Carcassonne
Laattojenasettelupelien klassikko Carcassonne on noussut 20 vuodessa kestosuosikiksi ja kasvanut laajaksi peliperheeksi. Peli on helppo, kiinnostava ja tyylikäs, joten suosio ei ole ihme.
Tämän otsikon alle on kerätty pelejä, jotka sopivat aikuisten kesken pelattavaksi. Pelit ovat vaikeusasteeltaan sellaisia, että niitä voi yleensä ottaen pelata myös muiden kuin innokkaimpien peliharrastajien kesken. Osa peleistä on hyvinkin helppoja, osa haastavampia ja paneutumista vaativia, mutta kaikkiaan pelien pitäisi asettua harrastajille suunnattujen ja seurapelien välimaastoon.
Laattojenasettelupelien klassikko Carcassonne on noussut 20 vuodessa kestosuosikiksi ja kasvanut laajaksi peliperheeksi. Peli on helppo, kiinnostava ja tyylikäs, joten suosio ei ole ihme.
Vuoden 2008 suurimpia hittipelejä peliharrastajien keskuudessa oli ehdottomasti Dominion. Pelille kasvatettiin etukäteishypeä lähes Agricolan tapaan,...
Huippusuosittu draftauspeli 7 Wonders on antiikin seitsemän ihmeen rakentamista ja oman korttivalikoiman rakentelua mahdollisimman tuottoisaksi. Peli toimii hienosti 3–7 pelaajalla, venymättä seitsemälläkään tuskallisen pitkäksi.
Huippusuosittu Ticket to Ride on yksinkertainen koko perheen junapeli, jossa kerätään kortteja ja rakennellaan niiden avulla junareittejä Yhdysvaltojen kartalle.
Catan (aiemmin Catanin uudisasukkaat) on monin tavoin keskeinen peli saksalaislautapelien uudelle tulemiselle. Vuonna 1995 ilmestynyt Spiel des Jahre...
Bohnanza on uusien saksalaispelien klassikoihin kuuluva korttipeli, jossa pelaajat käyvät papukauppaa. Huvittava paputeema kätkee sisäänsä yllättävän...
Love Letter on todellinen minipeli: se koostuu vain 16:sta kortista ja pelimerkeistä. Oma kappaleeni on vielä karumpi, siinä ei ole muuta kuin kortit...
Kaksinpelattava Duel on tuttua 7 Wondersia ilman draftia ja muita moninpelin ominaisuuksia. 7 Wonders: Duel on jopa suosittua edeltäjäänsä parempi – 7 Wonders toimiikin yllättäen parhaiten tällaisena napakkana kaksinpelinä, jossa rakennetaan ihmeitä, kehitetään sivilisaatiota, soditaan ja tieteillään.
Elämäntapapeliksi soveltuva Tichu on kiinalaiseen perinteiseen korttipeliin perustuva suosittu ja haastava paripeli.
Laattojenasettelupeli Azul on palkintoja voittanut lautapeli, jossa luodaan azulejos-kaakeleista mahdollisimman arvokkaita ruudukoita.
Quest for El Dorado on Reiner Knizian suunnittelema pakanrakennusta ja kilpajuoksua hienostuneesti yhdistelevä peli.
Alexander Pfisterin Port Royal on näppärä pieni korttipeli, jossa voi koetella onneaan Karibialla merirosvojen ja kauppalaivojen keskellä. Hyvällä tuurilla pärjää, mutta myös tekemällä oikeita valintoja.
Monopoly on varmasti yksi kaikkien aikojen suosituimpia ja tunnetuimpia lautapelejä. Lautapeliharrastajille peli on vihattu sylkykuppi ja kieltämättä...
Ticket to Ride: Europe vie pelisarjan Euroopan maisemiin. Uusina sääntöinä mukana on jako pitkiin ja lyhyisiin matkalippuihin, yhteyksien tekemistä helpottavat asemat ja vaikeammin rakennettavat lautat ja tunnelit.
Alhambra on maurien Espanjaan rakentama linnoitus, joka oli aikoinaan Granadan muslimikuninkaiden palatsi. Tälle pelille Alhambran rakentaminen on jo...
Dixit on kestosuosikiksi noussut selityspeli, jossa pelaajat valitsevat kädestään yhden pelaajan vihjeeseen sopivimman surrealistisen kuvakortin.
Alunperin jo vuonna 1994 ilmestynyt 6 nimmt! on helppojen korttipelien klassikoita. Wolfgang Kramer on kertonut haastatteluissa pelin suosion näkynee...
Thurn und Taxisin suku pyöritti 1500-luvulla lähes koko Euroopan laajuista posti-imperiumia. 1980-luvulla suku tuli tunnetuksi menevästä jet set -elä...
Pyöräilypeli Flamme Rouge simuloi pyöräkilpailujen viimeistä kilometriä. Riittääkö loppukiri maaliin asti, vai loppuvatko voimat kesken matkan? Flamme Rougen tyylikäs pakantrimmausmekaniikka on mainio mallinnus kestävyysurheilusta.
Michael Tummelhoferin eli Bernd Brunnhoferin suunnittelema ja Lautapelit.fi:n suomeksi julkaisema Stone Age – Kivikausi liittyy teemaltaan suhteellis...
Luo harmonisin ekosysteemi tässä Pohjois-Amerikan luoteisosan ja Kanadan rajamaiden eläimistöä ja ympäristöä esittelevässä pelissä. Luvassa on soljuvaa laattojen asettelua, joka sopii niin perheen kuin harrastajienkin peli-iltaan.
Trivial Pursuit on todellinen triviapelien klassikko. Alunperin vuonna 1981 julkaistu peli on saanut lukuisia erilaisia laitoksia vuosien varrella ja...
The Crew on avaruusmatkailuaiheinen yhteistyötikkipeli, jossa pelaajien on selviydyttävä viidestäkymmenestä toinen toistaan vaikeammasta tehtävästä yhdessä.
Italialaiset ja western ovat luotettava yhdistelmä. Bang! jatkaa spagettiwesternien jalanjäljissä luoden jännittävää villin lännen tunnelmaa, jossa r...
Patchwork on tilkkutäkin rakentelua ja nappikauppaa kahdelle pelaajalle. Uwe Rosenbergin pieni ja näppärä peli on helppojen kaksinpelien parhaimmistoa.
Pakohuonepelien huippua edustava Unlock! on älypuhelinsovellukseen perustuva ongelmanratkaisupeli, jossa yhdistellään kortteja paon edistämiseksi.
Vakoojamestarit yrittävät viestiä salaisten agenttien henkilöllisyyttä tiimeilleen yksisanaisilla vihjeillä. Codenames on hauska ja haastava seurapeli, joka sopii hyvin isommille tai pienemmille porukoille, jotka nauttivat sanapeleistä.
Carcassonnea kivikaudella! Ensimmäinen Carcassonnen sisarpeleistä on mainio hieman virtaviivaisempi versio peruspelistä. Se oikoo mutkia joissain kohtaa ja toisissa kohdissa tuo mukavia lisäkäänteitä.
Saksalainen Exit: The Game -sarja on pakopeli pienessä laatikossa: ratkaise tehtävät mahdollisimman nopeasti. Kertakäyttöinen peli on oikeastaan puzzle, mutta viihdyttää kyllä koko hintansa edestä.
Kotimainen Dale of Merchants on todella hyvä pakanrakennuspeli, jossa eläinkauppiaat kasaavat torikojujaan. Nopein torikojun pystyttäjä voittaa. Dale of Merchants eroaa paljon Dominionin peruskaavasta ja onkin oikein virkistävä ja taidolla tehty peli.
Kaikista sanapeleistä paras – tai ainakin suosituin – on Scrabble. Peli keksittiin alunperin vuonna 1938 ja on edelleen huippusuosittu ja paljon pelattu.
Miljoonia kappaleita myynyt Alias on suomalainen lautapelimenestys. Mikko Koivusalon pelistä on tullut kansainvälinen hittipeli, jota suurin osa suomalaisista on joskus pelannut.
Kun on tehnyt Dominionin tasoisen hitin, miten siitä jatketaan? Kindgom Builder on Dominionin luojan Donald X. Vaccarinon seuraava peli. Odotukset ov...
Lost Cities on alunperin ilmestynyt Kosmoksen kaksinpelisarjassa. Sarjan pelit on kaikki pakattu samanlaiseen pieneen laatikkoon. Vaikka sarjassa jul...
Magic: The Gatheringillä kannuksensa ansainnut Richard Garfield on kehitellyt vuosien varrella kaikenlaista mielenkiintoista. King of ...
Michael Schacht tunnetaan pienimuotoisten ja yksinkertaisten pelien taidokkaana suunnittelijana. Coloretto on kenties selkein esimerkki Schachtin tai...
Vuoden 2014 Kennerspiel des Jahres -voittaja Istanbul on näppärä kilpajuoksu basaarissa. Kuka saa ensin viisi rubiinia kärryynsä? Tehokkain basaarinkiertäjä vie voiton Rüdiger Dornin taitavasti suunnitellussa pelissä.
Kaupunginrakentelupeli Suburbia on eräänlaista Sim Cityä lautapelimuodossa. Kuka rakentaa houkuttelevimman kaupunginosan?
Satojen miljoonien ihmisten suosikkipeli shakki periytyy nykymuodossaan 1400-luvulta. 600-vuotinen historia on tehnyt pelistä rikkaan ja monimuotoisen. Se kuuluu edelleen vahvasti yleissivistykseen.
Sagrada Familian lasimaalaukset kaipaavat mestareita töihin. Sagradassa pelaajien tehtävänä on rakentaa kauniit lasimaalaukset tarkkoja sääntöjä noudattaen, jotta pisteitä kertyy mahdollisimman paljon.
Tom Lehmannin Res Arcana on kipakka koneistonrakennuspeli ja kilpajuoksu klassisen alkemian maailmassa. Muunna resursseja ja kerää pisteet kotiin.
Meedioiden tehtävänä on selvittää, kuka murhasi kartanon miespalvelijan 30 vuotta sitten. Miespalvelijan kummitus yrittää viestiä ratkaisun rajan takaa. Mysterium on yhteistyöpeli, jossa ajatustenlukutaidosta ja näkyjentulkintakyvyistä on hyötyä.
Triviapelit kuuluvat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen, sillä maassamme pelataan runsaasti erilaisia yleistietoa mittaavia pelejä ja siksi on mu...
Tämä Reiner Knizian peli on julkaistu Saksassa alunperin sarjakuvamaisella skottiteemalla nimellä Schotten Totten. Sotapelijulkaisijana paremmin tunn...
Kartat ovat kiehtovia. En varmastikaan ole ainoa, joka saa iloa karttojen katselemisesta. Keksittyjen maiden karttojen piirtäminenkin ilahduttaa monia. Cartographersissa pääsee piirtämään itse karttoja, joten jo siksi peli herättää mielenkiintoa.
Roolipelislangissa munchkin on epäkypsä pelaaja, joka keskittyy voittamiseen ja menestyksen optimointiin rakentavan ja muut pelaajat huomioivan pelit...
Lautapelijulkaisijana suhteellisen nuori Indie Boards and Cards on ehtinyt saamaan nopeassa ajassa hyvän maineen lautapelaajien keskuudessa. Maine...
Genial on nerokkaan yksinkertainen lautapeli, jossa pelaajat asettelevat laattoja laudalle, yrittäen maksimoida pisteensä. Se on yksinkertaista, mutta ei kuitenkaan aivan helppoa. Reiner Knizian parhaimpiin lukeutuva peli on abstraktien pelien uusia klassikoita.
Päitä tulee putoilemaan, ja paljon, ja sinä haluat päästä kehuskelemaan niillä giljotiinin käyttäjien pukuhuoneessa. Teet suuren vaikutuksen, jos mestaat Marie Antoinette'n tai kuningas Ludvig XVI'n, mutta ketä kiinnostaa, jos katkot palatsinvartijan pään? Varmista siis, että keräät arvovaltaisimmat päät, ja olet päätä pidempi muita!
Luolaholvissa on runsaasti aarteita – ja vihainen lohikäärme. Jos rosvot hiipivät paikalle ihan hiljaa, ehkä lohikäärme ei kuule? Ollaan siis ihan hiljaa.... KLANK! Hups. Clank! on fantasia-aiheinen pakanrakennus- ja rosvoamispeli.
Jotkut pitävät Formula Dé:tä parhaana autourheilupelinä. Se on yhden koulukunnan mielipide. Toinen koulukunta langettaa kunnian PitchCarille, jonka l...
Suositun Race for the Galaxy -korttipelin noppaversio Roll for the Galaxy on tuttu, mutta mukavasti erilainen peli. Race for the Galaxyn perusideat säilyvät, mutta kortinpeluu on vaihtunut näppärästi nopanheittelyyn.
Junaryöstäjät ovat vauhdissa. Kuka ryöstää matkustajilta arvokkaimmat tavarat, kenen kouraan jää kaivosyhtiön palkkakassa ja kenestä tulee kovin pistoolisankari? Colt Express on hauska ja kaoottinen seurapeli, jossa ohjelmoidaan vuorot etukäteen ja katsotaan, miten pahasti menee metsään kun toiminta alkaa.
Oregon pääsi ilmestyessään 2007 livahtamaan ihan ohi tutkan. Ohitin sen yksinkertaisena perhepelinä täysin. Tarvittiin sattuman apua: peli-ilta baari...
Erilaisia nopeustestipelejä on paljon. Ubongo on joukon parhaita ainakin satunnaisemman pelailijan näkökulmasta. Usein nopeuspelin voiton vie kokenei...
Blokus on idealtaan erittäin yksinkertainen peli, joka toimii erittäin hyvin juuri sen takia. Idea ei ole uusi, sillä Alex Randolph oli tehnyt jot...
Kiinalaista kansanperinnettä parhaimmillaan! Mahjong on 1800-luvulta peräisin oleva taitoa ja tuuria sopivassa suhteessa sekoittava peli, jota pelataan erityisillä mahjong-tiilillä.
Days of Wonderin julkaisema Five Tribes on julkaisijan tyylille uskollisesti näyttävä, hyvin tehty peli, jossa ympätään mancala-pelin ideaa perinteiseen europeliin. Tuloksena on kiehtova, melko yksinkertainen mutta hyvin toimiva keskiraskas europeli.
"Hanabi" on japania ja tarkoittaa ilotulitusta. Hanabi puolestaan on vuoden 2013 erittäin yllättävä Spiel des Jahres -voittaja: se on korttipeli ja y...
Shadows over Camelot on yhteistyöpeli, jossa pelaajat ovat kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita. Ritariseikkailut sopivat kieltämättä hyvin yht...
Kuningas Arthur joukkoineen on suorittamassa tehtäviä, mutta joukkoon on soluttautunut myös pahan Mordredin palvelijoita. Löytyvätkö pahikset joukosta ennen kuin on myöhäistä?
Täten avaamme virallisesti Saksan Valtiopäivät. Tavallista lainsäädäntömenettelyä käyttäen valitsemme kanslerin ja presidentin äänestämällä. Herra Hitler, oletteko käytettävissä?
Rakenna oma unelmalähiösi 1950-luvun Yhdysvaltojen tunnelmissa. Welcome To... on kupongintäyttöpeli, jossa kortit määräävät, mitä voi kaavoittaa.
Autojen vauhti kasvaa, ohitukset lisääntyvät ja moottorit kuumenevat! Liika vauhti tai moottorin kuumeneminen voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Autonsa ja vauhtinsa parhaiten hallitseva pääsee lopulta podiumin huipulle!
Rikkaiden ja mahtavien elämää pikaisena korttipelinä! Pelaajat huutavat kilpaa erilaisia statusesineitä. Kenellä on pelin lopussa parhaat hankinnat? Varo vain köyhtymistä, sillä vähävaraisin häviää pelin suoraan.
Osaatko lukea ajatuksia? Se taito tulee tarpeeseen The Mindissä, jossa pelaajien on saatava kortit pelattua oikeassa järjestyksessä puhumatta.
Smart10-tietovisailun jippona on mekaaninen pelilaite, jonka avulla kysymyksiin vastataan. Laite tekee Smart10:stä kelpo matkapelin ja muutenkin kyseessä on oikein mainio tietovisailu.
Mallorcalaiset maanviljelijät tuottavat hedelmiä ja kärräävät niitä aasikärryillään ostajille. Kuka toimittaa eniten hedelmiä pelin aikana?
Kenestä tulee Suuri Dalmuti, kuka on alhainen palvelija? The Great Dalmuti on suosittu ajanvietekorttipeli, jonka henkeen kuuluvat rooleihin eläytyminen ja hassut hatut. Pelin juuret ovat aasialaisissa kiipeämispeleissä.
Kickstarterissa lähes 9 miljoonaa dollaria kerännyt Exploding Kittens on yksinkertaisen humoristinen korttipeli räjähtävistä kissoista. Räjähtääkö kissa sinun vuorollasi?
Lautapelimarkkinat on kyllästetty peleillä, jotka perustuvat olemassa oleviin elokuviin ja televisiosarjoihin. Star Wars on näistä tuoteperheistä suu...
Huutokauppapelien klassikko For Sale on nopea filleripeli, jossa ensin ostetaan taloja ja sitten myydään ne. Kenelle jää eniten rahaa käteen näiden kahden vaiheen jälkeen?
Lähde Sherlock Holmes -seikkailuihin ratkomaan rikoksia kuuluisan salapoliisin jalanjäljissä. Oletko yhtä taitava kuin Conan Doylen mestarietsivä?
Korttisirkus käyntiin! Nappaatko vastustajan kortit pisteiksi vai paranteletko omaa kättäsi? Ja kummin päin edes pidän korttejani? Scout tarjoilee tiiviissä paketissa ovelan korttipelielämyksen.
Yhteistyöpartypeli Just One on hauskaa sananselitystä, jossa pitää yhden sanan vihjeillä selittää sanoja siten, ettei käytä samaa sanaa kuin joku toinen pelaaja.
Crokinole on alunperin kanadalainen peli ja vanhaa perua, vanhin tunnettu pelilauta on vuodelta 1876. Sittemmin peli on levinnyt laajemmalle. Varsinki...
Gang of Four on kaupallistettu versio kiinalaisesta choh dai di -korttipelistä. Se on Tichun ja Great Dalmutin tapaan kiipeämispeli, jossa pelaajien ...
Yksinkertainen, minimalistinen kupongintäyttöpeli Second Chance on helppoa 9×9-ruudukon täyttämistä korteista nousevilla polyomino-kuvioilla.
Jaipur on kevyt kaksinpelattava korttipeli, jossa pelaajien on tarkoitus käydä kauppaa Intiassa, pelin nimeä kantavassa kaupungissa. Kaikessa yksinker...
Riot Gamesin isolla kohulla julkaisema ja League of Legendsin maailmaan sijoittuva yhteistyö- ja ohjelmointipeli Mechs vs Minions on vuoden 2016 parhaita pelejä.
Kalle Malmiojan suunnittelema Honshū on huutokauppa- ja kartanrakennuspeli, jossa hankitaan karttakortteja ja rakennellaan niistä hienoa maastoa.
Kuka kokoaa itselleen arvokkaimmat sushi-annokset? Sushi Go! on yksinkertainen värväyspeli, jossa kierrätetään kortteja ja yritetään poimia parhaat.
Elokuvien myötä Taru sormusten herrasta on ollut kovin suosittu aihe pelimarkkinoilla. Tämä peli ehti kuitenkin kauppoihin jo ennen elokuvia. Tyyli on...
Saksalainen Amigo julkaisee korttipelien sarjaa, jossa on ilmestynyt tähän mennessä monta erinomaista yhden idean korttipeliä. Nopeat ja helpot kortt...
Onko sinusta Skyen kuninkaaksi? Isle of Skye: From Chieftain to King on mainio hinnoittelu- ja laattojenasettelupeli, jossa kerätään pisteitä monin tavoin. Skottiteema on mukavaa vaihtelua, vaikka pinnallinen onkin.
Kevyttä koneistonrakennusta, paljon noppien heittoa ja toiveita nopanheittojen osumisesta omiin parhaisiin paikkoihin – siitä on tehty Machi Korosta inspiroitunut avaruuspeli Space Base.
Richard Garfieldin suunnittelema Bunny Kingdom on puputeemainen perhepeliksi soveltuva draftauspeli, jossa pupuruhtinaat levittävät valtakuntiaan pelilaudalle.
Kivikautiset heimot taistelevat vaarallisia eläimiä, vaikeita olosuhteita sekä yön mukana tuomia vaaroja vastaan. Ruokaa metsästetään, vaatteita ja suojia rakennetaan ja heimoon hankitaan lisää jäseniä. Tärkeintä on kuitenkin aina varautua yön pimeyteen!
Nations-lautapelin nopilla pelattava pikkuveli on yksinkertaista sivilisaationoppailua, joka muistuttaa isoa Nationsia, mutta on oma pelinsä. Taistelu sivilisaation kehityksestä on kiivasta ja vuorojärjestyksellä on merkitystä. Nations: The Dice Game on vaihteeksi noppapeli, joka ei perustu Yatzyyn.
Ensin oli Corné van Moorselin eläinaiheinen Habitats, sitten tuli Uwe Rosenberg ja halusi kehittää peli-ideaa eteenpäin. Syntyi abstraktimpi Nova Luna, jonka kuuteema kätkee taakseen koukuttavan pelin.
Decrypto on peliharrastajien partypeli, jossa tavoitteena on välittää tietoa omalle joukkueelle salaisin koodein ilman, että vastapuoli saa koodit purettua. Tehtävä vaikeutuu pelin edetessä ja muodostaa usein melkoisen trillerin.
Werewolf ja Mafia ovat sosiaalisten päättelypelien kulmakiviä. Mitä käy, kun usean kierroksen päättely typistetään yhteen ainoaan arvaukseen? Sitä kokeilee One Night Ultimate Werewolf.
Lähes tusinan palkintoja ja ehdokkuuksia kerännyt Calico on täydellinen esimerkki modernista perhepelistä: yksinkertainen idea ja viehättävä ulkoasu vetävät puoleensa niin kokeneen pelaajan kuin aloittelijankin.
Laistotikkien ystäville Texas Showdown tai Seas of Strife tarjoaa hauskan tikkienvälttelypelin, joka loistaa erityisesti viidellä tai kuudella pelaajalla.
Kennerspiel des Jahres -kisassa finaalisijalle yltänyt That's Pretty Clever on mainio abstrakti kupongintäyttöpeli, jossa kombot ja bonukset viuhuvat.
Vaarallinen murhaaja hiippailee Lontoon kaduilla. Saako Sherlock Holmes napattua rikollisen? Kuka Viiltäjä-Jack edes on? Mr. Jack on kepeä kahden pelaajan päättelypeli.
Carcassonne: The Castle on vanha Carcassonne-muunnelma tasan kahdelle pelaajalle. Pelialue rakentuu linnan muurien sisäpuolelle ja pelissä on monta muutakin jujua, jotka yllättävät perinteiseen Carcassonneen tottuneen.
Bluffausta, salaisia identiteettejä ja epäilyksiä joko renessanssin Italiassa tai Resistance-pelin synkässä tulevaisuudessa. Coup on mainio mikropelifilleri jopa kuudelle pelaajalle.
Camel Cup on kaoottinen ja arvaamaton kamelien juoksukilpailu, jossa kamelit voivat hypätä kesken kisan toistensa kyytiin. Pelaajien tehtävänä on veikata, mikä kameleista vie etappivoitot ja kuka voittaa kokonaiskisan.
Fluxxin säännöt on nopeasti selitetty: nosta yksi kortti, pelaa yksi kortti. Seuraavan pelaajan vuoro. Pelissä ei ole voittoehtoja eikä muita sen kumm...
Azul on ollut kiistatta menestys. Menestyksen päälle on rakennettu, mutta Azulia – jonka vetovoima on pitkälti pelin eleganssissa – ei ole voitu hukuttaa lisäosiin. Niinpä ratkaisuna on ollut tehdä lisää Azul-pelejä. Vuonna 2018 rakennettiin lasimaalauksia Sintraan, nyt on vuorossa kuningas Manuel I:n kesäpaviljongin rakennustyömaa.
7 Signum, alkuperäiseltä nimeltään Die Sieben Siegel eli seitsemän sinettiä on tikkipeli, jossa pelaajien on ennustettava täsmälleen voittamansa tikit...
Kerää resursseja, ota kuvia ja ihastele luonnonihmeitä tässä kuvankauniissa pelissä, joka esittelee upealla taiteellaan Pohjois-Amerikan kansallispuistoja. Kuka onkaan paras kansallispuistobongari?
Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat elämää suurempi juttu. Tämän pelin aiheeksi on otettu varsin kiinnostavat vaalit vuodelta 1960, kun vastakkain olivat demokraattien John F. Kennedy ja republikaanien Richard Nixon.
Splendorin tappajaksikin kehuttu Century: Spice Road on nopeasti etenevä kuutionveivauspeli, jota vaivaa hienoinen sieluttomuus, mutta ainakin peli on vauhdikas ja koukuttava.
Sekametsässä asuu monenlaisia eläimiä ja kasvaa paljon erilaisia puita. Kasvata metsääsi hienoimmat puut ja houkuttele eläimiä kerätäksesi kunnon pistesaaliin.
Fantasia-aiheinen Hero Realms on tutunoloinen pakanrakennuspeli, joka kierrättää mekaniikkansa puolesta oivallista Star Realmsia lähes yksi yhteen.
Kickstarterissa rahaa kerännyt Santorini on noussut suosituimpien abstraktien pelien joukkoon, kiitos upean ulkoasun ja yksinkertaisten sääntöjen. Pelin opettaa alle minuutissa, mutta pelattavaa riittää.
Bang!-pelistä kehitelty noppapeli on samanlainen villin lännen revolveriralli kuin korttipelikin, mutta noppapelin pelaa isollakin porukalla vartissa. Enää ensimmäisenä pudonneen ei tarvitse odotella puolta tuntia tai pidempään. Bang! The Dice Game on oivallinen filleri etenkin 5–8 pelaajalle.
Harvoin pelin teema jättää yhtä hämmentyneen ja huvittuneen tunteen kuin Red Novemberissa. Vai miltä kuulostaa idea, jossa juopuneet tontut säntäilevä...
Fearsome Floors on Friedemann Friesen peli, jossa pelaajat pakenevat ilkeän Fieson linnasta Furunkulus-hirviö kannoillaan. Hilpeä teema toimii ja peli...
Autourheiluaiheisia lautapelejä on monta, mutta Formula 1 -fanille ainoa oikea on Formula Dé. Näppärään ja helppoon nopanheittomekaniikkaan perustuva ...
Merirosvot ovat viime vuosina olleet varsin suosittu aihe populaarikulttuurissa. Merirosvopoukama lienee paras aihetta käsittelevä lautapeli, sill...
TransAmerica on junapelinä niin yksinkertainen, ettei juuri yksinkertaisempi voi olla. Pelaajat yrittävät yhdistää omat kaupunkinsa samaan rataverkkoo...
Ilmakiekon ja pöytälätkän sukulainen Klask on magneetteihin perustuva toimintapeli, jossa yritetään saada pallo vastapuolen maaliin. Säännöt oppii hetkessä ja pelaaminen on nopeaa, hauskaa ja koukuttavaa.
On vuosi 2212 ja ihmiskunta on ajautunut kuilun partaalle resurssien ja tilan puutteen vuoksi. Ainoa tapa selviytyä on rakentaa ylöspäin symbioosissa luonnon kanssa. Yhdestä maailman vanhimmasta puulajista, neidonhiuspuusta (ginkgo biloba), on tullut uuden rakennusarkkitehtuurin symboli. Paras arkkitehti voittakoon!
Tucanan saari kaipaa reittejä kylien ja nähtävyyksien välille. Reittejä rakennellaan pakasta nousevien korttien avulla. Kaikki saavat samat kortit, mutta kuka tekee toimivimmat reitit?
Yksi modernien lautapelien suurista klassikoista on Acquire, Sid Sacksonin mestariteos vuodelta 1962. Harvat 1960-luvulla julkaistut pelit ovat yhä 50 vuotta myöhemmin pelaamisen arvoisia. Acquire on.
Hive on omalaatuinen kokemus abstraktien pelien joukossa. Lautaa ei pelaamiseen tarvita ja nappulat ovat kestävää bakeliittia, jolloin peliä voi käytä...
Looping Louie näyttää lasten lelulta ja sitä se toki onkin: peli on suunnattu neljävuotiaille. Joulun 2006 alla julkaistuissa pelitesteissä peli menes...
Zooloretto on sukua Colorettolle. Peli perustuu samanlaiselle keräilyidealle, mutta pelissä on enemmän teemaa ja väriä. Hauska eläintarhateema viehätt...
Avaruuden käymättömät korpimaat täytyy asuttaa! Laattoja pursuava avaruusasema ja planeettatetrikseen erikoistuneet suuryhtiöt ovat valmiina haasteeseen. Toimiva polyominopeli tarjoilee rennon, joskin liian turvallisen pelikokemuksen.
Railroad Ink on nopilla pelattava kupongintäyttöpeli, jossa piirretään mahdollisimman eheää rautateiden ja valtateiden verkostoa. Pelistä on saatavilla useampi erilainen versio, joista jokainen on mainio genrensä edustaja.
Yksinkertainen on kaunista. Laamapelissä tarkoituksena on päästä eroon korteistaan, mutta jaon edetessä on tehtävä ratkaisuja siitä, kuinka pitkään uskaltaa jaksaa – pitäisikö sen sijaan luovuttaa suosiolla ja ottaa pienet miinukset, jotta välttyisi suuremmilta sakoilta.
Fantasy Flight Gamesin uniikkipakkapeli KeyForge: Call of the Archons on Richard Garfieldin kehittelemä kaksintaistelukorttipeli, joka tuo genreen uusia tuulia.
Huhupuheita on yhdistelmä rikkinäistä puhelinta ja Pictionaryä. Saat sanan kortista, piirrät sen ja annat vihon seuraavalle pelaajalle. Tämä arvaa, mitä piirros esittää ja seuraava pelaaja piirtää arvauksen. Kun vihkosi palaa takaisin, luvassa on hauska ketju omituisia arvauksia!
Kuka kuudesta epäillystä on Viiltäjä-Jack? Mystery Rummy: Jack the Ripper on korttipeli, jossa perinteiset pelimekaniikat yhdistyvät hyvin toteutettuun teemaan.
Amul vie pelaajat kauppiaiksi silkkitien risteykseen. Jopa kahdeksalla pelaajalla toimiva peli on 7 Wondersin henkinen kevyt strategiapeli isollekin porukalle.
Korttipeli kuin kävely puistossa. Arboretumissa pelaajat rakentavat puista näyttäviä kävelyreittejä ja yrittävät kerätä pisteet itselleen. Menestyminen vaatii tarkkaa korttienhallintaa ja kiperien valintojen tekemistä.
Agentti on yllättävässä tilanteessa. Pystyykö agentti selvittämään missä on ja pystyvätkö muut selvittämään, kuka agentti on? Spyfall on hauska seurapeli, jossa supliikkitaidot ja luovuus joutuvat koetukselle.
Otetaan Dominionin perusidea ja lisätään pelilauta ja junia: tuloksena on Trains, jossa rakennetaan pakkaa ja rautateitä.
Biblioksessa pelaajat ovat apotteja, jotka kilpailevat siitä, kuka kerää kattavimman pyhien kirjojen kokoelman. Tähän tarvitaan rahaa, jolla hankitaan...
Dekkaripeli Chronicles of Crimessa ratkotaan rikoksia Lontoossa käyttäen apuna älypuhelinsovellusta. Skannaamalla QR-koodin sovellus kertoo, mitä löytyy. Rikospaikkoja tutkitaan virtuaalitodellisuudessa. Näppärää ja toimivaa.
Mondon toinen laitos on alkuperäistä pienempi ja minimalistisempi - mutta myös heikommin uudelleenpelattava. Tämä pikkupeli on nopeasti nähty. Tarjolla on kuitenkin helppoa ja vaivatonta laattojenlatomista aikapaineen alle ilman mainittavampaa aloituskynnystä.
Galaxy Trucker on pidetty peli, jossa pelaajien on koottava avaruusalus laatoista mahdollisimman nopeasti ja yhtä aikaa muiden pelaajien kanssa. Kaikk...
Bandun laatikosta paljastuu sekalainen valikoima valkoisia ja punaisia puupalikoita, oikea puusepän hukkapalakokoelma. Joukossa on palikoita ja sylint...
Suunnittele oma luonnonpuisto nappaamalla sopivia maastonpaloja ja houkuttele eläimiä luodaksesi itsellesi mahdollisimman pisteikäs ympäristö.
Jopa kahdeksalle pelaajalle sopiva Captain Sonar on kahden sukellusveneen miehistön keskinäinen taistelu, josta vain toinen miehistö selviytyy hengissä.
Taistelua pandemioita vastaan 1800-luvun Iberiassa – Pandemic Iberia on itsenäinen sisarpeli Pandemialle, joka vie pelaajat historialliseen kamppailuun. Lavantauti, kolera, malaria ja keltakuume uhkaavat!
Stich-Meister on omaperäinen tikkipeli, jossa joka jaossa on uudet säännöt. Voittaja on se, joka luovii parhaiten muuttuvien sääntöjen keskellä – tai se, jolla on paras tuuri sääntöjen suhteen.
Kickstarter-joukkorahoituspalvelusta ponnistusvoimaa hakenut Escape: The Curse of the Temple on reaaliajassa pelattava yhteistyöpeli. Pelaajat ovat In...
Suosittu tietovisapeli Bezzerwizzer antaa mahdollisuuden besserwisseröidä eli kerätä pisteet kotiin, kun tiedät paremmin kuin vastustajasi.
Cluedo lienee useimmille tuttu peli — se alkaa siitä, mihin Kill Doctor Lucky päättyy. Pelaajat kiertelevät ympäriinsä tohtori Luckyn kartanossa, tavo...
StreetSoccer ei ole jalkapallosimulaatio, vaan leppoisaa katujalkapalloa. Kummallakin pelaajalla on neljä kenttäpelaajaa ja maalivahti, eikä kenttäkää...
Manilan satama on, ilmeisesti, uhkapelin ja salakuljetuksen pesäke — näin ainakin tämän pelin mukaan. Salakuljetuslastit pyrkivät vaaralliseen satamaa...
Nottinghamin sheriffi yrittää jälleen tiukentaa otettaan kuuliaisten kansalaisten kukkaroista! Saako sheriffi tehtyä veroilla tiliä, vai pääsevätkö kauppiaat nauttimaan töittensä hedelmistä?
Menolippu: Pohjoismaat on yksi parhaista tavoista pelata Menolippua kahdella tai kolmella pelaajalla. Suomalaista pelaajaa miellyttää tietysti myös Suomen vahva edustus kartalla.
Odin's Table on viikinkiaiheinen kaksinpeli, jossa pelaajat yrittävät siirtää nappulansa vastapelaajan ohi pelilaudan toiselle puolelle. Jos nappulat ...
MicroMacro – Rikospaikalla on Missä Vallu? -kirjasarjan sukuinen puzzle, jossa tutkaillaan isoa mustavalkoista kaupungin karttaa ja setvitään rikosmysteereitä. Mitä tapahtui, kuka oli syyllinen, mikä oli motiivi?
Lands of Galzyr on avoimen maailman hiekkalaatikkopeli, jossa pelaajat ovat seikkailijoita. Galzyr on kiinnostava paikka täynnä seikkailuja, joihin tarttua. Mitä haluat tehdä? Valinta on sinun, peli ei sinua tietylle linjalle pakota.
Ruoho on aina vihreämpää jossain muualla. Battle Sheep on yksinkertainen ja kevyt abstrakti peli, jossa yritetään valloittaa laitumia omille lampaille pilkkomalla pinoja ja levittäytymällä pelilaudalle.
Las Vegas ja uhkapelaaminen sopii näemmä perhepelin aiheeksi. Ei kannata antaa laatikon kylkeen kuvatun vähäpukeisen tanssitytön hämätä: Las Vegas on ...
Pyssyleikit ovat monelle tuttuja muistoja lapsuudesta. Silloin ampuma-aseeksi kävi mikä tahansa revohka, kun suuria taisteluita käytiin pitkin pihoja...
Märklin-versio Menolipusta yhdistää suositun lautapelin toiseen tunnettuun junabrändiin. Märklin on pienoismallijunaharrastajille tuttu nimi, vanha ja...
Bananagrams on Scrabblea nopeatempoisempi sanapeli, jossa pelaajat rakentelevat pussista nostamiseen sanoista omia sanaristikoitaan. Kuka saa kirjaimensa ensin käytettyä?
Phil Walker-Hardingin Bärenpark on se moninpelattava Patchwork, joka Cottage Gardenin olisi pitänyt olla. Kokoa kulmakunnan hienoin karhupuisto!
Qwixx on nopea ja näppärä noppafilleri, joka korvaa vanhan Yatzyn. Tässä pelissä rastitetaan pistelomakkeen ruutuja noppia heittämällä. Mikä tärkeintä, myös toisten pelaajien vuoroilla on oltava hereillä.
TransAmerica sai aikoinaan jatkoa TransEuropasta, joka on olennaisesti sama peli, mutta siirrettynä Yhdysvalloista Euroopan kartalle. Myös Suomi on pä...
Cartagenan aihe on historiallinen, vuoden 1672 suuri merirosvojen johtama pako Cartagenan linnoituksesta. Pelin teema on kuitenkin kohtuullisen pinnal...
Laivanne on matkalla kohti satamaa. On vain pari pikku ongelmaa. Miehistöön on soluttautunut merirosvoja, jotka haluavat kääntää kurssin kohti Bermudan kolmiota. Kaiken lisäksi laivalla harjoitetaan rituaaleja ja käännytetään miehistöä kulttiin, joka palvelee veden syvyyksissä piilevää Krakenia.
Machi Koron nimi on japania (街コロ) ja tarkoittaa suunnilleen kaupunkiheittelyä. Se onkin osuva nimi tälle pelille, jossa rakennetaan kaupunkia ja heitetään noppaa.
Puiden kasvatusta auringonvalon voimalla – siitä on kyse fotosynteesissä ja Photosynthesis-lautapelissä. Älä jää varjoon ja varjosta muita.
Suositun Celebrities-seurapelin paras kaupallinen versio Monikers on napakka laatikollinen kortteja, joiden perusteella pitäisi selittää henkilöitä. Monikers on kuin Aliasta steroideilla.
Yhteistyöpeliä klassisten heist-leffojen hengessä: Burgle Bros. -pelissä pääsee tekemään ryöstökeikan elokuvatyyliin. Onnistuuko keikka? Pelaajien on tehtävä tiivistä yhteistyötä vältellen vartijoita ja pankin turvajärjestelmiä jahdatessaan kassakaappeihin kätkettyjä arvotavaroita.
Concept on sananselityspeli, jossa selitetään korttien sanoja käyttäen konseptilaudalle aseteltavia pelimerkkejä. Omaperäinen seurapeli on hauskaa vaihtelua perinteisille sananselityspeleille.
Salaisuuksien saari oli menestys, peli voitti muun muassa Mensa Selectin ja Suomessakin Vuoden peli -palkinnon. Näin ollen ei ole suurikaan yllätys, e...
Zombiet ovat olleet viime vuosina yksi kuumimmista trendeistä. Tietokonepelit, kirjat, roolipelit, TV-sarjat, tanssiesitykset ja elokuvat pursuavat zo...
Rio Grande Games julkaisi pitkään englanninkielisiä laitoksia muiden peleistä, kunnes lopulta sai omiakin pelejä aikaiseksi. Lautapelit.fi kulkee sama...
Frank's Zoo on Tichun ja Gang of Fourin sukuinen kiipeämispeli, jossa pelaajat pyrkivät pääsemään eroon korteistaan. Pelille vain on keksitty hauska e...
Keltis on suositun Kadonneet kaupungit -korttipelin lautapeliversio, jota voi pelata 2-4 pelaajaa — alkuperäinenhän on kaksinpeli. Pelin perusidea on ...
Qwirkle saadaan, kun samaan peliin yhdistetään Scrabble ja Genial. Pelaajat latovat pöytään puisia laattoja, joissa on värikkäitä kuvioita, tavoitteen...
Kuinka monta kiekkoa voit kääntää osumatta pääkalloon? Elegantissa bluffauspelissä yritetään päästä vastustajan pään sisään.
0–9:ssä pinotaan mutkikkaita numerolaattoja korkeaksi torniksi. Mitä isompia numeroita ja mitä korkeammalla ne ovat tornissa, sitä enemmän saat pisteitä. Peli näyttää todella helpoilta ja sääntöjen puolesta sitä onkin, mutta menestyminen? Ei ihan niin helppoa.
Yksi maailmankirjallisuuden suurista klassikoista on nyt myös mainio lautapeli. Pikku Prinssi -lautapeli toimii niin perhepelinä kuin aikuistenkin kesken. Lähtökohtaisesti lempeältä vaikuttava planeetanrakennuspeli onkin vaivihkaa varsin häijy peli.
Kramer & Kiesling -kaksikon omaperäinen korttipeli Linko! on kädentyhjennystä ja toisten korttien varastamista. Kuka pääsee ensimmäisenä eroon korteistaan? Linko! ei muistuta juuri muita pelejä. Tätä korttipeliä kannattaa kokeilla.
Retkikunnat laajentaa vanhaa kunnon Afrikan tähteä uusille tasoille. Satunnaistapahtumia, erilaisia pelihahmoja, varusteita, retkikuntia... Pelissä on paljon uusia mahdollisuuksia.
Vuoden aikuistenpeli -voittaja vuodelta 2013 on kelpo perhepeli vähän isompien lasten kanssa pelattavaksi. Kuka saa pagodinsa ensimmäisenä laudalle?
Vuosiluvut... kukapa ei rakastaisi historiasta nimenomaan vuosilukujen pänttäämistä. Nyt se palkitaan, sillä Timeline-pelissä täytyy osata pistää asia...
Bohnanzan suunnittelijan Uwe Rosenbergin ideavarasto ei tyhjentynyt papupeliin. Mamma Mia! on samalla tavalla omaperäinen peli, jonka idea ei aina auk...
Pakopelisarja Escape Roomin erottaa kilpailijoistaan “Chrono Decoder” eli muovipömpeli, jossa yhdistyvät tehtävien ratkominen, pelikello ja salakirjoitusavaimet. Kun laite käynnistetään, tunnin kello alkaa tikittää ja taustamusiikki soida.
Pakanrakennuspeli Shards of Infinity on helppo, nopea ja mielenkiintoinen konfliktityyppinen peli, jossa taistellaan äärettömyyden sirpaleista.
Velho, barbaari, haltia ja kääpiö kävelevät ostarille… harvoin on pelin juoni kuulostanut yhtä paljon vitsin alulta. Magic Maze on hauska yhteistyöpeli.
Splendorin suunnittelijan Marc Andrén uusi peli Majesty on helppo, yksinkertainen perhepeli, joka nopeudellaan koukuttaa pelaamaan vielä yhden erän.
Suomalainen Dokmus on taktinen aivopähkinä, jossa pitää levittää omaa vaikutusvaltaansa mahdollisimman laajalti ympäri muuttuvaa ja muovautuvaa pelilautaa. Lautaa voi siirrellä ja käännellä, jotta saa omat nappulansa levitettyä joka puolelle lautaa.
Vuoden strategiapeli -palkittu New York 1901 on helppo lautapeli, jossa rakennellaan pilvenpiirtäjiä New Yorkiin alan kultakaudella. Fiksua perhe- tai aikuistenpeliä etsiville New York 1901 on tutustumisen arvoinen.
Pohjanmaan valtias on Jukolautapelejä luotsaavien Jaakko Talvitien ja Teemu Rajalan esikoisteos. Pohjanmaata lähdetään valloittamaan isoilla rahoilla...
Sticheln on erikoinen tikkipeli, jossa pelaajat yrittävät kerätä mahdollisimman paljon kortteja, mutta ennen kaikkea vältellä tietyn, itse valitsemans...
Villa Paletti kierrättää Jengasta ja Huojuvasta tornista tuttua torninrakennusideaa, mutta astetta näyttävämmässä muodossa. Tornia rakennetaan nostama...
Kaatopaikan rotat rakentavat kilpaa rakettia matkustaakseen myyttiseen juustosta tehtyyn kuuhun. Höpsön teeman alta paljastuu napakkaan pakettiin puristettu helmi.
Pakanrakennusautomaattitaisteluturnaus - anteeksi mitä? Älä anna ennakkoluulojen hämätä, sillä Challengers! on parasta lautapeliviihdettä pitkään aikaan.
Azulin jatko-osa Stained Glass of Sintra rakentaa useita palkintoja voittaneen pelin päälle jotain tuttua, mutta samalla jotain uutta.
Minikokoinen Menolippu Ticket to Ride: New York on vartissa pelattava turboversio klassikkopelistä. Tiivis koko toimii todella hyvin, peli on niin mainio, ettei muuta juuri tarvitsekaan.
Noppavetoista fantasiavaltakunnan rakentelua tarjoaa Kingsburg, herkullinen, helposti opetettava ja monipuolinen noppapeli.
Pelaajat asuttavat merestä nousevaa Taluvan saarta sijoittelemalla pelilaatoille majoja, torneja ja temppeleitä. Pelilauta laajenee pelin edetessä uus...
Madeira edustaa kunniakkaasti kolmen vartin europelien kategoriaa. Se tarjoaa 45 minuutissa pelattavan fiksun pelin, joka sopii yhtä lailla perhepelik...
Kun kuulin tästä pienestä japanilaisesta pelistä, tiesin, että minun pitää saada se. Pelissä rakennetaan rautateitä naruista! Kuulostaa hauskalta ja ...
Dobble on yksinkertainen, mutta haastava hahmontunnistuspeli. Pelin näppärään peltilaatikkoon pakatut pyöreät kortit ovat täynnä erilaisia kuvia. Kun...
Kimmo Sorsamon Epäillyistä alkanut Helsinki-trilogia jatkuu Torilla. Pelin aiheena on Helsingin Kauppatorin bisnekset vuoden 1952 olympialaisten aikaa...
Hasbron nykyään omistaman Avalon Hillin julkaisema Nexus Ops edustaa modernia amerikkalaista pelisuunnittelua. Näyttävät ja runsaat muovikomponentit —...
Luolien kaivuu on rankkaa puuhaa, mutta lohikäärmeiden pesimäaikaan vaiva maksaa itsensä takaisin. Nyt minustakin tulee oikea lohikäärmetutkija! Wyrmspan on fantasia-aiheinen uusi tulkinta menestyneestä Wingspan-lintupelistä.
Suositun ja palkitun Splendorin kaksinpeliversio Splendor Duelia on ollut mukana tekemässä Bruno Cathala. Peli uudistaa tuttua Splendoria mukavasti kaksinpelin parantamiseksi.
So Cloverissa pelaajien on keksittävä laudoillaan oleville sanapareille sopivat vihjeet, jonka jälkeen muut pelaajat yrittävät saada sanakortit paikoilleen vihjeiden mukaan. Sanaparien yhdistäminen yhdellä sanalla ei aina ole helppoa.
Oletko samalla aallonpituudella kuin joukkuetoverisi? Saatko annettua vihjeen, joka saa tiimikaverisi kääntämään osoittimen juuri oikeaan kohtaan kahden vastakohdan väliin? Tätä taitoa mittaa hauska partypeli Wavelength.
1960-luvun svengaavaan Lontooseen sijoittuva Ticket to Ride: London on pieneen laatikkoon pakattu vartissa pelattava Ticket to Ride -peli. Nopeiden ja tiiviiden pelien ystäville!
Reiner Knizian Blue Lagoon tuo mieleen vanhan Aavikon karavaanit -klassikon: tässä on samaa joka paikkaan kiirehtimisen ja riittämättömyyden tunnetta.
Othello on yksi suosituimmista lautapeleistä. 1880-luvulta peräisin oleva Reversi paketoitiin 1970-luvulla Japanissa Othelloksi ja siitä alkoi pelin maailmanvalloitus. "Minute to learn, lifetime to master"-mainoslause on Othellolle keksitty ja sopiikin erinomaisesti: peli on helppo oppia, mutta tarjoaa paljon strategista syvyyttä.
Tietovisapelit kiinnostavat suurta yleisöä kovasti, mutta Trivial Pursuitille ei ole tainnut vieläkään löytyä voittajaa, vaikka yritystä on riittänyt...
Triviapeleillä on perinteisesti vahva jalansija suomalaisessa pelikulttuurissa, sillä Trivial Pursuit useine erilaisine versioineen on yksi maamme tun...
Alcatraz on varsin yksinkertainen abstrakti peli, jossa pelaajien tarkoituksena on liikuttaa nappulansa toisesta päästä toiseen päähän tietyille ruudu...
Bruno Faiduttin ja Serge Lagetin luostariin sijoittuva murhamysteeri yhdistää klassisen Cluedon ja Umberto Econ Ruusun nimen. Munkki on murhattu ja pe...
Pakanrakennusta, onnenkoetusta ja laattojen asettelua yhdistelevässä Living Forestissa metsää ja sen pyhää puuta uhkaa paha Onibi.
Pelaajat rakentavat hullun kuninkaan toiveiden mukaisia linnoja, yhtä kummankin naapurinsa kanssa. Jokaisen pelaajan huonompi linna lasketaan loppupisteisiin. Jos tämä kuulostaa tutulta, se ei ole mikään ihme.
Ticket to Ride: Rails & Sails vie Menolipun maailmanlaajuiseksi. Matkusta junilla ja laivoilla ympäri maailmaa menolippuja suorittaen.
Onko Qwixx jo pelattu puhki? Qwinto tarjoaa samansorttisia lisähaasteita. Heittäkää noppaa ja yrittäkää saada pistelappu täytettyä hyvin. Toisten nopanheittoja voi käyttää, joten kaikkien vuoroilla on oltava skarppina.
Terra on mainio maantietovisailu, jossa arvuutellaan erilaisten paikkojen ja ilmiöiden sijaintia ja muita tietoja. Tieto auttaa, mutta arvatakin voi. Terra on suositun biologia-aiheisen Fauna-tietovisan uusi versio maantietoaiheella.
Apinat kisaavat apinakuninkaan tittelistä heittelemällä kookospähkinöitä koreihin. Coco Loco on hullu ja hauska peli koko perheelle. Taidokkain apinakatapultin käyttäjä vie voiton.
Törmäsin Walnut Groveen siinä vaiheessa, kun Touko Tahkokallio ja Paul Laane vielä kehittelivät peliä puolivalmiista prototyypistä hiotuksi julkaisuke...
Suosittu Ubongo-sarja on vaivannut pelaajien päitä yhdessä tasossa eri tavoin. Nyt peliin tulee uusi ulottuvuus, kun palikat nousevat kolmanteen ulot...
Balloon Cupissa pelaajat kilpailevat kuumailmapalloillaan, tavoitteenaan voittaa viidestä palkinnosta kolme. Pelin teema on kuitenkin vähintäänkin höl...
Läpsy-korttipelin ideaa kierrättävä Halli Galli on pitkäikäinen klassikko 1990-luvun alusta. Kun pöydässä näkyy viisi samanlaista hedelmää., soita kelloa. Kuka on nopein?
Illuminati on klassinen maailmanvalloituspeli, jossa pelaajien ohjastamat salaseurat levittävät lonkeroitaan. Pelin tabloid-maailma on vahvasti amerik...
Chez Geek on humoristinen korttipeli, joka vetoaa kaikkiin, jotka ovat joskus asuneet kämppiksen kanssa. Yhteisasumisen ilot aukeavat pelaajille, jotk...
Kris Burm on monipuolinen abstraktien pelien suunnittelija, joka tunnetaan erityisesti Gipf-projektista. Projekti on kuuden erilaisen abstraktin pelin...
Leipää ja sirkushuveja! Alunperin jo vuonna 1989 ilmestynyt Ave Caesar on kilpa-ajopelien klassikko, jossa ajetaan Rooman Circus Maximusta ympäri hevosvaunuilla. Muista tervehtiä Caesaria!
Ota kori ja paistinpannu mukaan, nyt lähdetään sienimetsään. Nimillä Fungi ja Morels tunnettu korttipeli on sienestystä kahdelle.
Teoriassa rajattoman pelaajamäärän lupaava Tiny Towns on kaupunginrakentelupeli, jossa pelaajat kehittävät pieniä 4×4 ruudun kaupunkeja rinnakkaisena pasianssina.
On the Undergroundissa rakennetaan Lontoon ja Berliinin metroverkkoja palvellen kartalla edestakaisin kulkevan matkustajan tarpeita. Taitava rakentaja tasapainottelee lyhyen aikavälin optimoinnin ja pitkän aikavälin strategiset linjat.
Perinteistä sananselitystä vähän eri tavalla: Imaginessa sanoja ja sanontoja selitetään käyttämällä läpinäkyviä kuviokortteja, joita voi pinota päällekkäin.
Kioton kuuluisalle geishakadulle sijoittuva kaksinpeli on psykologista arvuuttelua, päättelyä ja hyvää tuuria. Hanamikoji on nokkela 10 minuutin filleri.
Tavaran tuottamista ja tuotantoketjuja tarjoilee Oh My Goods!, Alexander Pfisterin pieni ja edullinen korttipeli, jossa hyvä arvoketju tuottaa kunnolla tulosta. Aina ketjujen rakentaminen ei vain suju, jos korttituuri ei ole aivan kohdillaan.
Satoja tuhansia myytyjä pelejä yli 30 vuoden aikana – Take It Easy on kiistatta klassikko. Eikä ihme: se on yksinkertainen, fiksu ja hauska peli, joka tarjoaa pelaajille miellyttävän pienen aivopähkinän ratkottavaksi. Kaikki saavat samat laatat, mutta kuka onnistuu asettelemaan ne laudalleen parhaalla tavalla?
All Creatures Big and Small on Agricolan kaksinpelattava, virtaviivaisempi sisarpeli, joka keskittyy eläinten kasvattamiseen.
Kummitus on löytänyt vanhan kameran linnan kellarista. Sillä otetut kuvat osoittautuvat kuitenkin lähes aina väärän värisiksi. Vihreä pullo onkin sini...
Tobagossa pelaajat ovat aarteenmetsästäjiä, jotka etsivät aarteita salaperäiseltä Tobagon saarelta. Pelaajat rajaavat aarteiden olinpaikkaa saamillaan...
Rottien levittämä musta surma oli melkoinen riesa keskiajan Euroopassa — puolet eurooppalaisista kuoli. Rattus tekee aiheesta hauskan ja vauhdikkaan l...
Viininviljelyä Toscanassa — mikä voisi olla leppoisampaa? Aika moni asia, itse asiassa, ainakin Paul Laanen uuden Toscana-lautapelin perusteella. Viin...
Tikkipelit ovat suosittu ajanviete Keski-Euroopassa eikä siksi ole ihme, että [haku kuka="Ken Fisher"]Ken Fisherin[/haku] suunnittelemaa Wizardia on m...
Pelisuunnittelijalegenda Reiner Knizia tunnetaan huutokauppapeleistään, mutta hänellä on myös taipumus suunnitella pelejä, joissa mekaniikat ajavat te...
Lunch Moneyssä pelaajien tarkoituksena on hakata toisensa tiedottomiksi. Nimestä päätellen pelin alkuperäisenä tarkoituksena on kuvata koulunpihatappe...
Dragon's Gold on suunnittelijansa Bruno Faiduttin mukaan sekoitus Dungeons & Dragonsia ja Diplomacyä. Kuvaus on aika mainio. Pelissä on tarkoitus ...
Jungle Speed kuuluu nopeuspelien sukuun. Pelaajien keskellä nököttää puinen toteemi, johon on tartuttava kun käsky käy. Nopein voittaa! Tiedossa on ti...
Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta onneksi maukkaimman pistesalaatin kokoamiseen on monia erilaisia keinoja.
Azul-sarjan neljäs peli Queen's Garden lisää laattapuzzleen uuden elementin, kun laattojen värin lisäksi niiden kuviot merkitsevät. Laattojen yhdistelmiä muodostetaan sekä värin että kuvion avulla.
Suuri Maan ulkopuolinen uhka on koitumassa ihmiskunnan kohtaloksi. Viimeisenä keinonaan ihmiset vetäytyvät yhä syvemmälle bunkkereihin ja yrittävät kaikin keinoin suojautua lähestyviltä vihollisaluksilta. Vaikka apunasi on joukko eri alojen huippuosaajia, tärkein kysymys silti jää: pystytkö juuri sinä pelastamaan Maan?
Taco katti pukki juusto pizza taco katti pukki juusto pizza taco katti pukki juusto pizza... MURMELI! Taco katti pukki juusto pizza taco katti pukki SARVIVALAS!
Yksinkertainen kaupunginrakennuspeli Quadropolis on taattua Days of Wonderin laatua: toimiva, siististi toteutettu ja helposti lähestyttävä. Peliharrastajien tiukkaa analyysiä se ei välttämättä kestä, mutta on muuten oikein viihdyttävä peli.
Astu yleisnero ja arkkitehti Imhotepin sandaaleihin ja rakenna muinaisessa Egyptissä pyramidejä, temppeleitä ja muita suuria muistomerkkejä. Imhotep on perisaksalainen perhepeli.
Luolaholveja pikavauhtia! Dungeon Rush on nopeuteen perustuva korttipeli, jossa läiskitään tietä läpi luolaholvin kohti lopussa odottavia pahiksia.
Kramer & Kiesling -kaksikon Coal Baron tai Glück Auf on hiilikaivosten maailmaan sijoittuva työläistenasettelupeli, jossa toimitetaan hiiltä tilaajille. Tehokkuus on päivän sana. Toimintoja saa tehdä useampikin pelaaja, mutta ensimmäinen pääsee aina halvimmalla.
10 Days in Europe on Alan R. Moonin ja Aaron Weissblumin maantietoaiheinen rommipeli, jossa pyritään rakentamaan matkareitti Euroopan maiden halki.
Imperium on nopeatempoinen aluehallintapeli, jonka englanninkielinen nimi lupaa kahdeksan minuutin kestoa. Tätä lupausta ei ihan aina pystytä pitämään, mutta pitkästä pelistä ei ole kyse. Imperium on hauska täytepeli.
Once upon a time on peli, jossa pelaajat kertovat yhdessä satua, joka rakentuu pelatuissa korteissa olevien hahmojen ja tapahtumien myötä. Kaikki jatk...
Winsome Gamesin pelipajalta on tullut runsaasti hyviä junapelejä ja viime vuosina muutama niistä on päätynyt Queen Gamesin julkaisuohjelmaan näyttävin...
Roll Through the Ages kuuluu sivilisaatiopelien joukkoon, mutta muista sen erottaa pelimekaniikka, joka perustuu yksinomaan noppiin. Peli on lainannut...
Fjords on viikinkiaiheinen peli, jossa ei ryöstetä ja tuhota, vaan rakennellaan maatiloja vuonojen rannoille. Mukavaa vaihtelua! Peli on kuitenkin var...
Dan Brownin Da Vinci Code -kirja toi koodien murtamisen suuren yleisön tietoisuuteen. Tämä lautapeli yrittää ratsastaa Brownin teoksen nimellä häpeilemättä, vaikka kyse onkin täysin abstraktista numeronmurskaamisesta.
Michael Schacht ja Bruno Faidutti vaikuttavat aluksi oudolta parilta. Schacht tunnetaan pienistä ja nokkelista peleistä, Faidutti kaoottisista ja tema...
Star Wars -teemainen pakanrakennuspeli on Star Realmsin tyylistä kaksintaistelua, sopivalla annoksella teemalle uskollista epäsymmetrisyyttä ja uusia käänteitä.
A Fake Artist Goes to New York on piirustuspeli, jossa kaikki piirtävät yhtä ja samaa kuvaa, mutta yksi piirtäjistä ei tiedä mitä piirretään.
Pierce Brownin kirjoihin perustuva Red Rising nojaa Fantasy Realms -pelin pelimekaniikkaan ja tarjoaa korttisettien keräilyä scifidystopian puitteissa.
Yksinkertaisten korttipelien ystäville Pearls tarjoaa sukelluksen settienkeräilyn maailmaan. Kuka ehtii kuitata ensimmäisenä arvokkaat helminauhat? Pearls on mukava pieni korttipelikokemus 2–6 pelaajalle.
Italialainen Deckscape on sarja pieniä yhden korttipakan kokoisia pakohuonepelejä. Pulmat ovat melko suoraviivaisia, eikä peli voi jäädä jumiin.
Oletko aina halunnut olla televisiotuottaja? The Networks on korttien keräilyyn perustuva lautapeli, jossa tehdään omalle tv-kanavalle ohjelmistoa.
Kickstarterin kautta liikkeelle lähtenyt Herbaceous on kepeä korttipelifilleri yrttien istuttamisesta. Kenen puutarhassa yrtit kukoistavat?
Carcassonnen raamatullinen sisarpeli The Ark of the Covenant eli Liitonarkki-Carcassonne on mainio versio peruspelistä, välitti uskonnollisesta kuorrutuksesta tai ei.
Sanasota on hauska seurapeli, jossa pitää keksiä sanoja annetusta aiheesta. Sehän on helppo juttu: kuka tahansa osaa nimetä ruokalajeja, julkkiksia, n...
Suunnittelija Tom Lehmann teki oman ehdotuksensa Puerto Rico -korttipeliksi. San Juaniksi päätyi toinen peli, tosin Lehmannin ideoita hyödyntäen...
Las Vegas sellaisena kuin me sen tunnemme sai alkunsa 1930-luvulla, kun aikaisemmasta rautatiekaupungista alkoi kehkeytyä uhkapelaamisen mekka Hooveri...
Wolfgang Kramer ja Michael Kiesling ovat tehneet Ravensburgerille monta hyvää peliä. Peliharrastajat muistavat ilolla etenkin Tikal-Java-Mexica-trilog...
Mhing on muunnelma mahjongista, joka on kiinalaista alkuperää oleva rommipeli. Kuten länsimaisissakin rommipeleissä, tarkoitus on muodostaa kädessä ol...
Miksi hylätä hyvää? Reiner Knizia palaa legacy-pelinsä My Cityn tunnelmiin merellisissä merkeissä. Lopputulos on jälleen täyttä rautaa.
Lautapeliklassikko Carcassonne taipuu tällä kertaa yhteistyöpeliksi, jossa laattojen asettelun ohessa taistellaan sumua ja sen tuomia haamuja vastaan.
Rakenna paras vekotin tiedemessuja varten tässä ketjutusta ja marmorikuulia sisältävässä perhepelissä.
Yksisarviset tulevat taas! Kevyessä keräilypelissä keräillään polleja ja sarvivalaita omaan talliin vastustajia sabotoiden.
Vuoden 2020 Spiel des Jahres -palkinnon kuittasi Pictures, kepeä partypeli, jossa esitetään kuvia erilaisilla apuvälineillä. Pelin idea on yksinkertainen, mutta toimiva.
Carl Chudyk tunnetaan mutkikkaista korttipeleistään. Chudykin ja Chris Cieslikin Red7:n perusidea on yksinkertainen, mutta ovela: sinun pitää olla voittamassa vuorosi päätteeksi, muuten häviät ja olet ulkona.
Kickstarterissa julkaistu Raccoon Tycoon on kevyt rautatie- ja eläinteemainen bisnespeli, jossa pelaajat ostavat ja myyvät tuotteita sekä perustavat rautateitä ja kaupunkeja.
Blokus, mutta kuusikulmion muotoisella laudalla ja kuusiokulmion muotoisilla palikoilla, ja jopa kuudelle pelaajalle – siinä Gemblo ytimekkäästi.
Uneksija näkee unta ja yrittää saada selville, mitä unenhenget hänelle yrittävät viestiä. When I Dream on haastava ja kiinnostava seurapeli.
Tarinankerrontaa euromaiseen lautapeliin yhdistävä Near and Far on mielenkiintoinen, mutta mekaanisesti ei aivan täysin toimiva lautapeli. Ryan Laukatin tunnistettava tyyli on viehättävää, mutta mekaanisesti vähän kömpelöä.
Kuka rakentaa hienoimman puumajan? Best Treehouse Ever on yksinkertainen, koko perheelle sopiva draftauspeli, jossa rakennellaan puumajaa. Tarjolla on mitä mielikuvituksellisimpia huoneita.
Triominos on dominoiden kolmikulmainen serkku 1960-luvulta. Voiko 50 vuotta vanha peli olla edelleen käypää tavaraa? Triominos toimii yhä, sikäli kun toiveissa on yksinkertainen, tuuripitoinen peli, jossa ei tarvitse liikaa miettiä.
Kuuden nopan Yatzy on Kiven lähtökohta. Pistelomakkeen täyttämisen sijasta tässä pelissä ladotaan kiviä pelilaudalle ja yritetään rakentaa suoria. Pelilauta tuo peliin rakennetta ja pikkuhitusen vuorovaikutusta.
Kilpailevat sivilisaatiot asuttavat saarta. Kauppaa ei käydä, joten Catan tämä ei ole. Deus vaatii menestymiseen toimivaa jumalsuhdetta, sillä jatkuva uhraaminen sopiville jumalille on avain onneen ja menestykseen.
Star Realmsin pelimekaniikka ja trendikäs Cthulhu-teema on yhtä kuin Cthulhu Realms, hauska ja kepeä turpiinvetokorttipeli 2–4 pelaajalle. Hauskaa sarjakuvahenkistä kuvitusta, överiksi heittäytyviä korttikomboja ja järjenlähtöä porukalla – kyllä kiitos!
Epic on Star Realmsin tekijöiden fantasia-aiheinen korttipeli, joka muistuttaa jonkin verran Magic: The Gatheringiä. Keräilykorttipeliä yhdellä pakalla! Yksi pakka Epiciä sopii 2–4 pelaajan draftin, preconstructedin tai sealedin aineiksi, isommalla määrällä pakkoja voi rakennella vaikka cuben.
Terra Evolution on suomalainen evoluutioaiheinen peli, joka ilmestyi alunperin omakustanteena ja tee-se-itse-muodossa nimellä Evolution Earth: Catacly...
Ruotsalainen Mindtwister on firma Pentagon takana. Ei maailman kovin meriitti, mutta Repello on tuntuvasti Pentagoa mielenkiintoisempi peli. Pelaajat ...
Poison on pelisuunnittelijamestari Reiner Knizian yksinkertainen koko perheen korttipeli, jossa keitellään taikajuomia ja välillä myrkytetään patoja.
Set on hahmontunnistusta puhtaimmillaan. Peli suorastaan näyttää älykkyystestiltä, joten Mensa Select -palkinnon voitto ei ole suurikaan yllätys. Peli...
Vuoden perhepeliksi vuonna 2007 Suomessa valittu Ubongo on saanut jo useamman jatko-osan. Ensimmäisenä ennätti monimutkaisempi Ubongo Extreme, joka v...
Lähde kolmipäiväiselle aikamatkalle menneisyyteen! Vieraile historiallisissa tapahtumissa, pysy matkasuunnitelmassasi ja kerää eniten pisteitä.
Shakkipeleistä hienoimpia on japanilainen shogi, jossa laudalta lyödyt nappulat voivat palata taistelemaan toisella puolella. Tämä sääntö ravistelee shakin dynamiikan uuteen uskoon.
On vuosi 1868 ja rautatieparonit asuttavat uutta maata eli Yhdysvaltoja omilla rautatielinjoillaan. Kaksi kovinta kilpailijaa joutuu tukkanuottasille ja nyt on sinun aika iskeä. Levittäydy ja peitä uusi maa rautateilläsi ja pelaa 12 peliä, joiden aikana Ticket to Ride -pelisi elää ja muuttaa muotoaan.
Tunnetko hittibiisejä? Hitsterissä tarkoituksena on saada järjestettyä suositut kappaleet aikajanalle julkaisuvuoden mukaan. Spotifyä hyödyntävä peli on hauska ohjelmanumero etkoille ja bileisiin.
Rage on klassinen 1980-luvun tikkipeli, jonka perinteinen versio tunnetaan monella nimellä. Pelissä yritetään voittaa täsmälleen luvattu määrä tikkejä joka jaossa.
Jun Sasaki osaa salaisten roolien pelit. Perinteiseen 20 kysymystä -leikkiin perustuva Insider on hyvä esimerkki nopeasta modernista partypelistä.
Taivasmerirosvot etsivät tuulista seikkailuja, aarteita ja kunniaa. Joka päivä vaihteleva miehistö laskeutuu uudelle saarelle, vaan miten mahtaa ryöstelyn käydä?
Perhoset viihtyvät niittykukkien luona. Biotopia-korttipelissä pelaajat kilpailevat siitä, kuka saa hienoimmat perhoset houkuteltua omalle perhosniitylleen.
Dixit-peliperheen jäsen Stella esittelee uuden tavan käyttää Dixit-kortteja merkitysten välittämiseen ja toisten pelaajien ajatusten lukemiseen.
Watson ja Sherlock jahtaavat Viiltäjä-Jackia Hullulle murhaajalle tahtovat lukea lakia Kaksinpelissä toinen häviää ja toinen voittaa Tätä nopeaa kilpajuoksua kannattaa koittaa
Erilaisia nopeustesti- ja hahmontunnistuspelejä on monia. Twin It! on yksi niistä, eikä sinänsä tee mitään tavatonta tai ennennäkemätöntä. Jostain syystä se kuitenkin toimii siinä määrin hyvin, että se katsottiin Suomessa Vuoden partypeli -palkinnon arvoiseksi.
Reiner Knizian Babylonia on tuulahdus Knizian 1990-luvun tuotannosta: Tigris & Euphrateksen teema yhdistettynä Samurain pelimekaniikkaan. Yhdistelmä toimii varsin hyvin, vaikka sääntökirja yrittääkin kampittaa.
Kuninkaalliseen Hirviöntutkijaseuraan pääsee joka vuosi yksi uusi jäsen. Ehdokkaista valitaan paras luonnollisesti hirviöjahdilla: neljän jahtikauden aikana parhaan saaliin napannut hirviönmetsästäjä toivotetaan tervetulleeksi.
Oink Gamesin pikkupelien sarjassa ilmestynyt Deep Sea Adventure on uhkarohkea filleri, jossa sukelletaan yhteisen happivarannon turvin aarteiden perään.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin tällä ruotsalaisella lautapelillä se onnistuu. Kuka saa metsäluonnon kukoistamaan parhaiten?
Bonk on vimmaisen vauhdikas mäiskintäpeli, jossa yritetään ohjata puupalloa maaliin osumalla siihen liukumäkeä pitkin ammutuilla metallikuulilla. Nopeaa, hauskaa ja kiivasta.
Completto on erittäin yksinkertainen laattojenjärjestelypeli, jonka säännöt oppii kuka tahansa. Nopeana täytepelinä tai kevyenä viihteenä se toimii todella hyvin.
Nanomaailmanloppu meni jo, nyt on jälleenrakentamisen aika. Colony on näppärä noppapeli, joka ei teemalla juhli, mutta tarjoaa päänvaivaa, kun nopat pitäisi saada käytettyä mahdollisimman kätevästi.
Western-aiheinen neppailupeli Flick 'Em Up! on hauskaa viihdettä jopa kymmenelle pelaajalle. Lainsuojattomat vastaan sheriffin posse – kumpi voittaa? Pelissä on monenlaisia skenaarioita, joissa mitata taitojaan.
Suomalainen Kyoto Protocol on fillerimittainen korttipeli, jossa kehitetään sähköntuotantoa, mutta varotaan saastuttamista. Hyvin koko 2–7 pelaajan skaalalle sopiva peli on mainio filleripeli, jota kelpaa suositella.
Age of War on Japani-teemainen kevyt noppapeli Reiner Knizialta. Samuraihenkinen Yahtzee toimii yllättävän hyvin kevyenä filleripelinä.
Om Nom Nom on peli ravintoketjuista: kuka syö kenet? Tässä pelissä pärjää, kun osaa lukea muiden pelaajien ajatukset.
Carcassonne lähtee maailmanympärimatkalle. Carcassonne: Etelämeri on ensimmäinen peli uudessa Carcassonne maailman ympäri -sarjassa. Peli on itsenäine...
Huumeita, seksiä ja alkoholia! Bilekuosi (Dope Fiend) on poliittisesti epäkorrekti korttipeli, jonka julkaisi tamperelainen pikkufirma Mind Altering G...
Perjantai-illan huumaa ja muutaman neuvoa antavan jälkeen mielessä on ainakin sinkkumiehillä villit kuviot. Nimensä perusteella näin voisi Villeissä k...
Dizios on dominoa uudella tavalla, lupaa paketti. Kyseessä on laattojenlatomispeli, jossa pelataan laattoja pöytään niin, että ne sopivat viereisiin l...
Gipf-sarjaan kuuluva Dvonn on kahdenpelattava abstrakti lautapeli. Vuonna 2001 ilmestynyt peli on sarjan neljäs osa. Siinä mustat ja valkoiset nappula...
Zèrtz on Kris Burmin Gipf -sarjan kolmas peli. Sarjan pelien tapaan se on erittäin elegantti kaksinpelattava abstrakti. Säännöt oppii nopeasti, mutta ...
On ruokinta-aika! Kuka saa syötettyä eläimensä parhaiten ja kuka joutuu maksamaan ruoasta hunajaa? Se selviää Charly-korttipelissä. Tämä koko perheen ...
Atlantin kolmiokauppa oli aikoinaan merkittävä rahanlähde monille valtioille ja kauppiaille. Siinä eurooppalaista roinaa vietiin Afrikan rannikolle, j...
Ubongo on osoittautunut hitiksi, jota kelpaa veivata moneen muotoon. Kaksinpelattava Ubongo Duel on päällisin puolin tavanomaisen näköinen tapaus,...
Politiikka on aihealue, joka puhututtaa mutta kyseistä aihetta käsitteleviä pelejä on markkinoilla vain muutamia. Suomen poliittista elämää käsittelev...
Cluzzle kierrättää samaa ideaa kuin Klaus Teuberin ensimmäinen julkaistu peli, vuonna 1988 ilmestynyt Barbarossa, jossa velhot arvuuttelivat toistensa...
To Court the King on hienostuneempi versio Yatzystä. Yatzy ei ole varsinaisesti lautapeliharrastajien suosiossa, mutta To Court the King onnistuu lisä...
Kaikki tiet vievät Roomaan! Tieverkostoon rakennetaan myös taloja, huviloita, kylpylöitä ja monumentteja. Kuka on paras rakentaja?
Kloonisodat raivoavat galaksissa! Tasavallan suurarmeija on vaikeuksissa kreivi Dookun ja separatistien droidiarmeijan hurjien hyökkäysten alla. Vain Tasavallan maineikkaat rauhanlähettiläät, jedit, voivat estää galaksia vajoamasta varjoihin. Vai voivatko?
Stonemaier Gamesin pelejä esittelevä Rolling Realms on rajattomasti skaalautuva kupongintäyttöpeli, joka tarjoaa pelinkehittäjillekin hauskan hiekkalaatikon, jossa kehitellä omia ideoita.
Etsivätoimiston agentteina 1920-luvun Arkhamissa luvassa on yliluonnollisia tapauksia. Sherlock Holmes: Consulting Detectiveen perustuvassa pelissä on viisi vaikeaa tapausta tutkittavaksi.
Keisari kaipaa lepoa kiireisen ja vaativaa päätöksentekoa täynnä olevan elämänsä keskelle. Sellaista tarkoitusta palvelee parhaiten puutarha, jossa polut kulkevat kauniin maiseman keskellä. Niinpä pelaajat pääsevät kilvoittelemaan zen-puutarhureina.
Etsiväkerhoon otetaan uusia jäseniä. Vain nokkelin etsivä pääsee mukaan. Tunnistatko, kuka on salaliittolainen soluttautuja, joka on pelannut korttinsa tietämättä aihetta, jonka muut tietävät?
Paradox Interactiven julkaisema Cities: Skylines -kaupunginrakennuspeli ilmestyi vuonna 2015. Kehuttua peliä on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Niinpä kun Paradox alkoi teettää lautapeliversioita peleistään, Cities: Skylines oli ilmiselvästi listalla.
Setelirahoitusta mallintava Q.E. on huutokauppapeli, jossa saa käyttää rahaa rajattomasti – mutta eniten rahaa käyttänyt pelaaja häviää pelin suoraan.
Kupongintäyttöpeli On Tour tarjoaa teemaksi rock-bändin Yhdysvaltojen-kiertueen suunnittelemista. Pistä keikkapaikat järjestykseen ja voita!
Japanilainen Startups on Oink Gamesin pikkuboksiin pakattu tehofilleri 3–7 pelaajalle. Ota kortti, pelaa kortti ja yritä saada osake-enemmistöjä eri yrityksissä.
Kahden pelaajan korttipeli Revolver on taistelu Jack Coltyn koplan ja eversti Ned McReadyn lainvartijoiden välillä. Kumpi voittaa ja kumpi syö lyijyä?
Oletko hyvä poliisi vai paha poliisi? Good Cop Bad Cop on sosiaalinen päättelypeli, jossa yritetään paljastaa pahat poliisit tai voittaa hyvät.
Eric M. Langin ja Bruno Faiduttin Secrets on salaisiin identiteetteihin perustuva seurapeli, jossa CIA, KGB ja hipit mittelevät maailmanhallinnasta.
Ralliautoilupeli Rallyman on toisaalta oiva simulaatio ralliautoilusta, toisaalta lähes abstrakti puzzlepeli, jossa haetaan parhaita ajolinjoja.
Habitatsissa pelaajat rakentavat villieläinpuistoja ostamalla laattoja markkinoilta. Eläimet kaipaavat sopivia habitaatteja ympärilleen, samoin vaativia ovat myös turistit.
Mikrokokoinen pakanrakennuspeli, jossa rakennetaan omaa kaupunkia ostamalla pakkaan kortteja. Kortteja voi myös päivittää kääntämällä ne ympäri.
Pingviinineppailu Ice Cool on leppoisa näppäryyspeli, jossa pitää neppailla vaappuvia pingviinejä ympäriinsä pelilaudalla keräten kaloja. Yksi pelaajista on vahti, joka jahtaa muita pelaajia ja yrittää saada nämä kiinni.
Kilvoittelevat geishat taistelevat maineesta Seiji Kanain Mai-Star-korttipelissä. Vain yksi voi olla Mai-star, geishojen ykkönen. On siis aika huolehtia, että se olet sinä.
Ilkialaston mies löytyy vuoren juurelta kuolleena - tulitikku kädessään. Mitä on tapahtunut? Pelaajien on selvitettävä asia kyselemällä kyllä/ei-kysymyksiä, joihin pelinjohtaja vastaa. Black Stories on yksinkertaista murhamysteeriajanvietettä.
Kaupunginrakennuspeli Between Two Cities on leppoisaa laatankierrätystä ja kaupunginrakennusta 1–7 pelaajalle. Erittäin joustava pelaajamäärä toimii hyvin ja tekee Between Two Citiesistä monikäyttöisen pelin. Peliharrastajille peli ei kuitenkaan tarjoa kovin tiukkoja haasteita.
Äärimmäisen helppoa peliä etsiville! Sequence on helppo peli, jossa yritetään tehdä suoria pelilaudalle pelaamalla kortteja. Tätä peliä voi pelata kenen kanssa tahansa ja kaikilla on oikein mainio mahdollisuus voittaa.
Sano suoraan on perinteinen seurapeli, jossa muut keksivät vastauksia, joista yksi pelaajista sitten valitsee mielestään parhaan. Ei siis mitään erityisen uutta tai freesiä, mutta Sano suoraan toteuttaa ideansa hyvin ja toimii erinomaisesti sopivassa seurassa.
Seikkailijat etsivät lohikäärmeenmunia. Kuka osaa pelata korttinsa niin, että omat hahmot löytävät mahdollisimman runsaan saaliin lohikäärmeenmunia? Eggs and Empires on kepeä fantasia-aiheinen filleripeli.
Vuonna 2004 ilmestyneessä Carcassonne: The Cityssä rakennetaan yhtä kaupunkia. Peli on jäänyt mieleen puisesta laatikostaan ja kaupungin ympärille kohoavasta puisesta muurista. Loppuneiden painosten vuoksi harvinaisehko peli on hintava, mutta mielenkiintoinen Carcassonne-muunnelma.
Chimera on Tichun sukuinen kiipeämispeli, joka on suunniteltu tasan kolmelle pelaajalle. Jos Tichu-pelit kaatuvat yhden pelaajan puutteeseen, Chimera pelastaa.
Tällä kertaa täysille seurapelimarkkinoille pyrkii Compatibility, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vaille 20 vuotta aikaisemmin. Suomessa pelin ju...
Suunnittelijalegenda Reiner Knizian Auf Heller und Pfennig ilmesty alunperin vuonna 1994 Hans im Glückin julkaisemana. Fantasy Flight Games julkaisi e...
Kun ruokakaapin ainekset alkavat uhkaavasti vanheta, peruskokkikolmonen loihtii niistä pöperöitä, joissa on sitten vähän sitä sun tätä. Havanasta tule...
Dixit saa jälleen jatkoa. Kun Dixit 2 sisälsi pelkästään 84 uutta upeaa korttia, Dixit Odyssey on kokonainen peli, joka ei vaadi peruspeliä mukaan toi...
Michael Kiesling ja Wolfgang Kramer saivat naamiotrilogiansa jalanjäljillä astelevasta Torresista Spiel des Jahres -palkinnon, joten parivaljakko pala...
Dice Town heittää pelaajat pelin nimeä kantavaan kaupunkiin, jossa villi länsi on vielä voimissaan. Kaupungissa ei kuitenkaan tarvita aseita, vaan eri...
Jälkipeli on Sanoma Pron Oppi & Ilo -sarjasta löytyvä pieni koko perheen korttipeli, joka lupaa opettaa loogista päättelyä, taktikointia, nokkeluu...
Abstrakteja lautapelejä vieroksutaan usein teeman puutteen ja raskauden vuoksi. Kaksinpelattava Arimaa tuntuu kuitenkin kevyeltä ja mukaansatempaavalt...
Veteraanisuunnittelija Karl-Heinz Schmiel muistetaan aina Die Macherista. Miehen ludografiaan mahtuu toki muutakin, kuten tämä erikoinen peli. A la ca...
On ilahduttavaa huomata, että suomalainen pelisuunnittelu on alkanut muuttua selvästi ammattimaisemmaksi, eivätkä kaikki Suomessa julkaistavat lautape...
Maailman suurin peli on Yhdysvaltain presidentinvaalit. Niissä kummankin pääehdokkaan kampanjoihin kerätään miljardiluokan budjetti vain muutamissa ku...
Samarkand: Routes to Riches on näyttävä Queen Gamesin peli, joka perustuu aikaisempaan Winsome Gamesin julkaisuun. Vuonna 2008 ilmestynyt Age of Sche...
Celebrities on Yhdysvalloissa suosittu seurapeli, josta on kehitelty useampikin kaupallinen versio. Time's Up! on yksi näistä ja suosittu sekä lautap...
Flowerpower on kukkateemainen kaksinpeli. Kuulostaa siis vahvasti pariskuntapeliltä, ja sellaisen profiilin peli tuntuukin saaneen. Flowerpower sopii ...
Taattua Cheapass-laatua edustava Give Me the Brain! on korttipeli zombieiden pikaruokalan (Friedeys, joka esiintyy muissakin Cheapass-peleissä) arkipä...
Xiangqi (lausutaan suunnilleen shiantsii) eli 象棋 on kiinalainen muunnelma perinteisestä shakista. Vaikka kiinalainen shakki on eronnut intialaisesta ...
Onko laukussa laittomia tuomisia? Tiukka tilanne rajalla pistää pelaajien bluffaustaidot koetukselle, kun sheriffi haluaa tarkistaa, mitä matkalaukussa on.
Ikä: 4+. Kissa jahtaa hiiriä, kun nämä pakenevat kohti juustoparatiisia. Viva Topo! on julmanhauska lastenpeli, joka jaksaa viihdyttää myös aikuisia.
Texas hold'em -pokeria yhteistyönä – kuulostaa kummalliselta! The Gang saa tämän epätavallisen idean toimimaan erittäin hyvin. Pelaajien on luettava kortteja ja toisiaan menestyäkseen.
Kasvata koralleja, jotka houkuttelevat pieniä merieläimiä, jotka puolestaan houkuttelevat suuria merieläimiä. Aqua on leppoisa ja värikäs laattojenasettelupeli koko perheelle.
Arabialainen kansantarusto tarjoaa mainiot puitteet perinteisen keskiraskaalle europelille Djinn, jossa pelaajat nappaavat kylälle karkuun päässeitä henkiä takaisin pulloihin. Kylää parhaiten suojeleva velhon oppipoika ylennetään maagisen killan sisäpiiriin ja julistetaan voittajaksi.
Kuka kykenee käärimään suurimmat voitot porsaiden kasvatuksella? Happy Pigsin leikkisän ulkokuoren taakse kätkeytyy vuorovaikutuksentäyteinen perhepeli, joka tarjoaa kinkkistä pähkäilyä monen tasoisille pelaajille.
Kun yhdistetään juoksukilpailu ja roppakaupalla noppia, saadaan Cubitos. Ja vaikka peli on yhdistelmä lukuisia eri pelejä, tuntuu se kuitenkin veikeästi omanlaiseltaan.
Nopea, mutta vaikea äänetön aivopähkinä. Tämä peli on säännöiltään yksinkertainen ja helppo oppia, mutta vaikea voittaa.
Tipperaryyn on pitkä matka, mutta tässä koko perheen laattojenasettelupelissä rakennellaan Tipperaryn kreivikuntaa polyominoista pala kerrallaan.
Hand-to-Hand Wombat on vekkuli seurapeli, jossa et tiedä kuka on joukkueessasi ja kuka ei. Pelissä jokainen saa oman vompattihahmon: hyvät kokoavat torneja ja pahat yrittävät estää heitä. Osaatko koota tornin silmät kiinni?
Värikkäällä asteekkiteemalla koristeltu Cóatl on pohjimmiltaan abstrakti peli, jossa yritetään rakentaa mahdollisimman näyttäviä ketjuja värikkäistä muovipaloista.
Mafiaperheet ovat esittäneet toisilleen tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä. Siispä kaduilla alkavat luodit viuhua ja tappolista täyttyä tässä kevyessä korttilätkinnässä.
Yhdysvaltojen lentoliikennettä avattiin vuonna 1979 kaupallisille toimijoille. Pelaajat edustavat uusia kansallisen tason lentoyhtiöitä, jotka haluavat vallata edessään avautuvat markkinat itselleen. Blue Skies on monessa mielessä hyvällä tavalla vanhanaikainen peli.
Tunnetun avaruuden reunalla on outo pieni planeetta, joka oudon painovoimansa vuoksi on mitä otollisin paikka kerätä tähtipölyä. Selviätkö painovoimahaasteista?
Perunamies on maukkaiden pikkupottujen puolustaja ja ylisuurien monsterimukuloiden pahin vihollinen. Tässä tikkipelissä pitää olla erilainen kuin muut, eikä eniten tikkejä vienyt välttämättä voita peliä.
Osakekeinottelu on jännittävää, mutta harva uskaltaa tai haluaa harrastaa sitä tosielämässä suurilla panoksilla. Siksi se onkin mainio aihe lautapelille. Shark on hauska ja vauhdikas osakepeli.
Kiipeämis- ja tikkipelin hybridi Krass Kariert on hauska kevyt ja leppoisa korttipeli, jossa yritetään päästä korteista eroon muuttamatta korttien järjestystä.
Uwe Rosenbergin korukauppapeli Klunker on oivallinen aivojenvaivaaja vuodelta 1999. Kaksikymmentä vuotta vanha peli on edelleen kelpo viihdettä.
Eläimet haluavat baariin bileisiin, mutta portsari pitää tiukkaa vahtia. Kuka pääsee sisälle, kuka ei? Pelaajien on käytettävä nokkeluuttaan päästäkseen Beasty Barin bileisiin.
Re:Play on uusi versio tutusta julkkispelistä. Tarjoaako tämä kaupallinen paketointi rahalle vastinetta, vai kannattaako partypeli askarrella itse?
Carcassonnen maailmanympärimatka vie Afrikkaan! Carcassonne: Safari on eläinten bongausta savannilla. Kuka näkee eniten uljaita eläimiä poluilla ja pensaikoissa?
Vähän King of Tokyon sukuinen Ultimate Warriorz on taistelupeli 2–8 pelaajalle. Kuka selviää hirviöiden areenataisteluista voittajana?
Kingdominon mieleen tuovassa Fantastic Parkissa rakennetaan tarhaa tarueläimille. Kiinnostavimpia eläimiä pitäisi saada yhteen mahdollisimman paljon, mutta alkuun ei ole tiedossa, mitkä ovat niitä kiinnostavimpia eläimiä.
Gipf-sarjan viimeisin osa Lyngk on värikäs abstrakti strategiapeli, jossa varataan värejä ja kootaan pinoja, joissa oma väri on päällimmäisenä.
Uwe Rosenbergin isojen pelien kutistaminen kaksinpelimuotoon jatkuu Cavernalla. Cave vs Cave ei aivan vakuuta Lautapelioppaan arvostelijaa.
Kylänrakennusta maan päällä, tarinallisia seikkailuja luolissa maan alla. Above and Below yhdistää kaksi maailmaa yhdeksi kiinnostavaksi peliksi.
Videopelihenkinen Loony Quest on piirustuspeli, jossa pelaajien on piirrettävä vaadittu reitti kalvolle, jota sitten verrataan pelilautaan ja katsotaan, osuuko. Säännöt ovat yksinkertaiset ja pelaaminen helppoa, hauskaa ja omaperäistä.
Rakenna taloja piirustusten mukaan nopista. Taitavin eri rakennusmateriaalien hyödyntäjä kerää parhaat pisteet ja vie voiton. Blueprints on hauska rakenteluaiheinen filleripeli.
Subdivisionissa kilvoitellaan siitä, kuka kaavoittaa parhaimman kaupunginosan. Erilaisten tarpeiden pallottelu on mukava haaste, jossa toiset pelaajat eivät onneksi pääse häiritsemään.
Haggis tunnettiin alun perin nimellä Zhubu Shengji, jota pelataan normaalilla korttipakalla. Peliä kuitenkin kehitettiin eteenpäin – sääntöjä hiottiin...
Richelieu on säännöiltään yksinkertainen, mutta luonteeltaan kiero aluehallintapeli, jossa on runsaasti vuorovaikutusta. Peli on sijoitettu Ranskan ku...
Inka ja Markus Brandin kevyesti temaattinen noppapeli Saint Malo otti nimensä Ranskan luoteisrannikolla sijaitsevalta historiallisesti merkittävältä l...
Indigon kansikuvassa näkyy risteileviä polkuja ja niitä tämä peli tarjoaa. Kun hieman tarkemmin tutustuu mistä on kyse, hakematta tulee mieleen Tacti...
Cities on pasianssimainen laattojenasettelupeli, jonka mekaniikka on yhdistelmä kahdesta vanhemmasta klassikosta Take it Easysta ja Carcassonnesta. Pe...
Atlas Gamesin vuonna 2011 julkaisema Cthulhu Gloom on kosmisen kauheaa itsenäistä jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle alkuperäiselle Gloomille. Gloomin t...
Hotellissa on tapahtunut veriteko, kaksikin. Pelaajat ovat näppärästi paikalla, joten rikosta päästään selvittämään heti. Pelaajat ovat valitettavasti...
Kääpiöt asuttavat pienellä saarella olevaa Mithril-vuorta. Vuoren sisään kaivetaan kaivostunneleita ja pajoja, vuoren ulkopuolelle puolestaan nousee k...
Ulurun aiheeksi on valittu jostain syystä australialaiset unilinnut, vaikka tarjolla olisi ollut pykälää ilmeisempi illallisvieraiden pöydittäminen. P...
Telepaatissa pelaajien on tarkoitus kyetä lukemaan toisten ajatuksia. Pisteitä nimittäin tulee, jos pelaajat vastaavat samalla tavalla. Koska peli kuu...
Halki poikki pinoon pistää asiat järjestykseen — tai ainakin pelaajien pitää yrittää järjestää kysyttävät asiat oikeaan järjestykseen. Peli kyselee...
Monenpelattavat abstraktit pelit ovat yleensä helposti lähestyttäviä, koska niiden säännöt ovat pääsääntöisesti helpot omaksua ja pelaaminen siksi yks...
Tzaar on abstrakti kahden pelaajan strategiapeli, jossa pelaajat yrittävät ahdistaa vastapelaajansa pulaan kaappaamalla tältä nappulat tai estämällä t...
[haku kuka="Zoch"]Zochin[/haku] pajan hätkähdyttävimpiin luomuksiin kuuluu Bamboleo. Tämä näppäryyspeli näyttää välillä suorastaan uhmaavan painovoima...
Muinainen Egypti eli Niilin tulvien mukaan. Tässä pelissä Niili huuhtoo peltoja tuoden onnea ja menestystä, kunhan heinäsirkkaparvet eivät tule syömää...
Kaleidos on värikäs seurapeli, joka muistuttaa paljon Scattergories-peliä. Tavoite on sama: pelaajien on keksittävä mahdollisimman paljon tietyllä kir...
[haku kuka="Bruno Cathala"]Bruno Cathalan[/haku] ja [haku kuka="Bruno Faidutti"]Bruno Faiduttin[/haku] suunnittelema Queen's Necklace heittää pelaajat...
Kill Doctor Lucky on saanut seuraajan. Tai, oikeastaan, edeltäjän. Save Doctor Lucky sijoittuu aikaan kun tuo suuri filantrooppi, tohtori Lucky oli nu...
Rat Hot on alunperin suunnittelija [haku kuka="Michael Schacht"]Michael Schachtin[/haku] oman [haku]Spiele aus Timbuktu[/haku] -pelipajan tuotoksia. P...
Saksalaiset puhuvat rasvakipoista, Fettnapf, siinä missä suomalainen saattaisi astua sudenkuoppaan. Tämän pelin tarkoituksena on varoa näitä proverbia...
Michael Schacht hallitsee pienet ja näppärät pelit, Coloretto on luultavasti Schachtin parhaimpia suorituksia tässä genressä. Diabolo on samaa kaliibe...
Antiikin Rooman akveduktit ovat meidän päiviimme asti säilynyt arkkitehtuurin ihme. Jos tähän peliin on luottaminen, putket rakennettiin vähän miten s...
Leonardo Da Vincin ja renessanssinerouden suosio pelien markkinoinnissa on ollut taattu Da Vinci -koodi-elokuvan myötä. Da Vincin haaste on alunperin ...
Pentago on voittanut melkoisen läjän palkintoja. Tässä tapauksessa se ei kerro niinkään pelin erinomaisuudesta kuin palkintoraatien konservatiivisuude...
Legendaarisen Sid Sacksonin suunnittelema Sleuth ilmestyi yhtä legendaarisessa 3M:n pelisarjassa jo vuonna 1967. Pelin uusimman laitoksen on julkaissu...
Olet akuuttiosastolla lääkärinä. Sinulle tuodaan äkillisesti sairastuneita potilaita. Onnistutko pitämään heidät hengissä yön yli ja saatko selville, mikä potilaan oireet on aiheuttanut?
Quest for El Doradon neljäs ja suurin lisäosa on samaan aikaan itsenäinen sisarpeli. Tällä kertaa viidakosta kerätään jalokiviä, kolikoita ja väistellään vartijoita.
Suositun The Mandalorian -suoratoistosarjan ensimmäisestä kaudesta tulee tämän vuoden lopulla kuluneeksi jo viisi vuotta. Vieläkö Mandon ja Grogun tarina jaksaa kiinnostaa? Jos vastasit myöntävästi, ei muuta kuin Ludwig Göranssonin Mandalorian-soittolista soimaan taustalle ja peli pöydälle!
Dominion-maailma laajenee tällä kertaa itään. Pakkaa rakennetaan tällä kertaa feodaaliajan Japanissa. Teema on raikas, mutta ovatko suunnittelijan ideat yhtä tuoreita 16 laajennuksen jälkeen?
Kuka soittaa osuvimmat biisit? Svengaava partypeli tarjoaa kevyttä pelinomaista ajanvietettä musiikin parissa.
Pelaatko Sormuksen saattueessa puolustaen vapaita kansoja ja yrittäen tuhota Valtasormuksen? Vai oletko Frodoa ja Samia jahtaava Sauron, joka lähettää ryöstöjoukkojaan viholliskaupunkien porteille? Keski-Maan kohtalo on käsissäsi!
Avoimen maailman hiekkalaatikkopeli Lands of Galzyrin ensimmäinen lisäosa tuo tarinallista syvyyttä ja uudenlaisia pelielementtejä jo valmiiksi runsaaseen maailmaan.
Vuoden peli -kisassa 2024 perhepeliksi valittu Orbito on neljän suora -peli muuttuvalla pelilaudalla. Tässä kaksinpelissä voittaa se, joka kykenee parhaiten hahmottamaan, miten lauta muuttuu seuraavien vuorojen aikana.
Maailmanloppu on tuloillaan, sitä ei voi estää: kaukainen planeetta tuhoutuu kolmen katastrofin jälkeen. Kuka saa kehitettyä omasta lajistaan vahvimman tässä nopeahkossa korttipelissä?
Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji. Lautapelien maailmassa hittilaji on kuitenkin jäänyt täysin paitsioon. Superclubissa pelaajat pyrkivät johdattamaan oman seuransa menestykseen. Kuka juhlii mestaruutta, ja kenen vauhti hiipuu keskikastiin?
Meren takana aarteet kiiltävät kirkkaammin. Sinun on päästävä kiinni näihin kalleuksiin! Purjehdi merten taa, ja haali arvokkaimmat aarteet omaan pakkaasi! Mutta hetkinen, Kaukaiset rannat julkaistiin jo vuosia sitten?
Heat: Pedal to the Metal oli vuoden 2022 suosituimpia pelijulkaisuja. Heat keräsi palkintoja ja arvostusta, ja nyt vuoden 2024 keväällä sai odotetun lisäosansa Heat: Heavy Rain.
Rasti omasta kupongista itsellesi mahdollisimman paljon pisteitä! Peli voi loppua yllättäen, joten älä unohda poistaa miinuspisteitä.
Kenen puutarhasta löytyy monipuolisin valikoima kukkia, kalalampia ja kiviä? Tarvittaessa sekaan voidaan sotkea vaikkapa sammakoita
MLEM:n astronauttikissat kaappaavat sinut mukaan jännittävään avaruusseikkailuun. Kuka uskaltaa matkata pisimmälle avaruuteen? Peli tarjoaa modernia Yatzya mukavalla avaruus- ja kissateemalla.
Valtakunnasta on kasvanut keisarikunta. Sen myötä mahdollisuudet kasvavat entisestään. Nyt pelataan isosti. Keisarikunnan voi helposti mieltää Nousukauden jatko-osaksi.
Paolo Morin Ethnos oli mainio kepeä aluehallintapeli etenkin 4–6 pelaajalle. Fantasia-aiheinen peli on nyt muuttunut arkeologien kilpajuoksuksi, mutta perusmekaniikka on edelleen sama.
Selvittäkää kolme monivaiheista rikosjuttua tutkimalla todistusaineistoa ja keskustelemalla keskenänne. Saatteko kaiken tarpeellisen tiedon välitettyä?
Tontut, hiidet, noidat, jättiläiset ja tapiot vain vilisevät, kun pelaajat muodostavat jätinkirkkoja ja kilvoittelevat vankimmasta kirkosta. Luvassa on lupsakkaa rakentelua!
Quest for El Doradon kolmas lisäosa lisää peliin vuorovaikutusta ja ripauksen kaoottisuutta, mutta myös uudenlaisen tavan pelin voittamiseen.
Ensemble on orkesterimusiikkiaiheinen yhteistyöpeli, jossa pelaajien on onnistuttava valitsemaan samanlaiset kortit.
Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä -romaani on taipunut lautapeliksi ties kuinka monetta kertaa. 80 Days on tuttuun tapaan kilpajuoksua ympäri maailman.
Alean arvostetussa pelisarjassa numerolla 2 ilmestyneen Chinatown-kaupankäyntipelin uusi tuleminen tapahtuu huvipuiston rakentelun muodossa. Waterfall Park tiivistää ja pehmentää klassikkoa.
Pelaajat ovat viikinkejä, jotka kiertävät Eurooppaa käyden kauppaa, ryöstellen satamia ja taistellen toisiaan vastaan. Kuka saa nimensä historiankirjoihin – ja millä hinnalla?
Kumpia on maailmassa enemmän, noppia vai meeplejä? Arvioi, tiedä tai veikkaa tiesi voittoon!
Marvel-sankarit kuten Spider-Man, Daredevil ja Black Widow suojelevat koko maailmaa pahuuden voimilta. Yhteistyöpeli Marvel D.A.G.G.E.R. on taistelua uhkia vastaan.
Velhot kisailevat Vuotuisessa Suurrituaalissaan keräämällä taikojen aineksia, ruokkimalla niitä apuhengelleen ja opettelemalla taikoja. Velhojen on tasapainoteltava taikojen nopeaa opettelemista ja voimakkuutta pärjätäkseen.
Vanhojen pc-seikkailupelien point & click -hengessä etenevä Cantaloop on kiehtova seikkailu, joka tarjoaa mysteerin selvitettäväksi.
Disc Cover on letkeä yhteistoimintapeli, joka sopii hyvin tilanteisiin, joihin kaivataan enemmän rentoa pelailua kuin pilkuntarkkaa ohjeiden noudattamista ja pelaamiseen syventymistä. Koska tarkoituksena on kuunnella musiikkia, toimii se mitä parhaiten juhlien tai illanvieton kollektiivisena ohjelmanumerona.
Kiinnostaisiko nopea, helppo, kaunis ja taktinen peli? Triqueta on sellainen! Kerää kolme samanlaista, mutta varo ettet vain nosta neljättä!
Ticket to Ride -pelisarja palaa Pohjoismaihin uudessa Northern Lights -pelissä, jossa junalla matkaillaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tällä kertaa mukaan mahtuu viisikin pelaajaa.
Smitten on uunituore mikropeli, jota voi pelata sekä yksin että kaverin kanssa. Tämä Stonemaier Gamesin uusin luomus on mainio välipala, jossa yhdistyvät pasianssin kaltainen aivopähkinä ja yhteistyö rajatulla kommunikaatiolla.
Fréderic Moyersoenin kääpiöt ovat jälleen olleet kultajahdissa. Säkit ovat täynnä säihkyvää, mutta vedenpinta luolastossa nousee uhkaavasti. Lisäksi kiusana vilisee ikäviä otuksia ja ehkäpä vanha tuttu, vihollisklaanille lojaali sabotööri.
Blitzkrieg sijoittuu toisen maailmansodan pyörteisiin, mutta käsittelee aihetta omintakeisesti – kyseessä on nopea kaksinpeli, joka yhdistää ilman karttaa pelattavaa aluehallintaa ja kevyttä pussinrakennusta.
Catan kutsuu jälleen uudisasukkaita valloittamaan uusia alueita ja keräämään resursseja, tällä kertaa kaksinpelattavan korttipelin muodossa.
Quest for El Doradon toisessa lisäosassa pelaajat pääsevät väistelemään lukuisia vaaroja ja saavat apua alkuperäisväestöltä.
Bussikuskina suurkaupungissa saat pisteitä siitä, miten paljon kuljetat erilaisia matkustajia heidän toivomiinsa kohteisiin. Get on Board yhdistelee kupongintäyttöä ja reitinrakennusta pelilaudalla.
Kingdomino Origins on dominolaattojen ympärille rakentuva pähkäilypeli, jossa pelaajat kilpailevat suurimpien ja luonnonvaroiltaan rikkaimpien metsästysmaiden herruudesta. Peli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle ja useita palkintoja kahmineelle Kingdominolle.
Yhtiökokouksia, osinkojen jakoa, rakennuskieltoja, finanssilehtiä – Vuoden 2022 perhepelifinalisti tuo tuulahduksen vuosikymmenten takaa.
Juonittelua, senaattorien lahjontaa, salaliittoja – 7 Wonders Duelin toinen lisäosa Agora hyppää politiikan pyörteisiin.
Monsters on Board on Hotel Transylvania -elokuvista innoitusta hakeva hirviöpeli joka kärsii hätäisestä suunnittelusta ja yhteensopimattomista pelivälineistä.
Mafiasuvun jäsenet ovat kokoontuneet ravintolan takahuoneeseen jakamaan saalista perinteisin keinoin. Kuka poistuu paikalta saalis mukanaan? Family Inc. on nopea onnenkoetuspeli koko perheelle.
Lemmikkieläinkaupassa henkilöstö koettaa saada muodostettua mahdollisimman houkuttelevia näyteikkunoita erivärisistä taistelukaloista. Kenen luomukset miellyttävät asiakkaita eniten?
Uusia tavoitteita, kortteja, voimia ja linnakkeita – näitä kaikkea tuo mukanaan Splendorin lisäosakokoelma.
Osaatko rakentaa asutuskeskuksen harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa? Tätä taitoa kysytään tässä kevyehkössä laattojenasettelupelissä.
1200-luvulla Venetsian lasintekijät muuttivat Muranon saarelle. Muranon lasimestareista tuli kuuluisia, Euroopan parhaita lasintekijöitä. Murano-lautapelissä pelaajat pääsevät lasimestarien saappaisiin.
Kauan sitten kaukaisessa galaksissa kapinalliset kohtaavat Jabban palatsin rosvogallerian. Kuka selviytyy voitokkaana, kuka joutuu Rancorin kitaan?
Elämän arvon puntarointi on hirveää ja hauskaa. Kepeän pelin varjolla pääsee tutustumaan omiin arvoihinsa.
Quest for El Doradon ensimmäisessä lisäosassa mukaan astuvat sankarit ja demonit. Kenen sankari pelastaa päivän ja kuka hautautuu kirouksiin?
Kantaaottava lautapeli kertoo yhteiskunnallisen epätasa-arvon kiroista. Noppaa viskotaan vuorotellen ja ihmetellään pääoman kasautumista monilta harvoille – kunnes vallankumous iskee.
Osaatko arvata sanan pelkkien muotojen perusteella? Tällaisen pähkinän heittää sana- ja päättelypelin yhdistelmä Decipher.
Edullinen, matalan kynnyksen pakohuonepeli Escape Team perustuu puhelinsovelluksen ja itse tulostettavien materiaalien yhdistelmään.
Joukko haaksirikkoisia rakentaa lauttaa paetakseen autiolta saarelta ennen hirmumyrskyä. Pääluku uhkaa kuitenkin laskea veden- ja ruuanpuutteen vuoksi… eikä toisien selviytyjien muodostamaa uhkaa kannata unohtaa.
Millaista on samota laaman kanssa Perun vuoristossa ja käydä kauppaa kankaiden väriaineista? Se selviää abstraktissa kaksinpelissä P’achakunassa.
Pienellä Norsican saarella asustaa hurja joukko vihollisklaaneja. Heistä suurin, ylhäisin ja mahtavin on tietysti se, joka on paras… kalastaja.
Kirjainkiistassa kaksi tiimiä kilpailee siitä, kuka keksii näppärimpiä sanoja ja voittaa kirjaimet itselleen. Luvassa on tiukkaa köydenvetoa kirjainten herruudesta!
Cardball asettaa pelaajat jalkapallovalmentajien saappaisiin. Kumpi valmentajista osaa lukea pelitilannetta paremmin ja johtaa siten joukkueensa voittoon tässä nopeassa kaksinpelilätkinnässä?
Tässä Knizian klassikossa lyödään vetoa eri otusten puolesta ja sopivalla korttien pelaamisella parannetaan omien ehdokkaiden jatkomahdollisuuksia. Mitkä olennot voittavat kisan ja jäävät elämään satuihin ja tarinoihin ja ketkä joutuvat unholaan?
A Viking’s Tale on taktinen ja simppeli korttipeli, jossa pelaajat taistelevat viikinkeinä erilaisia hirviöitä sekä toisiaan vastaan.
Dominionin yhdeksäs lisäosa antaa pelaajille uusia valinnanvapauksia tapahtumilla ja jemmaan asetettavilla reservikorteilla.
Avaruus on täynnä romua, joten romunkerääjillä on siellä auvoisat oltavat. Kuka pelaajista tienaa eniten silkalla avaruusjätteellä?
Crime Scene: Brooklyn on Tacticin uuden rikospelisarjan avausosa, joka vie pelaajat tutkimaan murhajuttua Brooklyniin vuonna 2002. Saavatko pelaajat murhan selvitettyä?
Puolalainen Filip Miłuński teki vuonna 2013 yksinkertaisen elämäsimulaattorin CV-lautapelin muodossa. Tämä taskuversio pelistä on vielä nopeampi ja virtaviivaisempi tapa elää toinen elämä.
Amazonin sademetsät ovat täynnä villieläimiä. Pelaajat kartoittavat Amazonin aluetta, perustavat leirejä ja valtaavat kyliä ja sivujokia itselleen pisteiden toivossa tässä Carcassonnen viidakkoversiossa.
Millainen on suhteesi artisokkiin? Jos inhoat artisokkia, tässä pelissä pääset hankkiutumaan niistä eroon. Jos pidät artisokista, no, ainakin saat pelatessasi ihastella söpöjä ja ilmeikkäitä artisokkia samalla kun siivoat niitä pakastasi.
Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa kapinalliset pakenivat Hothilta, salakuljettaja joutui vaikeuksiin Imperiumin kanssa ja Imperiumin agentti jahtasi kyberkristalleja.
Union Pacificin junassa kaikuvat laukaukset, kun pahamaineiset junarosvot ovat kyydissä. Junasta irrotetaan vaunuja yksi kerrallaan. Kuka rosvoista on viimeisenä kyydissä?
Hullu titaani Thanos yrittää saada haltuunsa kuusi ikuisuuskiveä liittääkseen ne Ikuisuuden rautahanskaan ja hallitakseen siten koko maailmaa. Marvel-sankareille tämä ei käy, joten sankarien on estettävä Thanosta saamaan kokoon jalokiviä.
Spiel des Jahres -palkitun Kingdomino-perhepelin noppapeliversio Kingdomino Duel on nimensä mukaisesti kahden pelaajan kaksinkamppailu. Pelaajat rakentavat valtakuntiaan kilvan ja toisen pelaajan toimia on pidettävä tarkkaan silmällä.
Kööpenhaminan Nyhavnin koristeelliset julkisivut ovat taas pelin aiheena, tällä kertaa heitellään noppia ja rakennellaan julkisivuja ruutuja rastittamalla eli kupongintäyttöversiona tutusta Copenhagen-lautapelistä.
Todella suosittuun mangaan perustuva Death Note: Confrontation on kissa ja hiiri -leikkiä kahdelle pelaajalle. Toinen on hullu murhaaja, toinen tätä jahtaava etsivä. Osaatko arvata tai päätellä, mitä vastapuoli on valinnut?
Uusin Ticket to Ride -minipeli vie pelaajat 1600-luvulle Amsterdamin kultakaudelle. Amsterdam on maailmanlaajuisen kaupan sydän ja pelaajat kauppiaita, jotka haalivat varastoihinsa tavaraa. Miten tämä liittyy siihen, että pelaajat rakentavat kärryreittejä Amsterdamin kaduille, on sitten toinen juttu.
Virolaista käsityötä oleva Cogbug on kilpajuoksu pelilaudan poikki. Reitti rakennetaan hammasrattaista, joita siirrellään ja pyöritellään pelin aikana. Kuka saa rakennettua reitit nopeimmin?
Pohjois-Amerikassa leviää kolme vaarallista tautia. Olette tauteja torjuvan erikoisryhmän jäseniä. Saatteko taudit torjuttua ja parannuskeinot keksittyä?
Joraku tarkoittaa suurin piirtein Kiotoon menemistä. Peli sijoittuu sengoku-kauden Japaniin, jolloin Kiotoon meneminen tarkoitti daimioiden, paikallisten sotaherrojen, marssia pääkaupunkiin suojelemaan keisaria muilta sotaherroilta eli käytännössä hallitsemaan Japania.
Undo-pelisarjassa pelaajat ovat kohtalonkutojia, jotka voivat matkustaa ajassa taaksepäin estääkseen kuolemantapauksia. Osaatteko tehdä avainkohdissa oikeat valinnat? Peliä näissä on vähänlaisesti, keskustelua tarinan käänteistä ja valinnoista sitten siitäkin edestä.
Juna Lontoosta Pariisiin joskus 1920-luvulla – minne varastettu timanttikoru on kätketty? Escape from the Starline Express on tyylikäs ja helppo pakohuonepeli, jossa selvitellään timanttivarkautta kiitävässä junassa. Juoni on silkkaa höttöä, mutta toteutus toimii.
Pakohuonepeli Escape Room in a Box: The Werewolf Experiment pistää pelaajat etsimään vastamyrkkyä ihmissudeksi muuttavalle myrkylle. Aikaa on tunti... Tavallista kalliimpi pakohuonepeli lupaa vähän tavallista hienomman pakohuone-elämyksen.
Yksi apina ei näe, toinen ei kuule ja kolmas ei puhu – ja tämän porukan pitäisi saada rakennettua palikoista rakennelmia kortin ohjeiden mukaan.
Egyptiläisteemaisessa Valley of the Kings -pakanrakennuspelissä valmistaudutaan tuonpuoleiseen egyptiläisten aatelisten tapaan täyttämällä hautaa kaikenlaisella arvokkaalla ja hienolla tarpeistolla.
Osaatko laittaa sekalaisia värikuvioita sisältävät kortit oikeaan järjestykseen värien pinta-alan mukaan? Illusion on yksinkertainen, mutta haastava peli. Tehtävä ei nimittäin ole läheskään niin helppo, kuin voisi kuvitella.
Fast Forward -sarjan pelejä pääsee pelaamaan nopeasti: sääntöjä ei tarvitse lukea ollenkaan ennen peliä. Fast Forward: Fear on helposti opittava korttipeli, vaikeusasteeltaan ehkä jotain Unon luokkaa.
Tokion Shuto Expressway on kiemurainen, monitasoinen tieverkosto. Tokyo Highway -pelissä pelaajat pääsevät rakentamaan omaa tieverkostoaan. Puupylväistä ja jätskitikuista rakentuu omituinen tieverkosto, kun pelaajat yrittävät saada tiet risteämään tiuhaan.
Onnistutteko purkamaan pommin? FUSE on yhteistyöpeli, jossa noppia käsitellen yritetään purkaa pommeja mahdollisimman nopeasti.
Escape the Room -pakohuonepelien sarjan toinen osa The Secret of Dr. Gravely's Retreat on jännittävä seikkailu 1900-luvun alun hermoparantolassa.
Uwe Rosenbergin kaksinpelin Patchworkin kevennetty versio Patchwork Express on helpompi ja leppoisampi, kymmenessä minuutissa pelattava lähes lastenpeli.
Suomalaisen Areena-tietokonepelisarjan lautapeliversio on tuuripitoinen korttipeli, jossa taistellaan mestaruudesta gladiaattorijoukkueilla.
Ennakkokappaleeseen perustuva arvio Kickstarter-peli Darwin's Choicesta, jossa pelaajat luovat mutaatioiden kautta eläinlajeja selviytymään evoluutiosta.
Mahjong-tiilillä pelattavaan pasianssiin perustuva Dragon Castle on näppärä ja houkuttelevan näköinen laattojenasettelupeli, jossa on sopivasti vuorovaikutusta.
Huutokauppaa basaarissa – Byzanz on nopea ja näppärä huutokauppaamiseen keskittyvä korttipeli 3–6 pelaajalle. Kuka tienaa parhaiten kaupoilla?
Poliisin on selvitettävä, kuka epäillyistä on syyllinen. Silminnäkijät eivät nähneet syyllistä, mutta osaavat esittää näkemyksiä tämän luonteesta.
Ensimmäinen suomennettu pakohuonepeli Escape the Room: Arvoitus tähtitieteilijän kartanossa on hyvin tehty, toimiva ja helppo pakohuonepeli.
Yksinkertainen noppapeli Twenty One on Qwixxin ja Qwinton tapainen pieni ja näppärä filleripeli, jossa heitetään noppaa ja täytetään kuponkia.
Jumalattaren valvojat muokkaavat ihmisiä paremmaksi – mutta Overseers on kyllä varsin abstrakti bluffaus- ja draftauspeli, jossa huijataan muita pelaajia.
Tennispeli Sweet Spot pistää pelaajat hikoilemaan pallorallissa. Saatko juoksutettua vastapelaajasi loppuun ja vietyä eräpallot?
Suositun videopelin korttipelikäännös on Eric M. Langin käsialaa, eli laadukas onnenkoetuspeli. Paljonko sillä on tekemistä videopelin kanssa muuten kuin taiteen osalta on eri juttu.
Valtakunnassa on asiat kehnosti. Kaikenlaista pulmaa on eikä kuningatar ole tyytyväinen. Mutta kenen vika tämä kaikki oikeastaan on? Se selvitetään nyt. Game of Blame on hauska ja kepeä korttipeli, jossa yritetään välttää syyllisyyttä.
Lewisin ja Clarkin tutkimusmatkoista Pohjois-Amerikassa kertova noppapeli Discoveries on jotain muuta kuin ainaista Yatzyn variointia. Nokkela noppapeli on temaattisesti hyvä ja mekaanisesti toimiva.
Ilmaiseksi jaeltava 30 Rails on helppo ja hauska kupongintäyttöpeli, jossa piirrellään nopanheiton sanelemia kiskoja laudalle ja kerätään pisteitä.
Escape from Sunset Island on zombiepeli, jossa pelaajien on kerättävä vaadittavat tarvikkeet ja paettava zombiesaarelta, ennen kuin kuolo korjaa.
Rikoskeikkojen suunnitteleminen draftaamalla kortteja on Heatin juju, ja peli toimiikin siinä tehtävässä kerrassaan mainiosti. Saul Bass -henkinen kuvituskin sopii peliin kuin reikärauta rosvon kouraan.
Rakenna ämpäreistä pyramidi ja puolusta sitä viimeiseen asti kortteja pelaamalla. Yritä samalla saada toisten pelaajien ämpäripyramidit kaatumaan. Siinä on Sankokunkun ydin ja olemus.
Suositun Pentago-lautapelin uusi versio Triple Pentago tekee pelistä moninpelin, jossa yritetään rakentaa korttien mukaisia suoria pelilaudalle. Mukana on Pentagon tuttu pelimekaniikka, mutta tällä kertaa pelin paino on aikaisempaa enemmän virheiden välttelyssä.
Tasapainottelua kiikkuvalla laudalla. Triominos Tribalance on statiikkahaaste, jossa pitää tasapainotella nappuloita keikkuvalla pelilaudalla. Mitä rohkeampia siirtoja uskaltaa yrittää, sitä suuremmalla pistesaalilla palkitaan – jos siirto vain onnistuu.
Pilvenpiirtäjät kohoavat Skylines-pelissä. Jokainen pelaaja rakentaa omaa skylineään ja haluaa pelin lopussa nähdä mahdollisimman monta taloa omalta puoleltaan pelilautaa. Tarjolla on kaksi pelitapaa, helpompi ja vaikeampi, mutta kummankaan parissa ei tarvitse pitkään viipyä: Skylines on vauhdikas peli.
Cortex Challenge on kolmen pienen tietovisailupelin sarja. Kids! on lapsille, Geo! maantieteen ystäville ja Cortex Challenge aikuisille. Pienissä bokseissa on tietovisailuviihdettä hetkeksi, sillä 90 kortin tehtävät käyvät tutuiksi melko nopeasti.
Laattojenasettelupeli Kerala on intialaisteemainen värikäs peli, jossa elefantit tallustelevat ympäri ja pelaajat asettelevat laattoja pisteitä saadakseen. Pelissä on tiukkoja rajoituksia sille, miten laattoja pelataan ja miten pisteitä saadaan.
Race to the North Pole on suomalainen lautapeli, jossa kilpaillaan siitä, kuka pääsee ensimmäisenä pohjoisnavalle läpi tuulen ja tuiskun. Pelin erikoisuuksina ovat pyörivä pelilauta ja pelaamista tukeva älypuhelinsovellus.
Kivi-paperi-sakset-taisteluihin perustuva zombiepeli I Hate Zombies on vauhdikas mikropeli jopa 12 pelaajalle. Voittavatko eloonjäämistaistelun zombiet vai ihmiset?
Co-Mix on seurapeli, jossa pääsee luomaan sarjakuvatarinoita asettelemalla yksittäisiä sarjakuvaruutuja paikoilleen. Lopuksi tarinat arvioidaan ja palkitaan omaperäisin, parhaiten kerrottu ja eniten tunteisiin vetoava tarina. Pisteenlaskussa on mahdollista tienata pisteitä arvioimalla tarinoita hyvin.
Princes & Pirates pakkaa samoihin kansiin kaksi Bohnanza-lisäosaa. Princesissä (Bohnröschen) pelastetaan Prinsessa Papusta linnasta suorittamalla erilaisia paputehtäviä. Piratesissa (La Isla Bohnitâ) kauppalaivat seilaavat papusatamasta toiseen merirosvojen jahtaamina.
The Builders: Middle Ages on yksinkertainen ja nopea rakentelupeli siivossa pienessä peltirasiassa. Keskiaikaiset grynderit kilpailevat paremmuudesta. Hienoimmat rakennukset tehnyt vie voiton, maineen ja kunnian.
Al Cabohne & Ladybohn -paketti sisältää kaksi lisäosaa Bohnanzaan. Al Cabohne on yksin- tai kaksinpelattava muunnelma, Ladybohn tuo peliin tuottoisammat rouvapavut ja lähes arvottomat vauvapavut. Varsinaisesti kyse on sisarpelistä, sillä näiden lisäosien pelaaminen ei edellytä peruspelin omistamista.
Etäisesti vanhaan Rampage-videopeliin perustuva Terror in the Meeple City on hupaisa peli, jossa jättiläishirviöt tuhoavat meeplejen kaupunkia. Pelaajat pääsevät riehumaan toden teolla!
Skyline on yksinkertainen noppapeli, jossa rakennetaan pilvenpiirtäjistä mahdollisimman näyttävä skyline eli taivaanranta.
Game of Thrones: Westeros Intrigue on yksinkertainen, alle minuutissa opetettava korttipelifilleri, jonka Game of Thrones -teema on höyhenenkevyt. Peli sopii teemastaan huolimatta aivan hyvin lasten kanssa pelattavaksi perhepeliksi.
Dominionin viimeiseksi lisäosaksi mainittu Killat antaa ammatinvalintaopastusta ja tarjoaa säästöön meneviä rahoja ja kortteja, joista voi maksaa ylihintaa. Eikä muuten jää viimeiseksi Dominion-lisäosaksi...
Pedot ja paimenet on jo yhdeksäs lisäosa Carcassonneen. Totuttuun tapaan paketista löytyy nippu uusia laattoja ja muutama uusi pelimekaniikka. Tällä k...
High Five! on helppo peli, jossa muodostetaan laatoista pokerikäsiä laudalle. Parhaat pokerikädet kasannut pelaaja vie voiton.
Peikkometsälle ei oteta mukaan pyssyä, vaan peikot kivettäviä säteitä lähettävä lyhty ja joukko peilejä, joilla valonsäteet ohjataan peikkojen silmiin. Kotimainen Troll Hunt on rauhallista ja tuumailevaa peikkojahtia 2–3 pelaajalle.
Dragonheart on tiukkaa taistelua lohikäärmeen sydämestä. Kosmoksen kaksinpelisarjaan kuuluva peli on yksinkertainen, helppo ja hauska kaksinpeli, joka sopii myös lasten kanssa pelattavaksi.
Last Letter Standing on yksinkertainen ja vauhdikas sanapeli, jossa pitää keksiä aiheisiin liittyviä sanoja. Peliin tuo omaperäisyyttä erikoisen näköinen ajastinlaite.
Maailman pienin tennistä käsittelevä peli onnistuu tiivistämään tenniksen pallorallit vain 11 korttiin. Minimalistinen peli toimii silti yllättävänkin hyvin.
Talvisodan kaukopartiot ovat suosittu aihe kotimaisessa sotakirjallisuudessa. Lautapeleissä aihetta on käsitelty vähemmän, joten Nappulakenraalin julkaisemalle pelille on varmasti kysyntää. Kaukopartio-pelissä pääset johtamaan joukkojasi vihollislinjojen takana.
Button Up! on yksinkertainen ja nopeasti pelattava lautapeli, jossa kaksi nappiarmeijaa taistelee. Peli on kymmenessä minuutissa ohi, joten pitkästä sodasta ei ole kyse.
Paetkaa zombieapinaa henkenne edestä! Primate Fear on hurjaa jatkoa vanhalle Spank the Monkey -korttipelille. Hauska huumoripeli tarjoaa pähkähullun idean helpolla pelimekaniikalla.
Talvisota on suomalaisille tuttu aihe ja sitä muistellaan joka talvi ainakin television ääressä. Lautapelipuolella tutustuin viimeksi aiheeseen GMT:n ...
Menolippu-lautapelin menestystarina vaan jatkuu. Maineen ja mammonan myötä pelisarja on laajentunut jo useammalla itsenäisellä lisäosalla, kuten Menol...
Curling oli muutama vuosi sitten mitä suosituin urheilulaji, mutta on sittemmin vaipunut vähän unholaan. Lajin harjoitteleminen on kotioloissa kieltäm...
Kättä päälle on vauhdikas visailupeli, jossa on tärkeää paitsi se, mitä tietää, myös se, milloin tietää. Pelikon julkaisema peli on suomalaisen Laura ...
Alkuperäinen La Boca on kaupunginosa Buenos Airesissa Argentiinassa, joka tunnetaan värikkäistä taloistaan. Siitä mielleyhtymä tähän peliin: La Boca -...
Novem on Tacticin lyhyt, abstrakti kaksinpeli vuodelta 2008. Novemia mainostetaan taktiikkapelinä, mutta taktikoinnin ystävien ei kannata innostua eik...
We will wok you on yksi teemaltaan kummallisimmista peleistä, joita vastaani on tullut. Abstraktiin peliin on sovitettu teemaksi erikoinen yhdistelmä ...
Socceron nimi antaa vahvan vihjeen siitä mitä peli käsittelee. Aiheena on tietenkin jalkapallo, mutta mistään raskaasta simulaatiosta ei sentään ole k...
Suuret Tolkien-aiheiset elokuvahankkeet tuovat aina mukanaan oheistuotteina tavanomaisen fanikrääsän ohella myös pelejä ja näin on myös käynyt Hobitti...
Skunk on leppoisa koko perheen korttipeli, jossa yritetään välttää haisunäätiä. Haisunäätiä sisältävien korttien keräämisestä seuraa miinuspisteitä, j...
Baltiassakin julkaistaan pelejä kansainvälisille markkinoille. Yksi näistä on virolaisen Oliver Sihiveerin Construction Zone. Kyseessä on turhankin yk...
Filip Milunskin kahden hengen korttipelissä Vampire Empire ihmiset yrittävät tappaa keskuuteensa päässeitä vampyyreja ja estää vampyyreja tappamasta h...
Nox on aloittelevan pelisuunnittelijan Steffen Brücknerin kolmas julkaistu peli. Kyseessä on kevyt abstrakti korttipeli, joka on häiritsevän kaoottine...
Tarjousten metsästäminen kirpputoreilta on hauskaa puuhaa – ainakin joidenkin mielestä. Kirpputoreilla huomaa myös, miten toisen roska on toisen aarre...
Reiner Knizian valtavasta ludografiasta löytyy useita laadukkaita pelejä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet melko tuntemattomiksi. Yksi näistä on...
Ikä: 6+. Kanamainen Pick Picknic on hauska lastenpeli, joka sopii mainiosti myös aikuisten älyvapaaksi filleriksi.
Katovuodet on Dominionin seitsemäs lisäosa. Loppu alkaa häämöttää! Tämä toiseksi viimeinen lisäosa on iso boksi, jossa on peräti 500 korttia, vaikka k...
Trivitria Up on tietääkseni ensimmäinen näin suoraviivainen tietovisan ja näppäryyspelin yhdistelmä. Menestyminen edellyttää sekä hyviä tietoja että v...
Suomen väitetään olevan raskaan rockin luvattu maa ja meillä on myös pitkät triviapeliperinteet. Siksi onkin yllättävää, että näitä kahta tärkeää omin...
Pari vuotta sitten ilmestynyt Bezzerwizzer oli perinteinen tietovisailupeli, joka antoi mahdollisuuden vastata toisten kysymyksiin, jos tunsi tietävän...
Voiton tekeminen on monessa bisnespelissä avainasemassa, harva vain suhtautuu asiaan yhtä suorasukaisesti kuin ytimekkäästi nimetty Making Profit. Täm...
Scrabble on sanapelien kruunaamaton kuningas, eikä peli ole kohdannut voittajaansa, vaikka yrittäjiä on riittänyt. Tällä kertaa onneaan koettelee Sana...
Colorpop on värikäs ja yksinkertainen peli, jonka säännöt on nopeasti selitetty. Pelaajien on kliksuteltava värillisiä kiekkoja pois pelistä ja tavoit...
Dixit-perhe sen kun laajenee. Dixit Jinx on selvästi samaa sukua, vaikka peliä myydäänkin kotimaassaan Espanjassa ilman Dixit-kytkyä. Tämä peli on pie...
Kyllästyttääkö Pandemia? Onko yhteistyöpelistä kadonnut viehätys? Vaivaan on myös lääke – nimittäin viime vuonna suomeksi ilmestynyt Pandemia – Tuhon ...
Siinä missä suomalainen ostaa sian säkissä, saksalaisen säkissä on kissa. Sananlaskun mukaan nimetty Felix: Cat in the Sack on Friedemann Friesen haus...
Uuden Dominion-lisäosan arvosteleminen on helppoa: jos olet fani, osta. Jos et välittänyt edellisistäkään, tämä ei muuta tilannetta. Se siitä, arvoste...
Grave Business on hauska ja kohtalaisen kevyt työläisten asettelu -peli, jossa pelaajat kasaavat keräämistään ruumiinosista zombieita pyrkien näin kas...
Nitro Dice kuulostaa nimensä puolesta peliltä, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Nimi on kuitenkin melko harhaanjohtava, sillä vaikka ...
Michel Lalet ja Laurent Levi palasivat Abalone-hittinsä pariin näin parikymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 1987 ilmestynyt Abalone on myynyt miljoonia ...
Milla Magia on taikonut Ankkalinnan täyteen Roope-sedän kopioita. Kuka on aito? Oikean Roope-sedän liikemiesvaistoa ei voi tietenkään kopioida, joten...
Merikorvan mukaan nimetty Abalone on modernien abstraktien pelien klassikoita. Alunperin vuonna 1987 ilmestynyt peli on myynyt vuosien varrella kiitet...
Jishaku on japania ja tarkoittaa magneettia. Tämä peli käyttää hyväkseen magneettikenttiä, minkä pelin kansi tekee selväksi melkoisen dramatiikan kera...
Hollywood on ilmestynyt harvinaisen monella nimellä. Ensimmäinen saksalainen laitos vuodelta 2000 oli Hasbron julkaisema Traumfabrik, toinen painos 20...
Evolution: The Origin of Species voitti Venäjällä peräti kolme vuoden peli -palkintoa vuonna 2010. Se lienee siis todellinen huippupeli? Ainakin suunn...
Ristiretket olivat synkkää aikaa — tai ainakin sen kuvan The Kingdoms of Crusaders antaa, sillä korttien kuvitukseksi on valittu Gustave Dorén taidett...
Suosittu koko perheen yhteistyöpeli Salaisuuksien saari tarjoaa seikkailua ja jännitystä, kun pelaajien on saatava kerättyä aarteet saarelta, joka on koko ajan vaarassa upota pinnan alle. Onnistuuko operaatio ennen kuin vesi peittää kaiken?
Dominionin lisäosien virralle ei näy loppua. Viides lisäosa, Elonkorjuu, on Alkemian tapainen pienempi paketti, jossa on 13 uutta valtakuntakorttia ja...
Ikä: 5+. Bunte Runde on settienkeräilypeli, jossa menestyminen vaatii vähän yhteistyötä, koska haluat, että muut pelaajat haluavat pisteyttää sellaisia asioita, joista sinäkin saat pisteitä.
Uudet suomalaiset pelialan yritykset suuntaavat katseensa kasvavassa määrin ulkomaille eivätkä suotta sillä markkinat Suomen ulkopuolella ovat suuremm...
Nousukausi on neljäs Dominion-lisäosa. Käsissä on taas yksi iso laatikko, eli 25 uutta valtakuntakorttia. Lisäosan aiheena on vauraus ja raha, joten u...
Neppailu on hauskaa, senhän näkee jo Crokinolen ja PitchCarin suosiosta. Crokinole on kuitenkin kallis ja Pitchcarkin varsin iso ja painava paketti. E...
Ennen rautateitä tavaraa piti kuljettaa muilla tavoilla. Englannissa suosittuja olivat kanavat, joita rakennettiin ahkerasti etenkin kanavien kulta-ai...
Tuorein Dominion-lisäosa Alkemia on aikaisempaa pienempi setti. Kapeammasta laatikosta löytyy vähän pienempi valikoima uusia kortteja, vain 12 uutta v...
Tätä kirjoittaessani maailma on pysähtynyt seuraamaan jalkapallon MM-turnausta Etelä-Afrikassa. Kisoja seuraavat aivan kaikki – osa aktiivisesti ottel...
Suomi on pieni markkina-alue ja siksi moni peli ei saa tarpeeksi vetävää nimeä, saman laatikon ja nimen kun on kelvattava vähintään muissa Pohjoismais...
Venetsia tunnetaan kanavistaan ja silloistaan. Eräs näistä on Ponte del Diavolo, Paholaisen silta. Amerikkalainen pelisuunnittelija Alex Randolph (192...
Dominionin toinen lisäosa Kaukaiset rannat on enää puoliksi itsenäinen peli. Laatikko on yhtä iso kuin peruspelissä ja Hovin juonissa, mutta mukana ei...
Inquisitio on mielenkiintoinen peli. Se voitti vuonna 2006 Suomen lautapeliseuran ensimmäisen pelisuunnittelukilpailun ja on käynyt läpi pitkän ja har...
[haku]Tuonela Productions[/haku] -pelitalon ensimmäinen julkaisu Oil Field on korttipeli kahdelle pelaajalle (tai neljälle pelaajalle, jos käytössä on...
Triviapelien yksi suurimmista ongelmista on, että pelaaminen ei ole kovinkaan antoisaa, jos pelaajien yleistiedossa on suuria eroja. Paras muistihirmu...
Kahden pelattavat abstraktit pelit ovat pelityyppi, jonka joukosta löytyy valtaosa ajattomista klassikkopeleistä. Lautapelien suosion kasvu on lisänny...
Lahjojen valitsemiseen perustuva seurapeli GiftTRAP pokkasi muun muassa Spiel des Jahres -erikoispalkinnon vuonna 2009, [haku kuka="Bruno Faidutti"]Br...
Miksi juuri Mäntsälä...? on maantietoaiheinen tietopeli, jossa pitää pistää Suomen paikkakuntia ja nähtävyyksiä oikeaan järjestykseen sijainnin mukaan...
Kiinnostuin Anathemasta heti. Olen yleensäkin ottaen kiinnostunut korttipeleistä, noitavainot ovat kiinnostava aihe ja ennen muuta, pelin on kuvittanu...
Space Beansin suunnittelija [haku kuka="Uwe Rosenberg"]Uwe Rosenbergillä[/haku] on pahanlainen pakkomielle papuihin, pavunviljelyaiheinen Bohnanza on ...
Flix Mix on hyvin yksinkertainen peli. Jokaisella pelaajalla on 16 korttia, joissa jokaisessa on kuvattu kuusi eriväristä täplää. Peli alkaa, kun yksi...
Höhlengrölen on pieni korttipeli, jossa kivikautiset rock-tuottajat yrittävät saada aikaan parhaimmat bändit. Kortit kuvaavat eritasoisia ja eri genre...
Relationship Tightropen alkuperäinen nimi Drahtseilakt tarkoittaa suomeksi nuorallakävelyä. Tässä Reiner Knizian näppärässä tikkipelissä pelaajien on ...
Nodwick on humoristinen fantasiasarjakuva. Sarjakuvan piirtäjä Aaron Williams on kuvittanut muitakin Jolly Rogerin pelejä, joten Nodwick-teemainen pel...
Turbo Taxi ilmestyi alunperin 2F-Spielen pienjulkaisuna nimellä Flickwerk vuonna 2000. Silloin pelin aiheena oli tietokonekaapelien järjestely. Queen ...
Lord of the Fries sijoittuu samaan Friedeys-ravintolaan kuin Give Me The Brain. Zombiet raatavat tässäkin pelissä pikaruokaa tehden. Aivottomana on he...
Gother Than Thoun kohteena on goottikulttuuri ja nimenomaan sen kliseet ja stereotyypit. Peli on silkkaa parodiaa, mutta naurattanee niitä gootteja, j...
Land Unter pureutuu yhteen korttipelien perusongelmista yksinkertaisella tavalla. Kortit jaetaan pelin alussa tavalliseen tapaan. Kun jako on pelattu,...
Cults Across America on yksinkertainen sotapeli, jossa pelaajien ohjaamat hullut kultit yrittivät valloittaa Yhdysvaltoja. Idea on hauska, jos H.P. Lo...
Extreme-versio jatkaa Halli Gallin viitoittamalla tiellä. Laatikosta paljastuu jälleen korttipakka ja soittokello. Idea on sama. Kortit jaetaan pelaaj...
Reiner Knizia on listannut kolme aihetta, joista on hankala tehdä peliä: urheilu, politiikka ja talous. Kuin todistaakseen väitteensä, Knizia on tehny...
Arkeologit etsivät kaivauksilta aarteita. Löydätkö faaraoiden ja Mesopotamian aarteet? Nokkela aikaratamekanismi on Thebesin ydintä.
Farfalia on viiden hengen tikkipeli, jossa pelaajat vaihtavat paria kesken pelin tarpeen mukaan. Peli on syntynyt kahdesta lähtökohdasta. Suunnittelij...
Bluff on monena eri versiona ja monella eri nimellä ilmestynyt peli. Liar's Dice, Perudo, Call My Bluff... Richard Borg väittää keksineensä pelin itse...
DVD Sudoku naittaa yhteen kaksi vuonna 2005 ajankohtaista trendiä: sudokut ja DVD:t lautapeleissä. Sudoku-pelejä ilmestyi tuolloin kovalla tahdilla. D...
Airships on peli ilmalaivojen rakentamisesta. Pelin perimmäisenä tavoitteena on saada mahtava Hindenburg valmiiksi. Pohjimmiltaan peli on kuitenkin va...
Monella eri nimellä julkaistu peli on ulkoasultaan ja eläinteemaltaan lähes lapsellinen, mutta itse asiassa kyseessä on täyden informaation abstraktis...
Ricochet Robots on vahvasti mielipiteitä jakava peli. Jotkut rakastavat, jotkut vihaavat, mutta harvat suhtautuvat välinpitämättömästi. Pelissä menest...
Oikeasti hyvät peliharrastajaakin miellyttävät seurapelit ovat harvassa. Suosittujen seurapelien haukkuminen tuntuu olevan varsinkin amerikkalaisia la...
Khetin myyntikikkana toimivat laserit. Peli on shakintapainen abstrakti strategiapeli, jossa pelaajat siirtelevät nappuloita pitkin lautaa. Joka v...