli, jossa on Star Wars -fanille sisältöä koko rahan edestä.
Nopeatempoista, filleriksi sopivaa pakanrakennusta vauhdikkaalla scifi-teemalla. Star Realms on helposti opettava ja nopeasti pelattava peli.
Onko sinusta pysäyttämään maailmaa uhkaava epidemia? Pandemic Legacy haastaa pelaajat kohtaamaan kehittyvän, muuttuvan tautituhon. Legacy-pelien tapaan Pandemic Legacy muuttuu pelikertojen aikana pysyvästi. Arvostelu ei sisällä juonipaljastuksia.
Marco Polo matkusti Kiinaan ja jäi historiankirjoihin. The Voyages of Marco Polo -pelissä pelaajat pääsevät reissuun suuren kauppamatkustajan jalanjäljissä. Mainetta ja kunniaa kerännyt peli on erinomainen esimerkki hyvin tehdystä raskaammasta europelistä.
Vuoden 2014 Kennerspiel des Jahres -voittaja Istanbul on näppärä kilpajuoksu basaarissa. Kuka saa ensin viisi rubiinia kärryynsä? Tehokkain basaarinkiertäjä vie voiton Rüdiger Dornin taitavasti suunnitellussa pelissä.
Mayat olivat vuoden 2012 kuuma peruna, jolloin heidän kalenteriaan sensaatiohakuisesti tulkinneet rummuttivat maailmanlopun puolesta. Mayoilla kalente...
Kaupunginrakentelupeli Suburbia on eräänlaista Sim Cityä lautapelimuodossa. Kuka rakentaa houkuttelevimman kaupunginosan?
San Juan on Puerto Ricon pääkaupunki ja Puerto Rico -lautapelin korttipeliversio. Pelin idea on sama ja toteutuskin Puerto Ricoa pelanneille tutunolo...
Vuoden 2013 odotetuimpiin peleihin kuuluva Nations jatkaa Lautapelit.fi:n laadukkaiden julkaisujen sarjaa. Hypetys pelin ympärillä sai odotukset nousemaan kattoon, mutta Nations kykenee vastaamaan niihin varsin hyvin.
Tom Lehmannin Res Arcana on kipakka koneistonrakennuspeli ja kilpajuoksu klassisen alkemian maailmassa. Muunna resursseja ja kerää pisteet kotiin.
Agricolan suurmenestyksen jälkeen Uwe Rosenberg ja Lookout Games -yhdistelmä oli luonnollisesti suuren kiinnostuksen kohteena. Rosenbergin seuraava peli Le Havre saikin runsaasti huomiota.
Vlaada Chvatilin Space Alert on hauska ja toiminnantäyteinen avaruusseikkailu, jossa pelaajien pitää selvitä cd-levyltä tulevasta tehtävästä yhtenä kappaleena.
Fantasy Flight Gamesin Taru sormusten herrasta -aiheinen Living Card Game tarjoaa vaikeita seikkailuja Keskimaassa yksin- tai kaksinpelinä.
Attikan idea on peräisin tietokoneella pelattavista reaaliaikastrategioista. WarCraftin kaltaisissa peleissä esiintyy rakennusketjujen idea: voidakse...
Luolaholvissa on runsaasti aarteita – ja vihainen lohikäärme. Jos rosvot hiipivät paikalle ihan hiljaa, ehkä lohikäärme ei kuule? Ollaan siis ihan hiljaa.... KLANK! Hups. Clank! on fantasia-aiheinen pakanrakennus- ja rosvoamispeli.
Suositun Race for the Galaxy -korttipelin noppaversio Roll for the Galaxy on tuttu, mutta mukavasti erilainen peli. Race for the Galaxyn perusideat säilyvät, mutta kortinpeluu on vaihtunut näppärästi nopanheittelyyn.
Fantasy Flight Games päivitti vuonna 2005 julkaistun Descent: Journeys in the Darkin uuteen asuun vuonna 2012. Pelimekaniikka perustuu vuonna 20...
Saksalainen suunnittelijapariskunta Inka ja Markus Brand nappasi vuonna 2012 tuplapotin, kun Village voitti sekä Kennerspiel des Jahresin että Deutsch...
Martin Wallacen junapelisarja jatkuu. Steam on erittäin läheistä sukua Age of Steamille, sen voi nähdä suorastaan Age of Steam -muunnelmana. Muu...
Reiner Knizian epävirallisen huutokauppatrilogian egyptiläinen osa on suosittu peli, joka on nähnyt monta julkaisua. Rio Grande Gamesin ja Alean laito...
Richard Garfield, Magic: The Gathering -korttipelillä maailmanmaineeseen noussut pelisuunnittelija, on tehnyt paljon muutakin kuin keräilykorttipelej...
Klassisten Star Wars -elokuvien tapahtumia lautapeliksi sovittava Star Wars: Rebellion on asymmetrinen strategiapeli kahdelle pelaajalle. Imperiumi yrittää murskata kapinaliiton, joka puolestaan yrittää horjuttaa Imperiumin valtaa.
Selviättekö hengissä autiolla saarella Robinson Crusoen tapaan? Robinson Crusoe: Adventure on the Cursed Island on vaativa peliharrastajan yhteistyöpeli, jossa hengissä selviäminen on kaikkea muuta kuin helppoa.
Neljäsataa vuotta Troyesin kaupungin historiaa noppapelinä. Troyes on lautapeli, jossa noppia pelaamalla aktivoidaan työvoimaa ja rakennetaan kaupunkia. Poikkeuksellinen pelituntuma tarjoaa omaperäisen pelikokemuksen.
Wallenstein on mitä saksalaisin peli. Teemana on 30-vuotinen sota, ja pelaajat taistelevat Saksan maakuntien hallinnasta. Myös pelimekaniikka on resu...
Days of Wonderin julkaisema Five Tribes on julkaisijan tyylille uskollisesti näyttävä, hyvin tehty peli, jossa ympätään mancala-pelin ideaa perinteiseen europeliin. Tuloksena on kiehtova, melko yksinkertainen mutta hyvin toimiva keskiraskas europeli.
"Hanabi" on japania ja tarkoittaa ilotulitusta. Hanabi puolestaan on vuoden 2013 erittäin yllättävä Spiel des Jahres -voittaja: se on korttipeli ja y...
Reiner Knizian The Confrontation on yksi pidetyimmistä Taru sormusten herrasta -aiheisista peleistä. Kaksi pelaajaa vastakkain asettava peli on sukua vanhalle klassikolle Strategolle. Peleille yhteistä ovat pelinappulat, joiden sisältö paljastuu vastapelaajalle vasta kahden nappulan kohdatessa taistelussa.
Sotapelien legendaarisimpiin klassikoihin kuuluu Advanced Squad Leader, joka kattaa suurimman osan toisen maailmansodan taisteluista huomattavan yksityiskohtaisella taktisella tasolla.
Viikinkiaiheinen työläistenasettelupeli Raiders of the North Sea rullaa mukavasti, kiitos näppärän yhden työläisen mekaniikan. Viikingeille on monenlaista tehtävää pelin aikana.
Shadows over Camelot on yhteistyöpeli, jossa pelaajat ovat kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita. Ritariseikkailut sopivat kieltämättä hyvin yht...
Fantasia- ja kauhuteemainen Chaos in the Old World on aluehallintaa ja taistelua Warhammerin maailmassa. Kaaosjumalat setvivät välejään ja maailma kärsii.
Vuonna 1959 ilmestynyt Diplomacy on neuvottelupelien klassikko, jossa 1900-luvun alun suurvallat mittelevät voimiaan diplomatian ja sodankäynnin kentillä.
Daimiot taistelevat vallasta feodaaliajan Japanissa. Kenestä tulee Shogun? Tämä sotapelin ja resurssinhallinnan sekoitus on tyylikäs valtataistelu.
Amun-Re on sekä mielenkiintoinen nippu hyviä pelimekaniikkoja että kiehtovan temaattinen peli Egyptin valtataistoista. Pelaajat rakentavat pyramideja...
Ghost Stories on kiinalaistyylinen kummitustarina, jossa pelaajien taolaismunkit torjuvat kiinalaisessa pikkukylässä ilkeän Wu-Fengin, Yhdeksän tuonelan ruhtinaan paluuta. Kummitukset riivaavat kylää ja mikäli ne onnistuvat saamaan tarpeeksi valtaa kylässä, ihmisten aika on ohi. Pelaajat taistelevat siis yhdessä peliä vastaan.
Lewis Pulsipherin klassikkopeli Britannia on sivistävä historiallinen peli, joka kuvaa vaatimattomasti tuhatta vuotta Britannian historiaa.
Rikkaiden ja mahtavien elämää pikaisena korttipelinä! Pelaajat huutavat kilpaa erilaisia statusesineitä. Kenellä on pelin lopussa parhaat hankinnat? Varo vain köyhtymistä, sillä vähävaraisin häviää pelin suoraan.
Väli-Amerikan arkeologisille kaivauksille sijoittuva Tikal voitti vuonna 1999 Spiel des Jahresin ja Deutscher Spiele Preisin. Pelissä yhdistyy mestar...
Kissasaari yhdistää kaksi suosittua mekaniikkaa eli korttien värväyksen ja polyominolaatoilla pulmailun. Yhdistelmä sopii hyvin harrastajille, mutta mukana olevien lisäsääntöjen avulla myös perheille.
Jamey Stegmaierin sivilisaatiopeli Tapestry on näyttävästi toteutettu optimointipeli, jossa pääsee nysväämään siirtojensa parissa ja hiomaan strategioita.
Kuten nimestä voi päätellä, Saint Petersburgin teemana on suomalaisille läheinen Pietari. Pelaajat ovat Pietari Suuren palveluksessa olevia rakennutt...
1800-luvun Afganistaniin ja The Great Game -nimellä kulkevaan Britannian ja Venäjän konfliktiin sijoittuva peli on poliittista juonittelua, salamurhia ja vakoilua. Pax Pamirissa pelaajien on hallittava salajuonet, sodankäynti ja valtapelit.
Kickstarter-menestys Anachrony on työläistenasettelua scifi-teemalla, aikamatkustuksella, eksopuvuilla ja monenlaisella muulla outoudella kuorrutettuna.
Netrunner-keräilykorttipeli sai uuden elämän Living Card Game -formaatissa vuonna 2012 nimellä Android: Netrunner. Arvostetusta keräilykorttipelistä tuli uudessa muodossa entistäkin suositumpi.
Entisajan Kiinassa eletään lohikäärmeen vuotta. Kaksi ensimmäistä kuukautta on rauhallista, mutta sitten alkaa tapahtua: mongolit hyökkäävät, kuivuus ...
Frosthaven on megasuosikki Gloomhavenin odotettu jatko-osa, joka toteuttaa samaa ideaa kymmeniä skenaarioita sisältävästä kampanjaseikkailusta, mutta hioo peliä entistä paremmaksi.
Hansakauppiaat kilpailevat vaikutusvallasta Hansaliitossa rakentamalla kauppareittejä, perustamalla kauppakonttoreita ja kehittämällä kykyjään.
Huutokauppapelien klassikko For Sale on nopea filleripeli, jossa ensin ostetaan taloja ja sitten myydään ne. Kenelle jää eniten rahaa käteen näiden kahden vaiheen jälkeen?
Kelttien valtataisteluja kuvaava Inis on tyylikäs ja mielenkiintoinen ukkoja laudalla -lautapeli, jossa taistellaan alueiden hallinnasta.
Gang of Four on kaupallistettu versio kiinalaisesta choh dai di -korttipelistä. Se on Tichun ja Great Dalmutin tapaan kiipeämispeli, jossa pelaajien ...
Beyond the Sun kääntää avaruudenvalloituksen kuviot päälaelleen: teknologiapuun kehittäminen nousee pääosaan ja planeettojen valloitus on sivuosassa.
Reiner Knizia on kertonut Aavikon karavaanien kiteyttävän hänen elämänfilosofiansa. Elämä on peli, jossa on paljon tehtävää ja vain vähän vuoroja. Elä...
Riot Gamesin isolla kohulla julkaisema ja League of Legendsin maailmaan sijoittuva yhteistyö- ja ohjelmointipeli Mechs vs Minions on vuoden 2016 parhaita pelejä.
Keyflower on Richard Breesen Key-pelisarjan seitsemäs osa ja kerrassaan erinomainen työläistenasettelu- ja huutokauppapeli, jossa rakennetaan kyliä laatoista. Pelissä on paljon pohdittavaa ja monia mielenkiintoisia pelimekaniikkoja. Se toimii myös hienosti eri pelaajamäärillä.
Elokuvien myötä Taru sormusten herrasta on ollut kovin suosittu aihe pelimarkkinoilla. Tämä peli ehti kuitenkin kauppoihin jo ennen elokuvia. Tyyli on...
Synkässä tulevaisuudessa ylikansoitus ja ilmastonmuutos on ajanut etsimään asuinsijaa merten alta. Pelaajat kilvoittelevat merenalaisten kaupunkien rakentajina siitä, kuka saa aikaan maineikkaimmat asuinsijat.
Teotihuacanin kaupunki kehittyy Daniele Tascinin suunnittelemassa lautapelissä, jossa pelaajat käyttävät noppiaan työläisinä. Pisteitä ja bonuksia kertyy joka puolelta.
Innovaatiot kehittyvät kivikaudelta informaatioteknologian aikaan. Pelaajat kilpailevat tieteen, teknologian ja yhteiskuntien kehityksestä. Kenen sivilisaatio muistetaan lopulta uljaimpana?
Caylus Magna Carta on suositun Caylus-lautapelin korttipeliversio. Yhdennäköisyys on huomattavaa, sillä Magna Carta ei juuri alkuperäisestä poikkea. T...
Kasvien välisiä symbiooseja ja synergioita mallintava Earth on koneistonrakennusta ja kilpajuoksua voittopistetavoitteisiin. Korttikoneistojen ystäville Earth on nappivalinta.
1920-luvun Alpit ja vesivoima - siinäpä aihe lautapelille! Kiehtova teema kätkee alleensa armottoman mutta upean europelin, jossa riittää mietittävää.
Fantasiaroolipelien hahmonluonti on Roll Player -pelin aiheena. Nopista kehitellään roolipelihahmoja, joista pyritään tekemään mahdollisimman päteviä.
Kertakäyttöistä viihdettävä tarjoava T.I.M.E Stories on Päiväni murmelina -henkinen aikamatkustusseikkailu, jossa pelaajien on ratkaistava mysteeri menneessä. Tehtävän suorittaminen voi vaatia useita yrityksiä saman skenaarion parissa. Kun tehtävä on ratkaistu, skenaario on nähty ja on aika siirtyä seuraavaan skenaarioon. T.I.M.E Stories on mielenkiintoinen yhteistyömysteeri, jonka kertakäyttöisyys jakaa mielipiteitä.
Onko sinusta Skyen kuninkaaksi? Isle of Skye: From Chieftain to King on mainio hinnoittelu- ja laattojenasettelupeli, jossa kerätään pisteitä monin tavoin. Skottiteema on mukavaa vaihtelua, vaikka pinnallinen onkin.
Saksan liittovaltiovaalit ovat edessä. Miten käy puolueesi seitsemän eri liittovaltion vaaleissa? Irtoaako paikkoja? Osuvatko puolueen kannat yksiin äänestäjien kanssa?
Vuonna 2019 julkaistu Marvel Champions: The Card Game on Fantasy Flight Gamesin elävien korttipelien uusin tulokas, joka on yhteistyöpeli 1–4 pelaajalle. Pelaajien ohjaamat sankarit keskittyvät laittamaan stoppia konnien juonille rähisten, samalla turvaten sivullisia konnien ja niiden kätyrien muodostamista uhista.
Seikkailuja Keskimaassa tarjoava Journeys in Middle-earth on Fantasy Flightin iso laatikko, joka vie Mansions of Madnessin appivetoisen pelimekaniikan Tolkienin maailmoihin ja kampanjapelin muotoon.
Uwe Rosenbergin Glass Road kertoo lasin- ja tiilenvalmistuksessa Baijerissa. Tyylikäs, toimiva peli on Rosenbergin peliksi nopea. Nelinpelinkin voi pelata vain tunnissa. Nokkela pelimekaniikka ja siivo toteutus toimivat erinomaisesti.
Blood Bowl -fantasiajalkapallosta tehty korttipeliversio nostaa katseen yksittäisistä matseista vähän pidemmälle aikajänteelle ja suoraviivaistaa peliä tuntuvasti.
1856 on arvostetuimpia ja kuuluisimpia 18xx-pelejä. Osaltaan tämä kyllä johtuu siitä, että tämä ja 1870 ovat Mayfairin julkaisemia ja ison painoksen ...
Tiivis filleri Fairy Tale on draftauspeli, jonka korttien kiemuraiset vuorovaikutussuhteet tekevät aloittamisesta haastavaa, mutta tarjoavat kokeneillekin pelaajille paljon pureskeltavaa.
Kivikautiset heimot taistelevat vaarallisia eläimiä, vaikeita olosuhteita sekä yön mukana tuomia vaaroja vastaan. Ruokaa metsästetään, vaatteita ja suojia rakennetaan ja heimoon hankitaan lisää jäseniä. Tärkeintä on kuitenkin aina varautua yön pimeyteen!
Yksi pakanrakennuspelien alalajeista on pussinrakennuspelit, bag-building games, joissa korttipakan sijasta toimintoja tehdään pussiin kerättävillä laatoilla. Tässä genressä Reiner Stockhausenin Orléans on merkittävimpiä teoksia. Stockhausen on myös julkaissut pelin itse oman dlp games -firmansa kautta.
Decrypto on peliharrastajien partypeli, jossa tavoitteena on välittää tietoa omalle joukkueelle salaisin koodein ilman, että vastapuoli saa koodit purettua. Tehtävä vaikeutuu pelin edetessä ja muodostaa usein melkoisen trillerin.
Summoner Wars on nopeatempoista taistelua Itharian sodanrepimällä planeetalla. Pelaajat ovat loitsijoita, jotka taikovat itselleen laumoittain sotureita. Runsaasti laajennettava peli tarjoaa paljon eri fantasiarotuja tuotavaksi sotakentälle.
Raskas bisnespeli Indonesia kuvaa saarivaltion teollisuuden kehittymistä riisinviljelystä öljyyn ja kumipuihin. Kaupungit kasvavat ja kysyntä ja pelaajien varallisuus sitä mukaa.
Oletko aina halunnut hotellinomistajaksi Itävaltaan? Grand Austria Hotelissa hoidetaan omaa hotellia keisarillisessa Wienissä. The Voyages of Marco Polon ja Tzolk'inin tekijöiden peli käyttää noppia toimintojen valitsemiseen mielenkiintoisella tavalla.
Raskaan sarjan junapelien skaalalla 1846 on melko kevyt ja leppoisa tapaus – pelaahan sen alle kolmeen tuntiin. Jännitystä ja käänteitä osakemarkkinoilla ja rautateitä rakentaessa riittää silti. 1846 on helposti lähestyttävä, viihdyttävä ja haastava 18xx-peli.
Vaarallinen murhaaja hiippailee Lontoon kaduilla. Saako Sherlock Holmes napattua rikollisen? Kuka Viiltäjä-Jack edes on? Mr. Jack on kepeä kahden pelaajan päättelypeli.
Chicago Express ilmestyi alunperin Winsome Gamesin julkaisemana nimellä Wabash Cannonball. Wabash oli Winsomen tyyliin ulkoisesti erittäin karu, mutta...
Kanadalainen Filosofia julkaisi ensin Chinatownin uusintaversion ja sen jälkeen toisen Alean sarjan klassisista kaupankäyntipeleistä. Competo julkais...
Keskiajalla taistellaan vallasta Euroopassa. Hengellinen vaikutusvalta levittäytyy kartalle luostareina, maallinen hoveihin kuninkaiden neuvonantajina. Kenen vallan verkko on tihein?
On ollut mielenkiintoista seurata alankomaalaisen Splotterin nousua merkittävämmäksi ja merkittävämmäksi julkaisijaksi. Harvakseltaan parin-kolmen vu...
Vankan ennakkohypen jälkeen paljastui, että Days of Wonderin suuri suunnitelma, suorastaan olemassaolon tarkoitus, oli julkaista BattleLore, Richard B...
Huippuhitin jatko-osassa tuhoutuneen maailman selviytyjät yrittävät rämpiä viruksen runtelemassa maailmassa ja pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Tarjolla on jälleen 12–24 pelin verran yksilöllistä laatuviihdettä.
Aeon's End on pakanrakennusta yhteistyössä: onnistuuko pelaajien velhojen torjua yhdessä Graveholdia uhkaava vaara? Aeon's End tarjoaa uusia kiemuroita pakanrakennuspeleihin.
Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat elämää suurempi juttu. Tämän pelin aiheeksi on otettu varsin kiinnostavat vaalit vuodelta 1960, kun vastakkain olivat demokraattien John F. Kennedy ja republikaanien Richard Nixon.
Chinatown on legendaosastoa. Peli ilmestyi alunperin vuonna 1999 osana Alean pelisarjaa — numerolla 2, tarkkaan ottaen — ja oli pitkään aikaa varsin h...
Reiner Knizian arvostetuimpiin peleihin kuuluva Taj Mahal on yksi Alean laatupelisarjan helmistä ja vuoden 2000 Deutscher Spiele Preis -voittaja. Peli...
Vuonna 2006 ilmestyi kaksi Richard Borgin Commands & Colors -sarjan peliä. Toinen oli suuren budjetin BattleLore, toinen markkinointiponnisteluilt...
Sekametsässä asuu monenlaisia eläimiä ja kasvaa paljon erilaisia puita. Kasvata metsääsi hienoimmat puut ja houkuttele eläimiä kerätäksesi kunnon pistesaaliin.
Johdata klaanisi voittoon ja kunniaan Skotlannin ylämailla 1600-luvulla. Tuota viskiä ja kasvata lampaita ja kerää rahaa ja mainetta. Näppärä rondelimekanismi yhdistää laattojennoukkimisen ja vaihtuvan vuorojärjestyksen kekseliääksi paketiksi.
Dune on Frank Herbertin klassinen scifi-kirjasarja, jonka maailma pyörii mystisen mausteen ympärillä. Avaruusmatkailu ja muu menestys elämässä edellyt...
Fury of Dracula on vanha Games Workshopin peli vuodelta 1987. Fantasy Flight tarttui peliin parikymmentä vuotta myöhemmin, puisteli enimmät tomut vamp...
Suomalainen Agemonia on valtavankokoinen laatikko, josta löytyy runsas kymmenien skenaarioiden fantasiaseikkailu. Kotimaisin voimin tehty peli pärjää hienosti ulkomaisille kilpailijoilleen.
Neljä kansakuntaa kilvoittelee tuotantokoneistojen rakentelemisessa. Imperial Settlers on teoriassa nelinpeli, mutta toimii erinomaisesti yksinpelinä ja loistaa kaksinpelinä. Eri kansakunnat tuovat vaihtelua peliin, mutta vuorovaikutusta on melko rajallisesti.
Uwe Rosenberg muistelee lapsuutensa Itä-Friisinmaata Fields of Arle -lautapelillä, joka tarjoaa maataloushenkistä työläistenasettelua korkeintaan kahdelle pelaajalle. Vaihtoehtoja on paljon, joten voit kehittää maatilaasi haluamaasi suuntaan kaikessa rauhassa näperrellen.
Sankarin leikkiminen on hauskaa, mutta välillä on mukavaa olla pahis. Eikä pahiksillakaan ole helppoa, päinvastoin. Kunnollisen luolaholvin ylläpitämi...
Blue Moon on Reiner Knizian kehittelemä erikoinen korttipeli, joka yhdistelee siistejä euromekaniikkoja keräilykorttipeleistä tuttuihin ideoihin. Peli...
Fearsome Floors on Friedemann Friesen peli, jossa pelaajat pakenevat ilkeän Fieson linnasta Furunkulus-hirviö kannoillaan. Hilpeä teema toimii ja peli...
Mykerinos on faarao Men-Kau-Ren kreikankielinen nimi. Miksi peli on nimetty kreikankielisen nimen mukaan? Siksi, jotta nimeen saataisiin y, jota s...
Hasbron omistukseen siirryttyään maineikas Avalon Hill -pelitalo ei ole juuri lautapeliharrastajia vakuuttanut. Vegas Showdown on kuitenkin miellyttäv...
Normandian maihinnousun jälkeisiä taisteluita joukkuetasolla mallintava Undaunted: Normandy on pakanrakennuspeli, jonka skenaarioissa yhdysvaltalaiset ja saksalaiset kohtaavat kerta toisensa jälkeen pienissä taisteluissa.
On vuosi 2212 ja ihmiskunta on ajautunut kuilun partaalle resurssien ja tilan puutteen vuoksi. Ainoa tapa selviytyä on rakentaa ylöspäin symbioosissa luonnon kanssa. Yhdestä maailman vanhimmasta puulajista, neidonhiuspuusta (ginkgo biloba), on tullut uuden rakennusarkkitehtuurin symboli. Paras arkkitehti voittakoon!
1830: Railways and Robber Barons on merkittävä peli. Se ilmestyi jo vuonna 1986 (nimellä 1830: The Game of Railroads and Robber Barons), mutta sitä pe...
Yksi modernien lautapelien suurista klassikoista on Acquire, Sid Sacksonin mestariteos vuodelta 1962. Harvat 1960-luvulla julkaistut pelit ovat yhä 50 vuotta myöhemmin pelaamisen arvoisia. Acquire on.
Antiquity on tyly ja kiehtova peli kaupunkien rakentamisesta ja luonnonvarojen hyödyntämisestä. Splotterin isojen pelien tapaan se on erittäin yksityi...
Avaruuden käymättömät korpimaat täytyy asuttaa! Laattoja pursuava avaruusasema ja planeettatetrikseen erikoistuneet suuryhtiöt ovat valmiina haasteeseen. Toimiva polyominopeli tarjoilee rennon, joskin liian turvallisen pelikokemuksen.
Fantasy Flight Gamesin uniikkipakkapeli KeyForge: Call of the Archons on Richard Garfieldin kehittelemä kaksintaistelukorttipeli, joka tuo genreen uusia tuulia.
Meiji-kauden Jokohama oli kuhiseva kaupan keskus, jossa Japanin kupari, silkki ja muut resurssit kohtasivat länsimaiset ostohalut. Kuka tienaa parhaiten?
Merchants & Maraudersia pidetään yhtenä parhaista merirosvoaiheisista lautapeleistä. Jokainen pelaaja pääsee laivansa kapteeniksi – mutta valitako ura merirosvona vai kauppiaana? Molemmat ovat mahdollisia, tavoitteena on yhtä kaikki saavuttaa mainetta ja vaurautta.
Kenestä tulee uusi arkkimaagi? Velhot mittelevät Seasonsissa taitojaan kolme vuotta kestävässä taikaturnauksessa. Voittajasta kruunataan arkkimaagi. Seasons on suurien kombojen korttipeli.
Pathfinder-roolipelistään ja roolipelien oheismateriaaleista tunnettu Paizo Publishing lähti mukaan lautapelibisnekseen vuonna 2013. Pathfinder Advent...
Vuonna 2011 ilmestyi Dungeon Petz, joka on jatkoa aikaisemmalle Dungeon Lordsille. Molemmat pelit ovat tšekkiläisen Vlaada Chvátilin taidokasta käsial...
Taideaiheiset pelit ovat olleet viime vuosina suosittuja helposti lähestyttävän ja monelle läheisen aihepiirin vuoksi. Taidetta käsittelevästä pelistä...
Combat Commander: Europe on ehta sotapeli. Pelaajat ohjastavat joukkojaan toisen maailmansodan taisteluissa, liikuttaen pieniä pahvilätkiä heksakartal...
Mitä tapahtuu, kun yhdistetään jännittävä ja innovatiivinen huutokauppa, korttien keräily sekä iso läjä kääpiöitä? No Nidavellir tietenkin!
Maracaibo on Karibianmeren rannalla sijaitseva Venezuelan toiseksi suurin kaupunki ja Alexander Pfisterin 1600-luvulle sijoittuva lautapeli, jossa pelaajat pääsevät harjoittamaan romantisoitua merirosvousta.
Otetaan Dominionin perusidea ja lisätään pelilauta ja junia: tuloksena on Trains, jossa rakennetaan pakkaa ja rautateitä.
Leipuriliikkeestä alkanut suuri tulipalo tuhosi syyskuussa vuonna 1666 neljä viidesosaa Lontoon rakennuksista. Tuhoa edesauttoi keskiaikainen kaupunki...
Avaruuden kansat muodostavat liittoa kaupan ja teknologisen kehityksen jakamisen keinoin. Sidereal Confluence on kaupankäyntipelien ehdotonta huippua.
Alienit vastaan ninjat vastaan zombiet vastaan dinosaurukset vastaan merirosvot... Smash Up on monipuolista taistelua sekalaisin joukoin. Kenen yhdistelmä valtaa tukikohtia parhaiten?
Antiikin Kreikka on kiehtonut jo pitkään pelisuunnittelijoita, eikä hellenistinen kulttuuri aihepiirinä pelille ole mitenkään erityisen omaperäinen. M...
Goa tuonee nykyään useimmille mieleen rannat, hipit ja teknomusiikin. 1500-luvulla Goa oli kuitenkin maailman kaupankäynnin keskuksia. Pelaajat kilpai...
Isfahanin kaupunki Persiassa eli kulta-aikaansa 1500-luvulla. Miljoonan asukkaan kaupunki oli tuolloin yksi maailman suurimmista. Kuten tavallista, Ys...
Haukka kiekuu, pölypallot vierivät aavikolla. Sheriffi vetää siestaa toimistossaan, kunnes pankki ryöstetään ja syrjäinen Dark Rockin pikkukaupunki räjähtää toimintaan. Lisää tähän kaikki länkkärikliseet gringo, ne heräävät eloon hiekkalaatikolla nimeltä Western Legends.
Oluenharrastajat lienevät heti kartalla, kun Hallertausta puhutaan. Baijerissa Saksassa sijaitseva alue on maailman suurin humalantuotantoalue. Humalaa pääsee viljelemään myös Uwe Rosenbergin Hallertaussa, toki vain yhtenä osana maanviljelyksen kokonaisuutta.
Keisari haluaa rakentaa rautateitä ja pelaajat tietysti ryhtyvät toimeen. Russian Railroadsilla ei ole lopulta hirveän paljon tekemistä Venäjän eikä rautateiden kanssa, mutta mainio työläistenasettelupeli se yhtä kaikki on.
Vuonna 2009 Fantasy Flight Games julkaisi J.R.R. Tolkienin Keskimaahan sijoittuvan lautapelin Middle-Earth Questin. Pelin tapahtumat sijoittuvat ai...
Medici muodostaa Modern Artin ja Ran kanssa Knizian "huutokauppatrilogian". Pelit ilmestyivät suurin piirtein samoihin aikoihin ja käyttivät kukin huu...
Manilan satama on, ilmeisesti, uhkapelin ja salakuljetuksen pesäke — näin ainakin tämän pelin mukaan. Salakuljetuslastit pyrkivät vaaralliseen satamaa...
Iso ja kallis Too Many Bones on komeasti tuotettu fantasiapeli, jossa on roolipelimäistä hahmonkehitystä, seikkailua ja taistelua. Peli vaatii perehtymistä ja palkitsee aktiivista pelaamista.
Muinaisessa Egyptissä toisten pelaajien kimppuun hyökkääminen on päivän sana. Rynnätäkö tuhoamaan muut suorassa käsirysyssä vai tyytyäkö hallitsemaan temppeleitä pisteiden ja rahan toivossa, siinäpä pulma.
Mombasa on taitoa ja huolellista ajattelua vaativa lautapeli, jossa pelaajat ovat siirtomaaherroja, jotka pyrkivät menestymään sijoittajina Afrikassa.
Maataloutta Mallorcalla. Pelaajat kehittävät maatilojaan ja yrittävät menestyä, jotta juuri heistä tulee suuren La Granja -kartanon herra. Andreas Odendahlin ja Michael Kellerin peli tarjoilee monikäyttöisiä kortteja, noppadraftia ja lautapelimaataloutta.
Vuoden 2005 Deutscher Spiele Preis meni tälle Alean uuden keskikokoisen sarjan aloittaneelle hovijuonittelupelille. Nokkela alue-enemmistöpeli sijoitt...
Lands of Galzyr on avoimen maailman hiekkalaatikkopeli, jossa pelaajat ovat seikkailijoita. Galzyr on kiinnostava paikka täynnä seikkailuja, joihin tarttua. Mitä haluat tehdä? Valinta on sinun, peli ei sinua tietylle linjalle pakota.
Doom lienee tietokonepelinä useimmille tuttu. Sarja on nähty jotakuinkin kaikilla koneilla, joilla vain voi pelata ja elokuvaversiokin on tehty – miks...
Märklin-versio Menolipusta yhdistää suositun lautapelin toiseen tunnettuun junabrändiin. Märklin on pienoismallijunaharrastajille tuttu nimi, vanha ja...
Mustien drow-haltioiden valtataistelu Underdarkin pimeydessä on juonikasta puuhaa. Tyrants of the Underdark on aluehallintaa ja pakanrakennusta yhdistelevä Dungeons & Dragons -lautapeli.
Älypuhelinsovellusta vahvasti hyödyntävä Alchemists pistää pelaajat alkemistien kenkiin sekoittelemaan juomasekoituksia ja palvelemaan asiakkaita. Juomista tolkun saaminen edellyttää tarkkaa päättelyä ja vähän hyvää tuuria.
Firefly-tv-sarjaan perustuva lautapeli on uskollinen tv-sarjan hengelle ja sarjan faneille tutustumisen arvoinen – jos jaksaa vähintään parituntisen ja säännöiltään yksityiskohtaisen pelin opetella.
Englantilaisen Martin Wallacen käsialaa ovat Age of Industryn lisäksi muun muassa Age of Steam, Brass ja Rise of the Empires. Age of Industry on Bras...
Vasco da Gama purjehti aikoinaan ensimmäisenä Euroopasta Intiaan. Tässä pelissä pelaajat ovat saman tehtävän äärellä. Pelimekaniikaltaan italialaista ...
Wings of War on pelisarja, joka käsittelee varhaista ilmasotaa. Pelisarja aloitti ensimmäisen maailmansodan ilmataisteluista, mutta on sittemmin laaje...
Laivanne on matkalla kohti satamaa. On vain pari pikku ongelmaa. Miehistöön on soluttautunut merirosvoja, jotka haluavat kääntää kurssin kohti Bermudan kolmiota. Kaiken lisäksi laivalla harjoitetaan rituaaleja ja käännytetään miehistöä kulttiin, joka palvelee veden syvyyksissä piilevää Krakenia.
Puiden kasvatusta auringonvalon voimalla – siitä on kyse fotosynteesissä ja Photosynthesis-lautapelissä. Älä jää varjoon ja varjosta muita.
Italian renessanssi on moneen kertaan nähty pelin aihe, mutta Lorenzo il Magnifico on siitä huolimatta onnistunut vakavasti otettava peliharrastajapeli.
Toisesta maailmansodasta on paljon lautapelejä, mutta Quartermaster General erottuu joukosta keskittymällä huoltoon omintakeisella otteella. Joukot eivät edes liiku kartalla, vaikka sotimaan pääsevätkin. Yksinkertainen ja nopeatempoinen korttimekaniikka toimii hienosti ja tekee pelistä helpon oppia.
Uusi Splotterin peli on aina tapaus ja The Great Zimbabwe ei ole poikkeus. Muutaman vuoden hauduteltu peli on selkeää Splotter-laatua. ...
Perinteisesti sotapelien maailma on vahvasti irrallaan europelien maailmasta. Hammer of the Scots on kuitenkin saavuttanut paljon mainetta siltana maa...
Tutkimusmatkailu on hauska teema pelille. Kartan paljastuminen pelin edetessä on mukavaa ja pelistä voi usein kokea saaneensa jotain, vaikka ei menest...
Kylmän sodan riehuessa kuumimmillaan, liittoutuneet ja neuvostoliittolaiset vakoilevat ja vastavakoilevat toisiaan minkä ehtivät. Kyseessä on selvästikin pöpönpuhdistustrilogia Pandemic Legacyn viimeisin osa.
Piirrä oma versiosi Lontoon metrosta. Next Station: Londonissa on vartin peliksi paljon sisältöä ja se näyttää poikkeuksellisen hyvältä kynä- ja paperipeliksi.
The Manhattan Project on peli ahkerista tieteilijöistä ja insinööreistä ja ydinpommin rakentamisesta. Nimi viittaa Yhdysvaltojen ydinaseohjelmaan toisen maailmansodan aikana.
Antike on taas yksi peli, joka sijoittuu antiikin Välimeren ympäristöön — laudan puolesta riippuen aivan Välimeren ympärille tai enemmän Arabian niemi...
Factory Fun kuuluu pulmapelien perheeseen. Pelaajat rakentavat kilpaa mahdollisimman tehokkaita tehtaita. Tyhjä tehdassali on täytettävä erilaisilla k...
Onko sinusta kulkemaan Andrew Carnegien jalanjäljissä ja yhdistämään teollisuudella vaurastumista avokätiseen filantropiaan? Carnegie on vuosisadan vaihteeseen sijoittuva vaativa talous- ja hyväntekeväisyyspeli.
Pakanrakennuspeli Shards of Infinity on helppo, nopea ja mielenkiintoinen konfliktityyppinen peli, jossa taistellaan äärettömyyden sirpaleista.
Warhammer 40k -maailmaan sijoittuva selviytymistaistelu avaruusmerijalkaväen ja muukalaishirviöiden välillä on klassikkopeli, joka toimii yhä. Alunperin vuonna 1989 ilmestynyt peli on jo neljännessä laitoksessaan ja tarjoaa yhä kipakkaa taistelua viimeiseen hengenvetoon asti.
Uwe Rosenbergin pelisarjan osa Ora et Labora on luostarinrakentelua Ranskassa tai Irlannissa. Aseta työläisiä, kerää resursseja ja menesty! Muista Rosenbergin peleistä Ora et Labora on läheisintä sukua Le Havrelle.
Avaruus on viimeinen käymättömistä korpimaista. Nyt sinne on kuitenkin mahdollista päästä High Frontierin avulla. Mukaan vaaditaan kärsivällisyyttä, t...
Vuonna 2010 Fantasy Flight Games julkaisi Terrinothin fantasiamaailmaan sijoittuvan eeppisen miniatyyripelin nimeltään Runewars. Runewars saavutti suu...
Ranskalainen Dungeon Twister on melkoista twistiä. Fantasiateema johtaa harhaan odottamaan satunnaista luolastoravausta, mutta pinnan alta paljastuuki...
Kaatopaikan rotat rakentavat kilpaa rakettia matkustaakseen myyttiseen juustosta tehtyyn kuuhun. Höpsön teeman alta paljastuu napakkaan pakettiin puristettu helmi.
Antiikin Kreikassa spartalaiset, ateenalaiset ja korinttilaiset kilpailevat siitä, kuka saa ensimmäisenä rakennettua saarilleen hienoimmat metropolit. Voittaja on se, joka fiksuimmin uhraa käteisvarojaan jumalille.
Onko sinusta saksalaisen oluttuvan omistajaksi? Die Tavernen im Tiefen Thalissa pelaajat kilvoittelevat tavernanomistajina ja houkuttelevat asiakkaita tavernoihinsa.
1950-luvun Norjassa Lofooteilla kalastusbisnes on voimissaan. Pelaajat operoivat kalastuslaivastojaan ja yrittävät saada yhteisössä mainetta ja kunniaa rakentamalla hienoja rakennuksia.
Noppavetoista fantasiavaltakunnan rakentelua tarjoaa Kingsburg, herkullinen, helposti opetettava ja monipuolinen noppapeli.
Muhkean kokoinen junapeli Railways of the World pistää pelaajat rakentamaan rautateitä Yhdysvaltojen rautateiden kultakaudella. Tavara liikkuu ja rahaa kertyy, kun rautatieparonit kasvattavat rautatieimperiumejaan Yhdysvalloissa.
A Game of Thrones: The Card Game on korttipeli, joka perustuu George R. R. Martinin luomaan Westerosin fantasiamaailmaan, joka on tuttu kirjoista ja t...
Pelaajat asuttavat merestä nousevaa Taluvan saarta sijoittelemalla pelilaatoille majoja, torneja ja temppeleitä. Pelilauta laajenee pelin edetessä uus...
Alan R. Moon on työstänyt tätä peli-ideaa pitkään. Alunperin peli ilmestyi nimellä Airlines jo vuonna 1990. Silloin peli sijoittui Yhdysvaltoihin. Vuo...
Harva peli on tullut pelaavan maailman tietoisuuteen yhtä yllättäen ja nopeasti ja herättänyt samanlaista kiihkoa ja kiinnostusta kuin Alien Frontiers...
Kimmo Sorsamon Epäillyistä alkanut Helsinki-trilogia jatkuu Torilla. Pelin aiheena on Helsingin Kauppatorin bisnekset vuoden 1952 olympialaisten aikaa...
German Railways on samaa historiallisten junapelien sarjaa kuin Chicago Express. Peleillä on jonkin verran yhteistä, mutta pelit ovat kuitenkin aivan...
Leonardo da Vinci on taas yksi Firenzen renessanssinerojen maailmaan sijoittuva peli. Princes of Florencea pelanneet tuntenevat olonsa tutuksi. Tällä...
"Pelattava Civilization" on yksi lautapelisuunnittelijoiden Graalin maljoista. Alkuperäinen Civilization on hieno peli, joka valitettavasti kestää use...
Torres ei kuulu virallisesti Kramerin ja Kieslingin naamiotrilogiaan (Tikal, Java, Mexica), vaikka sopisikin mukaan erittäin hyvin, jos kannessa vain ...
Feodaaliajan Himejin linna odottaa optimoijaa. Vain yhdeksällä nopalla klaanin jäsenet täytyisi saada linnakkeen vaikutusvaltaisiin asemiin. Helppo homma!
Etelä-Amerikan ylätasangoille sijoittuva Altiplano on pussinrakennuspeli ja jatkoa pidetylle Orléansille. Resurssienhallintaa ja yksinäistä säätämistä luvassa, sillä vuorovaikutuksella Altiplano ei juhli.
Rokokoon aikana muodista tuli suuremman yleisön iloa. Rococo-lautapelissä valmistetaan juhlapukuja, joita myydään tai vuokrataan hoviin tanssiaiskansalle.
Ohjasta tiimisi voittoon Nascar-kisoissa. Thunder Alley on GMT Gamesin näkemys amerikkalaisesta autourheilusta ja varsin mainio peli ovaalin kiertämisestä kiinnostuneille. Peli sopii isommallekin porukalle ja tarjoaa jännitystä lähdöstä ruutulippuun asti.
Uwe Rosenbergin sadonkorjuutrilogian kolmas osa on At the Gates of Loyang, kiinalainen maanviljely-, kaupankäynti- ja optimointipeli. Se ei nauti aivan muiden Rosenbergin isojen pelien kaltaista suosiota, mutta on oivallinen valinta optimoinnin ystäville, joita vuorovaikutukseton yksinpelaaminen ei pelota.
Z-Man Games julkaisi vuonna 2010 mielenkiintoisen pelin, Earth Rebornin, joka on mielenkiintoinen lisä taistelupelien genreen. Peli sijoittuu vuote...
Mitä tulee kun otetaan Magic the Gathering ja Summoner Wars, laitetaan samaan astiaan, ravistetaan (mutta ei sekoiteta) ja lisätään lopuksi ”oliviiksi...
Peli on laajan Commands & Colors -pelisarjan uusin inkarnaatio. Samaan pelimekaniikkaan perustuvia pelejä ovat muun muassa Battle Cry, Memoir '44,...
Space Hulk on vanha Games Workshop -klassikko vuodelta 1989. Viimeksi vanha sotaratsu oli tapetilla 2009, kun pelin kolmas laitos ilmestyi sakean kohu...
Taitava suunnittelija ja huolellista työtä tekevä julkaisija on aina maukas yhdistelmä, joka lupaa hyvää. Haciendan kohdalla ei tarvitse pettyä. Vaikk...
Bruno Faiduttin ja Serge Lagetin luostariin sijoittuva murhamysteeri yhdistää klassisen Cluedon ja Umberto Econ Ruusun nimen. Munkki on murhattu ja pe...
Stonemaier Gamesin uutuudessa avaruusmehiläiset lähtevät rakentamaan omia yhdyskuntiaan työläistenasettelun keinoin.
Pakanrakennusta, onnenkoetusta ja laattojen asettelua yhdistelevässä Living Forestissa metsää ja sen pyhää puuta uhkaa paha Onibi.
Kiinassa "taistelevien läänitysvaltioiden kaudella" (475–221 eaa.) seitsemän valtiota mittelivät toisiaan vastaan. Tähän aikakauteen perustuu Yellow & Yangtze, jossa pelaajat rakentavat laatoista omia ryhmittymiä ja sotivat niillä toisiaan vastaan.
Lapset leikkivät ulkona ja rakentavat kilpaa linnoituksia. Kenen jengi rakentaa hienoimman leikkilinnan? Tässä pakanrakennuspeleissä pitää pitää kavereista kiinni!
Wightsaari on Englannin kanaalissa oleva 380 km² suuruinen saari, jonka leveys on suurimmillaan vain 36 kilometriä. Saarelle on silti rakennettu aikoinaan noin 90 kilometriä rataverkkoa. Tästäkin rataverkosta on saatu aikaan peli.
Voltaire luonnehti aikoinaan Kanadaa Candidessaan "muutamaksi vaivaiseksi tynnyrinalaksi lunta". Osuva nimitys tarttui tämän Martin Wallacen pelin otsikoksi. A Few Acres of Snow'ssa britit ja ranskalaiset asuttavat Pohjois-Amerikan koillisosia ja taistelevat alueen herruudesta.
Legendaarinen videopelisarja Dark Souls on kääntynyt tyylilleen uskolliseksi lautapeliksi, jossa kannattaa valmistautua kuolemaan – usein.
Törmäsin Walnut Groveen siinä vaiheessa, kun Touko Tahkokallio ja Paul Laane vielä kehittelivät peliä puolivalmiista prototyypistä hiotuksi julkaisuke...
Suosittu Ubongo-sarja on vaivannut pelaajien päitä yhdessä tasossa eri tavoin. Nyt peliin tulee uusi ulottuvuus, kun palikat nousevat kolmanteen ulot...
Illuminati on klassinen maailmanvalloituspeli, jossa pelaajien ohjastamat salaseurat levittävät lonkeroitaan. Pelin tabloid-maailma on vahvasti amerik...
Suunnittelija Friedemann Friese julkaisi alkuperäisen Frisch Fischin jo vuonna 1997. Pienipainoksinen peli keräsi jonkinlaista kulttimainetta, vaikka ...
Domaine on kolmas osa Catanin uudisasukkaiden ja Uusien löytöretkien muodostamaa kokonaisuutta. Tässä pelissä ei enää tutkimusmatkailla, vaan maa on l...
Elasund ja Candamir ovat Catanin uudisasukkaiden sisarpelejä, Catan Adventures -sarjaa, jotka laajentavat Catan-maailmaa eri tavoin. Elasundin aiheena...
Kris Burm on monipuolinen abstraktien pelien suunnittelija, joka tunnetaan erityisesti Gipf-projektista. Projekti on kuuden erilaisen abstraktin pelin...
In the Shadow of the Emperor on kiehtova valtataistelu myöhäiskeskiajan Saksassa. Pelin kiehtovin piirre on sen perheleikki, jossa pelaajat ohjastavat...
Oltre Maren ensimmäinen laitos oli Essenin messujen yllätyshittejä vuonna 2004. Peli myytiin loppuun kesken messujen. Ei siis ollut suurikaan ihme, ku...
Tide of Iron tähtää samoille markkinoille kuin Days of Wonderin Memoir '44. Pelien välillä on paljon yhtäläisyyksiä, sillä kummatkin kuvaavat toisen m...
Tehtaat tuottavat tavaraa rahtikonteittain. Kontit ostetaan varastoihin, joista konttilaivat hakevat ne ja toimittavat myytäväksi huutokaupalla. Kuka tienaa tästä kuviosta parhaat voitot?
Anno 1800 -videopeliin perustuva lautapeli kuvaa teollista vallankumousta epämääräisen historiallisissa puitteissa. Martin Wallacen suunnittelema peli tarjoaa työläistenasettelua ja huikean määrän erilaisia resursseja.
Carpe diem, "tartu hetkeen", on vanha latinankielinen viisaus. Stefan Feld kehottaa antiikiin Roomaan sijoittuvassa pelissään toimimaan samoin. Mitä se lautapelissä sitten tarkoittaa?
On the Undergroundissa rakennetaan Lontoon ja Berliinin metroverkkoja palvellen kartalla edestakaisin kulkevan matkustajan tarpeita. Taitava rakentaja tasapainottelee lyhyen aikavälin optimoinnin ja pitkän aikavälin strategiset linjat.
Feodaaliajan Japanissa pelaajien klaanit taistelevat kunniasta ja suorittavat tehtäviä. Yedo on työläistenasettelua vahvalla teemalla ja runsaalla vuorovaikutuksella.
Suosittu Quartermaster General -pelisarja ottaa haltuunsa ensimmäisen maailmansodan. Quartermaster General: 1914 on pelimekaniikaltaan sarjan paras peli ja on erinomaista viihdettä viidelle pelaajalle.
Tavaran tuottamista ja tuotantoketjuja tarjoilee Oh My Goods!, Alexander Pfisterin pieni ja edullinen korttipeli, jossa hyvä arvoketju tuottaa kunnolla tulosta. Aina ketjujen rakentaminen ei vain suju, jos korttituuri ei ole aivan kohdillaan.
Lewis & Clark kartoittivat Yhdysvaltojen länsiosia. Tässä pelissä pääset suurten tutkimusmatkailijoiden saappaisiin – kuka löytää ensimmäisenä reitin länsirannikolle?
Sarjakuvamainen supersankaripeli Sentinels of the Multiverse on superpahisten kurmoottamista yhteisvoimin. Yksinkertaista, kaunista ja syvällistä!
Tämä paketti on GMT Gamesin vuonna 2011 julkaisema peli, joka yhdistää aiemman Victory Point Gamesin julkaiseman No Retreat! -pelin (2008) sekä sen ka...
Rottien levittämä musta surma oli melkoinen riesa keskiajan Euroopassa — puolet eurooppalaisista kuoli. Rattus tekee aiheesta hauskan ja vauhdikkaan l...
Viininviljelyä Toscanassa — mikä voisi olla leppoisampaa? Aika moni asia, itse asiassa, ainakin Paul Laanen uuden Toscana-lautapelin perusteella. Viin...
[haku kuka="Splotter"]Splotterin[/haku] uusin julkaisu Greed, Incorporated on ajankohtainen ja satiirinen kuvaus nykypäivän bisnesmaailmasta. Pelaajat...
Pelisuunnittelija Friedemann Friesen menestyneimpiin peleihin kuuluu Power Grid, eli alkuperäiseltä nimeltään Funkenschlag, jossa tarkoituksena on rak...
Oletko aina halunnut pyörittää tehdasta? Industrial Wastessa se on mahdollista. Pelaajat kilpailevat tehtaan toiminnan optimoinnissa. Työvoima on rati...
Meteoriitteja putoilee Siperian maaperälle, eläimet kasvattavat lonkeroita ja outoja asioita tapahtuu. Alueita kartoitetaan eläinystävien kanssa ja suoritetaan kyläläisten antamia tehtäviä. Nopeiten alueita kartoittava, tehtäviä suorittava ja meteoriitteja löytävä voittaa pelin!
Monet vaarat heittävät varjonsa Irlannin ylle: viikingit uhkaavat rannikoita ja eri heimot kamppailevat vallasta rikkoen saarivaltakuntaa sisäisesti. Johtajuutta siis tarvitaan. Sinun tehtäväsi on osoittaa olevasi paras vaihtoehto uudeksi ylikuninkaaksi tässä tikkejä ja alueenhallintaa yhdistävässä pelissä.
Suuri Maan ulkopuolinen uhka on koitumassa ihmiskunnan kohtaloksi. Viimeisenä keinonaan ihmiset vetäytyvät yhä syvemmälle bunkkereihin ja yrittävät kaikin keinoin suojautua lähestyviltä vihollisaluksilta. Vaikka apunasi on joukko eri alojen huippuosaajia, tärkein kysymys silti jää: pystytkö juuri sinä pelastamaan Maan?
Battlestar Galactican tähtienvälinen seikkailu on vaihtunut kammottavaksi merimatkaksi Atlantilla Cthulhu-mytologian hirviöiden uhkaamana.
Tervetuloa takaisin Terrinothiin! Fantasy Flight Gamesin kolmas Descent vie pelaajat sovellusavusteisiin seikkailuihin tutussa fantasiamaailmassa.
Praga Caput Regnissa rakennetaan Prahan kaupunkia 1300-luvulla. Silta rakentuu, katedraali nousee korkeuksiin ja pelaajat keräävät mainetta ja kunniaa.
Eeppinen rakentelupeli The Colonists nojaa The Settlersin ja Anno-sarjan kaltaisiin tietokonepeleihin. Peli on pitkä ja laatikko täynnä sälää, mutta kaiken roinan alta löytyy todella mielenkiintoinen resurssinhallintapeli.
Voimalapeli Power Grid on klassikko. Power Grid Korttipeli poistaa pelistä laudan, mutta ei muuta juurikaan muita elementtejä. Tulos on kiinnostava. Power Grid Korttipeli on hyvin samanlainen kuin lautapeli, mutta silti vähän joutuisampi ja nopeampi.
Sir Francis Drake oli uljas kaapparikapteeni, jonka jalanjälkiin pääset Francis Drake -lautapelissä astumaan. Luvassa on kaapparihenkistä työläistenasettelua, jossa galeonit seilaavat Karibialla ja haalivat omistajilleen rikkauksia.
Perinteistä sivilisaatiopeliä, eli kansakuntien kehitystä kivikaudelta renessanssiin. Clash of Culturesissa sivilisaatiot kehittyvät totuttuun tapaan, mutta toteutus on moderni ja notkea. Pelille kertyy silti mittaa monta tuntia.
Kramer & Kiesling -kaksikon Coal Baron tai Glück Auf on hiilikaivosten maailmaan sijoittuva työläistenasettelupeli, jossa toimitetaan hiiltä tilaajille. Tehokkuus on päivän sana. Toimintoja saa tehdä useampikin pelaaja, mutta ensimmäinen pääsee aina halvimmalla.
Alunperin vuonna 2012 ilmestynyt peli potkustartattiin vuonna 2014 uutena laitoksena. Pelin aiheena on edelleen avaruusaseman rakentaminen 7 Wondersista tutulla korttien draftaamisella.
Kuutioita laudalla – 1775: Rebellion on nopea ja viihdyttävä sotapeli, jossa setvitään Yhdysvaltojen vapaussodan lopputulemaa 2–4 pelaajan voimin.
1980-luvulla ilmestyneen klassikkopelin uusittu versio on sotaa ja politiikkaa keskiaikaisessa Euroopassa.
Netrunner sijoittuu R Talsorian Gamesin Cyberpunk 2020 -roolipelin maailmaan, lähitulevaisuuteen jota suuryritykset hallitsevat. Tulevaisuudessa tieto...
Phoenicia kierrättää vanhoja ideoita uudessa kuosissa. Taustalla on vanha klassikko Outpost, jossa pelaajat rakentelivat scifitukikohtiaan perinteise...
Blue Moon City sijoittuu Blue Moon -korttipelistä tutuksi tulleeseen fantasiamaailmaan. Blue Moonin maailmaa raunioittaneen sodan jälkeen on koittanut...
Himalaya ilmestyi alunperin netissä keskiaikaisella teemalla nimellä Marchands d'Empire. Tilsit kiinnostui ja julkaisi pelin uudella Himalaja-aiheisel...
Reiner Knizian pelien kohdalla tyypillinen valitusvirsi on teeman ohuus. Vaikka Knizia omien sanojensa mukaan aloittaakin usein teemasta, monessa Kniz...
Kauhuelokuvien klassikkotrooppiin perustuva Final Girl on yksinpelattavaa selviytymiskauhua, jonka lukuisat lisäosat tarjoavat tuttuja tapahtumia monista 1980- ja 1990-luvun slasherelokuvista.
Kuka rakentaa tehokkaimman putkiverkoston ja virittää rahakoneistonsa äärimmilleen? Öljyn jalostukseen perustuva Pipeline on herkullinen aivojumppa raskaiden talouspelien ystäville.
South Tigris -pelisarjan avauspeli Wayfarers on Abbasidien kalifaatin tutkimusmatkailijoista kertova työläistenasettelupeli, jossa tutkitaan maita ja taivaita.
Whitehall Mystery on päättelypeli, jossa yksi pelaajista on varjoissa hiipivä murhaaja, jota muut pelajaat pyrkivät ottamaan kiinni. Saako virkavalta rikollisen telkien taakse vai jääkö tapaus selvittämättä?
Mark Hermanin Churchill on peli toisen maailmansodan lopputuloksen ratkaisseista konferensseista, joissa Churchill, Roosevelt ja Stalin neuvottelivat sodan käänteistä.
Vuoden 1918 sotaa mallintava 1918: Veli veljeä vastaan on hienosti toteutettu matalan kynnyksen sotapeli suomalaisia pelaajia kiinnostavasta aiheesta.
Oletko aina halunnut olla televisiotuottaja? The Networks on korttien keräilyyn perustuva lautapeli, jossa tehdään omalle tv-kanavalle ohjelmistoa.
Armada on figutaistelua Tähtien sodan isommalla kalustolla, Star Destroyerin kokoisilla isoilla aluksilla. Pienet hävittäjät esiintyvät vain laivueina.
Huutokauppaa ja seuraajien asettelua 1400-luvun Strasbourgissa – tosin kun pelin takana on Stefan Feld, ei ole suurikaan yllätys, että teeman takana on kuivakka europelimekaniikka. Hyvin tehty ja toimiva peli, etenkin neljälle tai viidelle pelaajalle.
Suunnittelija Jason Matthews on tunnettu BoardGameGeekin listoilla pitkään ykkösenä viihtyneen Twilight Strugglen tekijänä, kuin myös samankaltaista k...
Vuonna 1740 23-vuotias Maria Teresia kruunattiin Itävallan arkkiherttuattareksi. Hänen isänsä Kaarle VI oli saanut taivutettua suurimman osan Euroopan...
Puzzle Strike on lautapeli, joka jäljittelee videopeliä, joka jäljittelee videopeliä. Peli muistuttaa tietokoneella pelattavaa puzzlepeliä, joka taas ...
Las Vegas sellaisena kuin me sen tunnemme sai alkunsa 1930-luvulla, kun aikaisemmasta rautatiekaupungista alkoi kehkeytyä uhkapelaamisen mekka Hooveri...
Homestead Act avasi Mississippin länsipuolista aluetta lähes kenen tahansa vallattavaksi. 65 hehtaarin maa-alan sai kun pyysi. Maata piti parantaa ja ...
Svea Rike on ruotsalainen peli, jonka aiheena on Ruotsin suurvalta-aika, alkaen Kustaa Vaasasta vuonna 1523 ja päätyen Kaarle XIII:een vuonna 1818. Jo...
Afrikkalaisteemainen — olkoonkin, että pelin korteissa liihottaa eteläamerikkalaisia papukaijoja — kaupankäyntipeli Jambo on Kosmoksen kehutun kaksinp...
Universumista on juuri löydetty Ryh-planeetta, jota pelaajat kiirehtivät tutkimaan oman tutkimusryhmänsä kanssa. Laita turvavyöt kiinni ja syöksy Ryh'lle, sillä luvassa on pientä kilpajuoksua ja paljon noppakikkailua.
Jälleen on tullut aika johtaa oma kansakuntansa kivikaudelta moderniksi yhteiskunnaksi! Voittaako kulturellein vai sotavoimissa mahtavin?
Italia ja liittoutuneet Englannin johdolla rähisivät toisen maailmansodan alkupuolella Pohjois-Afrikassa. Tämä rintama toimii Undaunted-pelisarjan toisen osan puitteina.
Kickstarterissa julkaistu Raccoon Tycoon on kevyt rautatie- ja eläinteemainen bisnespeli, jossa pelaajat ostavat ja myyvät tuotteita sekä perustavat rautateitä ja kaupunkeja.
Alan Moonin varhaisempaa tuotantoa edustava Clippers on kuin yhdistelmä Winsome Gamesin pelejä ja Menolippua. Laivareitit halkovat Tyyntämerta, mutta minne? Pelaajilla on jaettuja motivaatioita viedä reittejä eri satamiin.
Tarinankerrontaa euromaiseen lautapeliin yhdistävä Near and Far on mielenkiintoinen, mutta mekaanisesti ei aivan täysin toimiva lautapeli. Ryan Laukatin tunnistettava tyyli on viehättävää, mutta mekaanisesti vähän kömpelöä.
Tulevaisuusdystopian Axia on talouskriisissä. Pelaajat yrittävät hyötyä ja rikastua, mutta voi olla, ettei rikastumisesta ole iloa, jos maa menee nurin.
Uwe Rosenbergin neljäs iso peli Agricolasta alkaen oli Merkator, varsin abstrakti kaupankäyntipeli, jossa puljataan kuutioilla mahdollisimman tehokkaasti. Kuivakka peli ei suurta arvostusta nauti, mutta on itse asiassa oikein mainiota viihdettä.
BattleLoren toinen laitos siirtää toiminnan Terranothin maailmaan ja pistää vastakkain ihmiset ja kaaoksen hirviöt Commands & Colors -pelimekaniikalla, joka on tuttu monista muistakin peleistä. Helposti etenevien fantasiataisteluiden ystäville peli on varma valinta.
Epic on Star Realmsin tekijöiden fantasia-aiheinen korttipeli, joka muistuttaa jonkin verran Magic: The Gatheringiä. Keräilykorttipeliä yhdellä pakalla! Yksi pakka Epiciä sopii 2–4 pelaajan draftin, preconstructedin tai sealedin aineiksi, isommalla määrällä pakkoja voi rakennella vaikka cuben.
Synkkää ja tuuripitoista taistelua luolaholveissa kahdelle pelaajalle: Claustrophobia pistää demonit ja ihmiset taistelemaan eloonjäämisestä ahtaissa oloissa.
Freedom on yhteistyöpeli, jossa pelaajat auttavat orjia pakenemaan Yhdysvaltojen etelävaltioiden plantaaseilta vapauteen. Samalla pitää kerätä rahaa orjien vapautusliikkeelle. Luvassa on tiivistä yhteistyötä vaativia haasteita.
Ei... nyt ei ole kyse Wagnerin kirjoittamasta ja säveltämästä oopperasta, vaan Fantasy Flight Gamesin julkaisemasta lautapelistä joka sijoittuu vaihto...
Terra Evolution on suomalainen evoluutioaiheinen peli, joka ilmestyi alunperin omakustanteena ja tee-se-itse-muodossa nimellä Evolution Earth: Catacly...
Dominion toi pakanrakennuksen lautapeleihin ja sai nopeasti samaa ideaa hyödyntäviä kilpailijoita. Kolmen Magic Pro Tour -pelaajan kehittämä Ascension...
Martin Wallace palasi Steel Driverissa vanhoihin ideoihin ja kehitteli niitä samoihin suuntiin, joita Winsome Games oli jo kartoittanut Chicago Expres...
Power Struggle, alunperin Macht$piele, on peli, jossa pelaajat hamuavat vaikutusvaltaa (italialaishenkisessä) suuryrityksessä. Kuten monet viime vuosi...
Memoir '44 käsittelee varsin pientä osaa toisen maailmansodan taisteluista, länsirintamaa Normandian maihinnousun aikoihin. Sodittiin sitä muuallakin....
Die Dolmengötter on ruma peli. Jätin sen osin siitä syystä ostamatta Essenin messuilta vuonna 2005. Pelilaudan karu ulkoasu kätkee kuitenkin allensa h...
Metropolys on huutokauppaa talonrakentamisesta. Suurkaupunki kasvaa ja kukoistaa, mutta kuka saa oikeuden rakentaa talonsa haluamilleen alueille ja ku...
Shakkipeleistä hienoimpia on japanilainen shogi, jossa laudalta lyödyt nappulat voivat palata taistelemaan toisella puolella. Tämä sääntö ravistelee shakin dynamiikan uuteen uskoon.
On vuosi 1868 ja rautatieparonit asuttavat uutta maata eli Yhdysvaltoja omilla rautatielinjoillaan. Kaksi kovinta kilpailijaa joutuu tukkanuottasille ja nyt on sinun aika iskeä. Levittäydy ja peitä uusi maa rautateilläsi ja pelaa 12 peliä, joiden aikana Ticket to Ride -pelisi elää ja muuttaa muotoaan.
Kuningas on kuollut. Valtakunta on jakautunut ja eri kansat havittelevat kruunua. Myös vieraat vallat valmistautuvat hyödyntämään syntynyttä kaaosta. Kuka onnistuukaan parhaiten vaikuttamaan valtataisteluun?
Taivasmerirosvot etsivät tuulista seikkailuja, aarteita ja kunniaa. Joka päivä vaihteleva miehistö laskeutuu uudelle saarelle, vaan miten mahtaa ryöstelyn käydä?
Smartphone Inc. on sulava talouspeli, jossa pelaajat ovat älypuhelinvalmistajia tavoitteenaan ansaita eniten rahaa myymällä uusia puhelinmalleja vaativille markkinoille.
Reiner Knizian Babylonia on tuulahdus Knizian 1990-luvun tuotannosta: Tigris & Euphrateksen teema yhdistettynä Samurain pelimekaniikkaan. Yhdistelmä toimii varsin hyvin, vaikka sääntökirja yrittääkin kampittaa.
Kuninkaalliseen Hirviöntutkijaseuraan pääsee joka vuosi yksi uusi jäsen. Ehdokkaista valitaan paras luonnollisesti hirviöjahdilla: neljän jahtikauden aikana parhaan saaliin napannut hirviönmetsästäjä toivotetaan tervetulleeksi.
Nippon on portugalilaisten Nino Bizarro Sentieiron ja Paolo Soledaden strategiapeli Japanin teollisuuden kehityksestä 1800-luvun Meiji-kaudella.
Suositun Keyflower-pelin uudessa versiossa rakennellaan Lontoota. Key to the City – London suoraviivaista edeltäjäänsä hieman. Kumpi on parempi? En tiedä.
Suuressa laatikossa on paljon sälää, jolla valloittaa uutta maailmaa. Empires: Age of Discovery on renessanssin aikaan sijoittuva valloituspeli, jossa asetellaan työläisiä ja yritetään saada uutta maailmaa omaan hallintaan.
Muinaiseen Egyptiin sijoittuva Egizia on työläistenasettelua ja pyramidinrakennusta. Yhteen suuntaan virtaava Niili ja sen tulvat rajoittaa tekemistä, ja tekee Egiziasta varsin mielenkiintoisen pelin.
Noituri-kirjoihin ja niistä tehtyyn tietokonepeliin perustuva The Witcher Adventure Game on jännittävä fantasiaseikkailu. Peli tavoittaa esikuviensa hengen varsin onnistuneesti.
Phil Eklundilla on melkoinen maine. Miehen kaikkia pelejä pidetään kautta linjan todella vaikeina ja ainoa poikkeus tähän sääntöön löytyy ehkä hiljatt...
Warhammerin maailma pursuaa sotia, korruptiota ja kaaosta. Keisari yrittää taistella alati kasvavaa pahuutta vastaan, mutta se ei ole helppo tehtävä, ...
Pantheon herätti kiinnostusta suunnittelijan taustan vuoksi. Kun ottaa huomioon, millaisia hittejä St. Petersburg ja Stone Age ovat lähipiirissäni oll...
Osakemarkkinoista on tehty monta lautapeliä, joissa pelaajat yrittävät ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Aihe on suosittu, mutta haastava: miten tehd...
Kaksi sukua, ruusut ja kotkat, taistelevat ylämaiden hallinnasta. Pelaajat ovat mukana kiistassa, mutta vain palkkasotureina. Palkkasoturien uskollisu...
Havoc: The Hundred Years War on satavuotisesta sodasta teemansa poimiva korttipeli, jossa pelaajat keräävät kortteja ja taistelevat muodostamalla kort...
Hampuri 1600-luvulla. Kaupunkiin nousee komeita katedraaleja, ja rikkaat porvarit päättävät lunastaa mainetta ja kunniaa rahoittamalla kirkkojen raken...
Carolus Magnus käsittelee nimensä mukaisesti Kaarle Suurta, jonka jälkeläisiä pelaajat ovat. Pyrkimyksenä on saada Kaarle Suuren valtakunta hallintaan...
Cosmic Eidex on tikkipeli, jonka juuret ovat keskieurooppalaisessa korttipelikulttuurissa. Suunnittelija Urs Hostettler (Tichu) on ottanut lähtökohdak...
Neuland on logistiikkapeli ajalta, jolloin Eggert-Spiele oli vielä varsin pieni julkaisija. Tämän vuoksi pelin ensimmäinen painos on huikaiseva 300 ka...
Beowulfin tarina on yksi vanhimpia tunnettuja englanninkielisiä tekstejä. Beowulf oli germaanien sankari, joka päihitti Grendel-hirviön, pääsi kuninka...
Michael Schachtin Web of Power (Kardinal und König) on pidetty alue-enemmistöpeli. Se on nopea, tiivis ja valitettavasti jokseenkin lopullisesti loppu...
Mexica on kolmas ja kevyin osa Wolfgang Kramerin ja Michael Kieslingin naamiotrilogiaa, jonka muodostavat Mexican lisäksi Java ja Tikal. Toimintapi...
Java kuuluu Kramerin ja Kieslingin naamiotrilogiaan Tikalin ja Mexican kanssa, tämänkin pelin kannessa tuijottaa naamio. Historialliselle Jaavalle sij...
Kaksinpelattava Uwe Rosenbergin peli teollisuuden ja infrastruktuurin kehittämisestä 1800-luvun Saksassa – kuulostaa kiehtovalta! Oranienburger Kanal tarjoaa pähkäiltävää.
Valtavat kosmiset sammakot taistelevat, ryöstelevät ja keräävät maa-ainesta kauan sitten tuhoutuneesta ulottuvuudesta. Kaaos on taattua!
Stonemaier Gamesin työläistenasettelussa pelaajat pyrkivät kalifiksi kalifin paikalle asettelemalla työläisiä, keräilemällä resursseja ja hankkimalla voittopisteitä – tosin tällä kertaa kaikki tapahtuu reaaliajassa.
Carl Chudykin suunnittelema Mottainai on japanilaisteemainen peli, jossa pitää välttää resurssien hukkaamista ja toimia nokkelasti. Säännöt ovat vaikeat sisäistää, mutta palkitsevat kyllä.
Portal Gamesin Legacy: The Testament of Duke de Crecy on 1700-luvun Ranskaan sijoittuva aatelissuvun kehittämispeli, jossa suku kasvaa ja laajenee.
Lampaidenkasvatusta Pohjanmeren rannikolla: tulva uhkaa, lampaat kastuvat ja patovallia pitäisi pystyttää, samalla kun koittaa maksimoida lampaiden määrän. Lowlands on Uwe Rosenbergin tuotannon mieleen tuova maatalouspeli.
Keisari Severus on kuollut ja Rooman valtakunta on kriisissä. Sehän tarkoittaa oivallista tilaisuutta, joten pelaajat pääsevät kilpailemaan vallasta. Kenestä tulee uusi keisari? Time of Crisis on raskas historiallinen pakanrakennuspeli.
Antoine Bauzan yhteistyöpeli Samurai Spirit kierrättää Akira Kurosawan Seitsemää samuraita lautapelimuotoon. Puolustakaa kyllä hyökkääviltä vihollisilta.
Victory or Death on Quartermaster General -sarjan toinen osa, joka vie pelaajat peloponnesolaissotiin, joissa Sparta, Ateena, Korintti ja Deloksen meriliitto ottavat toisistaan mittaa.
Friedemann Friesen suunnittelema 504 lupaa nimensä mukaisesti 504 peliä samassa laatikossa – mutta pystyykö se täyttämään lupauksensa? Ainakin se tarjoaa monipuolisen kattauksen pelimaailmoja yhdessä paketissa.
Venetsialaiset aateliset taistelevat vallasta. Rialto on Stefan Feldin peli, joten teemalta ei kannata odottaa liikoja, mutta yhtä kaikki käsissä on pätevä europeli, josta ei suurempaa valituksen aihetta löydy.
Taru sormusten herrasta on innostanut pelisuunnittelijoita tuottamaan valtavan määrän vaihtelevan tasoisia pelejä. Lisenssillä on tehty paljon kamalia...
18xx-sarjan junapelit ovat arvostettuja, mutta monille pelien kesto on ongelma. Lyhyimmilläänkin 18xx-peliin saa varata kolme tuntia tehokasta peliaik...
Kun ruokakaapin ainekset alkavat uhkaavasti vanheta, peruskokkikolmonen loihtii niistä pöperöitä, joissa on sitten vähän sitä sun tätä. Havanasta tule...
Abstrakteja lautapelejä vieroksutaan usein teeman puutteen ja raskauden vuoksi. Kaksinpelattava Arimaa tuntuu kuitenkin kevyeltä ja mukaansatempaavalt...
On ilahduttavaa huomata, että suomalainen pelisuunnittelu on alkanut muuttua selvästi ammattimaisemmaksi, eivätkä kaikki Suomessa julkaistavat lautape...
Samarkand: Routes to Riches on näyttävä Queen Gamesin peli, joka perustuu aikaisempaan Winsome Gamesin julkaisuun. Vuonna 2008 ilmestynyt Age of Sche...
Kahunan julkaisuhistoria on harvinaisen monipuolinen. Günter Cornett julkaisi pelin alunperin itse omalla Bambus Spieleverlag -firmallaan nimellä Arab...
Xiangqi (lausutaan suunnilleen shiantsii) eli 象棋 on kiinalainen muunnelma perinteisestä shakista. Vaikka kiinalainen shakki on eronnut intialaisesta ...
Montaa australialaista peliä en tiedä, mutta Sunda to Sahul antaa ainakin vakuuttavan kuvan australialaisten kekseliäisyydestä. Julkaisija Don Bonen d...
Michael Rieneck ja Stefan Stadler ovat tehneet aikaisemmin yhdessä Taivaan pilarit -pelin. Cuba muistuttaa monessa asiassa tätä edeltäjäänsä, mutta la...
Dos Rios on taktinen rakentelupeli, jonka vetovoima perustuu pitkälti yhteen omaperäiseen ja kiehtovaan pelimekaniikkaan. Vuorilta virtaa kaksi maatal...
Francis Tresham tuli aloittaneeksi jotain suurta luodessaan 1829:n vuonna 1974. Englannin rautateiden alkuaikoihin sijoittuva peli ja erityisesti sen...
Arabialainen kansantarusto tarjoaa mainiot puitteet perinteisen keskiraskaalle europelille Djinn, jossa pelaajat nappaavat kylälle karkuun päässeitä henkiä takaisin pulloihin. Kylää parhaiten suojeleva velhon oppipoika ylennetään maagisen killan sisäpiiriin ja julistetaan voittajaksi.
Kun yhdistetään juoksukilpailu ja roppakaupalla noppia, saadaan Cubitos. Ja vaikka peli on yhdistelmä lukuisia eri pelejä, tuntuu se kuitenkin veikeästi omanlaiseltaan.
Fighters of the Pacific on kahden hengen pahvilätkäsotapeli, jossa hypätään historiasta tuttujen lentokoneiden puikkoihin mittelemään Tyynenmeren herruudesta.
Undauntedin maailmansotakiertue jatkuu. Normandian pusikoista alkanut, Pohjois-Afrikassa grillattu ja Stalingradissa pakastettu pelisarja viedään kirjaimellisesti uudelle tasolle. On kesä 1940, ja nyt pakanrakennustaistelut raivoavat Englannin kanaalin taivaalla.
Rauha on väliaikaista. Sen ylläpitäminen vaatii jatkuvia toimia ja osapuolten tyynnyttämistä, mutta vaihtoehtoa ei ole. Koston kierre pitää katkaista, ennen kuin kaikki on maan tasalla.
War of the Ringin eeppisyyteen Quartermaster Generalin korttipeliä yhdistelevä War of the Ring: The Card Game tarjoaa uuden tavan käydä Sormusten sotaa.
Pitkien ja raskaiden talouspelien ystäville teollisen vallankumouksen keskeisen tekijän mukaan nimetty Arkwright on nappiosuma: teollisuutta, tuotantoa ja kauppaa muutaman tunnin rautaisannoksena.
Antti Lehmusjärven Jäinen kuolema: Suomen talvisota on alle puolentoista tunnin mittaiseksi tiivistetty korttivetoinen esitys talvisodasta. Sopii hyvin myös kokemattomille sotapelaajille.
Winsome Gamesin rautatiepeli Gulf, Mobile & Ohio on voittopistejahtia, jossa ajoituksella on suuri merkitys ja joskus passaaminen on paras siirto.
Quartermaster General: The Cold War on sarjaansa pitkään kaivattu kolmelle pelaajalle sopiva kevyt sotapeli, jossa Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Kiinan ja Intian muodostama neutraali blokki käyvät kylmää sotaa.
Phil Eklundin Pax Renaissance on monimutkainen, mutta vaivannäön palkitseva peli renessanssipankkiirien vallankäytöstä ruhtinaiden, kuninkaiden ja paavien taustalla.
Gipf-sarjan viimeisin osa Lyngk on värikäs abstrakti strategiapeli, jossa varataan värejä ja kootaan pinoja, joissa oma väri on päällimmäisenä.
Valuuttakauppaa mallintava For-Ex tarjoaa pörssin, jossa käydään kauppaa seitsemällä valuutalla. Löydätkö parhaat tavat tehdä voittoa kurssien heilunnasta?
Ranskalaisen Alban Viardin tausta Age of Steam -karttojen parissa näkyy tässä 1920-luvun ratikkalinjojen rakentelemisesta kertovassa pelissä. Tramways tarjoaa epätavallisen julman huutokaupan ja paljon muuta luovaa vuorovaikutusta.
Maatalousaiheinen draftauspeli Fields of Green tarjoaa avaruudellisia haasteita, kun maatilan kortit pitää draftata ja asetella sitten fiksusti.
Kylänrakennusta maan päällä, tarinallisia seikkailuja luolissa maan alla. Above and Below yhdistää kaksi maailmaa yhdeksi kiinnostavaksi peliksi.
Crayon rails -junapeli Eurorails on vanhanaikaista junailua ja rahdinkuljetusta pitkin ja poikin Eurooppaa. Kuka saa ensimmäisenä vaaditut 250 miljoonaa kasaan ja junaradat Euroopan suurkaupunkeihin? Aikaahan tämä vie, mutta on se sen arvoista.
Vaikea yhteistyöpeli Mistfall tarjoaa fantasiaseikkailua ja todellisia haasteita. Tätä peliä ei noin vain voiteta. Jo ensimmäisestä tehtävästä selviytyminen vaatii työtä. Peli toimii hienosti myös yksinpelinä.
Heroes Wanted -pelissä monipuoliset supersankarit taistelevat pahiksia vastaan pulp-sarjakuvien hengessä.
Magian ja juonittelun täyttämässä Cadwallonin fantasiakaupungissa riehuu joukko varaslaumoja. Lopulta hälytys soi ja kaupungista on paettava, ennen kuin vartijat saavat varkaat napattua. Kuka saa parhaan saaliin, ja varastetaanko saalis kaupungilta vai muilta rikollislaumoilta? Cadwallon: City of Thieves on jännittävä, yksinkertainen ja hauska fantasialautapeli.
Brawling Barons on näennäisen yksinkertainen kädenhallintapeli, joka paljastuu lähemmässä tarkastelussa strategisesti yllättävän haastavaksi. Peli vaa...
Star Borders: Humanity keskittyy kahden ryhmittymän yhteenottoihin jossain avaruuden perukoilla. Grand Imperiumin ja Free Alliancen komentajat vääntäv...
Richelieu on säännöiltään yksinkertainen, mutta luonteeltaan kiero aluehallintapeli, jossa on runsaasti vuorovaikutusta. Peli on sijoitettu Ranskan ku...
Fantasy Flight Gamesin pelisuunnittelija Corey Konieczka teki vuonna 2011 pakanrakennuselementtejä sisältävän korttipelin, joka erottuu muista peleist...
The Phantom League muistuttaa teemaltaan klassista tietokonepeliä Eliteä: lentelyä ja kaupankäyntiä avaruudessa. Siinä ne yhteydet sitten suurimmaksi ...
Touko Tahkokallion Principato on ensimmäisiä ulkomaisen laatupelikustantajan julkaisemia suomalaisia pelejä. Ennen tätä Eggertspielen (ja monien yhte...
Phantom Leader on yksinpelattava lautapeli Vietnamin ilmasodasta. Pelaajan tehtävänä on luotsata laivueensa kunnialla läpi jostain kolmesta mukana tul...
Kahden pelaajan sotapeli Napoleonin kohtalonhetkistä Waterloon kentillä. Martin Wallacen suunnittelemassa pelissä on runsaasti europelivaikutteita ja tyylikkäät puunappulat.
Rat Hot on alunperin suunnittelija [haku kuka="Michael Schacht"]Michael Schachtin[/haku] oman [haku]Spiele aus Timbuktu[/haku] -pelipajan tuotoksia. P...
Gargon on tikkipelin tapainen korttipeli, jossa pelaajat yrittävät kerätä voimallisia amuletteja maagien kilpailuissa. Kuten tällaisissa peleissä ylee...
Libertyn aiheena on melko vähän käsitelty Amerikan vallankumous tai vapaussota Englantia vastaan vuosina 1775-1783. Amerikka, tukenaan Ranska, taistel...
Stefan Dorran Intrige on jo iäkäs peli, se ilmestyi alun perin vuonna 1994. Peli on onnistunut keräämään vuosien varrella sen verran kulttimainetta, e...
Canal Grandella suunnittelijat Alan Moon ja Aaron Weissblum palaavat San Marcon venetsialaiseen tunnelmaan ja pelimekaniikkaan. Kummankin pelin aiheen...
Hansakauppa on suomalaisillekin läheinen aihe, vaikka Turku ei tämän pelin laudalle mahtunutkaan. Erityisen temaattisesta pelistä ei kuitenkaan ole ky...
Legendaarisen Sid Sacksonin suunnittelema Sleuth ilmestyi yhtä legendaarisessa 3M:n pelisarjassa jo vuonna 1967. Pelin uusimman laitoksen on julkaissu...
Campaign Trail on kädenhallintaa ja aluehallintaa yhdistävä peli Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Kenen vaalikampanja vie Valkoiseen taloon?
Quest for El Doradon neljäs ja suurin lisäosa on samaan aikaan itsenäinen sisarpeli. Tällä kertaa viidakosta kerätään jalokiviä, kolikoita ja väistellään vartijoita.
Dominion-maailma laajenee tällä kertaa itään. Pakkaa rakennetaan tällä kertaa feodaaliajan Japanissa. Teema on raikas, mutta ovatko suunnittelijan ideat yhtä tuoreita 16 laajennuksen jälkeen?
Pelaatko Sormuksen saattueessa puolustaen vapaita kansoja ja yrittäen tuhota Valtasormuksen? Vai oletko Frodoa ja Samia jahtaava Sauron, joka lähettää ryöstöjoukkojaan viholliskaupunkien porteille? Keski-Maan kohtalo on käsissäsi!
Avoimen maailman hiekkalaatikkopeli Lands of Galzyrin ensimmäinen lisäosa tuo tarinallista syvyyttä ja uudenlaisia pelielementtejä jo valmiiksi runsaaseen maailmaan.
18xx-genren perustajan Francis Treshamin 1829 Mainline pistää genren sääntöjä ja käytäntöjä uusiksi reippaalla kädellä. 18xx-peli, jossa on vahvoja satunnaistekijöitä? Tavatonta!
Meren takana aarteet kiiltävät kirkkaammin. Sinun on päästävä kiinni näihin kalleuksiin! Purjehdi merten taa, ja haali arvokkaimmat aarteet omaan pakkaasi! Mutta hetkinen, Kaukaiset rannat julkaistiin jo vuosia sitten?
Fantasy Flight Gamesin Star Wars -maailmaan sijoittuva keräilykorttipeli Star Wars: Unlimited on yksinkertainen, mutta strategisesti moniulotteinen peli, joka hyödyntää taustamateriaaliaan laajasti.
Valtakunnasta on kasvanut keisarikunta. Sen myötä mahdollisuudet kasvavat entisestään. Nyt pelataan isosti. Keisarikunnan voi helposti mieltää Nousukauden jatko-osaksi.
Avaruusoliot hyökkäävät maahan! Invasion tarjoaa X-COM-henkistä skenaariopohjaista skirmish-taistelua amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Varustakaa joukkonne ja rientäkää taisteluun ulkoavaruuden örkkejä vastaan!
Paolo Morin Ethnos oli mainio kepeä aluehallintapeli etenkin 4–6 pelaajalle. Fantasia-aiheinen peli on nyt muuttunut arkeologien kilpajuoksuksi, mutta perusmekaniikka on edelleen sama.
Kannessa keskiaikaisen kaupungin nimi. Beigenvärinen olematon kaupankäyntiteema. Italian suunnittelijagurut, Simone Luciani ja Daniele Tascini, sukeltavat tällä kertaa europelikliseiden sekaan. Riskialtista puuhaa sellainen.
Ark Novan eläintarhoista puuttui akvaariot. Nyt Merimaailmat-lisäosa korvaa tämän puutteen. Akvaarioiden lisäksi uusi lisäosa paikkailee peruspelin tasapainovikoja ja tuo uusia ominaisuuksia.
Maapallon suojaamiseksi suunniteltu tekoäly GAIA on todennut maapallon suurimmaksi uhaksi ihmiskunnan – ja päättänyt tuhota sen. Ehtivätkö pelaajat estää GAIA:n toimet ennen kuin on liian myöhäistä?
Ihmekone Sampo tuottaa rikkautta Pohjolan väelle. Väinölästä, Kalevalan maasta lähdetään ryöstöretkelle hakemaan alun perin Seppä Ilmarisen Pohjolan emännälle takomaa Sampoa takaisin.
Marvel-sankarit kuten Spider-Man, Daredevil ja Black Widow suojelevat koko maailmaa pahuuden voimilta. Yhteistyöpeli Marvel D.A.G.G.E.R. on taistelua uhkia vastaan.
Vanhojen pc-seikkailupelien point & click -hengessä etenevä Cantaloop on kiehtova seikkailu, joka tarjoaa mysteerin selvitettäväksi.
Blitzkrieg sijoittuu toisen maailmansodan pyörteisiin, mutta käsittelee aihetta omintakeisesti – kyseessä on nopea kaksinpeli, joka yhdistää ilman karttaa pelattavaa aluehallintaa ja kevyttä pussinrakennusta.
Catan kutsuu jälleen uudisasukkaita valloittamaan uusia alueita ja keräämään resursseja, tällä kertaa kaksinpelattavan korttipelin muodossa.
Quest for El Doradon toisessa lisäosassa pelaajat pääsevät väistelemään lukuisia vaaroja ja saavat apua alkuperäisväestöltä.
Juonittelua, senaattorien lahjontaa, salaliittoja – 7 Wonders Duelin toinen lisäosa Agora hyppää politiikan pyörteisiin.
Monsters on Board on Hotel Transylvania -elokuvista innoitusta hakeva hirviöpeli joka kärsii hätäisestä suunnittelusta ja yhteensopimattomista pelivälineistä.
Tutustu maailman viineihin yhdessä muiden pelaajien kanssa. Viticulture World on yhteistyössä pelattava lisäosakampanja Viticultureen.
Toisen maailmansodan kommando-operaatioita kuvaava yhteistyöpeli V-Sabotage pistää pelaajat miettimään tarkkaan, miten hiippailla vihollisten keskellä.
A Game of Thronesin maailmaan kuuluu juonittelu ja selkäänpuukotus. Sitä hupia tarjoaa myös A Game of Thrones: B'Twixt, nopea huutokauppapeli, jossa yritetään kerätä voimakkaita liittolaisia omaan neuvostoon.
Quest for El Doradon ensimmäisessä lisäosassa mukaan astuvat sankarit ja demonit. Kenen sankari pelastaa päivän ja kuka hautautuu kirouksiin?
Tapestry Arts & Architecture on lisäosa vuonna 2019 ilmestyneeseen Tapestry-peliin. Lisäosan myötä tarjolle tulee esimerkiksi kokonaan uusi kehitysrata sekä lisää sivilisaatioita.
Kukaan ei ollut turvassa Vitsaukselta. Epäkuolleiden armoton hyökkäys tulisi jatkumaan, kunnes Lich-kuningas päihitettäisiin. Onko Azerothin suurimmistakaan sankareista vastusta Northrendin valtiaalle?
Kaukaisia valloittajia, ilmalaivoja, minikampanja, yhteistyömoodi – kaikkea tätä on tarjolla, kun Scytheen lyödään mukaan sen virallinen lisäosatrilogia.
Gloomhavenin ensimmäinen suurempi lisäosa tuo alkuperäisen pelin veteraaneille tiukkoja haasteita uuden kampanjan muodossa.
7 Wonders: Duelin ensimmäinen lisäosa Pantheon tuo peliin uusia valintoja jumalakorttien muodossa.
Irlantiin rakennetaan rautateitä. Irish Gaugen pelaajat ovat sijoittajia, jotka omistavat rautatieyhtiöiden osakkeita, kehittävät maan pikkukaupunkeja suuremmiksi ja keräävät osinkoja rautatieomistuksistaan.
Hullu titaani Thanos yrittää saada haltuunsa kuusi ikuisuuskiveä liittääkseen ne Ikuisuuden rautahanskaan ja hallitakseen siten koko maailmaa. Marvel-sankareille tämä ei käy, joten sankarien on estettävä Thanosta saamaan kokoon jalokiviä.
Todella suosittuun mangaan perustuva Death Note: Confrontation on kissa ja hiiri -leikkiä kahdelle pelaajalle. Toinen on hullu murhaaja, toinen tätä jahtaava etsivä. Osaatko arvata tai päätellä, mitä vastapuoli on valinnut?
Conflict of Heroes on sotapelisarja, jossa heksakartalla liikkuvilla joukoilla taistellaan pääasiassa toisen maailmansodan itärintaman taisteluja. Mutkikkuusaste on sotapeliksi melko helppo, mutta yksityiskohtia on mallinnettu historialle uskollisesti.
Auringonjumala on kuollut ja odottaa helvetissä pelastajaa. Myrskyn jumalat riehuvat voittoisina samalla kun pimeyden olennot pursuavat helvetistä pintamaailmaan. Maailmankaikkeuden rakenteet rakoilevat ja kaaoksen jumalat ryömivät olevaisen repeämistä sisään.
Postapokalyptiseen maailmaan sijoittuva Neuroshima Hex! on taktista heksalaattojen asettelua ja hallintaa yhdistettynä asymmetrisiin pelaajavoimiin. Tavoitteena on tuhota vastustajan tukikohta tuottamalla siihen 20 vahinkoa.
Dante Alighierin kansankielen ja latinan suhdetta käsitelleen esseen mukaan nimetty De Vulgari Eloquentia on peli Italian kansankielen kehityksestä. Kiehtovasta aiheesta on tehty vanhanaikainen europeli.
18Lilliput on erikoinen, mutta toimiva tapa kastaa varpaitaan raskaiden 18xx-junapelien maailmaan pienemmässä ja kompaktimmassa muodossa.
Eläintarhaan sijoittuva Zoocracy on poliittista juonittelua ja omien poliittisten agendojen ajamista, tosimaailma häivytettynä eläinteeman taakse.
Michael Kellerin Agra on suurmoguli Akbarin hoviin sijoittuva työläistenasettelu- ja resurssinhallintapeli, jossa yritetään vaurastua palvelemalla Akbaria ja hovin merkkihenkilöitä.
1830-luvulla brittien Itä-Intian kauppakomppania lakkautettiin ja Kiina aukesi oopiumikaupalle. An Infamous Trafficissa pelaajat yrittävät vaurastua oopiumikaupalla ja muuttaa vaurauden statukseksi.
Fantasy Flight Gamesin Unique Game takaa, että jokainen Discover: Lands Unknown -boksi on vähän erilainen kuin muut. Mutta onko siitä mitään iloa pelaamiseen?
Scott Almesin Heroes of Land, Air & Sea on Warcraftia muistuttava lautapeli, jossa rakennellaan joukkoja ja soditaan maalla, ilmassa ja merellä alueiden hallinnasta.
War of the Ringin sisarpelissä Hunt for the Ring yksi pelaajista on Frodo, joka pakenee sormusaaveita matkallaan Konnusta Rivendelliin.
Figuuritaisteluja tulevaisuuden taisteluareenoilla. Kokoa oma friikkisi, kloonaa se kolmeksi ja käy taisteluun. Space Freaks on taistelua kieli poskessa.
Laivanvarustusta höyrylaivojen kultakaudella. Transatlantic ottaa Concordian korttimekanismin, mutta poistaa pelilaudan. Tuloksena on astetta vaisumpi peli, mutta silti aivan kelpo pelikokemus.
Perinteistä avaruusteemaista 4X-seikkailua tarjoava Exodus: Proxima Centauri on kelpo kilpailija Eclipselle ja Twilight Imperiumille.
Warriors of Middle-earth lisää War of the Ring -lautapeliin paljon uutta sisältöä. Se sopii ensimmäiseksi lisäosaksi Lords of Middle-earthia paremmin.
Sivilisaatiot muinaisista ajoista tulevaisuuteen noin tunnissa, lupaa taiwanilainen The Flow of History. Pelin ydin on ovelassa huutokauppamekanismissa.
Piirakanjakoa on luvassa, kun daimio jakaa resurssit japanilaiselle feodaaliaatelistolle Shitennō-lautapelissä. Osaatko jakaa palikat oikein?
Avaruusseikkailu Solarius Mission on avaruuden tutkimista ja valloittamista. Lähin sukulainen on maatalouspeli La Granja ja pelimoottori perustuu nopille, joita käytetään monipuolisesti ja näppärästi.
Splotter on laatupeleistään tunnettu paja, jonka Duck Dealer on omintakeinen avaruuskauppapeli. Peli sulattaa aivot takuuvarmasti, sen verran kiemuraista hommaa avaruuskaupankäynti ja vuorojen optimointi on.
Italialainen avaruudenvalloituspeli Kepler-3042 vie pelaajat tuhat vuotta ajassa eteenpäin valloittamaan avaruutta ja maankaltaistamaan planeettoja.
WizKids on julkaissut sarjan keräilynoppapelejä. Dungeons & Dragons Dice Masters: Faerûn Under Siege on D&D-aiheinen nopilla pelattava pakanrakennuspeli.
Vuoden 1956 Unkarin kansannousu on unkarilaisille tärkeä aihe. Kun unkarilaiset tekevät aiheesta pelin, voi olla varma, että kohtelu on tarkkaa. Historiallisten simulaatioiden ystäville Days of Ire on herkkua.
Saksalaiseen Markus Heitzin kirjoittamaan kirjaan perustuva The Dwarves on kääpiöiden tähdittämää fantasiaseikkailua, jossa nopat lentelevät.
Rikoskeikkojen suunnitteleminen draftaamalla kortteja on Heatin juju, ja peli toimiikin siinä tehtävässä kerrassaan mainiosti. Saul Bass -henkinen kuvituskin sopii peliin kuin reikärauta rosvon kouraan.
Eclipsen toinen lisäosa Shadow of the Rift lisää peliin uusia muukalaisrotuja, uusia teknologioita, uutta löydettävää ja paljon muuta utta mielenkiintoista. Rise of the Ancients kannattaa lisätä peliin ensin, mutta tämä lisäosa tarjoaa kokeneille pelaajille paljon tutkailtavaa.
Viiden armeijan taistelu oli Hobitin huippukohtia. The Battle of Five Armies -lautapelissä pääset elämään tämän taistelun uudestaan. War of the Ringiä pelanneet tunnistavat pelimekaniikasta tuttuja piirteitä, mutta The Battle of Five Armies on silti itsenäinen, omanlaisensa peli.
Luolaholveissa seikkaillaan, kun Dungeon Saga: Dwarf King's Quest vie pelaajat Descentiä muistuttavaan seikkailuun. Taktista taistelua ja kepeää roolipeliä on luvassa, ja tietysti tyylikkäät miniatyyrit ja pahvisia huoneita ja käytäviä.
Keskiaikaa, zombieita ja moderneja aseita historiallisina reliikkeinä – melkoista soppaa ja niin on pelimekaniikkakin, joka yhdistelee tornipuolustusta, kädenhallintaa ja tuuria. Dark Age Z on omaperäinen peli.
War of the Ringin iso lisäosa Lords of the Middle-Earth tuo peliin paljon uusia elementtejä, kuten haltiasormukset ja entistä ehomman Gandalfin. Jos kaipaa peruspeliin vaihtelua, Lords of the Middle-Earth tuo sitä roppakaupalla.
Xoliba on suomalainen abstrakti kaksinpeli, joka perustuu kolmioiden muodostamiseen pelilaudalla. Yritä vangita nappuloita sulkemalla ne kolmioiden sisään. Analyyttisille laudantuijottajille sopiva Xoliba on elegantti ja helposti mukanakulkeva peli.
Vanhan 1980-luvun klassikkotietokonepelin lautapelikäännös vie pelaajat paimentamaan M.U.L.E.-robottejaan. Kuka tienaa eniten? Kun siirtokunta-alus tulee takaisin, rikkain uudisasukas vie voiton. Kevyt talouspeli raskaalla satunnaistapahtumakuorrutuksella on hauskaa, mutta vähän vanhanaikaista viihdettä.
DreadBall Xtreme on rankkaa futuristista väkivaltaurheilua, jossa pelaajat vammautuvat ja kuolevat matsien tiimellyksessä. Peli tuo mieleen BloodBowl-klassikon, mutta urheilulaji muistuttaa hieman enemmän koripalloa kuin jenkkifutista.
Sentinels of the Multiverse -korttipelin maailmaan sijoittuva Sentinel Tactics on heksapohjainen supersankarien taistelupeli, jossa korttipelistä tutut supersankarit ja huippupahikset mittelevät keskenään.
Princes & Pirates pakkaa samoihin kansiin kaksi Bohnanza-lisäosaa. Princesissä (Bohnröschen) pelastetaan Prinsessa Papusta linnasta suorittamalla erilaisia paputehtäviä. Piratesissa (La Isla Bohnitâ) kauppalaivat seilaavat papusatamasta toiseen merirosvojen jahtaamina.
Pelaajat käyvät Starship Troopersin hengessä yhdessä loppumatonta avaruushirviöiden virtaa vastaan. Selviävätkö pelaajat hengissä? XenoShyft Onslaught on haastava selviytymiskauhuhenkinen scifi-yhteistyöpeli.
Valtataistelu käy kuumana Shadows over the Empire -pelissä. Kuka saa levitettyä vaikutusvaltaansa ja ehdokkaansa valtaistuimelle? Kickstarter-projektina julkaistu peli on tiukkaa valtataistelua.
Etäisesti vanhaan Rampage-videopeliin perustuva Terror in the Meeple City on hupaisa peli, jossa jättiläishirviöt tuhoavat meeplejen kaupunkia. Pelaajat pääsevät riehumaan toden teolla!
Farmers of the Moor -lisäosa tuo Agricolaan uusia ulottuvuuksia: nyt perhe tarvitsee ruoan lisäksi lämpimän kodin, jotta perheenjäsenet eivät sairastu. Nyt voit myös kerätä turvetta, kasketa metsää ja kasvattaa hevosia.
Dominionin viimeiseksi lisäosaksi mainittu Killat antaa ammatinvalintaopastusta ja tarjoaa säästöön meneviä rahoja ja kortteja, joista voi maksaa ylihintaa. Eikä muuten jää viimeiseksi Dominion-lisäosaksi...
Ota komentoosi saksalainen sukellusvene toisen maailmansodan alkuvaiheissa, upota mahdollisimman paljon laivoja ja selviydy hengissä – siinä haaste, jonka The Hunters pelaajille asettaa.
Kalle Malmiojan työläistenasettelupeli Councils & Contracts mahtuu todella pieneen pakettiin – mutta on kuitenkin täysimittainen lautapeli.
Le Havresta kehitelty kaksinpeliversio Le Havre: Inland Port on rakentamista ja resurssien optimointia alkuperäisen pelin hengessä, mutta ei vain kopioiden.
Darkest Night on yhteistyöpeli, jossa pelaajien on yhdessä tuumin taisteltava pahaa Necromancer-velhoa vastaan ja pelastettava geneerinen fantasiamaailma.
Kuningas on luvannut suolakaivoksen sille, joka osoittaa eniten lahjakkuutta suolan louhimisessa. Kenestä tulee Magnum Sal -suolakaivoksen uusi omistaja?
For the Crown yhdistää samaan peliin shakin ja Dominionin. Kahdesta täysin erilaisesta pelistä tulee mielenkiintoinen yhdistelmä, joka toimii oikeastaan yllättävänkin hyvin.
Columbia Gamesin EastFront on saanut haastajan: Blocks in the East on esikuvansa tavoin toisen maailmansodan itärintamaa blokkisotapelinä. Uudessa pelissä on uusia ideoita, joiden takia itärintaman taisteluista kiinnostuneen kannattaa siihen tutustua.
Saatko Yhdysvaltoja kiertävän sirkuksen menestymään? Circus Train on lautapeli, jossa pelaajat johtavat sirkuksiaan ja yrittävät saada aikaan mahdollisimman vetävän show'n.
Taktista toimintakauhua synkässä tulevaisuudessa. Pelaajat ohjastavat kommandoita, jotka taistelevat yhden pelaajan ohjastamia pahuuden joukkoja vastaan. Omega-protokollan tehtävänä on hävittää kaikki todistusaineisto hallituksen epäonnistuneista geenikokeiluista. Onnistuuko se?
Operaatio Phantom Fury oli Irakin sodan verisimpiä. Tässä yksinpelattavassa sotapelissä pääset kokeilemaan, miten operaatio sinulta onnistuisi.
Victory Point Gamesin julkaisema Napoleonic 20 -sarja on kasvanut vauhdikkaasti. Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2008 ja mikäli pelisarjan erillise...
Virusepidemiat tuntuvat olevan nyt muodissa. Pandemia sai juuri toisen suomenkielisen painoksensa ja sarjakuvat, tv-sarjat ja videopelit suorastaan pu...
Länsirintamalta ei mitään uutta on klassikkoteos, mutta tämän pelin kohdalla lausahdus ei pidä paikkaansa. No Retreat 3 käsittelee nimittäin poikkeuks...
Jeffrey D. Allers on suunnitellut useita kelvollisia pelejä saamatta kuitenkaan aikaiseksi ainuttakaan varsinaista hittiä. Nieuw Amsterdam, jossa pela...
Ruotsalaisen FryxGamesin Wildernessissa on kysymys selviytymisestä. Metsään joutuneiden pelaajien on selvitettävä reitti erämaan läpi kylään, jossa od...
Presidentinvaalit tuntuvat olevan yhdysvaltalaisille elämää suurempi asia. Aiheesta on kehitelty myös lukuisia pelejä, joissa käsitellään muun muassa ...
Afrikan mantereella on sodittu runsaasti, mutta lautapeleissä aihetta on käsitelty jostain syystä ainoastaan toisen maailmansodan yhteydessä. Silloink...
Sotapelit saattavat vaikuttaa ensisilmäyksellä pelottavilta. Niiden säännöt ovat europelejä monimutkaisemmat, ne sisältävät paljon yksityiskohtia, pel...
Filip Milunskin kahden hengen korttipelissä Vampire Empire ihmiset yrittävät tappaa keskuuteensa päässeitä vampyyreja ja estää vampyyreja tappamasta h...
Viime vuosina on nähty jonkin verran erilaisiin tietokonepeleihin tai konsolipeleihin pohjautuvia lautapelejä. Vuonna 2011 Fantasy Flight Games julkai...
Thunderstone on alunperin vuonna 2009 ilmestynyt Dominionia muistuttava korttipeli, johon on vuosien varrella julkaistu useita lisäosia. Vuonna 20...
Kaupankäyntiä steampunk-hengessä ilmalaivoilla, eikö kuulostakin hyvältä? Kaikki ei kuitenkaan aina toimi, vaikka tekijänä on Fantasy Flight Gamesin k...
Katovuodet on Dominionin seitsemäs lisäosa. Loppu alkaa häämöttää! Tämä toiseksi viimeinen lisäosa on iso boksi, jossa on peräti 500 korttia, vaikka k...
Warhammer: Invasion on kaksinpelattava korttipeli, joka sijoittuu Warhammerin synkkään fantasiamaailmaan, jossa kääpiöt, ihmiset, haltiat, örkit, kaao...
Syvällä Underdarkissa on käytävä verkostoja, jotka toimivat kotina miljoonille toinen toistaan tappavammille otuksille, pääiljetyksenä ja Drizztin suu...
Kyllästyttääkö Pandemia? Onko yhteistyöpelistä kadonnut viehätys? Vaivaan on myös lääke – nimittäin viime vuonna suomeksi ilmestynyt Pandemia – Tuhon ...
Uuden Dominion-lisäosan arvosteleminen on helppoa: jos olet fani, osta. Jos et välittänyt edellisistäkään, tämä ei muuta tilannetta. Se siitä, arvoste...
Grave Business on hauska ja kohtalaisen kevyt työläisten asettelu -peli, jossa pelaajat kasaavat keräämistään ruumiinosista zombieita pyrkien näin kas...
Hollywood on ilmestynyt harvinaisen monella nimellä. Ensimmäinen saksalainen laitos vuodelta 2000 oli Hasbron julkaisema Traumfabrik, toinen painos 20...
Evolution: The Origin of Species voitti Venäjällä peräti kolme vuoden peli -palkintoa vuonna 2010. Se lienee siis todellinen huippupeli? Ainakin suunn...
Lautapeleihin sopii välillä sama sääntö kuin opiskelija-asuntoihin: hyvä, halpa, lähellä - valitse kaksi. Waterloo 20:tä voi kehua hyväksi ja halvaksi...
Punainen lohikäärme on herännyt tulivuoren alla ja terrorisoi lähialueita hirviöarmeijansa kanssa. On taas aika kaivaa miekat, jousipyssyt ja taikasau...
Dominionin lisäosien virralle ei näy loppua. Viides lisäosa, Elonkorjuu, on Alkemian tapainen pienempi paketti, jossa on 13 uutta valtakuntakorttia ja...
Alun perin tietokoneille vuonna 1991 ilmestyneestä Sid Meierin sivilisaatiopelistä on vihdoin saatu bittiversiota suuresti muistuttava lautapeliversio...
Nousukausi on neljäs Dominion-lisäosa. Käsissä on taas yksi iso laatikko, eli 25 uutta valtakuntakorttia. Lisäosan aiheena on vauraus ja raha, joten u...
Primordial Soup eli Ursuppe vie pelaajat elämän alkulähteille alkuliemeen, jossa ameebat hääräilevät ja kehittyvät evoluution kautta. Peli keskittyy e...
Ennen rautateitä tavaraa piti kuljettaa muilla tavoilla. Englannissa suosittuja olivat kanavat, joita rakennettiin ahkerasti etenkin kanavien kulta-ai...
Field Commander: Alexander the Great asettaa pelaajan Aleksanteri Suuren saappaisiin tämän marssiessa läpi Vähä-Aasian. Tässä yksinpelattavassa sotape...
Tuorein Dominion-lisäosa Alkemia on aikaisempaa pienempi setti. Kapeammasta laatikosta löytyy vähän pienempi valikoima uusia kortteja, vain 12 uutta v...
Hyvin kaksinpelinä toimivat Age of Steam -kartat ovat harvinaisia. Tässä Bézier Gamesin vuoden 2009 Essen-setin osana ilmestyneessä karttapaketissa on...
Lautapeliversio Ubisoftin Panzer General -pelistä tarjoaa kevyen version toisen maailmansodan
Sielu on kautta historian kiinnostanut ihmistä ja erilaisia ryhmittymiä ja tätä kiinnostusta käytetään hyväksi Ville Hankipohjan suunnittelemassa kort...
Dominionin toinen lisäosa Kaukaiset rannat on enää puoliksi itsenäinen peli. Laatikko on yhtä iso kuin peruspelissä ja Hovin juonissa, mutta mukana ei...
Korttivetoinen sotapeli Stalingrading taisteluista. Saksa ja Neuvostoliitto taistelevat kaupungin hallinnasta, samalla kun tulipalot tuhoavat kaupunkia.
18xx-sarjan pahin ongelma on aloittelijoille sopivien lähtökohtien puute. Tätä aukkoa Steam over Holland yrittää paikata, vaihtelevalla menestyksellä....
Age of Conan on Robert E. Howardin luoman Conanin maailman ympärille luotu peli, jossa pelaajat hallitsevat kansakuntia Conanin seikkailuja unohtamatt...
Logistiikka on ala, jossa pitää saada oikeat tavarat oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Siinä on myös Roads and Boatsin ydin. Tässä klassikossa pelaajie...
Dominionin ensimmäinen lisäosa Hovin juonet saapuu yhtä isossa laatikossa kuin edeltäjänsä. Boksista löytyy saman verran tavaraa: 25 valtakuntakorttia...
Mac Gerdtsin uusin peli The Princes of Machu Picchu sijoittuu aikaan, jolloin espanjalaiset konkistadorit tuhosivat ja ryöstivät etelä-amerikkalaisia ...
Victory & Honorin seepiansävyinen aikakauden valokuviin perustuva kuvitus vie suoraan Amerikan sisällissodan tunnelmiin. Sota on hieman harvinaise...
Tämä Age of Steamin lisäosa jatkaa Bézierin laatukarttojen sarjaa, ohuen kartongin sijasta lisäosa on toteutettu oikein kunnon pelilautana. Toisella p...
Alean laatupelisarjan yhdeksäs peli, Fifth Avenue, sijoittuu New Yorkiin, pilvenpiirtäjien huippuaikaan. Pelaajien tehtävänä on rakentaa pilvenpiirtäj...
Turbo Taxi ilmestyi alunperin 2F-Spielen pienjulkaisuna nimellä Flickwerk vuonna 2000. Silloin pelin aiheena oli tietokonekaapelien järjestely. Queen ...
Feudo on pienen italialaisen ZuGames-pelipajan ensimmäisiä tuotoksia, peli englantilaisten paronien valtakamppailuista 1300-luvulla. Pelaajat yrittävä...
Four Dragons ilmestyi alunperin suunnittelija Frank Branhamin omakustanteena nimellä Dia de los Muertos. Pelin alkuperäinen teema oli ainakin Meksikos...
Time Controlissa pelaajat komentavat agentteja, jotka matkustavat ajassa. Aikamatkustus, kuten jokainen asiaankuuluvia elokuvia katsellut tietää, on v...
Caesarin, Pompeiuksen ja Crassuksen triumviraatti hallitsi Roomaa aikoinaan. Välirikko uhkasi, mutta Lucan konferenssissa kolmikko sai paikattua välin...
Pacific Theater laajentaa Memoir '44:n taistelut Tyynellemerelle. Japanilaiset joukot kohtaavat Yhdysvaltain merijalkaväen tiukoissa viidakkotaistelui...
Nimen perusteella Who Stole Ed's Pants? on selvä päättelypeli, jossa tulee selvittää, kuka on katala syyllinen Edin housujen varkauden takana. Arvaus ...
Terrain Pack keskittyy laajentamaan Memoir '44:n lähinnä sekalaisilla elementeillä. Uutena rintamana peliin tulee Pohjois-Afrikan aavikkotaistelut, jo...
Afrikka kaipaa liikenneyhteyksiä! Pelaajien tehtävänä on rakentaa rautatie halki Afrikan Kapkaupungista Kairoon. Matkan varrella maasto vaihtelee help...
Montréal Métro on tasan kolmelle pelaajalle suunniteltu lisäosa Age of Steamiin. Lisäosa on suunnittelija Michael Webbin itse julkaisema, käytännössä ...
Catanin uudisasukkaat -korttipelin lähtökohtana on se tosiasia, että kaupankäyntiin perustuvan pelin – kuten Catanin uudisasukkaiden – pelaaminen kah...
Tom Tube on kaksinpeli, jossa pelaajat latovat laudalle vuorotellen suunnikkaan muotoisia laattoja. Laatoilla olevat putket muodostavat reittejä, joit...
Eketorpin rauta-aikainen linnoitus Öölannin saarella on tämän pelin nimen takana. Pelaajat ottavat kukin hallintaansa yhden viikinkilinnan ja kilvoitt...
Lehmänkaupoista on ilmestynyt suomeksi harvinaisen monta erilaista laitosta. Peliä on myyty 1980-luvulla isossa keltaisessa laatikossa Lehmänkauppojen...
Air Packia saatiin odottaa, eikä se sittenkään tullut siinä muodossa kuin odotettiin. Lentokoneiden piti ilmestyä osana kauan kaivattua kantolaukkua. ...
Great Wall of China muistuttaa Samuraita. Jokaisella pelaajalla on oma pakka kortteja, joita käytetään Kiinan muurin rakentamiseen. Näppärin rakentaja...
Talisman on roolipelihenkisten lautapelien klassikko vuosikymmenten takaa. Peli nauttii edelleen suurta arvostusta, mutta nykyään lähinnä nostalgiasyi...
Taistelu Roomasta jatkaa historiallisten Catan-pelien sarjaa. Pelin aiheena on Rooman valtakunnan tuho. Pelaajat ovat idästä vaeltavia barbaariheimoja...
Taivaan pilarit on jännityskirjailija Ken Folletin menestysromaaniin perustuva peli. Kirjan ja pelin aiheena on Kingsbridgen katedraalin rakentaminen....
Uudet löytöretket oli alunperin osa Catanin uudisasukkaita, mutta tuli pelin kehityksen aikana nipsaistuksi omaksi pelikseen. Peli on nimeltään Uudet ...
Nettiroolipeli World of Warcraft on varmasti kaikille tietokonepelien maailmaa seuranneille tuttu. Valtavan suosittu peli on poikinut paljon muuta ohe...