Vuosi 2024

Vuosi 2024 oli pelimäärien valossa lyhyen lautapeliurani toistaiseksi runsain. Vuodelle mahtui 346 pelikertaa 130 pelin äärellä. Viime vuoden vastaavat lukemat olivat 293 ja 100. Etenkin uusien pelien määrä oli melkoinen. Vuoden aikana pääsin pelaamaan monenlaisissa porukoissa, ja sain houkuteltua pelipöydän ääreen lukuisia ystäviäni. On ollut hienoa huomata, kuinka hyvin lautapelit uppoavat muihinkin lukioikäisiin. Todella paljon on tullut pelattua kevyempiä pelejä. Myös partypelit ja tietopelit ovat olleet kovassa kulutuksessa. Vuoden pelatuimmat Dominion (41), Torakkapokeri (19), Santorini (12) ja Smart10 (12) ovat olleet kaveriporukoissa aktiivisesti pöydällä.

Vuoden suuri mullistus minulle oli Lautapeliopas. Helmikuussa kokeilin kepillä jäätä, ja kirjoitin Happy Pigs -pelistä artikkelin. Vuoden aikana onkin sitten tullut kirjoiteltua yhteensä kymmenen artikkelia. Lautapelioppaan Dominion-kirjaston kartuttamisen ohella olen päässyt arvioimaan suomalaisia uutuuksia. Trollius’n Roll ja Invasion: Free State olivat molemmat vuoden seitsemän pelatuimman pelin joukossa.

Vuoden 5 parasta

1. Dominion. Vuodesta toiseen vanha kunnon Domppa jyrää listan ykköseksi. Tätä vaan jaksaa hakata edelleen. Tänä vuonna peli on päässyt fyysisenä versionakin todella hyvin pöydälle.
2. Through the Ages. Vuoden raskain peli. Lähes kuuden tunnin vääntö ei jätä kylmäksi. Kaksi pelikertaa on hyvä saavutus näinkin pitkälle pelille.
3. Heat: Pedal to the Metal. Vauhdikas kilpa-ajopeli sykähdyttää urheilumiestä. Mekaanisesti Heat on fiksu, kiinnostava ja toisaalta teemaansa kunnioittava.
4. Istanbul. Viime vuonna Istanbulia tuli pelattua jopa 13 kertaa. Tänä vuonna pelien määrä jäi neljään. Siitä huolimatta nerokas ja kompakti rubiinijahti pysyy suosikkien joukossa.
5. Undaunted: Normandy. Vuoden yllätysnousija. Kevyt sotapeli liittyi omaan kokoelmaan alkuvuodesta. Kun peli lopulta pääsi pöytään, imaisi se mukaansa heti. Undaunted onkin vienyt minun kohdallani vanhan kunnon Memoir ’44:n paikan nopeana sotapelinä. Vaikka tämänkin laatikon kanssa on vielä paljon tutkittavaa, kääntyvät katseet väistämättä jo pelisarjan muihin osiin.

Vuoden 5 uutuutta

1. Tiskijukka. Musiikin ystäville aivan ehdotonta huippuviihdettä. Peliähän tästä ei varsinaisesti saa, mutta aikaa pelin parissa saa kulutettua helposti kolmekin tuntia. Pieni kisailuelementti lisää mielenkiintoa.
2. Eclipse: New Dawn for the Galaxy. Kesän kirpparilöytö pääsi syksymmällä pariin otteeseen pöydälle. Näinkin raskaaksi peliksi Eclipse on lopulta mukavan rentoa pelattavaa. Uudempaakin versiota pääsin testaamaan, ja täytyy kylä todeta, että onhan se huikean hieno.
3. Distilled. Huikean hieno on sopiva tapa kuvailla myös Distillediä.  Melko temaattinen ja näyttävä peli tarjoaa komean ulkoasun lisäksi herkullisen pelin sopivalla tuurielementillä höystettynä.
4. Detective Club. Mukavan leppoisa ja nokkela peli isolle pelaajamäärälle. Kaiken tasoisille sopivassa pelissä vaaditaan luovuutta ja salapoliisitaitoja. Toistaiseksi oma menestykseni on tosin jäänyt vähän vaisuksi.
5. 1960: The Making of the President. Tällaiseen historianörttiin tämän pelin teema uppoaa kuin veitsi voihin. Mekaniikatkaan eivät ole hassumpia. Kiivaan vaalikamppailun tunnelma välittyy mallikkaasti ja imaisee pelaajat mukaansa. Samankaltaisella korttimekaniikalla toimiva 1918: Veli veljeä vastaan pääsi taas pöydälle ja vakuutti kyllä taas. Korttien historialliset tekstit ovat kiva lisä. Näitä pelejä pelatessa saattaa jopa oppia jotain!

Lupaukset uudelle vuodelle

Ensi vuoden pelimäärien suhteen olen hieman skeptinen. Elämäntilanne ei välttämättä tule sallimaan samanlaisia määriä, joten on turhaa asetella tavoitteita sen suhteen. Yksi hyvä tavoite olisi kuitenkin hillitä hieman uusien pelien hankintaa, sillä tämän vuoden aikana sisään tuli kaikkiaan 29 peliä ja lisäosaa. Toki mukana summassa ovat mukana arvostelukappaleet, lahjat sekä muut sattumat. Määrä on kuitenkin käytössä olevaan hyllytilaan ja varallisuuteen nähden hieman liikaa. Kokoelman kokoon suhteutettuna kasvu on kuitenkin jopa 50% kokonaismäärän pyöriessä reilusti alle sadassa. Hyvä tavoite olisi myös saada pelattua kaikkia kokoelman pelejä vuoden aikana.

Hyvää uutta pelivuotta kaikille ja kiitokset Mikolle tämän mahtavan sivuston pyörittämisestä!

Edellisjouluna pukki oli jostain keksinyt tuoda talouteemme klassikon Törsää tonnit. Muistan katselleeni kyseistä julkaisua lelumainoksesta jo kolmisenkymmentä vuotta takaperin, tosin tuolloin nimenä oli peliä paremmin kuvaava Pane miljooo.ooona menemään. Kyseessä on siis hyvin perinteinen nopparalli, jossa tarkoituksena on nappulaa liikuttamalla selvittää, paljonko tällä kierroksella onnistui fyrkkaa kuluttamaan. Mukana on muutama muovinen kasinohärpäke, mutta käytännössä peli on silkkaa noppatuuria alusta loppuun. Jälkikasvu jostain syystä tälle lämpeni, mutta itse kaipasin jotain hivenen taktisempaa.

Niinpä eksyin Toriin ja löysin sieltä Gloomhaven: Jaws of the Lionin. Ajatuksena oli testauttaa tätä pojallani ja katsoa, uppoaisiko tällainen juonellinen luolastoratsaus kahdeksanvuotiaaseen peliharrastajaan. Upposi se. Kyseessähän on siis timantinkovaksi puristettu ”kevytversio” alkuperäisestä Gloomhavenista, joka puolestaan on hallinnut BGG:n kärkisijoja vuosia, mutta joka vaatii melkoisesti aikaa ja panostusta. Jaws of the Lion puolestaan sisältää parisenkymmentä skenaariota ja erinomaisen tutoriaalin, eikä vaadi pelaajia lukemaan Sodan ja rauhan paksuista ohjenivaskaa ennen ensimmäistä peliä. Lisäksi peli tietää, mihin keskittyy (vihollisten pieksentään mielenkiintoisissa skenaarioissa), ja hylkää kaiken vähänkin epäolennaisen jättäen jäljelle erinomaisen pikkukampanjan, joka jaksoi erinomaisesti kiinnostaa myös tällaista Gloomhaven-veteraania. Maistui meinaan huomattavasti paremmalta kuin esimerkiksi alkuperäisen pelin lisäosa Forgotten Circles, joka tuntui olevan välillä täysin hukassa pelimekaniikkojensa kanssa.

Leijonanleukoja olikin helppo käyttää ponnahduslautana ”oikeaan” Gloomhaveniin, jonka parissa sitten vietimmekin loppuvuoden. Kampanjan keskeytti ainoastaan kesällä hankkimani Pandemic Legacy: Season 0, josta oli sopivasti tullut uusi painos. Kyseinen pöpöpeli on Pandemian legacy-trilogian päätösosa, ja se oli kyllä oikein makoisa välipala raskaamman luolastohärväyksen keskellä. Tätä kirjoittaessani olemme viikon verran tutustuneet seuraavaan loogiseen askelmaan eli Frosthaveniin. Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa neljän ensimmäisen skenaarion perusteella!

Koska pelipöytä oli varattu seikkailijoille, olivat muut vuoden hankinnat selvästi pienempiä. Tällaisia olivat esim. Oh My Goods! – Big Box (söpöin iso laatikko ikinä – alkuperäinen peli ja sen kaksi lisäosaa mahtuvat kämmenen kokoiseen laatikkoon), Vuoden strategiapeli 2024 -finalisti That’s Pretty Clever (viisi erilaista Yatzy-ruudukkoa ympättynä yhteen peliin) sekä kupongintäyttö Trollius’n Roll. Kaikki kolme ovat helposti mukana kuljetettavia ja nopeasti pelattavia ja opetettavia tapauksia, joille on helppo antaa suosituspeukku.

Tutkailin viime vuoden pelitilastojani, ja 855 kirjattua peliä kuulostaa ihan kiitettävältä. Sitten aloin katselemaan pelikohtaisia tilastoja, ja kolmen kärki oli näin peliharrastajan silmissä melko hirvittävää luettavaa: Afrikan tähti (120 peliä), Junior Kimble (84) ja Myyräpeli (72). Kolmi-nelivuotias kuopukseni oli alkuvuodesta näihin kolmeen äärimmäisen ihastunut, ja kun yksi peli kesti muutaman minuutin, kertyi pelikertoja melkoisen rivakasti. Yritin häntä vuoden mittaan vieroittaa varsinkin kahdesta ensimmäisestä suhteellisen tanakasti, ja lopulta onnistuin – loppuvuodesta näihin ei enää ole koskettu lainkaan. Tilalle ilmestyivät Uwe Rosenbergin nappipeliklassikko Patchwork ja – hieman yllättäen – Next Station: London, jossa poika on kerran päässyt yhden pisteen päähän voitosta. Kuponkipelit ovat selvästi olleet viime vuoden teema luolastopelien ohella, ja ”Lontoo-peliä” poika olisi pelaamassa aina, kun kysyy häneltä peliehdotusta. Eiköhän hänestäkin vielä lautapelaaja kehkeydy!

Loppuvuodesta pidimme koulukavereiden kesken jo perinteeksi muodostuneen kokoontumisemme (kaksi kertaa on jo perinne!). Tuolloin pääsin tutustumaan vanhaan kunnon romuralliklassikkoon Galaxy Truckeriin, ja olihan se aika peijakkaan hauska tapaus. Aluksia rakenneltiin (ja varsinkin tuhottiin) melkoisella vauhdilla, ja maaliinkin asti päästiin yhtenä (mutta yleensä useampana) kappaleena.

Vuoden mielenkiintoisin peli omissa silmissäni oli kuitenkin samassa tapaamisessa testaamani Slay the Spire, joka perustuu samannimiseen suosittuun videopeliin. Kyseessä on erittäin uskollinen käännös roguelike-videopelistä, jossa pelaajat kehittävät taistelupakkojaan koko ajan kovempia vastustajia vastaan. Itse asiassa peli oli niin kiinnostava, että hankin sen myötä alkuperäisen pelin Switchille. Kannattaa ehdottomasti kokeilla molempia versioita, jos teema yhtään nappaa!

Vuodelle 2024 tein itselleni epävirallisen uudenvuodenlupauksen pelata tuhat erää lautapelejä, ja sitä varten aloin tilastoida pelikertojani. Lopulta pelikertoja kertyi 1070 ja eri pelejä 141. Lähikirjaston lautapelikokoelman avulla oli helppo kokeilla uusia pelejä, joita eskari-ikäisen kanssa voi jo paljon pelata.

Muistipeli nousi vuoden pelatuimmaksi peliksi, sillä kypsässä kahden vuoden iässä oleva nuorempi ei oikein muuta jaksanut pelata. Toivottavasti pelikerrat vuosien mittaan vähenevät ja peliajat voivat siinä sivussa hieman kasvaa. Puolison kanssa Top 3 -peleiksi muodostuivat viime vuonna Kilpikonnakisa, Codenames ja Can’t Stop. 

Mieleen jäänein pelikokemus vuodelta 2024 oli kaveriporukalla korkattu Europa Universalis: The Price of Power. Viikonloppu meni yllättävän nopeasti suurvaltataisteluiden parissa, eikä siinä ohessa muistanut syödä tahi nukkua riittävästi. Pelasimme yhteensä 18 tuntia, joista suurin osa meni selatessa 50-sivuista sääntökirjaa. Toivottavasti tänä vuonna saadaan tämä uudestaan pöydälle. 

Muita hyviä pelikokemuksia tuli Saboteurin, Camel Cupin ja Codenamesin kanssa. Jokainen näistä on helppo oppia, ja mukaan mahtuu runsaasti pelaajia. Oletettavasti näitä pelejä toivotaan ensi kerroillakin mukaan, kun koolla on isompi ryhmä. 

Paras uutuuspeli. Vuoden 2024 paras uutuuspeli on aivan ehdottomasti Friedemann Friesen suunnittelema Fishing. Ensin tuntuu onko tämä peli ollenkaan, mutta kun peliin pääsee sisään, ei voi kun ylistää sen nerokkuutta. Julistin Fishingin oitis pelivuoden sensaatioksi, enkä ole muuttanut mieltäni.

Paras vanhan elvytys. Oma suosikkipelini Greed, Incorporated pääsi pitkästä aikaa pöydälle ja vielä kokonaiset kolme kertaa. Olen rakastanut peliä jo sen ilmestymisestä saakka. Peli on yksinkertaisesti niin maukas pörssikuplan satiiri.

Paras partypeli. Partypelejä tulee pelattua todella harvoin, ja silloinkin kyseessä on yleensä jonkin uutuuspelin testaaminen. Gimme That! -pelissä tarkoituksena on saada ensimmäisenä kirjoitettua numerot lappuun yhdestä viiteenkymmeneen. Kyniä on vain yksi, ja nopanheitto määrää kuka sen saa. Muilla heitoilla häiritään kirjoittajaa parhaimman mukaan. Huutoa ja lystinpitoa.

Makein voitto. Joskus voitto tipahtaa ilman omaa ansiota, ja aina ei edes ymmärrä miksi voitti. Koko vuoden makein voitto tuli varmasti Brass: Birminghamissa, kun pieksin nelinpelissä huomattavasti kokeneemman kaartin.

Yleensä voitan Birminghamissa silloin, kun korttituuri on puolellani. Toiset ovat sen verran kokeneempia, että osaavat suunnitella vuoronsa pitkälle, ja ryydittää kättään jokerikorteilla oikealla hetkellä. Itse pelaan vain vuoro kerrallaan. Tämä voitto maistui erityisen hyvälle.

Paras pelisessio. Tässä menee pisteet tasan kahden pelin kesken. Dune: Imperium – Uprising on parhaimmillaan todella jännittävä peli. Kädet hikoavat itse kullakin ja jalat vapisevat.

Age of Steamia pelattiin tukkoisella Englannin kartalla, mutta reittihimmelin rakentaminen oli sen verran hupaisaa, että pelistä jäi hyvä mieli. Osittain yllätyksenä tullut toinen sijakin lämmitti.

Koko vuosi lähti hienosti käyntiin, kun heti tammikuun alussa pääsin vihdoin pelaamaan Twilight Imperiumia ensimmäistä kertaa ikinä. Noin 12 tunnin pituisen eeppisen session jälkeen ohjastamani The Titans of Ul ei napannut voittoa, mutta rotu oli todella mielenkiintoinen ja sopiva valinta omalle kohdalleni. 12 tuntia meni kuin siivillä ja peli oli juuri niin hyvä kuin sen odotinkin olevan. Myöhemmin vuoden aikana myin silti oman kopioni pois, koska peli löytyy jo muilta, enkä saa itse aikaiseksi peluuttaa peliä.

Vuosi 2024 oli junapelien juhlavuosi, sillä kuluneena vuonna tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Francis Tresham julkaisi 1829-nimisen pelin vuonna 1974. Juhlavuotta juhlistin pelaamalla yhteensä kahdeksaa erilaista ”äksää” ja yhteensä pelikertoja kertyi 19 kertaa, mikä on oikein kiitettävä luku näille raskaille peleille. Sanomattakin selvää että vuoden isoin hitti oli 18 India, mutta 18GB sijoittuu helposti pelattujen listalla toiseksi, sekin vain paranee kerta kerralta.

Uusia pelejä pelasin hitusen enemmän kuin mitä aiempina vuosina. Listaan tähän sekalaisia poimintoja vuoden varrelta jotka ovat joko tehneet paluun pöydälle, ovat uutuuksia tai tuottivat pettymyksen:

• Eniten pelattu peli: The Castles of Burgundy Special Edition, 28 pelikertaa. Olen aina pitänyt Burgundysta pelinä, mutta etenkin Special Editionin hieno ulkoasu ja modulaariset lisäosat nostivat sen uudelle tasolle. Meille tästä pelistä tuli kotona se ”kompromissipeli”, johon monesti päädyimme, kun mietimme mitä pelaisimme. Olemme muutamaa karttaa vaille pelanneet kumpikin jokaista pelissä olevaa karttaa. Peli on parhaimmillaan kahdella pelaajalla automan avittamana, Vineyard– ja Trade Routes -lisureilla maustettuna. Piste-ennätys: 316 VP!
• Peli josta en etukäteen tiennyt mitään mutta joka yllätti: Let’s Go! To Japan. Puolison hankkima Josh Woodin (Cat Lady) suunnittelema peli yllätti hienolla kuvituksella ja erikoisella teemalla. Pelissä suunnitellaan Japanin lomamatkaa päivä päivältä ja kun kaikki kortit on pelattu pöydälle, käydään vielä koko lomareissu alusta loppuun läpi. En hirveästi perusta kevyistä settienkeräyspeleistä, mutta tämä on vallan mainio peli, joka on juuri oikean pituinen sisältöönsä nähden. Monesti pelin jälkimmäinen vaihe kestää pidempään kuin itse peli, etenkin jos pelaajat panostavat temaattisuuteen ja selostavat mitä tuli loman aikana tehtyä.
• Paras uusi hankinta: Forbidden Stars. Vaikka 18 India tuli jäädäkseen ja loppuvuoden yllättäjä SETI: Search for Extraterrestrial Intelligence on saanut paljon peliaikaa, vuoden paras uusi hankinta täytyy silti olla Forbidden Stars. 2015 julkaistu FFG:n aluehallintapeli yhdistää Warrior Knightsin ja Chaos in the Old Worldin parhaat puolet yksiin kansiin. Ikävästi pelikertoja tälle helmelle on kertynyt vasta kolme, mutta tämä ei estänyt hankkimasta kallista, fanituotettua sisältöä peliin ja nyt peliin löytyy yhteensä kahdeksan eri pelattavaa ryhmää miniatyyreineen. Jos peli pääsee useammin pöydälle tämän vuoden aikana, saattaa se vihdoin syrjäyttää pitkään ykkösenä ollaan Brass: Birminghamin henkilökohtaisella top-listallani.
• Liian vähälle huomiolle jäänyt uusi julkaisu: Fishing. Friedemann Friesen omintakeinen tikkipeli on kuin tehty peliporukallemme ja onneksi Tuomo sai kopion itselleen ystävänsä avulla Essenistä. Peli on tikkipeli jossa pärjääminen menee vuoristorataa – välillä kädessä on pelkkää turskaa etkä voita mitään, mutta kun kierroksen lopulla pääset nostamaan kätesi täyteen kortteja eikä omasta saaliista löyty tarpeeksi kortteja, saat nostaa upouusia, korkeamman tason kortteja pakasta ja sitten taas pärjäät hetken aikaa. Nerokas systeemi, joka tuottaa hullunkurisia kierroksia ja pakottaa pelaajat tekemään mielenkiintoisia valintoja läpi pelin. Peli ei myöskään lopu liian nopeasti, mikä on vain plussaa. Jos pidät kortti- tai tikkipeleistä, vahva suositus tälle pelille jahka sitä löytyy kauppojen valikoimasta.
• Vuoden pettymys: Arcs. Cole Wehrlen suunnittelemat pelit eivät ole olleet viime vuosina niin timanttisia kuin toivon niiden olevan ja Arcs oli kiistatta vuoden isoin pettymys. En vain käsitä mitä ihmiset näkevät tässä pelissä – pelissä on todella erikoinen, tikkipelimäinen toimintosysteemi, jossa korttituurilla on ihan uskomattoman iso osa siinä, mitä voit kierroksessa tehdä. Tämä yhdistettynä pelin pitkään kestoon ja lukuisiin pieniin sääntöihin tekee pelaamisesta todella turhauttavan kokemuksen. Lupauduin silti testaamaan vielä kampanjapeliä, jos se olisi kokemuksena edes hitusen verran parempi. Peliä on hankala suositella muille kuin vannoutuneille ja fanaattisimmille Wehrle-faneille, muut kiertäköön pelin kaukaa.
• Odotin myös enemmän vuoden aikana pelatuilta kampanjapeleiltä The Rise of Queensdale ja Ticket to Ride Legacy: Legends of the West. The Rise of Queensdale näyttää siltä kuin se olisi tehty 2000-luvun alussa enkä suostu hyväksymään, että tämä peli on julkaistu vuonna 2018. Villagesta ja EXIT: The Game -pelisarjasta tuttujen Inka ja Markus Brandin suunnittelema peli oli lopulta aivan liian pitkä (15 pelikertaa) eikä oikein lähtenyt missään vaiheessa käyntiin. Lyhyesti tiivistettynä peli oli todella tylsää resurssienveivausta. Ticket to Ride Legacy puolestaan yllätti parin ekan pelikerran yllätyksillä, mutta loppua kohden lässähti kuin pannukakku – tarina, jos sitä siksi voi kutsua, ei pitänyt otteessaan ja loppua kohden pelissä alkoi näkyä todella isoja heittoja voittopisteissä hyvin epätasapainossa olevien uusien pelimekanismien ja pelaajakykyjen myötä. Pelissä oli paljon hukattua potentiaalia eikä siinä lopulta ollut järin paljoa Legacy-elementteja.
• Loppuvuoden ylläri: SETI. Pelasin loppuvuoden uutuutta joulukuun aikana huimat 11 kertaa, mikä on ihan älytön määrä tuollaiselle pelille. Jokin siinä vain kiehtoo ja peli pitää otteessaan pelikerrasta toiseen. Olen nähnyt mitä moninaisempia tapoja pärjätä pelissä, mikä vain vahvistaa fiilistä siitä, että peli on todella hyvin suunniteltu ja hiottu kokonaisuus.

Lopulta vuosi 2024 oli varsin onnistunut lautapelaamisen osalta: rikoin omat ennätykseni niin pelikertojen, peliajan kuin erilaisten pelien määrässä (418 pelikertaa, 758h ja 168 erilaista peliä). Vaikka BG Statsin voikin nykyään linkittää Board Game Arena -profiiliin, en laske digitaalisesti pelaamiani pelejä näihin lukuihin, joten siinäkin mielessä vuosi oli erityisen hyvä jo pelkästään livepelivoluumin perusteella.

Tästä on kiittäminen etenkin puolisoa ja kotona kahdestaan pelattuja pelejä – koko vuoden pelikerroista puoliso oli mukana huimat 61% ajasta! Kiitos kuuluu myös tottakai vakituiselle peliporukalle; peli-ilta kerran viikossa on ollut jo vuosien ajan jokaisen viikon kohokohta, unohtamatta tietenkään muita satunnaisempia kanssapelaajia pitkin vuotta. Kiitos!

Pelivuosi 2024 oli jälleen nousujohteinen, ja pelikertoja kertyi jälleen reippaasti enemmän kuin vuonna 2023. Pelikertojen lisääntyneeseen määrään johtivat ennen kaikkea uuden peliporukan vakiintuminen sekä Turkuun avattu lautapelikahvila Happy Badger, jonka looseissa onkin tullut vietettyä useita täysimittaisia pelipäiviä.

Ennen pelikertojen summausta pakollinen keräilykorttikatsaus: onnistuin väistämään edellisessä summauksessa hypetetyn Lorcanan täysin, ja Magic: The Gatheringiakaan en pelaa edes Arenassa. Päätös tuoda Magicin ulkopuoliset maailmat Standardiin ja nostaa niiden määrä puoleen kaikista seteistä oli viimeinen pisara omassa vaakakupissani, ja nykyään en juuri muuta tarvitsekaan kuin Flesh and Bloodin. Ehkä siitä saisi viimein kirjoitettua oppaaseenkin…

Oman pelivuoteni selkeä trendi oli pakohuonepelit, tai oikeastaan tarkemmin Unlock!. Korttipohjainen ja sovellusavusteinen tapa ratkoa pakohuoneita sytytti uudelleen palon ratkoa pulmia, ja kirjaston avustuksella olenkin käynyt melkein kaikki isot laatikot läpi. Pelikertoja on kertynyt reippaasti, etenkin kun päälle lisää vielä pari yksittäispakattua lyhytseikkailua. Pakopelien lähellä hiipivät Medical Mysteries -pelit tuli nekin kahlattua läpi, ja lääketieteellinen pohdinta oli mukavaa vaihtelua pakopelimäisten yhteistyöpelien saralla.

Muutoin selkeitä piikejä ei pelikerroissa ole nähtävissä, vaan pöydälle on päätynyt aiempaa laajempi kattaus erilaisia nimikkeitä. Uutuuksista Medical Mysteries onkin jo mainittu, mutta maininnan arvoisia ovat myös Wyrmspan ja Peacemakers: Horrors of War. Wyrmspan syrjäytti vuoden aikana Wingspanin omasta kirjastostani, ja onhan se kerrassaan mainio tapaus. Lohikäärmeiden keräilyssä on hieman enemmän tasapaino-ongelmia, mutta erilaiset kombot ja loppupelin kolikkokeräily kutkuttelevat omia hermojani hieman lintupeliä enemmän. Ensi vuoden uusi ”span-peli” Finspan on odotuslistallani,
mutta uskon lohikäärmeiden pitävän paikkansa omassa ludoteekissani.

Peacemakers taas on juuri sitä, mitä ennakkoversio aikanaan lupasi: tiukkaa yhteistyötä kauniilla taiteella. Kuudella kartalla saadaan aikaan yllättävän paljon vaihtelua, ja miniatyyrieläimet ovat komponentteina todella hienoja. Pelattavuudesta saadaan pienillä asioilla ulos paljon, ja erilaiset haastetehtävät lisäävät uudelleenpelattavuutta.

Itselleni uusista peleistä mainittakoon vielä Wavelength ja Final Girl. Kevyiden partypelien saralla Just One on pitänyt ykköspaikkaa pitkään, mutta Wavelength on kirittänyt oikein kunnolla. Aatosten arvailu ja vaihtuvat skaalat pitävät koko sakin mielenkiintoa yllä – heti kunhan vihjeenantaja saa tuskailtua vihjeensä ulos.

Final Girl taas on soolopeli, johon tykästyin kovin, vaikken kova kauhuelokuvafani olekaan. Sopivanmittaiset sessiot yhdistettynä vaihteleviin tappajiin ja ympäristöihin ovat täyttäneet soolopelikutinaa, ja tänä vuonna kauppoihin pitäisi ilmestyä kolmannen kauden laajennukset, joihin tulee luultavasti pistettyä taas rahaa kiinni. Nyt omasta hyllystä löytyy maltilliset kolme leffaboksia, mutta uusista bokseista usea kiinnostaa etenkin teeman puolesta.

Vuosi 2024 oli mukavan aktiivinen pelivuosi. Ihkauusia pelejä kertyi yli 60, ja moni vanha suosikki sai kaivattua peliaikaa. Ilahduttavinta oli silti pelaaminen eri seurueiden kanssa monissa erilaisissa tilanteissa. 

Vuoden pelikohtaiset palkinnot jaettakoon seuraavasti:

Paras uusi peli: SETI: Search for Extraterrestial Intelligence

Ei mitään hirveän omaperäistä tässä kategoriassa. Ark Nova ja Lost Ruins of Arnak ovat lempipelejäni, joten SETI napsahtaa täydellisesti samaan makuhermoon. Peli on resurssioptimoijan taivas. Eniten pidän siitä kuinka SETI:ssä pitää silti osata reagoida vastaantuleviin kortteihin ja olla valmis muuttamaan strategiaansa. Upea upea peli, joka jo muutaman pelikerran jälkeen liittyi harvalukuiseen 10-arvosanan saaneen pelin ryhmään. Uumoilen tästä Arnakin tappajaa.

Paras vanha peli: Agricola

Vanhan sotaratsun paluu! Agricola oli syksyn perinteisen lautapeliturnauksen yksi osakilpailulaji, joten siitä sai perustellyn syyn pelata sitä taas. Ja sehän on edelleen täyttä rautaa. Kaksinpelinä Agricola ei ole kovin vetävä, mutta nelinpelin armottomuudessa on sitä jotakin. Uwe Rosenbergin myöhemmät isot pelit, kuten Ora et Labora tai A Feast for Odin eivät ole minua sytyttäneet, mutta Agricola perustelee edelleen paikkansa pelihyllyssä.

Paras pelikokemus: Hegemony: Lead Your Class to Victory

Yhteiskuntaluokkien toimintaa lautapelinä. Kyllä kiitos! Teema on parasta mitä lautapeleissä olen nähnyt. Hegemony luo hienoja tarinoita ja on loistava jo puhtaana europelinäkin. Aika pitkä tämä on kestoltaan, joten tuskin tätä hirveän usein pystyy pöytäämään. Mutta kun vuoden jännittävimmät pelihetket koettiin Hegemonyn veronkorotusäänestyksissä, se kertoo jotain pelin immersiiviydestä. 

Vuoden pelisivistysteko: Race for the Galaxy

Pitkään karttelin “Reiskaa”, mutta eihän itseään voi lautapeliharrastajaksi kutsua, jos sitä ei ole pelannut. Siispä BGA:ssa testiin. Ensimmäiset 20 matsia vain hävisin, kunnes aloin ymmärtämään peliä. Tietyssä mielessä Race for the Galaxy on täydellinen peli. Se on nopea, mutta tarjoaa hirveästi pureskeltavaa. Nakuttelin peliä muutamassa kuukaudessa yli 200 erää, joten voin sanoa jääneeni koukkuun. Lukuisiin lisäosiin en ole uskaltanut vielä tarttua. 

Vuoden harppaus tuntemattomaan: The Gallerist ja Arcs

On kaksi pelisuunnittelijaa, joihin suhtaudun suurella varauksella: Cole Wehrle ja Vital Lacerda. Amerikkalainen Wehrle suunnittelee outoja, temaattisia ja kaoottisia pelejä, kun portugalilainen Lacerda on äärimmäisten monimutkaisten europelien expertti. Ensikosketus Lacerdaan The Galleristin äärellä oli mukiinmenevä, mutta taidan jättää herran muun tuotannon suosiolla välistä. Ei tällainen monimutkaisuus minua oikein puhuttele.

Cole Wehrlen Arcs sen sijaan oli todella mieluisa tuttavuus. Pelin perusta on omituinen tikkiä muistuttava korttimekanikka, jonka avulla hankitaan resursseja ja valloitetaan avaruutta. Peli on Wehrlen tyyliin kaoottinen, mutta minusta hyvällä tavalla. Arcsissa on turha väkisin yrittää mitään, vaan tärkeämpää on mennä virran mukana ja ottaa kiinni mistä saa. Yhtä aikaa nerokas mutta myös hirveän turhauttava peli. Veikkaan, ettei Arcsista mitään omaa lempipeliä tule, mutta kiva tätä olisi tutkia vielä lisää.   

Vuoden pelisessio: The Crew: Mission Deep Sea

The Crew: Quest for Planet Nine on vanha tuttu ja hyväksi havaittu, mutta arastelin jatko-osan hankintaa. Liekö sille luvassa säännöllistä peliaikaa? No, onneksi nappasin pelin kesäiselle Viron reissulle mukaan. Kaveripariskunnan kanssa emme luppohetkinä muuta tehneetkään kuin pelanneet The Crew’tä. 32 tehtävästä taisimme läpäistä 24 muutaman päivän aikana. Tämä oli täydellinen esimerkki siitä miten hyvä seura ja ympäristö tekevät ihmeitä pelaamiselle. The Crew’n kaltainen yhteistyöpeli vieläpä hitsaa peliporukkaa yhteen mukavasti. Kesän ehdottomasti parhaimpiin muistoihin kuului öinen Tarton kesä ja The Crew.  

Vuosi 2024 vei minut taas syvemmälle rakkaaseen harrastukseen. Pelasin 232 eri peliä ja niistä 94 oli minulle uusia. 28 eri peliä pelasin kaikkia vähintään 28 kertaa eli H-indeksi oli 28. Ensimmäinen suunnittelemani peli julkaistiin ja näin harrastuksesta tuli myös sivutyö. Olin Viiden jälkeen -ohjelmassa puhumassa lautapeleistä ja Helsingin Sanomat kävi meillä tekemässä lautapeleistä artikkelin.

Kävin kolmessa lautapelitapahtumassa: Ropecon, Tracon Hitpoint ja Lautapeliseuran Aktiivicon. Lisäksi kaveriporukalla järjestettiin useat omat coni. Omat lapset ovat oppineet vaikeampia ja pidempiä pelejä, heistä saa jo kunnon peliseuraa! Arvostelin Lautapelioppaalle vuoden aikana monta peliä ja päivitän Lautapelioppaan Instagram-tiliä. Tunteja lautapelien parissa kuluu väkisin hyvin runsaasti joka viikko ja hyvä niin!

Hienoin asia lautapeleissä on uudet ystävät. Pelasin 239 eri ihmisen kanssa viime vuonna. 36 eri ihmisen kanssa pelasin kaikkien kanssa vähintään 15 kertaa. Yli 26 ihmistä pelasi kanssani yli 20 kertaa. On ihana huomata, miten osa lautapelikavereista on alkanut tuntumaan ihan ystäviltä. Lautapelaajat ovat hyvin suvaitsevia ja mukavia ihmisiä, yhdessä voidaan pelata, vaikka ei olisi yhteistä kieltä!

Pelit ovat myös erittäin hyvä apuväline kielten opiskeluun. Olen Espanjassa opettanut paikallisessa lautapelikerhossa suomalaisen pelin, Honshūn. Minun espanjani on vielä heikkoa ja heidän englantinsa oli vielä heikompaa, mutta peli saatiin pelattua ja he omaksuivat säännöt hienosti!

Viime vuoden lautapelien top 20 -lista:

1. Lost Ruins of Arnak
2. Underwater Cities
3. Ark Nova
4. Paladins of the West Kingdom
5. The Crew
6. Cascadia
7. Shipwrights of the North Sea: Redux
8. Meadow
9. Tipperary
10. Terraforming Mars: The Dice Game
11. That’s Pretty Clever
12. Faraway
13. Harmonies
14. Earth
15. Forest Shuffle
16. The Isle of the Cats: Explore & Draw
17. Wyrmspan
18. Scholars of the South Tigris
19. Second Chance
20. Stella: Dixit Universe

Tahdoin listalle erilaisia pelejä. Pidempiä euroja, mutta myös perheiden kanssa pelailuun sopivia fillereitä. Pelikertojen määrä ei vaikuta listaan. Wyrmspan pudotti edellisvuosina listoilla keikkuneen Wingspanin pois. Wyrmspanissa on minulle jotain, mikä puuttui Wingspanista, vaikka edelleen molemmista tykkään.

Neljän kärki on jo pari vuotta pysynyt samana, vain keskinäinen järjestys on vaihdellut. The Crew on nostanut sijoitustaan; se on pitkään ollut omaan makuun paras yhteistyöpeli, jota olen pelannut, mutta samalla se on nopeutensa vuoksi myös paras filleri. 

Cascadia on pelinä sellainen, että voin sen ottaa pöydälle, vaikka kaverit eivät pelaisi lautapelejä ja silti tykkään siitä myös itse kovasti. Samaan kastiin menevät myös Tipperary ja Meadow. 

Shipwrights oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tiesin jo ensimmäisellä pelikerralla, että tämä on ostettava. Draftausmekaniikka toimii tässä loistavasti ja näen paljon samaa kuin It’s a Wonderful Worldissa, josta myöskin tykkään paljon. 

Terraforming Mars -noppapeli syrjäytti alkuperäisen ja taistelee Terraforming Mars: Ares Expedition -version kanssa. Tällä hetkellä kelkka kääntyy enemmän noppiin, mutta molempiin toivon lisää pelikertoja. 

That’s Pretty Cleveriä pääsin vihdoin lokakuussa kokeilemaan ja nopeasti ostin myös Doppelt so cleverin. En yhtään ihmettele, miksi tämä on saanut BoardGameGeekissä niin hyvät arvostelut. 

Faraway nyrjäyttää aluksi aivot pahasti, mutta kun pääsee siitä yli, peli on koukuttava. Harvoin jää yhteen pelikertaa ja koko ajan toivoo että tekisi ennätyksen; tällä hetkellä oma ennätykseni on 125. 

Harmonies kuuluu Cascadian porukkaan. Nautin tästä paljon, mutta jostain syystä olen tässä pelissä huono. Voittoprosenttini on vain 38 %. Silti pelaaminen on aina mukavaa ja kyllähän välillä voittojakin tulee. Pelin kuvitus ja komponentit ovat mieleeni. 

Earthiin olin jo lopen kyllästynyt, kunnes tuli lisäosa. Lisäosa korjaa täysin pelin ja uskon, että sen sijoitus listallani tulee vielä jatkossa nousemaan.

Forest Shuffle on yksinkertainen ja hyvä, tosin tykkään netissä tästä enemmän, koska ei tarvitse laskea itse pisteitä, jotka ovat melkoinen salaatti. Piirtelykissat eli The Isle of Cats: Explore & Draw on oma kestosuosikkini, joka jakaa mielipiteitä; minulla on paljon ystäviä, jotka eivät tästä tykkää enkä ymmärrä heitä! Peli on todella hyvä!

Scholars of the South Tigris on uudesta trilogiasta oma lempparini, mutta en ole uusinta vielä kokeillut. Tämä on aika raskas ja tuntuu, että aina opin jotain uutta. Pelikertoja tarvitsen lisää ja paljon!

Second Chance on lasten ja isovanhempien lemppari vuodesta toiseen ja hyvin viihdyn pelin parissa itsekin. 

Stella: Dixit Universe on paras partypeli, jonka tiedän. Tämä on myös loistava lasten ja nuorten kanssa. Myös opetuspelinä loistava! Näkisin tämän hyvänä pelinä suomen kieltä opiskelevien kanssa.

Pelatuimpien pelien lista on aivan erilainen. Siinä näkyvät vahvasti myös BoardGameArenassa pelatut pelit. Harva peli on sellainen, että sanoisin ei kiitos. Niitäkin toki on; valitettavasti yksi näistä on oman tyttären yksi lemppareista, joten se on pöydällä usein.  

Vuodelle 2025 toivon paljon pelaamista!

Vuosi 2024 oli jälleen kerran onnistunut pelivuosi! Pelasin monia loistavia pelejä, sekä uusia että vanhoja. Tilastoin pelejäni BGStats sovelluksella, joka antoi vuoden 2024 pelikertojen lukumääräksi 213, 13 eri sijaintia, 28 pelikaveria ja 86 erilaista peliä, joista 42 oli itselleni uusia.

Pelimakuni on vähän raskaamman puoleinen, josta seuraa keskimääräinen pelin kesto 2 tuntia 13 minuuttia! Yleisin pelaajamäärä jakautui hyvin tasan kahden, kolmen ja neljän pelaajan välille. Siinä vähän tilastointia, otetaan seuraavaksi muutamia nostoja vuodesta 2024! 

Paras vuonna 2024 julkaistu minulle uusi peli. Ehdoton helmi viime vuodelta oli minulle Andromeda’s Edge, aivan loistavasti työläisten asettelua, aluehallintaa ja resurssienhallintaa yhdistelevä avaruusseikkailu! Aluksia lähetetään tutkimaan ja valtamaan uusia planeettoja tai palautetaan takaisin hyödyntämään haalittuja resursseja. 

Paras vuonna 2024 pelaamani ”vanha” peli. Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan Cascadiaa vuonna 2024 ja se pääsi kyllä yllättämään. Nousi ehdottomasti Azulin rinnalle nopeaksi ja näppäräksi filleriksi. Cascadia on kaunis, helppo oppia ja melkein kuka tahansa pystyy sitä pelaamaan. Ainoa miinus tulee hieman työläästä pisteidenlaskusta. 

Paras pelikokemus vuonna 2024. Olin kesällä lomalla Skotlannissa, jossa Edinburghissa yöpyessäni kävin tietysti läpi kaikki paikalliset pelikaupat ynnä muut. Eräässä kaupassa sattui juuri sinä päivänä olemaan Crokinole peluutuksessa ja kauppias opetti meidät innoissaan Crokinolen saloihin! Sekä peli, peluuttaja että ympäristö oli vallan mainio ja tämä jäi kyllä mieleen! 

Suurin positiivinen yllätys vuonna 2024. Star Wars: Unlimited! Keräilykorttipelit eivät aina osu omaan makuuni, mutta Star Wars: Unlimited on ehdottomasti lajinsa parhaita. Huipputeema, modernit mekaniikat, nopea pelata, valmiit pakat ovat hyviä ja peliä on laajennettu sopivasti! Kaikki on ainakin vielä osunut kohdalleen. Toivotaan että meno jatkuu samana ja tästä pelistä riittää iloa vielä pitkään! 

Suurin pettymys vuonna 2024. Vuoden 2024 jälkeen kai on vihdoin uskottava, että Mindclash Gamesin pelit eivät ole minua varten. Pelin toisensa jälkeen pitäisi olla kuin suoraan minulle tehty, raskaita temaattisia europelejä. Mutta ei niin ei. Kaikki ovat olleet mielestäni tylsiä, tänä vuonna Septima ja Anachrony. Kummassakaan ei varsinaisesti mitään vikaa mutta ei myöskään mitään ylistettävää. Trickerion: Legends of Illusion ja Voidfall kuulostavat supermielenkiintoisilta. Täytyyhän nekin joskus testata, toivottavasti osuvat paremmin. 

Mitä opin vuodesta 2024. Pelasin ensimmäistä kertaa myös aika paljon kevyempiä kortti- ja lautapelejä ja pidin niistä enemmän ja useammin kuin ennen uskoin. Opin siis, että myös kevyempiä pelejä kannattaa pelata ja arvostaa. Olen aiemmin vähän turhan herkästi vältellyt kaikkea kevyempää. Jatkossa aion kokeilla enemmän kevyempiäkin pelejä!